Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

1 525 ilmoitusta

  • Hei! Olen '99 syntynyt 26 vuotias nainen, asustellut täällä Kokkolassa noin viimeiset 7 vuotta avopuolisoni kanssa. Tällä hetkellä arkeni on melko hiljaista työttömyyden takia ja kaipaisin enemmän ystäviä elämääni, mutta en ole hirveästi kiinnostunut erilaisista ryhmistä, joten tämä sivusto näytti lupaavalta! :) Tykkään käydä kahviloissa/syömässä, shoppailemassa, elokuvissa yms. kaupungilla hengailua, kotona harrastan PC pelaamista (Overwatch, Elder Scrolls Online, sekä iso kasa yksinpelejä kuten Baldur's Gate 3). Omistan myös kaksi kissaa. Avopuolisoni on tärkeä osa elämääni, mutta en todellakaan ole tunkemassa häntä mukaan ystäväkuvioihin, jos siitä ei ole erikseen sovittu! :') Olen itse LGBT+ (bi), joten sateenkaariporukka on tervetullutta ystäväksi - ja jos et ole, niin älä huoli, se ei ole koko persoonallisuuteni! Esteenä joillekin aktiviteeteille minulla on kovat selkäkivut, joten joudun monesti istumaan alas ja pitämään pausseja esim. shoppaillessa, enkä pysty hirveästi lenkkeillä (ainakaan tällä hetkellä). Olen ekstrovertti, mutta minulla on myös sosiaalista ahdistusta, joten voin joskus vaikuttaa ujommalta/hiljaisemmalta kuin oikeasti olen, varsinkin näin aluksi. Etsin mieluiten muita naispuolisia ystäviä, mahdollisimman lähellä samaa ikäluokkaa, mutta kunhan juttu kulkee, ei iällä ole hirveästi väliä! :) (I am also fluent in English if you feel more comfortable with it!)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Olen Salolainen 3 lapsen äiti ja naimisissa. Meillä on 2 kissaa ja gekko eli olen eläinrakas. Harrastan lenkkeilyä, lukemista ja pokemon gota. Tykkään myös käydä kirppareilla ja katsoa leffoja ja sarjoja ja kuunnella musiikkia. Tykkään myös kokata. Leivonkin sillon tällöin. Sinun iälläsi ei ole väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kaveriseuraa Helsingin keskustasta itäänpäin. Pitkälti kaikki kaverit ja ystävät ovat netin kautta, tai sitten asuvat liian kaukana viikottaisiin tapaamisiin. Nyt kun puoliso on aktivoitunut kavereidensa kanssa, olen huomannut että eihän mulla pahemmin ole elämää töiden jälkeen. Olen 35-vuotias (tosin en todellakaan tunne itseäni niin vanhaksi), parisuhteessa oleva ja kahden kissan äiti. Mielenterveystaustaa löytyy, mutta nykyinen mielentila erittäin vakaa. Mahdollisesti olen myös autismikirjolla (diagnoosia en ole vaivautunut hommaamaan), ja se on selkeästi vaikeuttanut opintoja ja ystävien hankkimista. En ole ikinä oikein tuntenut kuuluvani porukkaan vaikka kuinka yrittäisin sopeutua. Olisi todella mukavaa löytää hengailuseuraa, ja varsinkin nyt kun kesä lähestyy niin kävely-, terassi- tai kahvitteluseuraa. Tykkään kirjoittamisesta (englanniksi ja fantasiaa), lukemisesta, videopeleistä (erityisesti Overwatch ja Elden Ring pinnalla tällä hetkellä), käsitöistä, ja kasviharrastusta vähän herättelen hyötykasvien osalta. Olen myös alkanut salilla käymään elämäntapamuutoksen myötä, ja se on tosi kivaa ollut, eli saliseurakin kelpaa ehdottomasti! Kaikenlaiset luovat jutut myös kiinnostaa. Taustaa on myös animen, mangan ja cosplayn parista, mutta ne ovat jääneet taka-alalle viime aikoina. Olisi kiva löytää samanhenkistä porukkaa ihan hengailuun ja ajanviettoon, jotten ihan homehtuisi kotona työpäivien jälkeen ja tulisi lisää sisältöä elämään :3

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin Varsinais-Suomen suunnalta kavereita iältään 25-35 vuotiaita sukupuolellasi ei ole väliä. Tykkään tehdä lähes kaikkea ja koen olevani helposti lähestyttävä henkilö. Näin kesäsin tulee paljon oltua ulkona. Käyn myös salilla, kuuntelen musiikkia ja katson sarjoja/elokuvia

