Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

962 ilmoitusta

  • Hei kaikki! :) Oon 31-vuotias lastenohjaajaksi opiskeleva nainen Oulusta. Olisi ihanaa löytää uusia ystäviä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja tehdä asioita, mitkä molempia kiinnostaa. Luonteeltani olen huumorintajuinen, avoin, herkkä, pohtiva ja ymmärtäväinen. Harrastukseni tällä hetkellä ovat improteatteri ja DnD. Aikaa kuluu myös pelien, sarjojen, musiikin ja satunnaisten liikuntajuttujen parissa. Lähden myös mielelläni kokeilemaan jotain aivan uusia juttuja! Sukupuolellasi ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että olet rohkeasti oma itsesi ja että keksimme jotain kivaa yhdessä! Olisi kiva tutustua myös ihan kasvokkainkin. Laita ihmeessä viestiä ja katsotaan, millaisia kohtaamisia siitä seuraa! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Asun Tampereella, ja olen 41-vuotias perheellinen kahden lapsen kotiäiti. Minulla on n. 2,5 vuotias poika joka käy päiväkodissa ja n. 1 kuukausi sitten syntynyt poikavauva kotona. Kaipailisin seuraa esim ulkoilun ja kahvittelun merkeissä toisista äideistä/toisesta äidistä. Olisi mukavaa saada pidempiaikainen ystävyys aikaiseksi. Haluaisin tavata toista äitiä mielellään ihan oikeassa elämässä, ei vaan pelkän netin tai puhelimen välityksellä. Luonteeltani olen kiltti, ystävällinen, rauhallinen, luotettava ja elämänmyönteinen. Sinä saat olla oma itsesi, kunhan vaan hyväksyt minut sellaisena kuin olen, ja yhteinen viettämä aika tuntuu mielekkäältä. Kiinnostuksen kohteitani ovat muun muassa musiikki, ruoanlaitto, kuntosali ja elokuvat. Suurimmaksi osaksi aikani menee tällä hetkellä kotona lasten kanssa. Laita viestiä, ja kerro itsestäsi, niin voidaan sopia tapaaminen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 25-vuotias kahden lapsen äiti. Asun Kiteellä, mutta Joensuussa tulee myös välillä käytyä. Meillä on pari koiraa. Tykkään ulkoilla ja harrastaa liikuntaa, myös leipominen on suosikkipuuhaa. Viihdyn kotona enkä käytä alkoholia. Olen hyvä kuuntelija, enkä missään nimessä suupaltti. Tuttujen ihmisten seurassa kyllä juttua riittää 😜 Olisi mukavaa löytää etenkin äitikavereita, joiden kanssa voisi nähdä yhdessä lasten kanssa esim. puistoilun tai kyläilyn merkeissä. Laita rohkeasti viestiä, jos luulet, että meillä voisi olla jotain yhteistä! Tutustumalla se selviää 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka😊 Täällä on positiivinen 31-vuotias venäläinen nainen Espoosta, joka haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja löytää uusia ystäviä tositarkoituksella. Olen asunut Suomessa yli 7 vuotta. Minulla on suomalainen aviomies ja meillä on melkein 1v lapsi. Olis kiva saada kaveriksi muita äitejä, mutta jos sulla itselläsi ei ole lapsia, ei se haittaa, kunhan tulee vaan juttuun😊 Haluaisin löytää ystäviä, joiden kanssa on kivaa viettää aikaa yhdessä ja jutella kaikeasta, myös syvällisistä asioista ja jakaa sekä iloa että surua. Olen iloinen, huumorintajuinen tyyppi, joka lähtee mielellään mukaan leffaan, museoon, luonnossa kävelylle, syömään, kahvia juomaan, lastentapahtumiin tai esim. pelaamaan lautapeliä. Minulla on «jatkuvasti kuulokkeet korvilla», kuuntelen erilaista musaa, podcastia ja nautin siitä paljon. Mua kiinnostaa myös hyvinvointi ja kaikki siihen liittyviä asioita. Etsin naispuolisia kavereita🙂 Jos olet kiinnostunut, laita vaan viestiä ja tutustutaan paremmin😇 P.S. Jos otat yhteyttä, tarkistathan roskapostia, koska joskus viestit joutuvat sinne😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei!Etsin uusia naispuolisia ystäviä pk-seudulta. Olen itse 36-vuotias kolmen lapsen äiti, lapseni ovat 10v poika, 7v poika ja 3v tyttö. Asun Helsingissä Nigerialaisen puolisoni kanssa. Läheisimmät ystäväni ovat muuttaneet muualle, ja etsin ystäviä joiden kanssa touhuta asioita lasten kanssa ja ilman lapsia. Olen työelämässä itse osa-aikaisesti ja aikatauluni ovat aika joustavat. Kiireisinä päivinä ihan whatsapp viestittelyt puolin ja toisin toisivat iloa arkeen. Olen kiinnostunut niin konserteista, näytelmistä, elokuvista, museokäynneistä, luontokohteista, matkustelusta koti- ja ulkomailla. Uimahalliin ja kävelylle kelpaisi seura myös. Mökkiviikonloppu tyttöporukalla olisi myös tosi jees. Näiden lisäksi seura kelpaisi etenkin viikonloppuisin, olisi kiva mennä yhdessä leikkipuistoilemaan ja muihin lastenkohteisiin ja parhaassa tapauksessa myös lapset ystävystyisivät. Mitään ikähaarukkaa en tähän laita; tärkeintä olisi kiinnostus tutustua eikä sinulla tarvitse olla välttämättä lapsia, kunhan hyväksyt että lapset ovat oman elämäni tärkein osa ja haluan heistä puhua (ei tarkoita etten osaisi muistakin aiheista puhua). Ei haittaa jos olet myös Helsingin ulkopuolelta, meillä auto ja voidaan liikkua muualle myös! I also speak fluent English, english-speaking mom friends are more than welcome :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Pistän nyt testiin tänne ilmotuksen kun tähän sivustoon törmäsin:) Oon tosiaan 25v, oululainen työtön mies, sairaslomalla uupumuksen tähden. Oon muuttanut tänne 5 vuotta sitten ja kaveritilanne ei ole kovin kukoistava:D Näin alkuun ainakin viestittelykaveri ois hakusessa.. 16personalities antaa tuloksen ENFP-T tai INFP-T meikälle.. mitenhän muuten kuvailisin itteäni, olen riittävän asiallinen omasta mielestä ainakin, mutta tykkään pelleillä ja päristä vaikka aikuinen mies olenkin:D huumoria riittää, käytöstavat yleisesti hyvät, oon muuten tosi ystävällinen, mutta joku voi loukkaantua siihen jos en vastaa aina heti viesteihin.. niin käy aika usein, kun muudit vaihtuu, mutta mitään henkilökohtaista siinä 99% kerroista ei ole. Asioita mistä todella pidän: -Himym -2Pac -sopivat komediat ylipäätään (Million ways to die in the west, TED, Grown ups.. jne.) Musiikkimaku yleisesti: -rap.. viimeaikoina jääny vähemmälle, mutta yleisesti suosituimpia kategorioita meikälle -Rokki.. CCR, Bryan Adams, Foreigner, Scorpions -ja noh.. aikalailla kaikki kevyempi menee, sen raskaampi musiikki ei oo meikän juttu -Tupacilta kuuntelen chillejä biisejä eniten (It ain't easy, Better Dayz, Dear Mama, Ghetto gospel jne.)(että en oo mikään gängsteri enkä wannabe-semmonen;D (don't get me wrong, rakastan silti melkein kaikkia Tupacin biisejä) Tekeminen: -Tykkään pelata pleikalla nhl 24, rocket league, minecraft sillon tällön ja Fortnite.. atm. Ps4, mutta harkinnassa ps5 tai pc -urheilusta tykkään, mutta kunto alhaalla -leffoja ja sarjoja kuluu paljon -ja muutakin vois keksiä, mutta tällä hetkellä kokeilen vaan varpailla vähän vettä niin viestittelystä vois alottaa Rohkeesti vaan yhteyttä jos kuulostan semmoselta ukolta johon joku haluaisi tutustua:) ja sori jo valmiiksi jos en samantien vastaa:D

