Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

1 566 ilmoitusta

  • Hei! Olen 22-vuotias mies Joensuusta, ja olen asunut täällä jo kaksi vuotta. Opiskelen yliopistolla suomen kieltä ja kirjallisuutta, ja olen ajatellut opiskella englantia ja ruotsia sivuaineina. Olen miettinyt, että valmistuisin kieltenopettajaksi, sillä olen aina ollut hyvä kielissä ja ilmaisemaan itseäni sekä suullisesti että kirjallisesti. Osallistunkin tänä kesänä sivuainekokeisiin, joihin luen aktiivisesti vapaa-ajallani. On mahdollista, että suoritan myös luokanopettajan sivuaineopinnot, koska koen olevani hyvä ymmärtämään lapsia ja nuoria ja tulemaan toimeen heidän kanssaan, mutta katsotaan, mihin elämä vie :) Olen kirjoittanut 2 vuotta nuortenromaania neljästä turkulaisnuoresta, jotka joutuvat pelastamaan orpotytön, joka on ollut vankina enonsa saarella 10 vuotta. Olen nauttinut kirjoittamisesta jo pitkään, ja olenkin haaveillut urasta ammattikirjailijana. Pidän myös kuvataiteesta, mutta en ole piirtänyt kovin paljon. Käyn kuvataidekurssilla kansanopistossa, mutta aina ei ole ollut aikaa piirtää tai kirjoittaa. Opinnot ovat nyt etusijalla, mutta olen silti hyvin taiteellinen ja luova ihminen. Olen aina ollut kiinnostunut animesta, ja katson sitä paljon vapaa-ajallani. Pokémon, Studio Ghibli -elokuvat, One Punch Man, Death Note ja Silver Fang ovat suosikkejani. Olen ajatellut katsoa joskus animea Netflixistä, mutta täytyy vähän katsoa, milloin on aikaa :). Olen keräillyt Pokémon-figuureja, ja minulla on muutamia Pokémon-pelejä sekä elokuvia kotonani. Olen myös kirjoittanut fanifiktiota Pokémonista DeviantArtiin, mutta jaan käyttäjäni, jos itse haluan :). Olen myös liikunnallinen, käyn kuntosalilla ja juoksulenkeillä, ja joskus on ihan kivaa käydä vain kävelyllä. En ole siis mikään stereotyyppinen nörtti, joka vain lukee, pelaa pelejä ja katsoo animea :D. Olen oikeasti aika monipuolinen, vaikka itse sanonkin :D Mutta joo! Tässä onkin aika paljon tietoa minusta :D. Jos kiinnostaa jutella, laita ihmeessä viestiä 😊. Voidaan vaihtaa somekanavia myöhemmin, mutta jos näin alkuun kertoisit vähän itsestäsi, niin on helpompi tutustua :). Toivottavasti voidaan myös tavata joskus, mutta ota ihan rauhassa! Ei ole mikään kiire tutustumisen kannalta :). Minusta on tärkeää, että voidaan tutustua molemmille sopivassa tahdissa :) Se on moro!

    Lue koko ilmoitus
  • Moiiiii Oon 18-vuotias Uudeltamaalta ja etsin oman ikäisiä ystäviä täältä! Tykkään jutella ja puhua kaikesta, tykkään myös shoppailla, mennä kahville tai ihan vaa olla. Olis kiva jos löytyis joku kaveri kenekaa vois nähä oikeestikki joku päivä ja tehä jotain. Mennään vaikka ajelee tai kahville tai vaikka vaa kävelee??? Oon kiinnostunut ja innostunut myös valokuvauksesta ja kuvaillu jotain täs et voidaa mennä myös valokuvaamaa!!! Öömm mitäs muuta, en tiiä xdd mut laita mulle viestii tai laita vaikka sun snäppi tai ig mulle?

