Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita1 681 ilmoitusta
Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Hei! Olen 32-vuotias mies ja olen kotoisin Bangladeshista. Olen asunut Lappeenrannassa noin kolme vuotta. Pidän kovasti Suomen kulttuurista ja haluaisin oppia puhumaan ja kirjoittamaan suomea paremmin. Etsin itselleni kirjekaveria tai juttukaveria chatteihin, jotta voisin harjoitella kieltä. Suomen kieleni ei ole vielä täydellistä, mutta yritän parhaani! Olen onnellisesti naimisissa, joten etsin puhtaasti vain ystävää. Olen erittäin hyvä kuuntelija. Voit vapaasti jakaa kanssani päiväsi tapahtumia, sekä iloisia että surullisia tarinoita. Vapaa-ajallani käyn mielelläni kuntosalilla ja tykkään rullaluistella, joten voimme jutella vaikka niistä. Sukupuolellasi ei ole minulle mitään väliä. Koska olen itse jo hieman vanhempi, toivon kuitenkin, että olet yli 18-vuotias. Laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Jospa tunnet, että uusille tuttavuuksille olisi tarvetta niin täällä toinen samanlainen. Etsin seura tapahtumiin, ulkoiluun, lenkille ja pyöräilyyn, uimaan ja ihan kahvitteluun, autoiluun ja uudet harrastukset kiinnostaa myös. Myös lähialueella voisi käydä päiväreissuja ja vaellus kiinnostaa myös. Harrastukset käsityöt, musiikin kuuntelu, puutarha sekä ulkoilu pyöräillen ja kävellen, lautapelit. Etsin naispuolista ystävää ja iällä ei ole väliä. Olen työssäkäyvä ja omat lapset asuvat jo muualla ja lapsenlapsia ei ole. Voit asua myös Meri-Lapin alueella. Itselläni on auto käytössä.
Seuratoiveet
Sinä noin 45-56 vuotias mies tai nainen kirjoittele, olisi kiva tutustua Olen luotettava, huumorintajuinen, työelämässä (hoitoalalla) ja minulla on hyvät elämäntavat. Kerrohan aluksi jotain itsestäsi (ikä,asuinpaikka). Kauempaakin voi kirjoitella, välimatka ei este.
Seuratoiveet
Rento, avoin, luotettava, rehellinen ja huumorintajuinen. Etsitään uusia juttukavereita ja myös pelikavereita. Alkuun haluan hieman tutustua että arvot kohtaavat ja juttu luistaa, joten reilusti vain viestiä tulemaan.
Seuratoiveet
Löytysköhän tätä kautta uusia tuttavuuksia/kavereita? Esim Pohjois-savon alueelta. Tai vaikka kahvilla käymään, lenkille? Mitä nyt ikinä keksiikin.
Seuratoiveet
Olen 55v nokialainen nainen, kasvanut Tampereella. Vapaaehtoisesti lapseton, enkä etsi seurustelukumppania. Uudet ystävät ovat tervetulleita vaikkapa kävelylenkeille, musisointiin (soitan mm. viulua), kirppiskiertelyyn, pubiin, museoon, lounaalle, kahvitteluun, pelaamaan backgammonia (voin opettaa) myös Magic the Gathering voin opettaa. Ikään ja sukupuoleen katsomatta, voi jutella syvällisiä tai hassutella, huumori on tärkeää. Musiikki on intohimo, kiinnostaa taiteet ja tieteet, askartelu, käsityöt, keräily (mm. vintage pronssikorut). Pidän eläimistä. Itselläni ei ole mitään lemmikkiä nyt, enkä aio ottaa. Useita kissoja on ollut. Pistä rohkeasti viestiä, olen myös Discord (sartsavaan). Vastaan kaikille.
