Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

161 ilmoitusta

  • Hei, Olen 31-vuotias nainen ja kaipaan seuraa esim. käsityöharrastukseen, olisi mukava vaikkapa neuloa yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Seuraa kaivataan myös luonnossa liikkumiseen ja erilaisiin vauvatapaamisiin. Mieluusti lähden kaveriksi klassisen musiikin konsertteihin tai muihin kulttuuritapahtumiin. Kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, joissa pidettäisiin tasapuolisesti yhteyttä ja kummallakin olisi aikaa ja jaksamista laittaa viestiä. Itse tykkään kirjoittaa välillä pitkiäkin viestejä, joissa on tilaa aidolle kuulumisten vaihdolle. Toivoisin aktiivista viestittelyseuraa, vaikka ihan viikottain. Mielestäni myös kömmähdykset, väärinkäsitykset yms. inhimmilliset virheet kuuluvat ihmissuhteisiin, joten toivoisin sinulta armeliaisuutta, monet asiat voi puhumalla selvittää tai joskus on hyvä, että omille kämmeille osaa nauraa. Toivon siis, ettei heti olla välejä katkaisemassa, alkuun pieni haparointi uusissa ihmissuhteissa kuuluu asiaan. Itse olen ainakin tällainen hajamielinen hupsu. Toivoisin, että miettisit myös omaa elämäntilannettasi jo etukäteen, onko sinulla oikeasti aikaa ja jaksamista tutustua uusiin ihmisiin. Mikäli olet niitä ihmisiä, joilla viestittely yleensä lopahtaa heti alun jälkeen tai vastaat viikkokausien viiveellä, on parempi jättää tämä ilmoitus väliin. En ole tuomitseva ihminen, minulta löytyy ymmärrystä mielenterveyden haasteisiin ja minusta saa vertaistukea vaikkapa uusperheen kiemuroihin. Mihinkään seurakuntaan en aikoinani sopinut, sillä kavahdan kaikkea ahdasmielisyyttä ja jyrkkyyttä, tässä toinen vertainen, jos olet joutunut lähtemään jostakin seurakunnasta ja haluaisit puhua kokemuksestasi jonkun kanssa. Toivon, että omat vaikeat kokemukset voisi kääntää vertaistuen voimaksi ja se olisikin yksi tärkeä teema minulle ystävyydessä. Voitaisiin tukea toisiamme myös odotusaikana, mikäli olet samassa elämäntilanteessa. Yksinäisen minusta on varmaan tehnyt päihteettömyys ja se etten tykkää mistään juoruamisesta, mikä on herättänyt useinkin kummastelua. Olen aika herkkä tyyppi ja ahdistun herkästi kaikenlaisesta pahan puhumisesta ym. ilkeilystä. Mikään pinnallinen tyyppi en ole, ei siis kiinnosta meikit ja muoti puheenaiheena, eikä myöskään muiden ulkonäön arvostelu ja myös tämä piirre on erottanut minut muista naisihmisistä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että jostakin löytyisi samanhenkisiä ihmisiä kaveriksi. Halutessaan minulle voi ehdottaa monenlaista tekemistä, innostun herkästi uudesta. Esim. erilaisia liikuntalajeja tai käsityötekniikoita on mukava kokeilla. Tapaamisten ei kuitenkaan aina tarvitse olla mitään ihmeellistä, myös arjen puuhasteluun ja kahvitteluun olisi kiva löytää ystävä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla samassa elämäntilanteessa, kunhan muuten kemiat kohtaa, yhdistävä tekijä voi olla vaikkapa yhteinen käsityöharrastus. Huom! Olen parisuhteessa ja etsin vain naispuolisia ystäviä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon vasta muuttanut tänne ja olisi kiva löytää uusia kavereita. Meillä on pieni vauva, joten etenkin mammakaverit olisi toivottuja. Vertaistukea, kahvittelua, vaunulenkkejä ja mitä sitten keksiikään. :) Tykkään tosiaan käydä kahvilla, museoissa, joogassa yms. Päihteitä en käytä. Olen luonteeltani rauhallinen ja ehkä alkuun hieman ujo. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olen 27-v nuori nainen Oulussa. Etsin kavereita/ystäviä. Luonteeni on rauhallinen ja ujo, mutta myöhemmin kun tavataan niin juttua luistaa. Kumppani löytyy, mutta ystäviä ei ole. Joskus käyn erilaisissa tapahtumissa esim museossa tai muu vastaavista. Tykkään katsoa leffoja/sarjoja, pelata Stardew valley, Inzoi ja muita tarinnallisia pelejä. Pitkä aikainen harrastus jossa pidän on jooga ja sitä oon tehny noin 7 vuotta, lenkkeilyä, salilla käyntiä, leipomista ja tehdä ruokaa. Myöhemmin voidaan ottaa yhteyttä Whatsappiin, Facebookiin tai Instagramiin. En välttämättä vastailen sähköpostiini.

    Lue koko ilmoitus
  • Minä rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa ja oma kehoni. En ole mitään absullutista ja osan nauttia myös herkuista sekä alkoholista. Nämä eivät kuitenkaan säännöllisen nautiskeluun minulla kuuluu. Sen lisäksi rakastan syvällisiä, merkityksellisiä keskusteluja. Must kaikki small-talk / esityspuhe on bullshit. Parasta on kuitenkin hauskanpito rennossa ilmapiirissä ja yhteinen vietetty aika. Sen takia tekemisillä ei minusta ole niinkään väliä. Kokeilen mielelläni jotain uutta. Olen urheilullinen tyyppi. Olen harrastanut seitsemän vuotta yleisurheilua, pidän kiipeilystä, joogasta uimisesta ja tennis pelaamisesta. Musiikkia ja luontoa kiinnostavat myös todella paljon. Minut voisi hyvin luokitella yhteiskuntalaatikoihin kuten lukihäiriöllä varustettu ja HSP ryhmään kuuluva. Nämä piirteet eivät kuitenkaan rajaa minua arjen toiminnassa ja olen yhteiskunnalle kelpoinen työntekijä - ainakin tässä kohdassa. En ole myytävä sen takia kaupanteko puhetta ei luonnostaan lähtee minulta. Minusta on vaikea “kaupata” itseäni. Nykymaailmassa tuntuu siltä, että tätä pitää kuitenkin osata - ja vielä hitonhyvinkin osata kun halua tutustua uusiin ihmisiin. Kuka halua tutustua tylsään ihmiseen. Ei kukaan. Rento kyllä. Muttei tylsä. En todellakaan sanoisi minua tylsäksi. Maanläheinen kyllä. Jossain asioissa. Toisissa asiassa taas elämyshakuinen, hauska, riskinottaja (sopivassa määrässä). Laitathan viestiä jos kiinnostaa tutustua. Etsin samanikäistä seuraa mutta muukin hyvin kelpaa. ✨🌿🙂🥳

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin elämääni uusia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito tuntuu luonnolliselta ja vastavuoroiselta. Sellaisia, joiden kanssa ei tarvitse miettiä liikaa mitä sanoo, vaan juttu lähtee ihan itsestään liikkeelle – välillä kevyesti ja nauraen, välillä syvällisemmin elämää ja ajatuksia pohtien. Kaveriseuraa arkeen ja vapaa-aikaan, ihmisiä joiden kanssa voi jakaa kuulumisia, ajatuksia ja pieniäkin hetkiä. Olisi kiva löytää seuraa myös tekemiseen – kahville, ulkoilemaan, luonnossa liikkumiseen tai muuten vaan yhdessä olemiseen ilman kiirettä. Arvostan erityisesti aitoutta, rehellisyyttä ja vastavuoroisuutta ihmissuhteissa. Sitä, että molemmat ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan ja yhteydenpito ei jää yksipuoliseksi. On tärkeää, että voi olla oma itsensä ilman rooleja tai turhaa suorittamista. En etsi mitään pakotettua tai raskasta, vaan sellaista luonnollista yhteyttä, joka voi kasvaa ajan kanssa ihan omalla painollaan. Elämäntilanne on tällä hetkellä vähän muutoksessa, ja arki menee omien juttujen ja lasten kanssa. Olisi kiva kuulla susta, jos tämä resonoi 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 37-vuotias nainen. Asun avomiehen, 3 vuotiaan pojan ja koiran kanssa Sastamalan Mouhijärvellä. Alunperin olen muuttanut muualta ja ihmisiä en täältä tunne ainakaan liikaa (tosin sinun ei tarvitse olla juuri Sastamalasta). Harrastukset/kiinnostuksen kohteet on liikunta, tanssi, eläimet, jooga, koiran kanssa harrastaminen ja käsityöt (ompelu, neulominen). Henkiset