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka moi oon 22v nainen Imatralta. En opiskele tai käy töissä eli oon kotona kokoajan, oon pikkasen introvertti alkuun mut sit kun tutustuu nii se alkaa siitä hälvenemään. Tykkään pelata kotona paljon joten jos löytys joku kaveri et pääsis uloski joskus tästä kämpästä tai pelikaveritki käy yhtä hyvin, luonnossa ja laavuilla ajan vietto on paras asia minkä voi tehä. Vain naispuolisia kavereita

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen nopeasti keski-ikäistyvä perheenisä, perheessä on kaksi lasta ja yksi pikkuinen perhoskoira. Opiskelut on takana ja perheessä eletään melko tavallista keskiluokkaista ja mukavaa elämää. Olen enemmän tekemisestä kuin paikallaan olemisesta innostuva tyyppi. Analyyttinen ja elämässä kiinni oleva. Yritän olla lokeroimatta asioita liikaa. Minua voisi myös luonnehtia sanalla hassu tai ystävällinen. Urheilu on kivaa, samoin myös puuhastelu kotipihalla tai uusien taitojen opettelu. Sukupuolellasi ei ole merkitystä. Ota yhteyttä jostain oman kuplani ulkopuolelta! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro Etsin pelikavereita PC:lle. Pelaan paljon erilaisia pelejä, mutta tällä hetkellä lähinnä League of Legendsiä, Ow ja eri strategia pelejä. Paljon muitakin löytyy kyllä jos jokin muu kiinnostaa. Iällä ei erityistä merkitystä ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa :) Voidaan olla yhteydessä esimerkiksi discordissa

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 37 vuotias nainen Espoosta ja etsin uusia ystäviä kaikenlaiseen rentoon tekemiseen. Elän perustylsää arkea. Käyn töissä ja vapaa-ajalla tapaan ystäviä, käyn museoissa+teatterissa ja teen käsitöitä. Pidän kahvittelusta, hyvästä ruuasta, kirpputoreista ja lautapeleistä. Olen myös tosirikosdokumentien suurkuluttaja. Minulla on myös hieman outo harrastus, tykkään lukea fanficcejä ja Shounen ai mangoja. Ideaalisesti voisin löytää täältä ystävän jolla olisi edes osittain samoja mielenkiinnon kohteita. Minua on kuvailtu fiksuksi, rauhalliseksi, empaattiseksi ja vähän hassuksikin välillä. Vanhat kaverit ympärilläni ovat perheellistyneet niin en pääse näkemään heitä kauhean usein. Toivon löytäväni ystävän jonka kanssa voin keskustella sekä kevyistä ja syvällisistä aiheista, käydä ulkoilemassa, kahvilla ja ravintoloissa, kulttuuritapahtumissa, elokuvissa ja vaikka risteilylläkin jos tullaan hyvin juttuun. Iällä ei niinkään ole väliä. Pääasia, että löydät itsesi jollain tapaa tästä viestistä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen hyvä jutteleen kaikenlaisista asioista, en pelkää tuoda mielipiteitäni julki ja haluan auttaa ja olla niin reilu kun pystyn kavereilleni. Asun vähän matkan päässä Kokkolan keskustasta, Kokkolassa silti. Saliseura, lenkkiseura ja ihan sarjamaraton seura muutaman juoman kans olis tervetullutta, jos ystävystytään. En tuomitse mistään kovin herkästi, jos sillä ny arvoa on. nii ja opiskelen amikses aikuispuolel, valmistun syksyn aikana!

    Lue koko ilmoitus
  • Välillä tuntuu et ihmeen vaikeeta tutustua uusiin ihmisiin joten kokeillaan tätä kautta jos vaikka onnistuisi löytämään edes yhden uuden tuttavuuden elämään. Tosin en odota ihmeitä… Sinä joka luet tai silmäilee tätä, niin laita viestiä tulemaan jos täysi-ikäinen ja eikä sukupuolella niin väliä ole loppujen lopuksi kun hyvin suurella todennäköisyydellä en tapaa kasvotusten koska ihmiset :D mutta ei sitä koskaan tiedä… tämä siis hieman paljasti että olen introvertti eli asunpaikallasi ei ole merkitystä. Snäppi löytyy myös ja kik… Oon reilu nelikymppinen mies pk-seudulta joka viettää vapaa-aikansa mielellään kotona mutta olisi kiva joskus jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia tai jotain jonninjoutavia höpötellä…