Seuratoiveet
Haen naisseuraa juttukaveria ,ystävää ja reissukaveria olen alkoton ,savuton, ei lapsia lemmikkejä. vapaa aikani mm kuntosali,kalastus merelllä ja saaristossa.kirjoittelen mieluusti alkuun täällä en sähköpostilla🙂
Seuratoiveet
Täällä urheilullinen kahden alakouluikäisen tytön vuoroviikko isä, jolla pitkän parisuhteen päättymisen takia iso aukko kaveri-/ystäväpiirin osalta (kun munat oli liian pitkään samassa korissa...). Nyt yksinäisyys vaivaa varsinkin lapsettomilla viikoilla. Etätyöt ei helpota tilannetta. Tuntuu että tätä puuttuvaa osa-aluetta yrittää täyttää kaikella urheilulla ja haluan siihen muutoksen. Vapaa-aikaan ja arkeen mahtuisi kaveri/ystävä, jonka kanssa viettää aikaa ilman suurempia paineita, niin että voi olla oma itsensä ja puhua myös vaikeista asioista. Luonteentani olen sosiaalinen, helposti innostuva, puhelias, avoin, itsensä tunteva, pohdiskeleva, herkkä, elämäniloinen, minua on helppo lähestyä ja minulta onnistuu kevyet ja syvälliset keskustelut. Harrastan urheilun lisäksi luontokuvausta. Tykkään luonnosta ja retkeilystä, ruoanlaitosta ja kahvittelusta, kirppareista ja käsillä tekemisestä, musiikista ja estetiikasta. Välillä käyn heittelemässä frisbeegolffia ja talvisin käyn avannossa. Kiinnostaa kaikenlainen ajanvietto yhteisen tekemisen ja keskustelun merkeissä, kuten kahvittelu, urheilu, leffat, kokkailu, museot, livemusa, retkeily. Olen valmis opettelemaan uutta ja menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kerro mikä sinua kiinnostaisi ☺️ Toivon sinulta avoimuutta ja rehelisyyttä. En etsi treffi-seuraa vaan puhdasta kaveria/ystävää ja ei ole väliä oletko mies tai nainen.
Seuratoiveet
Tässä mukava, huumorintajuinen erittäin nuorekas rento mies ainakin aluksi kirjoitteluseuraa vailla....
Seuratoiveet
Moikka! Olen 18-vuotias ja Haluaisin löytää uusia kavereita/ystäviä Tampereelta tai pirkanmaalta mieluiten mutta voi olla mistä päin suomea vain. Olen Rauhallinen ja ystävällinen tyyppi, joka tykkää monenlaisista jutuista. Tykkään esim retkeillä ja viihdyn luonnossa ja pidän myös matkailusta sekä eläimistä etenkin ketuista ja perheelläni onkin 3 kissaa ja tykkään viettää aikaa niin ulkona kuin sisätiloissakin, käyn myös salilla ja tykkään pelata myös tennistä jos siihen saisi kaverin mukaan ja uimakaveriksikin minut saa myös ja saatan kiinnostua vielä monista muistakin asioista. sukupuolella ei ole väliä ja toivon että voidaan nähdä myös kasvotusten ja useimmin ettei vain kerran kuukaudessa. Teen myös kirjaa joka on vielä alussa mutta haavena olisi että kustantaja hyväksyisi sen ja kirjani pääsisi julkisuuteen ja saatan innostua vielä monesta muustakin ja sekin vielä että pidän myös squashin pelaamisesta mutta en ole kauhean hyvä siinä, mutta kuitenkin sekä pidän myös historiasta ja maantiedosta ja pidän myös minecraftin ja välillä robloxin pelaamisesta ja pidän piirtämisestä ja olen alkanut opetella animaatioiden tekemistä että jos osaat animoida jne niin kaveri siihenkin olisi kiva ja jos osaat kuvata videoita hyvin tai muuta vastaavaa niin sekin olisi kiva ja jos olet hyvä piirtää niin sekin olisi kiva ja nettikaverikin käy mutta mielellään sellaisia joiden kanssa voisi nähdä kasvotusten useimmin kuin kerran kuukaudessa ja tuo animaatio juttu on sellainen jota todella nyt teen ja jos sinua kiinnostaa sama aihe tai siihen liittyen niin sekin olisi tosi kiva. Tykkään myös pelata etenkin kauhu pelejä, niin siihenkin varten minusta saa kaverin.