    Lue koko ilmoitus
  • Elikkä siis tämmönen 18v lesbo Vantaalta tässä! Etin about oman ikäsiä kavereita, mieluusti sen verran läheltä, että vois mahdollisesti kasvotustenkin nähdä, mutta kyllä kauempaakin on kaikki kaverit tervetulleita! :D En tiiä voinko sanoo, et mul on hirveesti harrastuksia, mut oon semmonen ihminen, että voin tehdä mitä vaan kunhan on seuraa!! Yksikseni pelailen pelejä, luen sitä sun tätä ja ehkä jopa piirrän. Tykkään erilaisista random jutuista ja ne voi vaihdella aika usein, tällä hetkellä esim. Transformerit on kivoi🙂‍↕️ Voin olla vähän ujo, etenkin aluksi, mutta sit ku avaudun nii huhhuh mä osaan pälpättää! (Mun ujous ei oo välttämättä niin selvää viestitse, mut jos mut heitettäis kasvotusten ihmisten joukkoon nii karkaisin äkkiä...)Mutta kaverit on silti aina kivoja ja haluisin kovasti tutustuu uusiin ihmisiin!! Rakastan juttelemista ja hengaamista tosi paljon!! Voin tehä legit mitä vaan sun kanssas joten tulkaa ihmeessä juttelemaan!! Hyväksyn myös kaikenlaiset ihmiset, kunhan oot ite respectful ! Mun kanssa ei tarvii nolostella mitään ja saa olla täysin oma ittensä :P