    Lue koko ilmoitus
  • Moii🤗 Täällä kirjoittelee 20-vuotias nuori nainen Pirkanmaan Sääksjärveltä, lähellä Tamperetta. Etsin samanhenkisiä ja ikäisiä ystäviä lähiseuduilta, ja miksei kauempaakin. (Olen parisuhteessa, eli vain ystävät siis hakusessa☝️!) Luonteeltani olen aktiivinen, empaattinen ja sosiaalinen, sekä erittäin idearikas! Rakastan erilaisten asioiden ideointia ja kokeilemista, varsinkin sellaisten, jotka liittyvät työhöni tai mielenkiinnonkohteisiini. Tämän lisäksi arvostan kuitenkin myös rauhaa, aitoutta ja herkkyyttä. Näitä itsestäni myös löytyy🩷 Ammatiltani olen lähihoitaja, tällä hetkellä työskentelen lastenhoitajana päiväkodissa, mutta suunnitelmissa olisi aloittaa amk-opinnot (sosionomi) lähitulevaisuudessa. Olisi siis ihana plussa, mikäli löytyisi muitakin varhaiskasvattajia, muita kasvatus,-sosiaali- ja/tai terveysalan työntekijöitä, tai niitä opiskelijoita!✨️ Tämän lisäksi pidän eläimistä. Erityisesti hevoset lähellä sydäntäni, olen harrastanut ratsastusta lapsesta asti. Minut siis saa tallille tai eläintilalle kysyttäessä koska vain😁! Vapaa-ajallani kokkailen ja leivon myös mielelläni👩‍🍳 Sekä kirjoittaminen, impro ja näytteleminen olleet vahvuuksiani yläkoulusta asti! Muita mielenkiinnonkohteitani: Liikunta ja teatteri yleisesti, musiikin kuuntelu, pelit (lautapelit, wii,-pc-ja ps4 pelit) elokuvat ja sarjat, erityisesti disney-elokuvat, k-draamat, sairaaladraamat ja historialliset draamat..✨️🤩 Olen myös avoin uusien asioiden ja harrastusten kokeilemiseen, eli mikäli sinulla olisikin jokin muu ei-listassa oleva harrastus, johon kaipaisit seuraa, liityn mielelläni seuraan kokeilemaan!🙋‍♀️ Jos kiinnostuit tutustumaan lisää tai tulla juttelemaan, toivon lämpimästi, että otat yhteyttä! ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Mulla olisi aikaa ja tilaa uusille ihmisille elämässä ja semmosia ois mukava tavata. Tykkään pelailla kaverien kanssa lautapelejä tai videopelejä. Urheilu on myös lähellä sydäntä ja olen valmis kokeilemaan mitä vaan lajia. Kiipeily, parkour, akrobatia ja vastaavat ovat lähempänä omaa osaamista kuitenkin. Boulderointia tehnyt nyt erityisen paljon ja siiihen seura olisi jees. Luonteeltani taidan olla ekstrovertti ja puhelias tyyppi. Intoilen asioista helposti ja keksin uusia asioita kokeiltavaksi usein. Olen suhteellisen nokkela ja huumorintajulta vähän semmoinen toverillisesti. piikittelevä. Voisit olla vaikka +20v iältäsi, mutta muuten sukupuolella tai muulla ei oo väliä. Voidaan vaikka pelata lautapelejä, käydä boulderoimassa tai mitä ikinä keksiikään.

