Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

1 527 ilmoitusta

  • Etsisin uusia ihmisiä omaan ja kumppanini elämään.👭 Näin 30-vuotiaana on oma entinen ystäväpiiri kasvanut erilleen ja oikeestaan ainoat sosiaaliset tilanteet tulevat kumppanista, perheestä ja töistä. Pelaamme tietokoneella esim Phasmophobiaa ja League of Legendsia eunella. Minä joskus käyn rankedissa ja olen tällä hetkellä goldissa. Korkein peek on ollut emerald 4. Kumppanini viihtyy aramissa enemmän ja sinne olisi mukava saada peliseuraa. Normaalit pelit käyvät myös! On myös muitakin pelejä joita tänne en jaksa luetella, mutta emme pelaa fortnitea tai cs:ää 😅 Olen huomannut, että pelaamisella on helpompi tutustua ihmisiin, kasvokkain olen aika ujo. Kumppanini katsoo myös animea ja olemme molemmat lukeneet joskus mangaa, joten siitä varmasti saa hyviä keskusteluja aikaiseksi! Itse en enää ole katsonut, vaihdoin itse kauhu elokuviin. Myöskin harrastuksiin kuuluu piirtäminen. Disneyn elokuvat ovat vahvasti lähellä sydäntä💜 Meillä on viisi kissaa, kaksi koiraa ja kaksi gekkoa joten eläimistä puhumme mielellämme!🐶🐱🦎 Jos kiinnostaa, laitathan rohkeasti viestiä!💜 Enemmän tietoa saa irti viestiä laittaessa, en ole koskaan ollut hyvä tämmöisissä 😂 Sukupuolella tai paikkakunnalla ei väliä! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon muuttanut pari vuotta sitten töitten perässä Keski-Suomeen, ja työkavereiden lisäksi on jotenkin ollut tosi hankalaa tutustua uusiin ihmisiin, joten olisikin ihanaa, jos tätä kautta löytyisi uusia pitkäaikaisia ystävyyksiä Jyväskylästä tai lähialueilta :) Tykkään vapaa-ajalla pelailla konsoli- ja lautapelejä, lukea, käydä salilla, jumpassa, tehä ruokaa tai ihan vaan istuskella kahvilla. Olisikin kiva, jos löytyisi kaveri, jonka kanssa voisi käydä kahvilla, kirpparilla tai istua iltaa viinilasin tai hyvän pelin ääressä. Kanssani asustaa myös kaksi maailman söpöintä kissaa, eli olen 100% kissaihminen, vaikka kaikki eläimet ovatkin ihania. Olen luonteeltani rauhallinen ja huumorintajuinen, mutta toisaalta myös haluan kokeilla uusia asioita. Välillä höpötän paljonkin, välillä on taas kiva vaan kuunnella kavereiden juttuja. Toivoisinkin, että kaverin kanssa voisi höpötellä ja viestitellä avoimesti, oli ne sitten kissavideoita tai elämän tärkeitä asioita. Iälläsi ei ole niin väliä, jos vaan mielenkiinnot jotenkin mätsää ja juttua riittää. Jos haluat tutustua, laita ihmeessä viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Kaveripiiri on vuosien saatossa pienentynyt ja kun ei pahemmin ole sellaisia kodin ulkopuolisia harrastuksia joiden kautta helposti tapaisi ihmisiä, niin kokeillaan nyt tälleen josko löytyisi ketään. :) Laita rohkeesti viestiä jos yhtään tuntuu että meillä on yhteistä, mutta luethan kuitenkin koko ilmoituksen ensin. Asun maaseudulla ja ystäviä etsiskelen lähinnä Satakunnan alueelta, esim. noin väliltä Kankaanpää-Ulvila, tosin pidempikään välimatka ei välttis haittaa sillä auto kulkee kyllä, vaikka varsinaiset näkemiset saattaa sitten jäädä kyllä harvempaan. Haluaisin löytää jonkun jonka kanssa on helppo jutella aiheesta kuin aiheesta ja samalla olisi kiva saada seuraa myös monenlaiseen tekemiseen silloin tällöin kun töiltä kerkiän ja jaksan, esimerkiksi ihan vaikka kahville, leffaan (ehkä jopa ihan teatteriinkin), kirppiksiä kiertämään, lenkillekin luontoon säiden salliessa. Museot ja muu sellainen kiinnostaa myös, mutta yksin harvemmin viitsii lähteä. Baareissa en tätä nykyä enää juuri viihdy paitsi ehkä jonkun keikan yhteydessä joten baariseuraa musta ei saa. Luonteeltani oon tämmönen hiukan ehkä "nörtti", rauhallinen ja huumorintajunen tyyppi joka alkuun saattaa olla hiukan hiljasempi, mutta sit kun muhun tutustuu ja jos vaan kemiat kohtaa, niin juttukin alkaa luistaa. Olen myös eläinrakas ja kotoota multa löytyy useampi kissa. 