Seuratoiveet
Moi. Olen 39-vuotias akateeminen nainen Tampereelta ja etsin uusia ystäviä jakamaan arjen iloja ja harrastuksia. Minua kiinnostavat monet hyvinkin erilaiset asiat. Viihdyn erinomaisesti luonnossa ja eläinten parissa: ratsastus on lähellä sydäntäni, ja tykkään muutenkin käydä usein ulkona lenkkeilemässä. Erityisen paljon tykkään kissoista, minulla on yksi täysmusta 9-vuotias poikakissa.Vastapainona nautin myös kulttuurista ja kaupunkielämästä. Innostun taiteesta, kirjallisuudesta ja runoudesta, ja minuun saa helposti seuraa shoppailukierroksille tai kahvittelemaan. Tykkään lisäksi maistella viinejä ja katsella kauhuelokuvia. Erityisesti vanhat kauhuklassikot kuuluvat suosikkeihini. Etsinnässä juttuseuraa mytologian, kauhuelokuvien ja mysteerien äärelle.
Seuratoiveet
Hei, Olen 43-vuotias mies. Haussa keskustelutaitoinen mies kaveriksi Uudeltamaalta tai muualta; salille, kaffelle tai mikä nyt sattuu kiinnostamaan kumpaakin. Rento hyvä seura mielessä. Olen luotettava ja huumorintajuinen kaveri, jolle tilanne huumori iskee parhaiten. Seura on tervetullutta syvällisempiin keskusteluihin yhtä lailla kuin arkisempia ilmiöitä ihmettelemään yhdessä.Myös salikaverille olisi paikka, luontoon retkeilemään, museoon tai ihan vain kävelylle. Mukava jos liikkuminen kiinnostaa tai yhtälailla rento oleminen. En liiku yöelämässä, käytä päihteitä ja toivoisinkin samanhenkistä kaveria, jolle terveellinen elämäntapa on lähtökohta. Tärkeintä, että tulee hyvin juttuun ja löytyy hyvä yhteys. Tapaan mielelläni kasvotusten kaffe-kupin ääressä, koska silloin on helpointa tutustua. Jag pratar också svenska.En etsi treffiseuraa tai vastaavaa vaan hyvää kaveria/ystävää.
Seuratoiveet
Perhe, ruuhkavuodet ja vuorotyö. Haaveena olisi löytää oma sydänystävä. Syvälliseen ja kevyeen kirjoitteluun ja tapaamisiin keventämään ja tuomaan iloa arkeen. Lenkkeily, kahvittelu ja ravintola ateriat. Mukavaa olisi myös käydä yhdessä salilla ja elokuvissa. Alkoholi ei ole osa arkeani ja mieluiten vietän aikaa selvässä naisseurassa. Jokilaaksojen alue.
Seuratoiveet
Vaikka nykymaailmassa moni asia on epävarmaa, yksi asia on varmaa: Kaikki me tarvitsemme kavereita ja ystävyyttä. Tai toivottavasti tuo toteamus on totta, se on totta ainakin omalla kohdallani. "In a world where you can be anything be kind" - ystävällisyys ja huomioon ottaminen on mielestäni olennaista kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä. Kukapa sitä nyt ilkeään ihmiseen haluaisi tutustua jos tarjolla olisi kivaakin seuraa? Hakusessa siis loistavaa kaveriseuraa! Olisi mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin, hauskuuttaa arkea kivoilla, piristävillä viesteillä ja käydä syvällistä pohdintaa. Aihe on vapaa, mutta jokseenkin pakollinen, koska muuten ei synny keskustelua. Voidaan lähteä yhdessä vaikkapa museoihin, elokuviin tai jutella pitkään puhelimessa tai istua kahvikupposen ääressä parantamassa maailmaa - tai mitä sitten ikinä yhdessä keksimmekään! Nakkaa viestiä, siitä se lähtee. (Minulla on mies eli en ole hakemassa mitään parisuhdetta. Etsin uusia naiskamuja.)