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 27 v. homomies ja kaipailisin uusia kavereita Lahesta. Haluaisin kavereita esim. Lenkille, salille tai johonkin muuhun urheiluun yms. Oon kiinnostunu mm. eläimistä, musiikista ja leipomisesta. Laulan ja soitan kans selloa niin yhdessä musisointikin vois olla kivaa jos kiinnostaa. Voin kans esitellä sulle mun matelija kokoelmaa. Laita rohkeesti viestii jos kiinnostais tutustuu!

    Lue koko ilmoitus
  • Nainen, jonka sisin on kaunis ja jolla halua tutustua mieheen muutenkin kuin pintapuolisesti, tämä on sinulle. Yhteydenottoasi kaipailee 40-vuotias huomaavainen, älykäs, kokkaamista rakastava (ruoka on intohimo), vapaaehtoisesti lapseton, pitkätukkainen mies. Minulla on aivovamma, mutta se ei rajoita elämääni muuten kuin, että en ihan kaikkea jaksa tehdä samoin kuin joku muu. Kaikki raajat ovat tallella ja toimivat. (Älä pelkää, se ei ole tarttuvaa.) En tykkää esim. isoista ihmisjoukoista, varsinkaan yksin ja nautin hiljaisuudesta. Pidän kuitenkin läheisyydestä ja yhdessäolosta. Olen luotettava, rehellinen ja kuulemma hauska, yksinäisyys vaan meinaa vähän vaivata ja sosiaaliset tilanteet yksin ahdistaa. Toivoisin että olisit innokas maistelemaan erilaisia ruokia, avarakatseinen, ymmärtäväinen ja ei-pinnallinen/turhamainen ja pidät vaikkapa luonnossa retkeilystä/telttailusta. Alkuun toivoisin tutustumista kirjoittelun muodossa, mutta tapaaminen on mahdollinen kyllä jos hyvin synkkaa. Olen todella hyvä tekemään ruokaa, mutta muuten ihan vaaraton. Arvostan oikeinkirjoitusta ja sitä, että ei ole vainoharhainen ja/tai usko salaliittoteorioihin. Etäisyydellä ei ole merkitystä 😊 (Kesät vietän suurimmaksi osaksi Tampereella.) Instagram: Inutile81 Kik: thewazoo Snapchat: aheidenberg7