😺 Koirista pidän kyllä myös. Lapsia mulla ei ole eikä tule, ei haittaa kuitenkaan jos sulla on ja itsekin oon kyllä täti ja mun siskon lapset on mulle tärkeitä. Mielenkiinnon kohteisiin mulla lukeutuu kaikenlaista, mm. leffat (scifi, fantasia ja toiminta etenkin, niin ja kauhu!), true crime, musankuuntelu (kuuntelen aika monenlaista musaa aina 60-luvulta tähän päivään mutta myönnän olevani aika hyvin pihalla etenkin uudemmista kotimaisista artisteista 😅), videopelit (eniten pidän isometrisistä roolipeleistä) ja kirjat, tosin tätä nykyä lähinnä äänikirjamuodossa sillä niitä on helppo kuluttaa myös päivisin töissä. Viimeksi mut sai todella ajattelemaan Laura Wathénin kirja Ai se olikin ADHD, se oli tosi mielenkiintoinen siinä mielessä, että olen epäillyt ADHDta itselläni pitkään. Tällä hetkellä kuuntelussa Becky Chambersin kirja Veisu luonnonkoneille, ja viimeksi ennen sitä kuuntelin läpi kirjan jossa puhuttiin juurikin kirjan kirjoittamisesta. Kyllä, jonain päivänä haluaisin kirjoittaa ja julkaista ihan oikean kirjan itsekin. Laita mulle reippaasti viestiä jos tunnet että me voitais tulla hyvin juttuun, etsit ystävyydeltä suunnilleen samaa kuin minä ja jos olet ennen kaikkea suvaitsevainen, koska kuulun itse seksuaalivähemmistöön enkä ole kiinnostunut puolustelemaan olemassaoloani kellekään. Sun sukupuolella ei ole väliä ja iälläkään ei oikeastaan, jos meillä muuten on tarpeeksi yhteistä. 🙂 Niin ja alkuun haluisin tutustua hetken ajan ihan netin kautta viesteillä/s-postitse, koska koen sen helpommaksi kuin kasvotusten juttelun kun ei vielä kunnolla tunneta ja puhelimessa puhuminen taas on mulle kauhistus. Facebookissa en ole, mutta Instagram löytyy joten se esim. hyvä vaihtoehto sähköpostin rinnalle. Ps. Ilmoitus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia kavereita/tuttuja. Vapaa-ajalla vietän aikaa koirani kanssa tai tietokoneella pelaten. Olen myös kiinnostunut politiikasta ja toivoisin löytäväni samanhenkistä porukkaa. Olen kirjolla ja hieman ujo mutta kun paremmin tutustuu niin oon myös puheliaampi. Jos pitäisi miettiä jotain tekemistä niin se voisi olla discordissa höpöttelyä/pelaamista tai hengailua jossain.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, Olisikohan täällä peliseuraa league of legendsiin? Miksei myös fortniteen (zero build) tai cs. Näitä tosin harvemmin pelailen. Muutkin uudet tuttavuudet ovat tervetulleita. Sukupuolellasi ei ole väliä. Tykkään musiikista niin soittaen, laulaen kuin kuunnellen. Kaikki genret menee mutta sisin vie johonkin melodisen metallin suuntaan. Olen introvertti ja ehkä vähän hiljaisempi ainakin tuntemattomien kanssa. Yleensä tulen kyllä juttuun kaikkien kanssa. Vietän suurimman osan ajastani kotona pelaillen tai tv:tä / sarjoja katsellen. Tykkään käydä kävelylenkeillä päivittäin. Lumilautailemaankin olisi kiva päästä vielä tänä talvena. Kirpputorit on myös jees. Mieluummin kierrätän kuin ostan uutta. En tupakoi. Alkoholia melko harvoin. Olen vielä vähän toipilaana, joten musta ei saa seuraa tilaisuuksiin tai tapahtumiin joissa on paljon ihmisiä. Esim, keikat ja festarit yms. Kaikki rauhallinen menee. Loppuvuodesta jäin sairaslomalle työuupumuksesta kahdeksi kuukaudeksi. Joulukuussa palasin työelämään. Vielä on matkaa kuitenkin takaisin normaalitasolle. Parempaan päin päivä kerrallaan. Nuorempana pitkä urheilutausta - olin myös liikuntaluokalla yläasteella - joten minusta voi saada seuraan jossain kohtaa mahdollisesti myös johonkin harrastuksiin. Toki yleiskunto ei ole ehkä ihan niin hyvä mitä nuorempana 😅 Tykkään puuhailla kaikenlaista erilaista tekemisitä. Pakohuoneita olisi kiva koittaa. Lautapelit on kivoja. Pelkästään kahvilla istuen tylsistyn melko nopeasti, enkä tosin edes juo kahvia. Olen aina ollut huono luomaan uusia ystävyyssuhteita, joten ajattelin siksi koittaa tätä kautta toisiko tämä jotain uutta.