Seuratoiveet
Pitkään miettineenä päätin nyt sit kuitenkin kokeilla josko täältä löytyisi sitä mitä etsin. Olen siis 39v mies joka tykkää usein tyttöillä. Löysin tälläisen nimikkeen kuin femboy joka kuvaa mua aika hyvin, mutta myös sana "tyttöilijä" sointuu mun korvaan ihanasti. Tykkään tosi kovin meikata, lakata kynsiä ja pukeutua naisten vaatteisiin. Mutta kun on tämän asian kanssa tosi yksin. Elän kuitenkin kaapissa edelleen asian kanssa ja pukeudunkin pääosin vain neljän seinän sisällä. Bestis tietää ja hänen kanssa voi välillä asiasta jutella, mutta hänelläkin oma elämä ja omat kiireet ni olen entistä enemmän yksinään tämän kanssa. Olis ihana kun olis joku kenelle voisi jutella kaikesta tyttöilyyn liittyvästä. Ja myös muutenkin olis ihana jutella kaikkea kivaa tai ylipäätään mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Etsinnässä erityisesti toiset "tyttöilijät" ja ihmiset ketkä hyväksyy asian, olit sitten mies tai nainen. Jos löytyy discord ni mut tavoittaa sieltä todella hyvin nimimerkillä juhani6128, saa lisätä kaveriksi ja tulla juttelemaan.
Seuratoiveet
Hi! I'm a 30 year old man originally from Asia, currently living in the Kotka area. I'm looking to make a good friend with whom I can share life's ups and downs, talk openly about feelings, listen to each other, and support one another through difficult times. I believe that having a positive friend can make everyday life a little brighter and bring more smiles into our lives. I've been living in Kotka for about two months, but I still sometimes feel lonely and homesick because most of my family, loved ones, and old friends live far away. Since I'm studying and still adjusting to life in Finland, I would really like to meet some genuine people and build meaningful friendships. I'm comfortable communicating in English, although I'm still learning Finnish. I enjoy cooking, eating good food, taking care of others, and having honest conversations. I'm not looking for anything fancy or expensive. Even grabbing an affordable coffee from Prisma or Alepa, going for a walk or a run, cooking together, or simply sitting somewhere and talking would make me happy.. I never smokes, drink alcohol or bear or any kind of liquor. I know it can feel difficult to approach a complete stranger and start a conversation. Sometimes, I think we all want to connect with others, but we hesitate because we don't know how to take that first step. So, if you're also looking for a genuine friendship, someone who listens without judging, shares a laugh, and appreciates the little things in life, feel free to send me a message. Maybe we can start with a simple hello and see where the friendship takes us. 😊
Seuratoiveet
Hellou! :) Täällä kirjoittelee 26-vuotias nainen Vaasasta. Uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita täältä etsin, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa. Oon itse työelämässä, mutta iltapäivät on aina vapaita ja niihin seura ei olis lainkaan pahitteeks 😊. Tykkään käydä kävelylenkeillä koiran kanssa, käydä kattomassa uusimmat leffat teatterissa. Toisinaan ihan vaan sängyssä makoilu musiikkia kuunnellen on parasta mitä voi tehdä. Musta saa seuraa oikeastaan ihan mihin vaan. Ihmisenä oon tällänen empaattinen ja toisia kunnioittava. Pyrin aina pitämään hyvää fiilistä yllä. Yhteyttä saa siis ottaa, ei haittaa vaikka olisit kauempaakin. Pelkkä kirjoittelu kelpaa myös 😌 Ja onhan toki junakin keksitty jos haluaa tavata.
Seuratoiveet
Hei! Olen melko uusi pirkanmaalainen ja haen itselleni "tyttökaveria", eli tavallista ystävää harrastamaan ja tekemään kaikkea kivaa yhdessä. Harrastan itse kaikenlaista ja olenkin avoin kaikelle uudellekin. Kävelylenkit (myös koiran kanssa, kaipaan kovasti omaa koiraa), teatteri, elovuvat, kahvittelu, kaikki kiinnostaa!
Seuratoiveet
Moi! Olisi kiva löytää 20-30v kaveri. Sukupuolella ei ole väliä. Toivoisin että voitaisiin jossain kohtaa nähdä livenä.
Seuratoiveet