    Lue koko ilmoitus
  • Oon tällanen 150cm pitkä blondi ja harrastin ennen fudista. Tykkään vapaa-ajal käydä juoksemas ja soittaa kitaraa. Oon kavereita vailla. Tuu tutustuu avoimesti nii katotaan jos meil ois jotain yhteisiä mielenkiinnon kohteita :). Kik: jemppuilua

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen pian 30-vuotias Nokialla asusteleva kahden lapsen isä ja työskentelen IT-alalla asiantuntijatehtävissä. Arki pyörii pitkälti työn ja perheen ympärillä, mutta olisi mukava löytää uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kiinnostuksen kohteita löytyy laidasta laitaan, elokuvista ja TV-sarjoista 3D-suunnitteluun ja -tulostamiseen sekä kotiautomaatioon. Tekniikka ja uusien asioiden opettelu kiinnostavat muutenkin, mutta innostun helposti monista muistakin aiheista. Juttua riittää varmasti lähes mistä vain. Vapaa-ajalla tykkään kahvittelusta, kävelylenkeistä, saunomisesta (julkiset saunat harrastuksena) ja rennosta yhdessäolosta. Lasten kanssa tulee vietettyä paljon aikaa ulkona ja leikkipuistoissa, joten olisi mukava löytää seuraa myös yhteisiin puistoreissuihin tai muihin lapsiperheiden menoihin. En ole baari-, yökerho- tai festari-ihminen. Sen sijaan pidän illanistujaisista ja hyvästä seurasta. On mukava viettää iltaa jutellen, pelaten tai saunoen, mutta siinä vaiheessa, kun muut ovat lähdössä jatkoille, minä suuntaan yleensä mieluummin kotiin. Luonteeltani olen energinen, innokas, helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen. Arvostan rehellisyyttä, rentoa yhdessäoloa ja sitä, ettei ystävyyden rakentaminen vaadi mitään ihmeellistä, joskus kahvikuppi, reissu leikkipuistoon tai yhteinen kävely riittää. Tuntuu, että äideille löytyy paljon omia yhteisöjä ja porukoita, mutta isät jäävät usein vähän sivuun. Siksi olisi mukava löytää erityisesti muita isiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Meillä on kotona 4- ja 2-vuotiaat lapset, joten jos olet samassa tilanteessa niin se on plussaa. Toki tutustun mielelläni myös muihin samanhenkisiin ihmisiin, sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä on, että kemiat kohtaavat. Myös kaveripariskunnat, joiden kanssa viettää aikaa pariskuntina joskus lasten kanssa ja kenties joskus ilmankin ovat tervetulleita. Jos jokin tästä resonoi, laita rohkeasti viestiä. Lähdetään vaikka kahville, kävelylle, saunomaan tai keksitään yhdessä jotain muuta tekemistä. Olisi hienoa löytää aitoja ystäviä tähän elämänvaiheeseen.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon tämmönen keväällä ylioppilaaks kirjottanut tyttö Lahesta, ja etsiskelisin kirjekaveria. Täytän 19 vuoden loppupuolella, ois kiva jos oisit about saman ikänen :) Mieluiten etsiskelisin kirjekaveria jonka kanssa vois kirjoitella ihan paperisin kirjein! Asuinpaikallas tai sukupuolellas ei oo väliä :) Vähän jotain musta, oon siis välivuodella ja yritän keksiä mitäs sitä opiskelis ens vuonna. Tykkään mm. Melomisesta, mökkeilystä, videopeleistä, musiikin kuuntelusta ja soittamisesta sekä laulamisesta, sekä piirtäminen on lähellä sydäntä. Lemppari artisteja on esimerkiks Coldplay ja Daughter. Lisäksi tykkään kauheesti Marvel elokuvista. Oon vähän tämmönen taivaanmaalari ja pää pilvissä eläjä, sekä mulla on välillä vähän lapsellinen huumori :D Jos kiinnostaa niin ota rohkeesti yhteyttä!! Ps. Ilmoitus ei vanhene !! ;)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon 21 v. Opiskelija. Tykkään animesta, mangasta, peleistä, kirppistelystä ja muutenkin ihan vaan sarjojen kattomisesta. Harrastan cosplayta ja kerään figuureja sekä muuta sälää. En käytä alkoholia ollenkaan joten baariseuraksi musta ei oo. Etin suunnillen oman ikäsiä kavereita, sukupuolella ei niinkään väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! ☺️🌷 Haussa olisi uusia naispuoleisia ystäviä mieluiten Turun seudulta ja lähialueilta. Täällä kirjoittaa 26v nainen Naantalista. Opiskelen sosionomiksi, ja vapaa-ajalla tykkään esim. ulkoilla koiran kanssa ja liikkua luonnossa, kuunnella äänikirjoja, joogata, kierrellä kirppiksiä, käydä ryhmäliikunnoissa, kylpylöissä ja elokuvissa. Laita ihmeessä viestiä, niin tutustutaan. Mennään vaikka kahville, luontoretkelle tai kiertelemään kirppiksiä! ✨️

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka. Lähdetkö kaveriksi polkujuoksemaan Espoon poluille, esim. Oittaa, Pirttimäki, Solvalla? Mennään maltillista tahtia. Ei myöskään mitään super pitkiä lenkkejä ole tarkoitus vetää. Metsässä on kivempi mennä kahestaan. Päivisin olen yrittäjänä IT-alalla. Vapaa-ajalla harrastan mm. juoksu, pyöräily, uinti ja välillä käyn osallistumassa juoksutapahtumiin. Liikunnassa tavoitteena enemmän hyvä mieli, kuin tulokset. Myös henkisen kasvun tapahtumat ja Natural High Healing-tyyppiset jutut kiinnostaa. Minulla on kaksi tyttöä vuoroviikoin. Lisäksi soitan kitaraa ja puuhailen rivitalon pientä takapihaa kivemmaksi.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 21-v nainen, joka muuttamassa Helsinkiin opiskelujen perässä. Etsin itselleni ystäviä, joiden kanssa vois vaikka käydä kirppareilla, puistossa Piknikillä, kävelyllä, puhua syviä (myös nauraa), musisoida, piirtää etc. Oon tosi kiinnostunut psykologiasta, taiteesta sekä musiikista. Kuuntelen tosi paljo kaikkee musiikkia mut erityisesti metalli/rock/punk musiikki lähellä sydäntä. Teen kans musaa ja piirrän paljon. Oon tosi empaattinen ja analyyttinen tyyppi. Ja ystävällinen. Saatan ehkä olla vähän ujo ensikättelyssä, mutta aika nopeesti rupeen puhumaan. Etsin samanhenkisiä kavereita, joilla olis samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella etc ei oo väliä. Hyväksyn sut sellaisena kuin oot🫵💕 Kuhan oot hyvä tyyppi! Ota yhteyttä jos haluat olla mun kamu. 💕

    Lue koko ilmoitus
  • Tykkäätkö maalailusta, askartelusta, squishmallowseista? Olisi kiva jutella jonkun kanssa, jolla on samoja mielenkiinnonkohteita!☺️ Asun avopuolisoni kanssa Tuusulassa. Meillä on pian 12-vuotias koira. Työpaikkani on toisella paikkakunnalla, joten uusia tuttavuuksia olisi hauska löytää Tuusulasta ja sen lähialueilta. Tykkään viettää aikaa kotona, mutta juttuseura kelpaisi, myös viestitse!☺️ Keräilen squishmallowseja ja maalaan akryylimaaleilla sekä vesiväreillä. Hiljattain innostuin askartelemaan valokuva-albumia. Odotan jo innolla syksyä, halloweenia ja joulua. Puolisoni pitää paljon elokuvista, joten niitä tulee myös katseltua paljon. Viimeisimpänä kävimme katsomassa Odysseyn. Viimeisin reality-sarja, jota olen katsonut, on The Secret Lives of Mormon Wives. Musiikkia kuuntelen laidasta laitaan: yhtenä vuonna kuunnelluin biisini Spotifyssa oli Cantina Band (John Williams), kun taas kaikkein aikojen kuunnelluin biisini on The Box (Roddy Rich). Tämän hetken suosikkini on Speedline Miracle Masterpiece. 😊 Myös Pop-ristikot ovat mieleen, sekä lautapeleistä suosikkini taitaa olla Codenames. Ystävyydeltä toivon vastavuoroista kiinnostusta, syvällisiä keskusteluja ja hauskoja hetkiä. 😁 Silloin tällöin voisi yhdessä heittäytyä johonkin uuteen. 😊 Minua kiinnostaisi kuulla, mistä sinä pidät ja mikä sai sinut etsimään täältä ystävää? 😊 Huom! Etsin vain naispuolisia ystäviä ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 38–46-vuotias pariskunta pk-seudulta, joka rakastaa elämää, naurua ja hyviä tyyppejä! Meille sosiaaliset tilanteet ovat kuin happea – mitä enemmän meininkiä, sitä parempi. Tykkäämme tanssia yökerhoissa, kannustaa suosikkijoukkueita pubissa, nauraa vedet silmissä stand up -keikoilla ja fiilistellä drag queen -esityksiä – olemme aika kaikkiruokaisia, kunhan seura on hyvää ja tunnelma kohdillaan. Moni ystävä elää nyt ruuhkavuosien pyörteissä, joten päätimme kokeilla onneamme täällä: löytyisikö muita rentoja, seikkailunhaluisia pariskuntia, jotka kaipaavat välillä irtiottoa ja olisivat valmiita hyppäämään mukaan hauskaan iltaan Helsingissä? Jos teilläkin tekee mieli jutella, nauraa ja löytää uusia tuttavuuksia, laittakaa viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kavereita ja olen 26 vuotias kirkkonummelta. Tytöt ja pojat käy. Tykkään koirista ja katon leffoja ja sarjoja ja lenkkeilen koiran kaa. Etsin kumppania ja kaveria Yhteyttä voi ottaa facessa tai snäpissä tai igssä. Snäppi on petu0100 ja ig on pertzukka ja face Perttu Vesa

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin jokin aika sitten Etelä-Pirkanmaalle. Olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin, jotta tämä kotona nysvääminen vähän vähenisi, eikä tosiystäväkään olisi haitaksi. Olen avarakatseinen, eläinrakas, uskonnoton, arvoliberaali, introvertti. Pidän luonnossa liikkumisesta, kahvista, vanhoista puutaloista ja puutarhahommista. Musiikkimaku on pääosin raskaanpuoleinen, ja myös keikkaseura kelpaisi. Olen naimisissa ja lapseton. Sinun siviilisäädylläsi tai lapsiluvullasi ei ole merkitystä. Liikun tarvittaessa aika näppärästi Tampereen ja Hämeenlinnan välillä, satunnaisesti Helsingissäkin, ja jos kemiat kohtaa erityisen hyvin niin toki netissä juttelukin voi olla vaihtoehto.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsiskelen kavereita ensisijaisesti naisista kaikenlaiseen tekemiseen. Tykkään kirjoitella paljon, joten riittää ihan viestittelyseurakin. Mutta miksei seuraa lenkille, kahville tai muuhun harrastukseen täällä susirajalla. Minua kiinnostaa käsityöt (neulominen, virkkaus, ristipisto) ja muutenkin kaikki luova tekeminen. Luen paljon kirjoja, tai siis kuuntelen enemmän nykyään . Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa, mutta inhoan siitä seuraavaa tiskaamista. Musiikkia en juuri kuuntele ja siitä ei mun kanssa juuri saa juttua aikaiseksi. Tai urheilusta. Leffat ja sarjat paremmin hallussa. Enkä ole eläinihminen yhtään. Olen kotona viihtyvä introvertti ja minua saa aika paljon houkutella avautumaan itsestäni. Jos minulta kysellään, niin vastaan, mutta en ole hyvä aloitteen tekijä keskustelulle. Oon myös myöhäisherännäinen bi, joten siitäkin voi jotain juttua irrota. Ei ikä tai paikkakuntarajoituksia.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Etsin kavereita kaikenlaisiin erilaisiin aktiviteetteihin, ihan ajatustenvaihdosta vaikkapa vaelteluun tai jonkun uuden harrastuksen kokeilemista. Tykkään kokeilla uusia asioita. Viihdyn kotona, mutta etätöitten myötä tulee vietettyä vähän liikaakin aikaa siellä, joten olisi mukava puuhailla jotain muuta! Kiinnostuksen kohteina mm. pelaaminen (myös lautapelit), co-op pelit, ruoanlaitto, pyöräily, elokuvat, sarjat, penkkiurheilu

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon huono tekemään aloitetta alussa, mutta olen huumorintajuinen ja kiltti ja tulen toimeen kutakuinkin kaikkien kanssa. Tykkään niin elokuvista (kauhu ja jännitys eniten! 😄), videopeleistä, lautapeleistä, luonnossa liikkumisesta ja oon valmis myös lähes kaikkeen seikkailuun vaikka vaeltamaan johonkin! Vuosien varrella on jäänyt kaveripiirit erittäin pieneksi ja töiden jälkeen lähinnä tulee yksin vietettyä aikaa ja iltaisin netflixiä katottua ja se käy vähän tylsäksi :) Kävelylenkit iltaisin sekä elokuvat on kivoja, mutta olis kiva myös tehdä kaikkee muutakin. Yöelämässä käyn harvemmin, mutta tykkään rennoista illanvietoista esim. viiniä maistellen tai terassilla. Sukupuolella ei niin väliä kunhan olet huumorintajuinen etkä ota elämää liian vakavasti. Tykkään eläimistä vaikka ei tällä hetkellä ole ja toivottavasti säki tykkäät :) Kannattaa vastata viestillä täällä kun sähköpostit ei näköjään tuu perille aina :(

    Lue koko ilmoitus