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 33-vuotias mies ja etsin uusia kavereita arkeen. Tykkään liikkua ja ulkoilla – kävelylenkit, pyöräily ja erityisesti kesäisin metsäkävelyt kuuluvat suosikkeihini. Käyn myös aktiivisesti kuntosalilla pitämässä kuntoa yllä. 🏋️‍♂️ Vapaa-ajalla viihdyn tietokoneen ääressä, ja League of Legends on yksi suosikkipeleistäni. Erityisesti tykkään siinä aram-pelimuodosta.🖱️ Olen enemmän iltaihminen ja tykkään valvoa myöhään yöllä, joten myöhäiset juttutuokiot eivät ole ongelma. Olisi kiva löytää samanhenkisiä ihmisiä juttuseuraksi, pelaamaan, lenkille tai muuten vain hengailuun. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro ensimmäisessä viestissä vähän itsestäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! :) Oon 26 v nainen Tampereelta ja etsin ystävää. Sukupuolellasi ei ole väliä, mutta etsin vain ystävää, parisuhde löytyy jo. Oon ujo uusien ihmisten parissa, mutta paremmin tutustuessa höpötän vähän liikaakin. :D Rakastan eläimiä todella todella paljon <3 mutta tällä hetkellä mulla ei omaa lemmikkiä ole. Tykkään pelata Pokemon Gota, kuunnella musiikkia, äänikirjoja sekä podcasteja, katsoa sarjoja ja toisinaan myös pelata pleikkarilla Elden Ringiä. Oon mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja helposti jämähdän vain olemaan kotiin, joka ymmärrettävästi pahentaa oloa ja siksi toivoisinkin että olisi ystävä jota voisi nähdä edes joskus. :) Olisi kiva käydä vaikka kävelyllä pelaamassa pokemonia, katsoa yhdessä jotain sarjaa tai mitä ikinä keksitäänkään. Olen absolutisti (en käytä päihteitä enkä ole koskaan käyttänyt) ja kasvissyöjä, mutta sinun ei tarvitse olla. :) Mulla on ADHD. Mikäli kiinnostuit niin laita ihmeessä viestiä ja mikäli asut kauempana niin nettikaveritkin mulle kyllä kelpaavat. Jatkossa viestitellä tykkään eniten Discordissa, mutta Whatsapp käy myös. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon viime aikoina tuntenu oloni välillä yksinäiseks. Moni vanha kaveri jäi kun ite alko rauhottuun teinivuosista ja nyt sitten jäänyt todella pieneks lähipiiri. Olis kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ihan oikeitakin ystäviä. Mun arkeen kuulu töitä ja koiran kanssa lenkkeilyä. Sen lisäks tykkään laittaa ruokaa ja pelata koneella. Tykkään myös kokeilla uusia juttuja ja harrastuksia. Oon myös todella paha yliajattelija, joten jos en heti vastaa niin mietin vaan liikaa sitä että mikä on oikee vastaus 😅

    Lue koko ilmoitus
  • Moro Oon rento jätkä Haminasta ja etin uusia kavereita tai kaveriporukkaa, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Etin kavereita tulevan kevään ja kesän ajaksi, jotka vielä vietän Haminassa. Kaverin kanssa aikaa olisi mukava viettää esimerkiksi erilaisten matalan kynnyksen aktiviteettien parissa taikka sitten vain kotona tai vaikka rannalla hengaillen. Kaverin kanssa voisin esimerkiksi käydä kävelyllä, pelata lautapelejä, pelata biljardia tai pingistä, käydä raveissa, käydä juoksulenkillä tai etsiä geokätköjä. Ja nämä olivat siis vain esimerkkejä, kaikkea muutakin saa ehdottaa. Jos ehditään tutustua hyvin, voisihan sitä vaikka jonkun kesäreissunkin tehdä. Minulle ei lähtökohtaisesti ole väliä iälläsi tai sukupuolellasi. En kuitenkaan ole etsimässä kumppania. Kaverin kanssa voisin nähdä Haminassa, Kotkassa tai lähikunnissa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka Olen 22v nainen ja etsin pelikaveria. Pelaan ps5 ja eniten tulee pelattua fortnite, ow2, r6 ja vaikka mitä muuta ja alkaa hieman kyllästyttää pelata yksin ja peliseura kelpaisi. Ja iällä ja sukupuolella ei ole väliä. Pelitaidot ei oo mitkään maailman parhaat mutta haskuuden ja huvin vuoksi tulee pelattua eniten koska elämä on muutenkin niin totista. Olen luonteelta hauska ja puhelias aluksi ehkä hieman ujo mutta alan aika nopeasti olemaan puhelias. Tykkään katsella sarjoja ja leffoja. Parhaiten mut saa kiinni snapissä neaez2003. Laita viestiä jos kiinostuit.