    Lue koko ilmoitus
  • Harakat ovat lempilintujani. En osaa sanoa, johtuuko se niiden älykkyydestä, uteliaisuudesta vai siitä, että niillä vaikuttaa olevan taipumus kerätä kaikkea kiiltävää. Tunnistan asioiden keräilyssä kuitenkin jotain samaa, kuin omassa tavassani kiinnostua asioista. Vapaa-ajalla saatan kirjoittaa runon, opetella jotain uutta käsillä tekemistä tai uppoutua kirjaan. Toisaalta toisena päivänä saatan olla telttailemassa, sienessä tai erämaassa valmistamassa pizzaa tunturissa. Metsissä samoilu, yöuinnit ja luonnon ilmiöiden ihmettely ovat erityisen hyviä tapoja käyttää aikaa, jota ei tarvitse käyttää tehokkaasti. Kaksi koiraani ovat hyviä muistuttamaan siitä, että suunnitelmat voivat joskus olla lähinnä ehdotuksia, eikä haaveiden tarvitse olla puhtaita sukkia suurempia. Pidän myös asioista, joissa saa vähän ajatella: strategialautapeleistä, ristikoista, elektroniikan opinnoista ja oudoista faktoista, joita ei varsinaisesti tarvitse tietää mutta jotka on silti ehdottomasti saatava tietää. Vastapainoksi viihdyn museoissa ja gallerioissa, kokeilen uusia reseptejä ja innostun helposti uusista harrastuksista. Olen Tampereelta Helsinkiin päätynyt ambivertti, joka pitää sekä hyvistä keskusteluista että siitä, ettei aina tarvitse puhua mitään. Jos sinusta tuntuu, että hyvä ystävyys voisi alkaa vaikka lautapelistä, metsäpolusta tai keskustelusta siitä, miksi jokin täysin arkinen asia on oikeastaan aika ihmeellinen, saatamme tulla hyvin toimeen. Kaikki parhaat asiat eivät ehkä tarvitse tarkoitusta vaan riittää, että ne herättävät uteliaisuuden.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Muutin vastikään töiden perässä metron varrelle. Olen etäsuhteessa ja vanhat kaverini jäivät opiskelupaikkakunnalle tai muuttivat muualle, joten en tunne pääkaupunkiseudulta vielä juuri ketään. Haluaisin siis rakentaa uudet sosiaaliset verkot täällä. Koen itseni enemmän ekstrovertiksi ja juttelen mielelläni aamuun asti sekä syvällisistä että kaikista turhanpäiväisimmistäkin asioista. Voidaan olla ihan pelkkää juttuseuraa, tai sitten tehdä jotain yhdessä. Tekemisistä kiinnostaa erityisesti lenkkeily, musisointi, lautapelit ja videopelit. Lähtökohtaisesti etsin pidempiaikaisia läheisempiä ystäviä, mutta olen täysin avoin myös satunnaiseen ja rennompaakin kaveruuteen. Kokeilemalla selviää, ei nämä :) Taustaltani olen teknillis-kaupallisesti korkeakoulutettu musikaalinen vanhan liiton tietokonenörtti ja kiinnostuksen kohteet aika sen mukaisia. Innostun myös uusista asioista helposti, joten jos sulla on joku suuri intohimon kohde, saatan jopa lähteä siihen mukaan! Sukupuolella ei väliä. Ikähaarukka joustavasti viiden vuoden sisällä omasta. En halua nettisuhteita, tavoitteena olisi saada kavereita joita nähdä ihan säännöllisesti livenä, eli olisi kiva jos asut jossain max. yhden vaihdon päässä metrosta. Ymmärrän toki, jos haluat ensin rauhassa tutustua netin välityksellä, kunhan ei jäädä siihen jumiin.

    Lue koko ilmoitus
  • Heii, oon 18v tyttö helsingin läheltä. ☺️ Minulle tärkeitä arvoja on urheilu, matkailu, luonto ja olen kiinnostunut myös politiikasta. 🌻 Harrastan aktiivisesti urheilua (kuntosali ja lenkkeily). Lukion ohella käyn töissä ja vietän aikaa läheisten kanssa. Etsin kaveria jonka kanssa mahdollisesti käydä lenkeillä, opiskelemassa, puhua ja pohtia maailmaa. Kiinnostaa luonnossa retkeily, telttailu ja marjastus myös☀️ Oon ulospäinsuuntautunut, utelias ja rohkea. Tulen toimeen kaikkien kanssa✨ Silloin tällöin käyn yöelämässä ja festareilla, kun niitä tulee :) löytyy ps4, peleinä last of us, mine, gta, sims ja muita. Pelailen aina kun aikaa löytyy. Tykkään käydä kokeilemassa erilaisia ravintoloita ja kahviloita🌺 Minusta saa sekä rennon mutta kunnianhimoisen kaverin, jolla on tavoitteellinen elämä. Sekä matkustus seuraa niin suomeen, kuin ulkomaille. Otathan yhteyttä jos oli jotain samaistuttavaa 🌸

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olisi etsinnässä peli seuraa Esim Gta v tai Fortnite pleikkarille/pc Olen tälläilen perus jätkä joka on rento, huumorintajuinen, höpötteliä. Valvon paljon pitkälle yöhön monesti joten ei ole ongelma jos sinullakin menee joskus pitkälle yöhön. Nii ja toki voidaan muutenkin tutustua. Että ei siinä mitään ongelmaa!

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus