Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

168 ilmoitusta

  • Olen 23 vuotias nainen Helsingistä. Olen introvertti, mutta puhetta riittää, kun innostun tai kiihdyn jostain. Olen positiivinen enkä ole koskaan ollut masentunut. Ammatiltani olen vaateompelija ja joulua ennen valmistun modistiksi. Sen jälkeen on pakko siirtyä työelämään. Pidän musiikin kuuntelusta, lukemisesta, kirjoittamisesta (tarinat, blogi, päiväkirja), anime ja manga ovat lähellä sydäntäni. Pidän myös paljon kaikista mytologia olennoista sekä rakastan salapoliisi aiheita (varsinkin Sherlock Holmes, Hercule Poirot, Miss Marple jne). Olen hyvin taiteellinen ja haluaisinkin joskus ryhtyä tekemään cosplay asuja. Pidän myös pelaamista. En juo enkä polta. En välitä missä päin Suomea asut tai minkä ikäinen olet. Aluksi voimme tietenkin tutustua netin välityksellä, mutta sopivassa kohden voimme tavata. Olisi kuitenkin kiva, jos meillä olisi jotain yhteistä, mutta parhaiten toiseen tutustuu juttelemalla, joten laita vain viestiä minulle, niin puhutaan. =) + pidän Disneystä ja minulla on koira sekä marsu.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 20v Porvoolainen. Oleilen kuitenkin nykyään enimmäkseen Vantaalla ja sen lisäks Helsingissä. En oo saanu töitä koko vuoden aikana, mikä on aiheuttanut pienen antisosiaalistumisen. Omistan itsevarman luonteen ja ite ainakin koen olevani aika suorasanainen. Harrastan/oon harrastanut tanssia ja teatteria. Jos joku osaa suositella jotain harrastajateatteri ryhmää Helsingissä, joka suuntautuu pääsääntöisesti esityksiin, niin kertokaa ihmeessä. Muita kiinnostuksen kohteita on roolipelit, muut lauta- ja videopelit, shoppailu, meikkaaminen, Marvel, DC, Sci-Fi leffat, kauhuleffat ja salilla käyminen. Olis kyl jees löytää frendei ketkä olis kiinnostunu ainaki yhdestä tai useammasta edellä mainitusta asiasta. Sukupuolella ja iällä ei oikeen väliä, kunhan vaan tullaan toimeen. En etsi parisuhdetta, sillä se on jo hoidossa. Ennemminkin vaan ystäviä ja kavereita. Mulla ei tosiaankaan oo edes parasta kaveria, et senkin paikan saa vielä täyttävä :D Jos rupes kiinnostaa edes vähän nii hmu!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen 30-vuotias nainen jolla on sosiaalinen elämä, mutta kaipaisin jotain muuta tiiviin kaveripiirin ympärille. Kaipaan läheistä ystävää, mutta myös sellaista jonka kanssa viettää myös iltaa. Päästä ikään kuin tuulettumaan omista kotiympyröistä. Olen luotettava ja avarakatseinen ja mun kanssa on myös hauskaa kun sille tuulelle tulen. Olen kiinnostunut psykologiasta ja kehollisista harjoitteista. Tykkään valokuvata ja ihmetellä. Asun miehen ja kissan kanssa luonnonläheisellä alueella omakotitalossa. Sinun historiallasi ei ole väliä, mutta toivon joustavuutta eri näkemyksille. Toivottavasti kuulen sinusta!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen asunut Tampereella vasta vähän yli kuukauden, enkä tunne täältä vielä kovinkaan montaa ihmistä. Asun avomiehen kanssa lähellä keskustaa. Olen kiinnostunut erityisesti elokuvista ja elokuvissa käymisestä. Lempigenrejä on animaatiot, komediat, trillerit, fantasia ja scifikin menee. Olen kovan luokan Disney, Marvel, Harry Potter ja Studio Ghibli fani. Tykkään myös pelata Pokemon gota, niin mielellään voi pyytää pogo-lenkille mukaan :) Lautapelit kiinnostavat paljon erityisesti strategiapelit (Suburbia, Samurai, Carcassone jne.) ja muutkin pelit kelpaavat varmasti. Kaiken ikäiset ja sukupuoliset ihmiset saavat ottaa yhteyttä :) voi myös ehdottaa muita aktiviteetteja, kun mitä olen yllä maininnut

    Lue koko ilmoitus
  • Ystäviä Porista etsimässä. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi koiraa. 😊 Luonteeltani olen iloinen, empaattinen ja puhelias! Suurin osa ystävistäni asuu eri kaupungeissa ja kaipaisinkin ystäviä lähempää Poria/Porista, joiden kanssa voisi matalalla kynnyksellä sopia viini-iltoja, kahvittella, ulkoilla, mökkeillä yms. Laita ihmeessä viestiä, jos kiinnostaisi tutustua! ❤️

    Lue koko ilmoitus
  • Heipulis! Täällä kirjottelee 37-vuotias nainen Lohjalta. Olen luonteeltani iloinen, avoin, rehellinen, luotettava, valmis tekemään kompromissejä. Harrastuksiini kuuluu kävely, shoppailu, tietokoneella pelaaminen, hyvien sarjojen katsominen telkkarista, tykkään myös kauhu elokuvista tai sarjoista. Etsin seuraa/ystävää/kumppania 30-45v miehistä/naisista ja olis tosi kiva jos olisit lähellä Lohjaa. Olisi myös kiva saada kuntosali/lenkkeily/peli/kirjottelu kavereita. En etsi aktiivisesti parisuhdetta, saatan tarttua tilaisuuteen jos kemiat vain kohtaavat. Olen avoin siis kaikelle. Ystäviä ei ole koskaan liikaa!! Toivon sinulta rehellisyyttä, luotetavuutta, rentoa asennetta, joustavuutta, tukea jos sitä tarvitaan asiassa kuin asiassa. Ulkonäölläsi ei ole väliä tai minkä kokoisia kenkiä käytät xD Mukavaa syksyä kaikille tasapuolisesti!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 36v nainen Espoosta, etsin uusia ystäviä suunnilleen samanikäisistä naisista. Olen rauhallinen, rento, alussa olen ujo ja hiljaisempi mutta minusta tulee kyllä puheliaampi kun tutustutaan paremmin. Tykkään vapaa-ajalla katsoa K-draama, K-pop, kuunnella true crime podcasteja matkustella, shoppailla, ulkona syöminen/kahvittelu, leffassa käyminen, keilaaminen yms. En juo alkoholia eli baariseuraa ei minusta saa. Laita viestiä jos kiinnostaa niin tutustutaan parempiin :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 50 vuotias nainen ja hakusessa olisi uusia ystäviä ilostuttamaan tätä arkea. Olen luonteeltani rauhallinen, iloinen ja positiivinen, mutta osaan myös olla spontaani ja lähteä hetkessä mukaan uusiin suunnitelmiin. Pidän kahvihetkistä, kävelylenkeistä ja hyvistä keskusteluista. Arvostan aitoutta, huumoria ja rentoa yhdessäoloa. Jos yhtään vaikuttaa siltä, että voisimme tulla juttuun, niin laita viestiä ☺️

    Lue koko ilmoitus