    Lue koko ilmoitus
  • Haussa uusi ystävä! Pidän luonnosta, rauhasta, lautapeleistä, musiikista, videopeleistä, sarjoista ja kirjoittamisesta. Tykkään myös piirrellä tabletilla ja teenkin osa-aikaisesti graafista suunnittelua. Kirjoitan proosaa sekä runoja ja olen julkaissut muutaman teoksen. Kuuntelen progressiivista rockia, suomalaista indietä ja kaikenlainen jumputijumputi menee jos tilanne sitä vaatii. Kahvittelut ja kirppistelyt ovat myös juttuja joista nautin. Kesällä tykkään kalastaa, hoitaa puutarhaa, hommata kesäkanoja, viettää aikaa mökillä. Syksyllä kerään sieniä ja marjoja. "Vaatimuksena" ystävälle: olethan suvaitsevainen ja yrität ymmärtää kanssaeläjiä, ethän kärsi kateellisuudesta. Kaikenlainen väkivalta ja sen ihannointi on no-go. Oma sielunsiskon löytäminen on yksi tavoitteistani! Ei haittaa vaikka asuisit jossakin muualla Tampereella. Syksyllä syntyy meidän perheseen ensimmäinen lapsi, jota odotetan kyllä innolla. <3 Kuulemisiin!

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Mä olen 28 mies Vantaalta. 🙂 Asustelen yhdessä vaimon, kolmen koiran ja kahden kissan kanssa rivitalossa ja unelmoin itsekasvatetuista tomaateista. Olen hieman yksinäinen, koska muutin seitsemän vuotta sitten Vantaalle Hangosta ja silloisten töiden takia aika meni lähinnä töissä. 2020 aloitin opiskelut ja toivoinkin että olisin löytänyt kavereita koulusta, mutta varmaan kaikki muistamme mikä maailmaa mullistava tapahtuma silloin iski! 😂 Tilanne on edelleen sama ja heräsin tässä vasta hetki sitten todellisuuteen, kauheasti kavereita ei ole. Nyt haluan muuttaa asian! Minua on kuvailtu hyvin mukavaksi ihmiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Tykkään heittää vitsiä ja yleisesti heitän hyvin paljon vitsiä itsestäni ja omista sattumuksistani. Rakastan isä-vitsejä ja ns. tyhmää huumoria. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja uuden oppimisesta. Itseäni kuvaisin lojaaliksi ja innostun helposti. Olen myös hyvin rehellinen ja sanon asioita suoraan, varsinkin läheisilleni. Olen kuitenkin myös "sisäsiisti" eli en ketään tarkoituksella kiusaa ja osaan lukea tilanteita hyvin. Kaipa tässä kaikki. Itseäni kiinnostaa millainen sinä olet? Tutustun mielellään muihin ja minulle voi laittaa viestiä matalalla kynnyksellä.Palaillaan! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystäviä ja juttelukavereita arkeen. Minulle käy kaikenlaiset kaverit. Siis myös viestittely/etäkaveritkin. Elän aika tavallista arkea ja olen tavallinen mukava ja suhteellisen puhelias ja ihmisten asioista kiinnostunut asiallinen tyyppi. Teen töitä autojen parissa ja vapaa-ajalla pelaan, käyn salilla, luen sarjakuvia ja kirjoja. Kalastus, golfaus,kuntosali ja auton rassaus on harrastuksia joita säännöllisen epäsäännöllisesti harrastelen. Olis mukava jos olisi ihminen jolle voisi matalalla kynnyksellä laittaa extempore asiaa arjesta ja elämästä 🙂 Laita viestiä ja kerro itsestäsi lisää niin tutustutaan ja katsotaan miten homma ja yhteydenpito kehittyy🙂 Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä. Kunhan olet täysi-ikäinen.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen Alisina, mutta minua voi kutsua Aliksi. Olen 18-vuotias ja täytän 19 vuotta 25. joulukuuta. Käytän sähköpyörätuolia lihasvamman vuoksi. Tykkään ulkoilusta, kahvihetkistä☕️ulkona, luonnosta🌱, syömisestä🍽️ ulkona, piirtämisestä✍️, askartelusta, Pleikkarin pelaamisesta 🖥️ja lautapeleistä. 🎲Haluän myös rohkaista itseäni tapaamaan ihmisiä livenä. Etsin naispuolisia kavereita, koska minulla on jo riittävästi oman sukupuoleni kavereita. Haluan vain rohkaista tapaamaan ihmisiä livenä.😁

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Mulla on 6 lemmikkilintua (neitokakadu) ja asun Kemissä. Ammatiltani oon koodari. Peliseura kelpaisi sekä netissä että kasvotusten. Plussaa jos asut Kemin seudulla tai helpon matkan päässä esim. Rovaniemellä tai Oulussa! Olen kotoisin pk-seudulta, joten Kemi-Helsinki välillä olevat juna-asemat tulee ohitettua aina välillä muutenkin. Netin tasolle jäävät tuttavuudet ovat myös tosi tervetulleita. Olen aika lailla vapaaehtoisesti sinkku, eli ei tarvitse pelätä, että alan iskemään, vaikka kaikkiruokainen olenkin. Pelaamiani pelejä: - Liars Bar - Dota2 - Tekken - Rocket League - FPS-peleissä oon huono eli takuuvarmasti saat nauttia mun rökittämisestä. Varoitan että oon hyvä häviäjä, mutta ilkun sen yhden kerran sadasta, kun satun voittamaan! Tykkään myös kaikenlaisesta filosofoinnista. Olen jopa kiinnostunut toisten huolien kuuntelemisesta. En ole aina maailman paras itkuolkapää, mutta osaan antaa muille tilaa ratkaista omat ongelmansa tuputtamatta omia mielipiteitäni liikaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 24 vuotias nainen. Asun mieheni kanssa Jyväskylässä. Ystävät ovat jääneet edellisille paikkakunnille ja monet ystävyssuhteet ovat hiipuneetkin. Jyväskylässä minulla ei ole mieheni lisäksi ketään jonka kanssa aikaa viettää. Pidän kovasti eläimistä, minulta löytyykin koiria ja hevosia. Muuten tykkään viettää aikaani pelaamisen parissa. Etenkin PC, mutta konsoleita löytyy myös. Minusta ei ehkä saa seuraa juoksulenkille, mutta tykkään kyllä lenkkeillä kävellen hitaasti tepsuttaen. Pelaamiseen saa seuraa aina, jos vaan pelikirjastosta löytyy yhteistä pelattavaa. Leffoja katson erittäin mielelläni sekä kotisohvalla, että elokuvateatterissa. Olen alkuun hieman ujo ja vähän huono aloittamaan keskusteluja, mutta juttua lentää varmasti, kun ollaan vähän tutustuttu. Sinun sukupuolellasi tai iälläsi ei ole väliä. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei olen 25v nainen Kirkkonummelta! (en käytä tätä sivustoa deitti/ parisuhteen etsitä tarkoituksiin joten jos etsit parisuhdetta tai jotain yhden illan juttua niin SKIPPAA) Harrastan vapaamuotoisesti vapaasukellusta ja avovesi uintia! ( jos tähän löytyis seuraa ni ois IHANAA!) Tykkään eläimistä, luonnosta, action ja kauhu elokuvista, tatuoinneista, videopeleistä ja uimisesta :) Etsin kaveria joka lähtisi vaikka kirpputoreille kiertelemään, oluelle, uimaan, tai ihan vaan vaikka jutteluseuraksi :) Ilmoitus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Etsin peliseuraa suurin pirtein oman ikäisistä tyypeistä, esim. 25-40-vuotiaista! Pelaillut multiplayereitä lähinnä vain Fortnite Zero Buildia, joskus CS2 tai Overwatchia... avoin uusille peleille, mutta aika aloittelija näissäkin joten sen mukaan sit!:D Enemmän kiinnostaa sosiaalisuus, hauskanpito ja läpänheitto kuin verenmaku suussa pelaaminen :D Laita viestiä ja perustetaan Discordiin kiva yhteisö mistä löytää peliseuraa :--) Tai jos muuten kiinnostaa tavata ja keksiä tekemistä Tampereella!

    Lue koko ilmoitus