Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

212 ilmoitusta

  • Hei! Olen musiikista pitävä nainen Espoosta, ja etsin uusia naispuolisia ystäviä, jotka voisivat lähteä kanssani festareille ja keikoille. Sydäntä lähellä on melodinen tanssittava musiikki, kuten myös suomiräp-keikat. Suomenkielinen riimittely uppoaa aina yhdistettynä hyvään biittiin:) Olen luonteeltani luotettava, pirteä ja erittäin puhelias. Minulla on lapsi ja olen työelämässä. Tulen kaikenikäisten ihmisten kanssa toimeen. Jos sinusta tuntuu, että jokin keikka tai festivaali voisi piristää, niin ota yhteyttä. Esimerkiksi Tapiola Festivaali on ollut jo monena vuonna mukava tapahtuma:) Kulttuuri kiinnostaa myös muissakin muodoissa.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin menevää, avointa ja ulospäinsuuntautunutta terassi- ja ulkoiluseuraa näin kesäksi - ja miksei pidemmäksikin aikaa. ☀️😎🍹 Tykkään käydä keikoilla (esim. Mummotunneli, Storyville, Alppipuiston kesän keikat, Ääniwallin sunnuntait jne.). Tykkään myös tanssia, kun fiilis on hyvä. Käytän alkoholia, mutta kohtuudella. Mitään kovin suuria vaatimuksia seuralle ei ole kunhan olet nainen ja mieluiten ikähaitarilla 30-50 v etkä ole mikään kovin sulkeutunut, ujo tai "kaavoihin kangistunut". Olen avoin toki myös muunlaisen ulkoiluun esim. erilaisiin päiväretkiin tmv. Otahan yhteyttä ja käydään vaikka kahvilla tai drinksulla ja katsotaan miten kemiat kohtaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Oon 23 vuotias Oulusta. Mulla ei kavereita oo joten jos täältä löytyis. Oon aluks tosi ujo mut sitte ku tutustuu ni juttua riittää ja musta saa tosi hyvän ystävän 😊 Vapaa-ajalla pelailen ja käyn kaupungilla. Kahvilat ja kirpparit erityisesti on mun juttu Snap on minkakyro jos kiinnostaa😊

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä tositarkoituksella 72v. nuorekas, pirteä, elämänmyönteinen ja huumorintajuinen nainen. Harrastan liikuntaa, käsitöitä, matkailua ja jonkun verran kulttuuria ja yhdessä voisimme keksiä jotain uuttakin. Etsin nuorekasta ja reipasta samanhenkistä miesystävää. Ota rohkeasti yhteyttä, se ei sido sinua vielä mihinkään. Kaiken voi korvata, paitsi elämän !!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin naispuolista ystävää jonka kanssa jutella ja viettää aikaa, tehdä samankaltaisia asioita🌞 Olen aluksi huono kysymään kysymyksiä ujouden vuoksi mutta kun rohkenen niin juttua lentää paljon Asun avopuolisoni kanssa Kangasalla mutta liikun paljon Tampereen alueella🌷

