Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

238 ilmoitusta

  • Oon kohta 30 vuotias nuori nainen ja huomannu kuinka kaipais elämään uusia kavereita. Näin kolmessakymmenissä huomaa kuinka muilla alkaa olee niin vakaat parisuhteet ja perhe-elämät, ettei vanhoilla tutuilla ole aikaa enää sellaseen rentoon hengailuun tai aktiviteetin harrasteluun. Varsinkin näin viikonloppuisin (ja näin aurinkoisena) huomaa, kuinka ois ihanaa kun ois joku kenen kanssa höpötellä kaikesta ja jakaa viinipullo. Huomaan välillä olevani vähän kateellinen poikakaverilleni kenellä tuntuu olevan enemmän sosiaalista elämää kuin itsellä, vaikka olen itse enemmän se sosiaalinen puoli. :D Vähän minusta. Rakastan tanssia ja sirkusta ja ne ovat osa ammattiani, mutta opiskelen tällä hetkellä toista korkeakoulututkintoani. Olen hyvin sosiaalinen ja tulen helposti toimeen kaikkien kanssa. Olen alunperin kotoisin Pohjanmaan "metsistä", mutta asunu siellä sun täällä Suomessa sekä maailmalla. Esim. matkustelin pari vuotta Australiassa ja rakastuin Melbourneen. Olen spontaani, rento ja menevä tyyppi, paitsi jos laiskotuttaa, sit vaan chillailen. ;) Laita viestiä, jos sulla on samanlaisia ajatuksia ja susta ois kivaa puistossa hengailu, ehkä tehdä jtn aktiivista tekemistä yhdessä tai jakaa se viinipullo. :D Tuun helposti toimeen niin naisten kuin miesten kanssa. Tsao!

    Lue koko ilmoitus
  • Tee näkymätön näkyväksi. Tasapainottele mielesi rakenteiden harjakatoilla. Ole mahdoton ymmärtää. Selitä rautalangalla. Ole koukero tai piste. Tiputa naamiot ja muodosta kotelo itsellesi olla ja sulaa ja muuntua. Kaipaan kanssanäkijää ja -kokijaa. Sisäänpäin kääntyjää ja syvyyksien luotaajaa, koska sisäänpäin olen kääntynyt ja ehkä se on ainut tie. Haluaisin jutella unista, siitä miltä musta just nyt tuntuu, mikä keskustelu mua just nyt kiehtoo, mikä oivallus mussa muhii, mikä varjo on mussa nousemassa ja niin edes päin. Mutta mitään ei voi luvata. Ehkä vaan juttelen arkisia suoritusmerkintöjä. Voit olla sellainen kuin olet. Voit jutella juuri niin kuin juttelet. Voit tuntea ja ajatella juuri niin kuin tunnet ja ajattelet. Uteliaisuutta ja uskallusta ihmisenä olemista ja sen syövereitä kohtaan sinulta toivon.

    Lue koko ilmoitus
  • Tämä ilmoitus on hieman outo, mutta etsin ystäviä oikeasti ja osittain myös kokeilumielessä. Myös parisuhde saattaisi kiinnostaa, mutta ensin ystäviä, kiitos. =) Kyseessä on osittain tarinastani, jonka ajattelin kirjoittaa. Tarvitsen erilaisia persoonia sekä samalla roolileikit takia, jonka avulla voisin parhaiten saada käsityksen millainen olet. Voi olla, että saan sinusta inspiraation ja päädyt tarinani hahmoksi. Sovit ystäväkseni, jos olet... - vuonna 1996 syntynyt (tai aikaisemmin) [X] - asut Helsingissä tai Uusimaan alueella (tai muuten sopivan matkan päässä, jos joskus näemme livenä) [X] - syntynyt 23.4. (Ei mikään pakko) [ ] - olet 170 cm pitkä (jos olet nainen, voit olla lyhyempikin. Mies voi olla pidempi) [X] - olet kiinnostunut fantasia tarinoista [X] - olet kiinnostunut rakkaustarinoista, joissa kyseessä on sisarusten välinen rakkaus (ei mitään lapsien hankinta tarinoita, mutta sisar rakkautta, joka on syvempää kuin on sallittua) [X] - haluaisit kaksosen tai siskon [X] - ihosi on vaalea [X] - hiuksesi ovat ruskeat, tumman blondit tai mustat [X] - silmiesi väri on joko vihreä, harmaa tai sininen (voin myös olla sekoitus eri sävyjä... Ei pakollinen) [ ] - urheilet silloin tällöin tai usein [X] - pidät eläimistä [X] - luet kirjoja omaksi huviksi... Edes silloin tällöin [X] - et juo [X] - et polta [X] - on huumorintajua [X] - olet positiivinen (et masentunut) [X] Itse olen kaikkia, jotka tuohon listasin. En välitä musamaustasi. Itse kuuntelen poppia lähes aina, mutta muukin menee. Katson animea, luen mangaa. Katson myös TV sarjoja ja leffoja. Pelaan ps4:lla, Nintendo 2ds xl, Nintendo Wii sekä Nintendo Switch konsoleillani. Omistan koiran ja marsun. Olen vaateompelija ja kirjoitan/keksin tarinoita omaksi huviksi. Laita viestiä, jos kiinnostaa ja ilmoitus on sopiva sinulle.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei täällä Vantaalainen nainen etsimässä uusia kavereita. Opiskelen tällä hetkellä korkeakoulussa graafista suunnittelua, enkä sieltä ole uusia tuttavuuksia osannut hakea. Vietän siis paljon aikaa itsekseni ja kahden kissani kanssa. Rakastan myös muitakin eläimiä. Haluaisin löytää kavereita joiden kanssa voisi käydä jossakin, vaikka kahvilla, elokuvissa, ulkona jne. Mutta myös perus juttuseura netissä kelpaa, varsinkin jos voi myös jotain yhdessä pelatakkin. Sukupuolella ei niinkään väliä, ja kunhan et ole liian montaa vuotta nuorempi tai vanhempi niin jes. :) Olen aluksi ehkä hieman ujo, varsinkin kasvotusten. Mutta jos meillä on yhteiset kiinnostuksen kohteet niin varmasti alkaa juttua tulemaan. Olen huumorintajuinen, avoin ja seikkailunhaluinen. Olen myös matkustellut paljon elämäni aikana ja nähnyt maailmaa. Ei myöskään haittaisi löytää matkaseuraa jonnekin tulevaisuuden reissulle. Meillä ei tartte olla samat mielenkiinnon kohteet, näytä mulle jotain uutta! Laita vaan viestiä ja katotaan mitä tapahtuu 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hyvin pienin odotuksin laitan tämän ilmoituksen mutta kokeillaan nyt kumminkin... Olen 25v nainen uudeltamaalta. Asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Etsin reborn nukke kavereita. Lyhyesti sanottuna hyvin aidon näköinen "vauva" nukke. Olisi mahtavaa jos täältä löytyisi ihminen joka hyväksyisi harrastukseni ja voitaisiin vaan tehdä tai jutella mitä vaan. :) Sinulla ei tarvitse olla nukkea. Eikä sen nuken tarvitse aina olla mukana voidaan muuten vaan tehdä/jutella jtn. Olen aluksi hiukan ujo mutta jos kolahtaa kyllä juttuakin löytyy. Olen myös aika eläväinen ja iloinen persoona. Pidän kovasti eläimistä erityisesti koirista. Tykkään katsella kaiken moisia sarjoja ja leffoja. Käydä vaikka vaunu lenkillä, kahveella, leffassa tai oikeastaan ihan mitä vaan! Tullaan varmemmin juttuun jos ollaan suht samaa ikä haarukkaa. Ja samaa sukupuolta. Alkoholi ja tupakointi ei kuulu harrastuksiini. Ota yhteyttä jos natsasi! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen pian 40 vuotias lapseton nainen Vantaalta. Elän parisuhteessa mutta kaipuuta on uudelle ystävälle. Olen rento, hyvin huumorintajuinen, räväkkä ja rento mutta silti järki päässä. Etsin ystävää leffaan, salille, porrastreeniin, kaupoille, aurinkoa ottamaan, kahville, baariin, festareille .. ihmistä jolle voi kertoa ilot ja surut. PS, kuljen aina pilke silmäkulmassa enkä ota asioita liian vakavasti.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon 23-vuotias nainen Tampereen ja Kangasalan rajalta. Koen kuitenkin ihan asuvani Tampereella ja siellä päin myös liikun 😊 Pääsin tänä vuonna Tampereen yliopistoon ja opinnot alkaa elokuun loppupuolella. Harrastan tanssia ja salilla käymistä. Tässä vuosien kuluessa kaveripiirit on muuttunut ja oon huomannut olevani loppujen lopuksi todella yksinäinen. Useimmiten päivät menee poikaystävän kanssa kotona tai sitten ihan yksin, kun poikaystävä touhuaa omia projekteja. Olis ihanaa löytää naispuolinen ystävä, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella ja vois sitten yhdessä tehdä kaikenlaista! ☀️ Seura kelpaisi jo vaikka ihan näinä hienoina keleinä lähipäivinä. Olis ihana mennä rannalle tai johonkin muualle vaikka piknik-meiningillä 🍉 Rakastan mm. leffojen ja sarjojen katselua, silloin tällöin ulkona syömässä käymistä ja bilettämistä. Mulla on tosi laaja leffamaku ja katson oikeestaan laidasta laitaan eri genrejen leffoja. Suosikkisarjoja on mm. Moderni perhe, Jane the Virgin, Grimm, Stranger Things, Pako jne. Myös disney-leffa on lähellä sydäntä 🎬 Oon tosi eläinrakas ja mulla on useampi lemmikki kotona. Rakastan koiria ja jossain kohtaa elämää mulle sellanen vielä tuleekin 🐶 Oon puhelias (toki tää riippuu siitä, miten kemiat kohtaa 😊), huumorintajuinen ja sisimmiltään herkkä ihminen. Kuvailisin itseäni lojaaliksi ystäväksi. Mä välitän aidosti ja tykkään nauraa ja pitää hauskaa. Tärkeintä ei oo se, mitä tekee yhdessä - se voi olla ihan vaan istuskelua ja hengailua tai sitten vaikka shoppailua, pakopelejä, minigolffia, kiipeilyä tai mitä tahansa - tärkeintä on se, että on hyvä fiilis ja ilmapiiri! Mä toivoisin, että sullakin olisi ihan ystävä etsinnässä (hassua käyttää koko aika sanaa ystävä, mutta koitan sillä korostaa, että etsin jotain syvempää kuin sellasta juttelua joskus ja silloin tällöin), eikä vain pintapuolinen kaveri tai hyvänpäiväntuttu. Juttelen mielelläni viesteillä esim. whatsappilla, mutta parasta olis, että nähtäis kuitenkin mahdollisimman nopeasti niin näkee sitten, miten tulee oikeesti livenä juttuun. Laita mulle viestiä! 😊 Ilmoitus ei vanhene ja milloin vaan voi laittaa viestiä 👩🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 20v Porvoolainen. Oleilen kuitenkin nykyään enimmäkseen Vantaalla ja sen lisäks Helsingissä. En oo saanu töitä koko vuoden aikana, mikä on aiheuttanut pienen antisosiaalistumisen. Omistan itsevarman luonteen ja ite ainakin koen olevani aika suorasanainen. Harrastan/oon harrastanut tanssia ja teatteria. Jos joku osaa suositella jotain harrastajateatteri ryhmää Helsingissä, joka suuntautuu pääsääntöisesti esityksiin, niin kertokaa ihmeessä. Muita kiinnostuksen kohteita on roolipelit, muut lauta- ja videopelit, shoppailu, meikkaaminen, Marvel, DC, Sci-Fi leffat, kauhuleffat ja salilla käyminen. Olis kyl jees löytää frendei ketkä olis kiinnostunu ainaki yhdestä tai useammasta edellä mainitusta asiasta. Sukupuolella ja iällä ei oikeen väliä, kunhan vaan tullaan toimeen. En etsi parisuhdetta, sillä se on jo hoidossa. Ennemminkin vaan ystäviä ja kavereita. Mulla ei tosiaankaan oo edes parasta kaveria, et senkin paikan saa vielä täyttävä :D Jos rupes kiinnostaa edes vähän nii hmu!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 21-vuotias nainen. Aloitin opiskelun Tampereella viime syksynä. Opiskelukaverit lähtivät kotipaikkakunnilleen ja poikaystävä on armeijassa, joten seura kelpaisi välillä. Oisi kiva liittyä johonkin wa-ryhmään, jossa olisi uusia ihmisiä:) Olen ollut nirso ystävien suhteen ennen, ja haluan edelleen, että minulla klikkaa ystävän kanssa hyvin. Olen elämän ihmettelijä ja olenkin kaikesta kiinnostunut ja haalin uusia kokemuksia. Erityisiä intohimoja ovat taide, tanssi, psykologia, liikunta, luonto ja matkustelu. Riippuu päivästä olenko rauhallinen vai energinen hullu. Arvostan viisautta ja kykyä ajatella. Mulle sopii sekä viinin ääressä keskustelu ja elämän pohtiminen että riehakas baari-ilta tai vaikka kirppareitten kiertely ja museoissa tai taide gallerioissa käynti, tai mikä vain. Yritän ottaa elämän rennosti, mutta kerryttää samalla mahdollisimman paljon kokemuksia. Ota yhteyttä, jos oot samaa ikähaarukkaa, ja kuvaus jotenkin osuu myös sinuun😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Turussa on varmasti paljon ihmisiä jotka ovat uusia ystäviä ja kavereita vailla. Me kuulumme myös heihin. :) Olemme pariskunta, 23-vuotias nainen ja 28-vuotias mies, ja kaipaisimme siis uusia ystäviä. Molempien kaveripiiri on kaventunut vuosien myötä ja uudet tuttavuudet ovat olleet kiven alla. Yhdessä: Jaamme yhteisen kiinnostuksen Italiaa kohtaan ja opiskelemme kieltä yhdessä. Olemme laiskoja juhlijoita, tai ainakaan kahdestaan meillä ei tule usein lähdettyä. Kulttuuri kiinnostaa meitä; konsertit, teatterit, museot, yleensäkin vähän rauhallisempi meno. Olemme eläinrakkaita ja meillä on kaksi eksoottisempaa lemmikkiä. Historia kiinnostaa meitä molempia. Ja erikseen: Nainen on innostunut sisustamisesta ja viherkasveista, käsityöt ovat lähellä sydäntä. Mies on kiinnostunut vähän kaikesta; liikunta, musiikki ja tietotekniikka ovat tällä hetkellä eniten pinnalla. Luonto ja kaikki uuden kokeileminen kiinnostavat aina. Olisi mukava löytää uusia ystäviä, yhdessä tai erikseen. Illanvietot, lautapelailu yms. yhdessä tekeminen olisi kivaa. :) Jos ilmoituksemme puhuttelee ja jaamme samoja kiinnostuksen kohteita, eikun vain viestiä laittamaan! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Muutimme viime vuonna mieheni kanssa Naantalin alueelle, mutta täältä ei ole vielä löytynyt samanhenkisiä tuttuja. Meitä uhkaa tylsistyminen ja mökkihöperyys etenkin talviaikaan! Oh noes! :O Ollaan 30+ -vuotiaita. Tykätään mm. kaikenlaisesta Japaniin liittyvästä, ulkoilusta, musiikista ja peleistä. Äänestämme perussuomalaisia ja kuunnellaan Junes Lokkaa. Ollaan tavallaan nörttejä, mutta toisaalta aika perinteisiä suomalaisia. Laita viestiä, jos olet alueella ja samanhenkinen mökkihöperö ja haluat esim. höpöttely/lenkkiseuraa. :D

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnöissä olis uusia kavereita, iällä ei niin väliä koska tuun juttuun sekä nuorempien että vanhempien tyyppien kanssa 🙂 sukupuolella ei väliä mutta plussaa jos oot nainen koska olis kiva päästä viettää esim tyttöjeniltaa (enemmistö kavereista siis miehiä). Olis toivottavaa että sitä aikaa ja halua näkemiselle löytyis oikeesti 🙈 oon luonteeltani rento, hyvä (musta ja sarkastinen) huumorintaju, en siedä draamaa. Olis kiva kun voisit käydä joskus mun kanssa baarissa (tykkään käydä tanssimassa mutta harvoin on kaveria). Ja musta saa seuraa oikeestaan mihinkä vaan muuhun paitsi salille, että ideoita otetaan vastaan 😁 ilmotus ei myöskään vanhene joten voi koska vaan laittaa viestiä ! 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Olen kiva, luotettava ja rauhallinen nainen Kannelmäestä. Etsin ystäviä lähialueelta, sillä olisi kiva lähteä iltakävelylle tai vaikka kokkailla yhdessä. Pidän mm. kävelystä, joogasta ja tanssista ja olen aina avoin uusille harrastuksille. Toivoisin löytäväni samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa olisi helppo jutella ja puuhailla. Laita ihmeessä viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin hetki sitte Nurmijärvelle Vantaalta ja etin kavereita, joiden kanssa olla sillon tällön. Opiskelen vielä jonki aikaa tässä ja sen jälkeen katon jatkanko vielä vähän lisää vai meenkö töihin. Arvostan suoraa puhetta, joten aion sanoa itsekin suoraan mitä etin ja mitä en. 😆 En innostu roikkujista ja viesti/puhelupommituksesta. Kaipaan fiksua seuraa, jonka kanssa voi jutella muustaki ku seiskan lööpeistä ja instan uutuusominaisuuksista😋 Rakastan eläimiä, shoppailua, autoja ja välillä bilettämistä rennoissa baareissa😎 Oon spontaani tyyppi, joka on usein messissä jos kutsu käy johonki. Mä harvoin sanon, et on liian myöhästä tehä jotain kivaa yhessä, vaikka tietysti velvollisuudet täytyy aina hoitaa☑️ Olis hauskaa löytää kaveri, joka vois aina välillä tulla vaikka yöllä kahvikupposelle juttelemaan niitä näitä. Huumori on iso osa mun elämää, joten toivon että et oo kovin vakava tyyppi. Kuulemiin😀📱 Ps. Oon aluks ujo mutta hyvässä seurassa ujous katoaa ajan kanssa. Oon viestittelijätyyppi, joten valitettavasti musta et saa puhelinjuoruseuraa. Mutta sen sijaan saat hyvää liveseuraa😄

    Lue koko ilmoitus
  • Viihdyn luonnossa, nuotiolla ja monenlaisen taiteen äärellä. Sytyn askeettisuudesta, rauhasta, yksinolosta, elämän ihmettelystä ja henkisyydestä. Rakastan syvällisiä keskusteluja, leikkisyyttä, outoja oivalluksia ja ihmisten rosoisia tarinoita. ✨ Etsin ihmisiä, jotka uskaltavat elää vähän pintaa syvemmältä. Sellaisia, jotka sanovat elämälle kyllä, ovat sinut itsensä kanssa, kulkevat uteliaina ja pitävät sydämen auki myös silloin, kun elämä ei ole siloteltua. 💚 Voit olla läheltä tai kaukaa. Kilometrit eivät ratkaise, jos se jokin natsaa. Sijaitsen itse useimmiten Luoteis- ja Itä-Pirkanmaalla. Voin kirjoitella myös jossain sovelluksessa.

    Lue koko ilmoitus
  • Rukalla asuva nuorekas nais immeinen kaipaa kaveria,ystävää retkille ja harrastuksiin,kahville ja mitä ikinä keksitäänkään. Olen rauhallinen, empaattinen ,luotettava ,hyvä ystävä. Ei tule yksin tehtyä kaikkea mitä haluaisi ,olisi mukava kokeilla uusia asioita jonkun kanssa . Uusia retkeily kohteita olisi kiva myös nähdä yhdessä. Nuotiolla on ihana istua ,se rauhoittaa. Laitappa viestiä,jos tunnet että kolahtaa ja voitais yhdessä jotain tehdä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 39-vuotias nainen, lapseton ja sinkku. Tajusin hiljattain että en oikeasti halua deittailla, vaan nimenomaan tyttökavereita kaikkeen kivaan vapaa-ajan tekemiseen. Olen savuton ja alkoholiton. Minulla ei ole lemmikkejä mutta kissa-koira-asteikolla olen kissaihminen. Minulle resonoi: Ulkoilu, kävelyt luonnon kauniissa maisemissa on parasta Liikunta, tällä hetkellä vähän tylsästi salitreeniä, mutta mut saa aika helposti houkuteltua mukaan vähän mihin tahansa. Kuntoportaat. Keikat ja festarit, kaikki käy kunhan tanssitaan! Käyn myös harvakseltaan klubeilla tanssimassa. En ole muuten yhtään tylsää seuraa vaikken alkoholia käytäkään. Päiväretket, eväät mukaan ja kiertelee vaikka Suomenlinnaa tai minivaellukselle. Tai päiväretket kaupungissa niin, että pysähdytään jokaiseen kivaan vastaantulevaan kahvilaan. Museot ja näyttelyt, oon huono lähtemään museoihin omatoimisesti mutta kun oon käynyt niin on ollut hyvä kokemus. Kirpparit. Suppailu. Ihmisenä olen pääasiassa positiivinen, joskus vähän liian kirjaimellinen, mutta käytännössä opin aika nopeasti milloin joitain asioita sanotaan vitsinä eikä kirjaimellisesti. Innostun lapsenomaisesti uusista asioista, tai asioista yleensäkin. Olen ambivertti, jos mua tapaa vaan muutaman kerran vuodessa voisi kuvitella että olen varsin ekstrovertti, mutta heti kun mua tuntee yhtään paremmin, käy ilmi että tarviin ehdottomasti paljon omaa aikaa palautua. Nähdään naamakkain! Olis mahtavaa jos susta saisi seuraa suppailemaan.

    Lue koko ilmoitus