asiat, psykologia, leikkipuistot, musiikki, kirjat ym. Tykkään myös tilailla nettikirppiksiltä vaatteita ja kirjoja. Luen jonkun verran. Minua kiinnostaa erilaiset hyvinvointi kirjat (psykologia, liikunta, terveellinen ravinto). Lukisin myös romaaneja, jos löytyisi mukavista aiheista. Niistä voi vinkata. Luonteeltani olen avoin, aito ja ystävällinen. Olen jotain introvertin ja ekstrovertin välistä. Ilmaisen sekä hyviä että huonoja tunteita. Tykkään jutella netissä ihmisten kanssa, vaikka ihan aito kohtaaminenkin kiinnostaisi joskus. Olisi mukava tutustua ja katsoa, mihin ystävyys johtaa. :) Ota rohkeasti yhteyttä, jos kolahti. Ensisijaisesti etsin naisseuraa. Kirjoitellaan tai jos asut lähellä, olisi kiva myös nähdä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi viestitellä, tutustua ja nähdä kasvotusten. Lähellä sydäntäni on luonto, lemmikit, marjastus, mökkeily, liikunta, leipominen, lauta- ja korttipelit, sekä kuvataide. Olisi mukava käydä vaikkapa kirpparilla, kahvilla, retkellä luonnossa, leikkipuistossa lasten kanssa jne. Olen kahden leikkisän alle 10v lapsen äiti, arkisin käyn töissä 8-16. Mulle on tärkeää luottamus ja aitous. En tupakoi, enkä käytä alkoholia/päihteitä. Olen aluksi ujo. En etsi miestä tai baari seuraa. Laita rohkeasti viestiä 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Kesällä on tylsää ja ois kiva saada kavereita ku ei oo hirveesti. Voidaan jutella ja ehkä hengataki mut oon vähän ujo. Tykkään pelaa robloxii ja tykkään mirellasta ja kuumaasta, eläimistä, sarjoista ja luen tosi paljo. oon 13 mut jos oot tyttö tai poika tai minkä ikänen vaan ni voi tulla juttelee.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 37-vuotias mies PKS-alueelta. Etsin elämääni uusia, aitoja ystäviä ja kivaa tekemistä vapaa-ajalle. Arvostan rauhallista elämänmenoa, syvällisiä keskusteluja ja aitoja arvoja. Minusta saa mukavaa ja luotettavaa seuraa esimerkiksi: Luonnossa liikkumiseen ja kävelyille 🌲 piknikille tai syömässä käymiselle ☕ Musiikkitapahtumiin, museoon tai kirpputoreille 🎨 Sienestykseen tai pelien pelaamiseen 🍄🎲 Iälläsi ei ole minulle väliä — etsin mieluusti myös vanhempaa ystävää tai mentoria, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia elämästä ilman kiirettä tai pinnallisuutta. Jos tämä resonoi, laita rohkeasti viestiä ja kerro vähän itsestäsi! Tutustutaan mieluusti kasvokkain kävelyn tai kahvin äärellä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, täällä kirjoittelee lahtelainen nuorekas nelikymppinen. Tässä vapun aikana tuli mieleen, että olisipa kiva, jos olis ystävä tai kaveriporukka, joiden kanssa voisi juhlistaa vaikkapa juhlapyhiä yhdessä, niin että lapsetkin voisivat osallistua. Minulla kun on käynyt niin kummasti, että ystäväni ovat lapsettomia. Itselläni on (yhteishuoltajuus) teinipoika, ja muutamien sukulaisten lisäksi olisi kiva viettää aikaa muiden lapsellisten kanssa? Kun ei tuolla pojallakaan ole liiaksi kaveria. Vaikka tässä nyt näyttäisi olevan sävy että vain perheelliset kelpaa kaveriksi, niin näin ei ole :) vallan hyvin kelpaa muutkin aikuiset naiskaverit. En ole sellainen pullantuoksuinen kotiäiti joka höpöttää vaan lapsistaan. Yleensä höpötän aivan muista jutuista. Olen humoristinen ja spontaani, ehkä jopa erikoinenkin. Liikunta, tanssi ja hyvinvointi (käsittäen myös luontaishoidot) ovat intohimoni. Tykkään kauhusta, okkultismista, historiasta ja eri uskonnoista. Kiinnostaa myös kummitukset ja kummallisuudet. Viihdyn luonnossa, shoppailemassa (minusta saa varmasti kaverin puhumaan kauneudenhoidosta ja vaatteista). Tupakoin ja mojito kesäterassilla on parhautta. No olisi vielä paljon muutakin, laita viestiä jos kiinnostaa tutustua, lasten kanssa tai ilman. Haluan viestejä vain naisilta, ja oothan mieleltäsi suvaitsevainen (poliittisella kannallasi ei ole väliä).

    Lue koko ilmoitus
  • Moii, oon kohta 20 vuotias nainen ja etsin uusii ystävii💗 Rakastan shoppailla, laittautuu, käydä dinnereil sekä rauhallinen liikunta myös kivaa :) Etsin n. 18-23 vuotiaita NAISpuolisia ystäviä. Laita rohkeesi viestii jos oot pk-seudulta!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Etsin kavereita. Mielellään semmoisia kenen kanssa pääsee hengaamaan kasvotusten, mutta myös pelikaverit kelpaa. Okei, eli ammatiltani olen taiteilja/graafinen suunnittelija. Asun nyt Nakkilassa, mutta haaveena on muuttaa täältä kohta pois. Tykkään animesta, peleistä, eläimistä, taiteesta, tieteestä, historiasta, hyvinvoinnista ja kaikesta sen semmosesta. Käyn paljon coneissa ja kaikenlaisissa tapahtumissa. Mua kiinnostaa myös sote- ala. Ehkä lähden sitä opiskelemaan seuraavaksi. Kiitos, että luit.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Etsin vain uusia ystäviä. Oon luonteeltani puhelias introvertti, tunneälykäs, empaattinen, syvällinen pohdiskelija, rauhallinen, jalat maassa tyyppi. Päihteetön, joten musta ei saa baariseuraa. Mulla on kaks kissaa. Vapaa-ajat tulee vietettyä yleensä kotona mm. pelaamalla tietokoneella/switchillä, selaamalla puhelinta (yleensä tiktokkia), kattomalla sarjoja tai elokuvia (disney, anime, k-draama). Olis kiva jos voitais vaikka yhdessä pelata jotain tai ihan muuten vaan jutella tai hengata. En ihan heti tykkää lähteä tapaamaan kasvotusten. Tykkään ensin tutustua netin kautta paremmin. Lisään jo tähän et en pysty pelaamaan first-person shooter pelejä koska tulee motion sickness. Toivottavasti meillä olis jotain yhteistä, ja jaksaisit myös ylläpitää keskustelua.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Oon 23 vuotias Oulusta. Mulla ei kavereita oo joten jos täältä löytyis. Oon aluks tosi ujo mut sitte ku tutustuu ni juttua riittää ja musta saa tosi hyvän ystävän 😊 Vapaa-ajalla pelailen ja käyn kaupungilla. Kahvilat ja kirpparit erityisesti on mun juttu Snap on minkakyro jos kiinnostaa😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka!☺️ Etsin uusia ystävyyssuhteita about saman ikäisistä ja henkisistä naisista. Elän todella perus arkea; töitä, salitreeniä ja koiran kanssa puuhastelua. 🏋🏼‍♀️ Olen kiinnostunut hyvinvoinnin lisäksi kauneus -ja muotijutuista, mielelläni lähen shoppailemaan ja kiertelemään kauppoja tai kirppiksiä. Uutena perus puntin ohelle oon löytänyt nyt laitepilateksen! Ja haluisin myös alottaa golffaa, eli alottelija seuraa myös sinne olis mukava saada!🙏🏼Musta saa seuraa vaikka kävelylle, ryhmäliikuntatunnille, kahville, ravintolaan herkuttelemaan tai viinille, peli-iltaan, leffaan, avantoon, keikalle u name it! Oon myös spontaani ja kokeilen mielelläni uusia juttuja! Tykkään myös matkustella ja mielelläni olosuhteiden salliessa lähen johkin lämpimään auringon alle tyttöjen reissulle!😍 Tykkään mennä ja tehdä, mutta tykkään myös maata verkkarit jalassa kotona ja kattoo sarjaa tai selata tiktokkia.😁 Luonteeltani oon aluksi aika ujo ja hitaasti lämpenevä, mutta musta löytyy myös räväkkä ja sanavalmis puoli. Koen olevani huumorintajunen ja tykkään nauraa sekä hassutella. Oon enemmän sellanen tarkkailija tyyppi, en niinkään tykkää olla huomion keskipisteenä. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja pohdiskella elämää. Kaipaisin ystäviä joiden kanssa jakaa aktiivisesti elämää ja puuhastella kaikkea. Ig ja snäppi löytyy, voidaan niissäkin jutustella ja tutustua, kysy vaan niin annan! Jos koet, että voitais olla saman henkisiä ota matalalla kynnyksellä yhteyttä!🫶🏼

    Lue koko ilmoitus
  • Heei! Oon pian 23v muusu ja etin about samanikäsiä kavereita! 🏳️‍🌈 Kesä tulee kovaa vauhtia ja ois mahtii päästä tekee kaikkee kivaa, piknikille, lenkille, tutkimusmatkalle, viinille, kahville, pyöräretkelle. 🌞 Asustellaan kissan ja kumppanin kans yhdessä, mut kumppani täl hetkellä intissä niin nyt olis ihana keskittyy uusiin kaverisuhteisiin. 🫶 Tykkään retkeilystä, kiipeilystä, sulkkiksesta ja innostun helposti uusista harrastuksista. Soittelen kitaraa omaks huvikseen ja ihmettelen maailmanmenoa. Tykkään tehä erilaisii kasvisruokia. Oon tosi kiinnostunut Japanista ja opiskelen japanin kieltä (tarkotuksena päästä jossain kohti sitä myös opiskelemaan ihan kouluu!!). Myös matkustelu on lähellä sydäntä <3 Sen enempää selittelyä vaativat kiinnostuksenkohteet: Ghiblileffat, huonekasvit, kirppistely, redbull, palapelit, laittautuminen, äänikirjat. Jos kiinnostelee nii laittele viestii! 🫶

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä sellainen samanhenkinen tyyppi, jonka seurassa voi olla rennosti oma hölmö itsensä ja jonka kanssa huumori, arvot ja kiinnostuksenkohteet matchaisi! Itseironisesti kutsun itseäni (tosin ihan ylpeydellä) hulluksi kissanaiseksi ja itseltäni löytyykin pari kissaa. Kuvailisin huumorintajuani sillä, että jos Modern Family, Rick and Morty ja Simpsonit (huom. ekat 10 tuotantokautta) saisivat itseironialla ja tarpeettoman hyvällä itsetunnolla höystetyn sieluttoman lapsen. Olen avoin sekä avarakatseinen, vaikka samaan aikaan tunnistan olevani semi putkiaivoinen insinööri, jonka rationaalinen ajattelutapa saattaa antaa viileämmän kuvan kuin mitä todellisuus on. Oikeasti oon just se kaveri, joka tykkää panostaa kaikkeen pieneen ja ei kovin merkittävään hömppään, koska rakastan ilahduttaa itselle läheisiä ihmisiä. Harrastan enemmän ja vähemmän aktiivisesti monenlaista: askartelen kaikennäköistä aina elektroniikasta maalaamiseen, soitan pianoa sekä valokuvaan ja teen kuvankäsittelyä. Kaikki ei todellakaan mahdu kalenteriin samaan aikaan (herkästi kuormittuva lapanen täällä hei) ja kyllästyn myös ajoittain harrastuksiini, jolloin ne voi olla pitkiäkin aikoja tauolla. Itselläni on myös aktiivista urheilutaustaa, joka nyt ikävä kyllä jäänyt lähivuosina vähemmälle terveydellisistä syistä, mutta toivon sen ottavan taas lähiaikoina isompaa osuutta omasta arjesta! Josta hyvänä aasinsiltana: olen myös pitkäaikaissairas ja kipukroonikko, joka vaikuttaa jonkin verran jaksamiseen ja sosialisointiin. Tämän myötä en ole järin extempre ihminen ja suunnitelmia saattaa joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla, mutta yritän silti elää arkea mahdollisimman aktiivisesti (oman voinnin mukaan!). Olen aivan liian helposti kotona viihtyvä introvertti mummosielu, mutta innostun helposti asioista ja salaa haluaisin lähteä jonku kanssa lapsen innokkuutta puhkuen pulkkamäkeen, hyppimään vesilätäköihin tai vaan käänteleen kiviä rannalle. Vastapainoksi oon anytime valmis pötköttämään ihmisburrittoina sohvalla katsellen 90-luvun piirrettyjä miksei vaikka samalla yhdessä askarrellen! Jos sisältö kolahti niin laita ihmeessä viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Onko tylsää ja yksinäistä? Päivät kuluu ja tekemistä ei tahdo löytyä ja jos löytyykin niin se kaveri puuttuu? Ei hätää! Ratkaisu on yksinkertainen, sillä minä voin olla kaverisi/ystäväsi tai juttuseurasi. Kunhan olet 25+ iältäsi. Tärkeintä on, että juttua riittää. Aihe täysin vapaa ja huumoria saa olla niinpaljon mukana kuin vaan itse jaksaa! Onko sinulla huolia tai paha mieli jostain? Siihenkin löytyy mainio ratkaisu! Kuuntelen ja juttelen mielelläni! Jos tietysti ujostuttaa tai mietityttää että voiko kyseiseen herraan luottaa niin voimme ratkaista yhdessä tämän pulman. Luottamus rakentuu ajan kanssa, joten mielelläni lähden kanssasi luottamusta rakentamaan 😊 Tietoa minusta olen siis 33 vuotias mies ja harrastan lapissa retkeilyä ja kalastusta. Toki talvisin sitten majailen kotona 3 kissan ja 1 koiran kanssa ja ihmettelen maailman menoa. Töissä käyn arkisin, mutta se ei estä viestien vastaamiseen. Se vain hidastaa maksimistaan. Jos kiinnostuit ota ihmeessa yhteyttä! 😊 lunteeni voi kertoa ja lisätietoja saa aina kysymällä, mutta hyvähän se on mysteereitäkin jättää. Että saa vähän kiinnostusta peliin ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia kirjeystäviä,ja mikä ettei ihan live-ystäviäkin. Olen 46-vuotias nainen Salosta. Olen naimisissa, ja lapsia on kaksi,tosin toinen täytti jo 18. Harrastan kirjeenvaihtoa,lukemista ja joogaa. Tykkään kierrellä kirppareita. Mulla on kaksi kissaa. Kirjoissa tykkään eniten kauhusta/jännityksestä. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet erittäin raskaita lapsen mt-ongelmien takia,mutta nyt pikku hiljaa alkaa aurinko sarastaa. Itse olen vähän ehkä omanlainen,ujo ja hiljainen. Introvertti. Tykkään silti käydä kaverin kanssa kahvilla/teellä turisemassa. Usein isossa porukassa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Enemmän minusta kirjeessä:)

    Lue koko ilmoitus