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 21-vuotias hippihenkinen nepsy nainen Oulun läheiseltä alueelta. Nautin joogasta, luonnosta, videopeleistä, elokuvista ja animesta, meditaatiosta ja mindfulnessista, leipomisesta ja monesta muusta sekalaisesta puuhasta. Pyrin katsomaan elämää avoimin mielin ja olemaan ymmärtäväinen muita kohtaan. En käytä muita päihteitä, kuin nikotiinia. Viihdyn parhaiten kotona itsekseni, mutta elämääni mahtuisi myös uusia ihmisiä. Etsin toveria, joka tykkäisi mahdollisesti pelailla tai jutella ensin netissä ja mahdollisesti nähdä, jos ystävystymme. Olisit mieluiten kiinnostunut samankaltaisista aiheista ja neuroepätyypillinen, kuten minäkin. Etsin ihmistä ikähaarukalla 20-35 vuotta ja sukupuolella ei ole väliä. Ole vain oma itsesi ja kohtaa muut kunnioittavasti, niin tulemme toimeen :) Minulta löytyy discord ja s-posti.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 36-vuotias mies joka on parisuhteessa. Eli en etsi parisuhdetta tai muuta siihen liittyvää. Olen etsimässä omaa minuuttani. Miulla on mielellinen prosessi käynnissä, joten toivoisin ymmärrystä asian suhteen. En ole ehkä ihan tavallinen mies (jääkiekko ei kiinnosta, enkä juo alkoholia tai polta). Ystävää jota etsin, haluaisin hänen olevan oma itsensä, eikä mukauttaisi itseään tilanteeseen sopivaksi. Haluaisin tuoda itseäni julki taiteellisesti. Se on uusin harrastukseni, joten haluaisin että olisit jollain tavalla taiteellinen. Itse tykkään tuottaa abstraktia tai naismuotoja. Tämä on miun kanavani tuoda itseäni näkyviin. Hirmuisesti voisi kertoilla itsestään, mutta laita viestiä jos innostuit erilaisesta henkilöstä.

    Lue koko ilmoitus
  • Mulla on paljon nettikavereita ja olen tavannut heitä, mutta haluaisin enemmän seuraa Kuopiossa! Haluan oikeita, outoja ja kilttejä ihmisiä joittenka kanssa voidaan tehdä melkein mitä tahansa kivaa. Varsinkin goth, punk, metal, alternative ihmiset, ottakaa yhteyttä pliis 🙏 olen hyvin suorasanainen enkä siedä valehtelua, I would want some like-minded people 💖 ei teinejä! Olen kaveri myös miesten kanssa. Ota yhteyttä 💗

    Lue koko ilmoitus
  • Hei olen rehellinen ja mukava 24 vuotias mies Oulusta. Parasta minussa on se että hyväksyn kaikki ihmiset semmoisena mitä he ovat. Olisi kiva löytää uusia ystäviä joiden kanssa voi tehdä kaikkea kivaa ja viettää. yhdessä aikaa kuten käydä jossain tapahtumissa tai tehdä mitä haluaa. Tykkään uida pelata frisbeegolfia ja lautapelejä pyöräillä, matkustaa, liikkua ulkona ja luonnossa. Tykkään myös katsella sarjoja ja elokuvia seuraan myös paljon urheilua ja kuuntelen musiikkia. Minulle on todella tärkeää että on rehellinen koska valehtelua en voi hyväksyä. Laittakaa viestiä jos kiinnostaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin aitoja ystävyyssuhteita — ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa sekä arjen ilot että pohdinnat elämästä. Olen 30-vuotias luova, hiukan boheemi tyyppi Lahdesta. Tykkään käydä kävelyillä. Olen kiinnostunut taiteesta ja kulttuurista. Etsin uusia kavereita joiden kanssa jutella, käydä kävelyllä, kahvilla, syömässä, pulkkailemassa, puistossa, leffassa, keikoilla, maakuntamatkailemassa tai taidemuseossa. Myös leffailta, uiminen, grillaaminen tai istuskelu kotoisassa rauhallisessa pikkupubissa voisi olla kiva. Lähden myös mielellään heittelemään korista jos sulta löytyy pallo, vaikka omat taidot ei oo mitkään parhaimmat. Ilmoitusta jättäessäni olen juuri eronnut ja aika huterassa tilassa. Olen itkuista ja surullista seuraa. (mutta kyllä tästä vielä noustaan). Jos on vaikka muita eron läpikäyneitä niin vertaistuki kelpaisi. Ystäviä ei tosiaan ole paljoa ja sitä huomaa joskus kaipaavansa seuraa ja tekemistä. Olen hiukan erakoitunut ujo introvertti, mutta haluisin astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kaipaan uusia kokemuksia ja ystäviä. Etsin ystäviä, joiden kanssa voisi kasvaa, nauraa, oppia uutta ja olla juuri sellainen kuin on. Jos sinäkin kaipaat syvällisiä keskusteluja tai vaikka ex tempore -seikkailuja, kirjoita rohkeasti! Haen etenkin matalan kynnyksen kohtaamisia livenä, joissa voidaan tunnustella miten kaveruuskemiat kohtaa =) Tulen toimeen monenlaisten erilaisten ihmisten kanssa. Pääasia että meininki on rentoa ja aitoa. Olisi siistiä löytää joku, joka ei elä normikaavalla eikä stressaa turhasta, vaan osaa olla maailmassa vähän omalla tavalla. Telegram: @eepyhead