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, olen 27-vuotias nainen turusta ja kaipaisin uusia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Asustelen tällä hetkellä neljän koiran ja kissan kanssa aikalähellä turun keskustaa. Olen avoin tekemisille ja aina menossa mukana. Tykkään esimerkiksi erinlaisita reissuista ja aktiviteetista. Vapaa-ajalla tykkään esim. valokuvata, käydä baareissa/yökerhoissa, festareilla, autotapahtumissa sekä telttailla. Myös koirien kanssa tulee lenkkeiltyä ja käytyä luonnonsuojelualueilla. Ammatiltani olen kokki ja arkipäivät menee aamuvuorossa töissä. Viikonloppuisin aina vapaalla joten aikaa näkemiseen löytyy hyvin arkena kuin viikonloppuisinkin. Minulla on myös auto, joten ei haittaa vaikka et ihan turussa asukkaan, pystyn hyvin liikkumaan sillä lähialueille. Laita rohkeasta viestiä, jos olet kaveria vailla niin tutustutaan paremmin😊 Sukupuolella eikä iällä ole väliä. Minusta saa kaverin vaikka urbex kuvailuun taikka normaali valokuvaukseen kun järjestelmäkamera löytyy, lavatansseihin (alkeet onnistuu), shoppailuun, yökerhoon taikka biljardia pelaamaan. Myös urheiluun liittyvät tekemiset kiinnostaa esim tennis/padel/sulkapallo taikka avanto uimaan tulen mieluusti mukaan. Ehdota rohkeasti! 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Olen jonkinlainen pähkähullun professorin, filosofin ja lavaesiintyjän risteytys. Elämä on heitellyt eteeni yhtä sun toista, mutta valitettavasti ei sydänystäviä. Kirjekaveria en kaipaa. Minulla on 8-vuotias lapsi ja erosin muutama vuosi sitten. Nyt on uusi parisuhde ehkä alkamassa. Etsin suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevaa ystävää. Toiveissa se, että sinulla olisi lapsia, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Sukupuolella ja iällä ei niin väliä, kunhan olet keskustelutaitoinen ja sopivasti omalaatuinen persoona. Kaipaan sekä syvällisiä keskusteluja että jotain mukavaa tekemistä, hyvässä tasapainossa. Viihdyn kahviloissa, avantosaunassa, puistoissa, lautapelien, taiteen ja laulun parissa tai lumilauta jaloissani. Tanssi on unholaan jäänyt harrastus, joka olisi kiva herättää henkiin.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Olen 36-vuotias nainen ja kaipailisin kavereita nimenomaan Tampereelta. Olen melko laajasti kiinnostunut eri asioista ja olisi ihanaa löytää seuraa monenlaiseen puuhaan. Olen sinkku ja lapseton, joten etenkin viikonloppuisin olisi aikaa nähdä ja tehdä. Itseä kiinnostaa ainakin kulttuuri (museot, teatteri, konsertit), penkkiurheilu (melkein kaikki urheilu livenä menee) ja monenlainen muu puuha. Vapaa-ajalla tykkään katsella erilaisia sarjoja, lukea, neuloa ja tanssia. Välillä on myös hauska käydä tuulettumassa, yökerhoissa tanssiminen on parasta ja kesällä olisi kiva käydä festareilla pitämässä hauskaa. Rakastan sivistää itseäni, mutta välillä on hyvä tuijotella roskasarjoja tai muuten viihdyttää itseä. Jos yllä olevat asiat yhtään kuulostivat siltä, että meillä voisi olla yhteistä, niin lähetä viestiä. Kesä on tulossa ja etenkin silloin olisi mahtava, jos elämässä olisi ihminen, jonka kanssa tehdä vaikka ja mitä! :)

    Lue koko ilmoitus
  • moi etsin seuraa kuopiosta arkeen, iällä tai sukupuolella ei ole väliä! harrastan hiphop tanssia ja tietokoneella pelailua, kiinnostuksen kohteisiini kuuluu terveellinen ruokavalio, tanssi, anime ja rpg/jrpg/d&d. ( discordin saa kysymällä ) olen helposti lähestyttävä persoona, pipo ei ole kireellä tässä seurassa, heh :) mukavaa alkavaa kesää kaikille ☀️

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, haussa on mukava ja luotettava kaveri. Olet varmaankin jonkin ikäinen, niin minäkin. Ikä on numeroita. Kaipailen kaveria lautapeleihin, jutusteluun elämästä, tanssiin, kulttuuririentoihin ja moneen muuhunkin asiaan. Jos nyt johonkin löytyisi, kaikkea ei yhden ihmisen tarvitse täyttää. Ai niin, minulla ei ole lemmikkiä, en käytä alkoholia enkä tupakoi. Siilinjärvellä asustelen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka ! Tampereelta 32v nainen huutelee että uusia ystäviä ois hakusessa ! :) Mun harrastuksiin kuuluu animen kattominen, youtube sekä TikTok videoiden tekeminen ja blogin pitäminen sekä TFCD-mallinhommia. (Youtube: Ida-Emilia ja TikTok: ida_emiliaas) Mun blogi on: https://ida-emilia.mystrikingly.com Haen vain kavereita koska seurustelen tällä hetkellä ♥ Mä rakastan yli kaiken kahvia, kosmetiikkaa, vaatteita ja kenkiä :D Sä voit tykätä mistä haluat, mun seurassa saa olla täysin oma itsensä :) Voitas käydä vaikka kahvilla, baarissa tykkään kas käydä ja shoppailemaan oon aina valmis lähtemään :D ! Sun iälläs ja sukupuolella ei oo väliä, mutta toivoisin että oisit samaa ikäluokkaa (25-35v). Mun IG on ida.emilias ja sc eskinaa Saa lisätä ja seurata vapaasti :) Kiva kun luit ilmoituksen, toivon että just sä ottaisit muhun yhteyttä ♥

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa hei, täällä kirjoittelee 38-vuotias, ulospäinsuuntautunut, empaattinen, rempseä ja rehellinen nainen Tampereelta. Olen kiinnostunut lautapeleistä, kaikenlaisista nörttijutuista, kulttuurista, taiteesta, teatterista, ravintoloista ja keikoilla käymisestä. Tykkään myös tosi paljon vaatteista, joten kirpparit on kovasti in. Etsin elämääni muita sosiaalisia ja puheliaita ihmisiä, joiden kanssa jutskailla esim Discordissa, käydä kahvilla ja nauttia elämästä. Myös kaukokamut, kirjekamut ja nettikaverit on siis tervetulleita. Toivottavasti olet myös empaattinen ja utelias ihminen. Sukupuolella ei ole väliä. Etsin kuitenkin pelkkiä kavereita. Kumppani löytyy jo kotoa. Saat olla Tampereelta tai muilta paikkakunnilta. Palataan! <3 PS. Myös pariskunnat (etenkin lautapelejä pelailevat) ovat lämpimästi tervetulleita! Tykätään miehen kanssa houstata peli-iltoja eli jos sulla on kumppani joka tykkää kanssa pelata ja nauttii siitä, pistä viestiä tulemaan! ^^

    Lue koko ilmoitus
  • Heei! Oon pian 23v muusu ja etin about samanikäsiä kavereita! 🏳️‍🌈 Kesä tulee kovaa vauhtia ja ois mahtii päästä tekee kaikkee kivaa, piknikille, lenkille, tutkimusmatkalle, viinille, kahville, pyöräretkelle. 🌞 Asustellaan kissan ja kumppanin kans yhdessä, mut kumppani täl hetkellä intissä niin nyt olis ihana keskittyy uusiin kaverisuhteisiin. 🫶 Tykkään retkeilystä, kiipeilystä, sulkkiksesta ja innostun helposti uusista harrastuksista. Soittelen kitaraa omaks huvikseen ja ihmettelen maailmanmenoa. Tykkään tehä erilaisii kasvisruokia. Oon tosi kiinnostunut Japanista ja opiskelen japanin kieltä (tarkotuksena päästä jossain kohti sitä myös opiskelemaan ihan kouluu!!). Myös matkustelu on lähellä sydäntä <3 Sen enempää selittelyä vaativat kiinnostuksenkohteet: Ghiblileffat, huonekasvit, kirppistely, redbull, palapelit, laittautuminen, äänikirjat. Jos kiinnostelee nii laittele viestii! 🫶

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä sellainen samanhenkinen tyyppi, jonka seurassa voi olla rennosti oma hölmö itsensä ja jonka kanssa huumori, arvot ja kiinnostuksenkohteet matchaisi! Itseironisesti kutsun itseäni (tosin ihan ylpeydellä) hulluksi kissanaiseksi ja itseltäni löytyykin pari kissaa. Kuvailisin huumorintajuani sillä, että jos Modern Family, Rick and Morty ja Simpsonit (huom. ekat 10 tuotantokautta) saisivat itseironialla ja tarpeettoman hyvällä itsetunnolla höystetyn sieluttoman lapsen. Olen avoin sekä avarakatseinen, vaikka samaan aikaan tunnistan olevani semi putkiaivoinen insinööri, jonka rationaalinen ajattelutapa saattaa antaa viileämmän kuvan kuin mitä todellisuus on. Oikeasti oon just se kaveri, joka tykkää panostaa kaikkeen pieneen ja ei kovin merkittävään hömppään, koska rakastan ilahduttaa itselle läheisiä ihmisiä. Harrastan enemmän ja vähemmän aktiivisesti monenlaista: askartelen kaikennäköistä aina elektroniikasta maalaamiseen, soitan pianoa sekä valokuvaan ja teen kuvankäsittelyä. Kaikki ei todellakaan mahdu kalenteriin samaan aikaan (herkästi kuormittuva lapanen täällä hei) ja kyllästyn myös ajoittain harrastuksiini, jolloin ne voi olla pitkiäkin aikoja tauolla. Itselläni on myös aktiivista urheilutaustaa, joka nyt ikävä kyllä jäänyt lähivuosina vähemmälle terveydellisistä syistä, mutta toivon sen ottavan taas lähiaikoina isompaa osuutta omasta arjesta! Josta hyvänä aasinsiltana: olen myös pitkäaikaissairas ja kipukroonikko, joka vaikuttaa jonkin verran jaksamiseen ja sosialisointiin. Tämän myötä en ole järin extempre ihminen ja suunnitelmia saattaa joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla, mutta yritän silti elää arkea mahdollisimman aktiivisesti (oman voinnin mukaan!). Olen aivan liian helposti kotona viihtyvä introvertti mummosielu, mutta innostun helposti asioista ja salaa haluaisin lähteä jonku kanssa lapsen innokkuutta puhkuen pulkkamäkeen, hyppimään vesilätäköihin tai vaan käänteleen kiviä rannalle. Vastapainoksi oon anytime valmis pötköttämään ihmisburrittoina sohvalla katsellen 90-luvun piirrettyjä miksei vaikka samalla yhdessä askarrellen! Jos sisältö kolahti niin laita ihmeessä viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon tämmönen rento ja värikäs tyyppi, joka kaipaa kovasti ihmisten seuraa. Ystäviä on, mutta kaikilla perheet ja omat menot ja näin sinkkuna, koen jääväni vähän yksin. Haen ystävyyttä vain naisten kanssa. Kaipaan keskustelua, tekemistä ja naurua. Huumori on tärkeä osa minua, mutta rakastan myös syventyä aiheeseen kuin aiheeseen. Harrastan lenkkeilyä, kirppiksien kiertämistä, tanssia ja jumppailua. Uusia asioita olisi kiva kokeilla :) Laita rohkeasti viestiä ja sovitaan tapaaminen:)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Onko tylsää ja yksinäistä? Päivät kuluu ja tekemistä ei tahdo löytyä ja jos löytyykin niin se kaveri puuttuu? Ei hätää! Ratkaisu on yksinkertainen, sillä minä voin olla kaverisi/ystäväsi tai juttuseurasi. Kunhan olet 25+ iältäsi. Tärkeintä on, että juttua riittää. Aihe täysin vapaa ja huumoria saa olla niinpaljon mukana kuin vaan itse jaksaa! Onko sinulla huolia tai paha mieli jostain? Siihenkin löytyy mainio ratkaisu! Kuuntelen ja juttelen mielelläni! Jos tietysti ujostuttaa tai mietityttää että voiko kyseiseen herraan luottaa niin voimme ratkaista yhdessä tämän pulman. Luottamus rakentuu ajan kanssa, joten mielelläni lähden kanssasi luottamusta rakentamaan 😊 Tietoa minusta olen siis 33 vuotias mies ja harrastan lapissa retkeilyä ja kalastusta. Toki talvisin sitten majailen kotona 3 kissan ja 1 koiran kanssa ja ihmettelen maailman menoa. Töissä käyn arkisin, mutta se ei estä viestien vastaamiseen. Se vain hidastaa maksimistaan. Jos kiinnostuit ota ihmeessa yhteyttä! 😊 lunteeni voi kertoa ja lisätietoja saa aina kysymällä, mutta hyvähän se on mysteereitäkin jättää. Että saa vähän kiinnostusta peliin ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Itellä vaikeeta nähdä livenä, sen takia mielellään viestittelisin:) Olen hauska,luotettava,todella huumorintajuinen,ystävällinen,välillä outoo:0 (hyvällä tavalla) haha ja haluisin lisää kavereita. Saatan olla tosi ujo joskus mut sit kun tutustuu enemmän niin yleensä se helpottaa! Haluaisin joku, kuka haluaa viestitellä. Mielellään tyttö! Laita vaan rohkeasti viestiä, jos kiinnostaa 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! :) Mun arki kuluu pitkälti töiden ja kuntosalitreenien ympärillä. Viikonloppuisin on kivaa viettää aikaa kavereiden kanssa, parantaa maailmaa ja vaikka käydä tanssimassa. Musiikkimakuni on elektroniseen ja muuhun menevään musiikkiin painottuva, mutta kuuntelen mielelläni muutakin, poislukien raskas musiikki. Olen lapsivapaa ja samaistun parhaiten ihmisiin jotka ovat kanssani samassa tilanteessa, eli joko ei ole lapsia tai lapset ovat jo aikuisia. Etsin vain platonisia ja naispuolisia kavereita, olen itse parisuhteessa. Viihdyn empaattisten ja modernilla tavalla ajattelevien ihmisten seurassa. Kaverin kanssa tykkään käydä esimerkiksi kävelyllä, ulkona syömässä, lasillisella tai vaikka leffassa, olen avoin erilaisille ideoille! Museon tai teatterin sijasta valitsen mieluummin ainakin tällä hetkellä festarit tai drag shown. Matkustaminen on ollut mulle tärkeä harrastus jo pitkään, lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus matkustaa lähellä ja edullisesti. Uskon että ystävyys perustuu hyviin keskusteluihin, luottamukseen ja yhteisiin hauskoihin hetkiin :) Jos samaistut tähän tekstiin, laita toki viestiä!

    Lue koko ilmoitus