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Kokeillaan, löytyiskö tätä kautta uusia tuttavuuksia ☺️ Täällä 29v nainen etsii uusia ystäviä. Olisi kiva tutustua muihin äiteihin lähikaupungeista, kenen kanssa voisi treffailla matalalla kynnyksellä lasten kanssa tai ilman. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja meillä asuu myös koira. Lähipiiristä ei löydy vielä monta perheellistä joten olisi kiva tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin 🌸 Oon töissä arkisin ja vapaa-ajalla kävisin mielelläni kirppiksillä, kahvilla, viinillä tai urheilemassa. Tykkään myös matkustamisesta, sisustamisesta ja leipomisesta. Arki-illat oon usein lasten kanssa ja vietetään nyt kesällä mielellään aikaa ulkona, tehdään pihatöitä, käydään puistossa tai uimassa. Viikonloppuisin on sitten enemmän aikaa keksiä kaikenlaista tekemistä. Jos kuulostaa siltä että meillä voisi olla jotain yhteistä, mulle voi laittaa mielellään viestiä ja jutellaan lisää.

    Lue koko ilmoitus
  • Tässä vielä transitiotaan aloitteleva transnainen. Ammatiltani lähihoitaja, töissä menee vapaapäiviä lukuun ottamatta suurin osa ajasta. Kotosalla sitten onkin tekemiset vähemmällä. Pelaan videopelejä, lähinnä pleikkarilla (tasohyppelyitä, roolipelejä ja kaikkea siltä väliltä jos jotenkin sattuu kolahtamaan) ja siinä samalla lähinnä kuuntelen läppärillä jotain musiikkia tai katson Youtubesta peli, komedia, paleontologia ja matelija aiheisia videoita. Olen tuon transition kanssa tosissaan vielä ihan alussa, että mieheltä näytän, enkä ole juurikaan uskaltanut naisten vaatteissa vielä ulkona käydä... Ahdistaa ihan tarpeeksi pelkkä ovesta ulos yksin poistuminen. Mutta apu tervetullutta, jos innostaa. Persoonallisuudeltani olen aluksi varsinkin hyvinkin ujo, mutta osaan kyllä kuunnella ja vastailla jos kysytään. Tutustuttaessa kovakin juttelemaan. Perus pessimistinen sarkasmin harrastaja. Kaikesta vieraasta ahdistuja. Etsin ihan kävely ja jutteluseuraa, mieluiten naispuolisista henkilöistä, muutkin transihmiset todella tervetulleita. Ravintoloissa ja kahviloissakin on ihan kiva hyvässä seurassa istuskella ja höpistä. Yhdessä pelailukin on tervetullutta jos sattuu mielenkiinnon kohteet osumaan! Olen sinkku ja mahdollisesti etsin myös seuraa tässä tarkoituksessa (samoin naisista ja transnaisista), mutta ei ole mitenkään perimmäinen tarkoitus tässä. Discordin saa kysymällä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ympäri Suomea ystävää viestittelyyn, kirppistelyyn, matkusteluun, leffaan, tapahtumiin tai ihan vain hengailuun. Vuosien varrella ja muuttojen seurauksena ovat ystävät huvenneet. Olen kiinnostunut mm. kirjoista, animesta, raskaasta musiikista, rikossarjoista ja hyvästä ruoasta. Arvostan syvällisiä keskusteluja, mutta nautin myös rennosta usein tummemman puoleisesta huumorista. Kotoa löytyy 2 kissaa ja puoliso. Toiveissa eläimiä pyörisi ympärillä enemmänkin. Saatan vaikuttaa töykeältä tai sosiaalisesti tökeröltä. Voit kuitenkin luottaa siihen, että sanon sanottavani. Toivon samaa sinulta. Olen luotettava ja aina valmis kuuntelemaan. Olisitko sinä se, jonka kanssa luoda uusia muistoja?

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Mä asun tällä hetkellä Nakkilassa mutta käyn usein Turussa. Etsin kaveri seuraa koska kaikki omat kaverisuhteet on hiipunut pois kun samoja mielenkiinnon kohteita ei enään ollut. Mä olen just aloittanut käymään gogo express salilla Porissa ja olisi ihan huippua löytää sinne seuraa että ei tarvitsisi yksin miettiä että miten esim laitteet toimii! 😆 Eikä haittaa vaikka et itse salilla kävisi, aina on ihanaa lähtee viettää aikaa vaikka kahville tai shoppailemaan ☺ Mulle on monesti sanottu että on helppo jutella ja ikinä ei tule inhottavaa hiljaisuutta! Osaan tukea ja jutella myös vakavimmista aiheista ja pidän ne asiat itselläni hautaan asti! Oon tosi eläinrakas ihminen, joskus harrastanut ratsastusta monta vuotta mutta jouduin sen lopettamaan. Nykyisin keskityn koirien kouluttamiseen! 🐕 Mut löytää instagramista: pohtoannna

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 28v kahden lapsen äiti Keski-Vantaalta, lapset 1v9kk ja 3kk. Etsin äitikaveria/-kavereita lasten kanssa puistoiluun, kyläilyyn yms touhuamiseen, sekä myös tekemisiin ilman lapsia! Tykkään käydä kahviloissa tai vaikka viinillä, kierrellä kirppareita ja käydä musiikkitapahtumissa ja -keikoilla. Minusta saa seuraa myös liikkumiseen, tosin kunto ei näiden raskauksien jälkeen ole vielä entisensä :) kaipaan samassa elämäntilanteessa olevaa kaveria, jonka kanssa jakaa tätä lapsiarjen kuormaa ja iloja!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 23-vuotias transjätkä🏳️‍⚧️, joka etsii kavereita, hengailuseuraa ja peliseuraa. Sukupuolella ja asuinpaikalla ei ole väliä. Oon nyt heinäkuussa muuttanut Järvenpäähän mun kissan kanssa. Olis kiva tutustua myös täältäpäin uusiin ihmisiin, joiden kanssa vois nähdäkin ja keksiä kaikkee hauskaa tekemistä yhdessä. :D Peleissä tykkään eniten selviytymispeleistä ja kauhusta, mutta pelaan aika sekalaisesti kaikkea ja oon myös valmis kokeilemaan uusia pelejä. Näitä pelejä oon pelannut aiemmin: Fortnite, Terraria, Minecraft, Blade&Soul, Guild Wars 2, Don't Starve Together, Lethal Company, League of Legends, Palia, Stardew Valley, Staxel, Roblox, The Forest, Green Hell, Devour, Pacify, Phasmophobia, Dinkum, Sea of Thieves, Monster Hunter: World (pc ja ps4), rdr2 ja kaikki The Dark Pictures Anthology pelisarjan pelit. Sitten kaikki nettipelit kuten Gosupermodel, Msp, Imvu, Habbo yms. joita pelasin nuorena. Sitten muuten yksinpeleinä kaikki indie-pelit ja tarinapohjaiset.🖤 En tällä hetkellä harrasta oikeastaan mitään muuta, kun piirrän välillä netissä eri peleissä, editoin ja leivon. Tykkään kuitenkin välillä cossata ja käydä coneissa (eli coniseurakin ja cossikamut on enemmän kun tervetulleita 🙏). Mulla on aika laajasti eri mielenkiinnon kohteita oli se sit sarja, peli tai joku muu. Sitten kun sattuu että on samoja mielenkiinnon kohteita niin saatan alkaa puhuu liikaakin. Katon myös aika paljon elokuvia ja sarjoja, joten niitäkin olis kiva kattoo myös jonkun kanssa. :D Jos kiinnostuit ja haluut tutustuu, niin laita viestiä rohkeesti ja kerro, vaikka itsestäsi jotain. :D (Discordin ja Snapchatin saat kysymällä) Tää ilmotus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus