.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita2 451 ilmoitusta
.
Seuratoiveet
Aloitanpa kertomalla, että asustelen Seinäjoella, joskaan en ole täältä kotoisin. Haluaisin löytää kaveria jostain lähialueelta ihan ajatustenvaihtoon, kahvitteluseuraksi, lenkille, retkeilemään, kässämessuille tai mitä nyt sitten keksitäänkään. Lapset jossain määrin rytmittävät elämääni, mutta osaan kyllä järjestää aikaa myös ystäville. Lemmikeitä ei ole, vaikka niistä tykkäänkin, ja koirakuumetta on kovasti tälläkin hetkellä ilmassa. Olen aluksi ehkä vähän ujohko, mutta kyllä se siitä helpottaa, kun tutuiksi tullaan. Joskus olen pitänyt itseäni introverttinä, mutta ehkäpä olenkin ambivertti. Se kuulostaa tutummalta. Eipä sillä nyt sinänsä ole kauheasti merkitystä, mutta paljastaa tuo varmaan sen, että minusta ei saa bileseuraa eikä ihmispaljoudet muutenkaan kiinnosta ainakaan ihan jatkuvasti. Harrastan lukemista, käsitöitä, lenkkeilyä ja silloin tällöin käyn ratsastamassakin, vaikka se onkin nyt hyvin satunnaista. Tällä hetkellä on alkanut yhä enemmän kiinnostaa henkinen kasvu, meditointi, ihmisten ja ilmiöiden tutkiminen, ja jonkinlaista kokonaisvaltaista elämäntaparemonttiakin on tekeillä. Arvostan aitoutta, rehellisyyttä, avoimuutta, luotettavuutta ja tietynlaista uteliaisuutta elämää kohtaan.
Seuratoiveet
Olen aika rento tyyppi, joka tykkää ajatella asioita syvästi ja keskustella vaikka mistä. Omat harrastukset pyörii luonnossa, salilla ja videopelailussa joten jos teet jotakin näistä asioista niin meillä on jo jotakin yhteistä. Oon kyllä monesti halukas kokeilee ja lähtee tekee jotain uutta. Kuuntelen enimmäkseen metalli musaa, mutten pidä itteäni "metalheadina" tosin jos oot sellainen niin se on ihan siistiä. Oon avoin tutustuu monenlaisiin ihmisiin, kunhan oot aito ittes ja rehellinen
Seuratoiveet
Hei! Olen 18 -vuotias tyttö Turun seudulta. Opiskelen lähihoitajaksi toista vuotta. Harrastan ratsastusta. Tykkään myös maalata, piirtää, askarrella ja värittää. Mulla on pieni koira, jonka kanssa tykkään touhuta ja ulkoilla. Etsin sellaista ystävää/kaveria, jonka kanssa voisi viettää vapaa-aikaa, kokeilla uusia asioita ja tehdä kivoja juttuja. En käy baareissa.
Seuratoiveet
Etsin kaveria jolla ois motivaatiota tehdä asioita yhdessä sekä löytää syvällinen keskustelu yhteys koska ois kiva höpötellä tekemisen ohessa kaikenlaisesta mitä päähän juolahtaa :) Kirppikset, kokkaus, pelaaminen, taide, musiikki ja kulttuuri kiinnostaa. Jos kaipaa fyysisempää tekemistä musta saa kaverin myös salille, lenkille, pyöräretkelle, retkelle tai vaeltamaan. Laita viestiä ja ehdota jotain tekemistä! Olen avoin kaikille uusille jutuille myös.
Seuratoiveet
Minusta hieman olen mukava ja rento sekä huumorintajuinen Turkulainen, haluan tutustua uusiin ihmisiin ja löytää jonkinlaisen kaverin jonka kanssa olisi mukavaa jakaa ajatuksia sekä käydä vaikka lenkillä, kahvilla, yms olen parisuhteessa voit halutessasi tutustua meihin molempiin olisi mukava olla yhteinen kaveri tai kenties ystävä. Asuminen : Asun siis Turussa ikä on 46 ja vaikka olen parisuhteessa niin emme asu yhdessä, puoliso on Turussa aika paljon minun luonani, koska hän itse asuu Salossa vietetään aikaa suurimmaksi osaksi täällä päin ja minulla ei ole lapsia eikä eläimiä. PS ota rohkeasti yhteyttä.
Seuratoiveet
Oulussa suhteellisen vähän aikaa asunut fiksu, alkoton/huumeeton ja työssäkäyvä mies. Etsin ihmisiä, joiden kanssa löytyisi yhteistä tekemistä, juteltavaa, samanlainen huumori ja muutenkin olisi samantyylinen ajatusmaailma. Puujalkavitsit on hyviä ja musta huumori myös ;) Tykkään yhdessä tekemisestä ja erityisesti toisten auttamisesta. Olen käsistäni kätevä, joten rakennan, korjaan, kokkaan ja leivon😅 En lamaannu ongelmien edessä, vaan pyrin aina keksimään ratkaisun niihin! Samalla oppii aina jotain uutta! Pidän mm. ulkoilusta, nuotioretkistä, lautapeleistä, rakentelusta (puu- ja metallityöt). Toisinaan uppoudun johonkin omaan värkkäysprojektiini illaksi. Olisi kiva aloittaa vaikka jokin uusi harrastus! Sukupuolellasi ei ole merkitystä, saa olla myös pariskunta! Tämä ilmoitus ei vanhene! Käyn täällä harvakseltaan, joten laita rohkeasti viestiä ja aletaan tutustumaan!
Seuratoiveet
Hei👋🏼 Olen 28-vuotias nainen Keravalta. Tällä hetkellä arki menee pääsääntöisesti opiskellen, parisuhteessa ja salilla. Aikaa on paljon muuhunkin ja olisi kiva löytää ystävä eri harrastuksiin. En etsi etäkavereita🌍 Plussaa on, jos tykkäät tutustua jonkin aktiviteetin äärellä 🎱 Olisi ihanaa löytää ystävä, joka rakastais myös ulkoilma-aktiviteetteja. Joten miten ois? Soudetaanko saareen grillaamaan? Laitetaanko kumisaappaat jalkaan ja lähdetään sienestää? Mennäänkö metsään kävelee ja valokuvailee? Oon hiljattain tykästyny myös sulkapalloon. Tennistä & padelia haluaisin kokeilla🎾 Biljardissa en oo hyvä, mutta pelaan sitä silti💪🏼 Lauta- ja korttipelit on myös hauskaa tekemistä. Ois myös kiva löytää salikaveri Keravalta🤸🏼♀️ Jos tuut kylään, niin todennäkösesti leivon sulle voileipäkakkuu 🍞 Olen luonteeltani hitaasti lämpeävä, mutta myös helposti innostuva. Olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Koen olevani parhaimmillani aktiviteettien äärellä ja huonoimmillani pöydän ääressä kahvikuppien kanssa. Ig: noora.honkonen
Seuratoiveet
Heipä hei! olen 23v mies Lohjalta. ja etsin kavereita kun niitä ei oikein ole. Asun yhdessä minun naisen kanssa ja kulutan aikaani pelaamalla videopelejä ja käymällä salilla. Olen myös töissä kaupan alalla. Tällä hetkellä pelaan overwatchia ja muuta kaikkea esim resident evil pelit on jees ja kaikki tarinalliset pelit. myös tulee pelattua switchillä vähän kaikkea. myös luonto on tärkeänä osana elämää. Harrastan myös jääkiekkoa ulkojäillä, laskettelua ja avantouintia. Kesäisin suppailua,uintia, luonnossa liikkumista ja pyöräilyä. Olen todella rauhallinen ja ystävällinen mutta oma outous, yliaktiivisuus ja huumorintaju löytyy. etsin semmoisia kavereita kenen kanssa voisi pelata, käydä syömässä, urheilla, käydä baarissa tai muutenvain hengata. En ole uskonnollinen. Minulla on nollatoleranssi huumeille ja käytän itse vain alkoholia ja harvoin nikotiinia. etsin 20v+ kavereita. Sukupuolella ei ole väliä. omistan auton jotenka sijainnillasi ei ole niinkään väliä mutta toki jos olet pk seudulta ja uudeltamaalta niin on helpompi myös sopia milloin näkisi. Myös pelkkä peliseurakin on ok jos et esim halua nähdä kasvotusten! Laita mulle vaan rohkeesti viestiä niin vastaan mieluusti!
Seuratoiveet
Moi Olen 19-vuotias poika Porista. Etsin kaveria/kavereita frisbeegolf kierroksille. Laita ihmeessä viestiä jos kiinnostaa!
Seuratoiveet
Etsin elämääni ystävää – sellaista, jonka kanssa voisi ajan myötä rakentua lämmin, turvallinen ja aito yhteys.💕 Olen ihan tavallinen, täysipäinen ja tasapainoinen aikuinen, ja toivon sinulta suunnilleen samaa – lisäksi avointa mieltä, ystävällisyyttä ja halua tutustua. Minulla on kumppani, joten etsin nimenomaan ystävyyttä.✨ En käytä alkoholia, ja viihdyn parhaiten sellaisessa yhdessäolossa, jossa tärkeintä on hyvä seura, kiva tekeminen ja hyvät keskustelut.👌 Olen ollut pitkään parisuhteessa ja keskittynyt paljon omaan elämään ja perheeseen, joten ystävyydet ovat vuosien varrella jääneet vähän pienempään rooliin. Nyt huomaan kaipaavani elämääni enemmän ystäviä, uusia tuttuja ja seuraa.☺️ Tällä hetkellä harrastan kaikenlaista liikuntaa omaksi iloksi sekä hoidan kasvimaata ja puutarhaa, joista saan paljon iloa. Lähellä sydäntä ovat myös käsillä tekeminen ja luonto.🌲☀️ Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi lähteä vaikka lenkille, metsäretkelle/vaeltamaan luontoon tai vaikka virkkailla ja jutella. Tykkään myös telttailusta ja sellaisesta kiireettömästä yhdessäolosta – vaikka grillata, paistaa lettuja tai vain olla. Lähtisin mielelläni myös uimaan, kalastamaan tai muuten vesille. Tykkään käsitöistä ja luovasta tekemisestä, esimerkiksi maalaamisesta, savitöistä, virkkaamisesta, huonekalujen tuunaamisesta... Lisäksi kiinnostavat ratsastus, melominen, kasvien hoitaminen, kirpputorit… Kirkkonummi–Espoo, mutta kauempikin voi sopia, jos liikkuminen onnistuu. Etsin siis kavereita kasvotusten tapaamisiin!☺️ En ole somessa ja siksi tämä oli ensimmäinen paikka, jonka löysin kokeilla ystävän etsimistä netin kautta. Jos jokin tässä kuulosti tutulta tai tuli tunne, että voitaisiin tulla juttuun, laita rohkeasti viestiä! 🥰
Seuratoiveet
25-vuotias elektroniikkainsinööri Oulusta. Muutin Suomeen muutama vuosi sitten ja huomaan viihtyväni enemmän syvien keskustelujen kuin suurten bileiden parissa. Vapaa-ajalla harrastan kickboxingia, ratsastusta, luonnossa liikkumista ja välillä eksyn aivan liian syvälle pohtimaan elämää, ihmisiä ja maailmankaikkeutta. Arvostan aitoutta, uteliaisuutta ja ihmisiä, joiden seurassa voi olla täysin oma itsensä. Jos pidät pitkistä kävelyistä, kahvikeskusteluista, luonnosta, oudoista ajatuksista tai vain rehellisestä seurasta, laita viestiä. Mä puhun vähän suomea, ruotsia, englantia , islantia ja Intia
Seuratoiveet
Huumori, syvälliset keskustelut ja aidot yhteydet - löytyisikö täältä uusia ystäviä? Olen huumorintajuinen, energinen ja optimistinen ihminen, joka rakastaa nauramista ja uskoo siihen, että elämä tuntuu kevyemmältä, kun sen varrella on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa niin arjen pienet ilot, kuin syvemmätkin yhteydet. Vapaa-ajallani viihdyn paljon luonnon keskellä - siellä on helppo maadoittua ja hengittää vähän syvemmin. Luonto, kalastus, treenaaminen, kirjojen lukeminen ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Musiikki on ollut minulle aina erityisen tärkeä vaikeina elämän hetkinä, ja haaveenani onkin tehdä siitä tulevaisuudessa ainakin osa työtäni. Lisäksi olisi ihanaa löytää jokin uusi harrastus... ehkä vaikka yhdessä uuden ystävän kanssa? Ihmissuhteissa arvostan enemmän laatua kuin määrää. En kaipaa ympärilleni suurta joukkoa ihmisiä, vaan muutamia aitoja, syvällisiä ja elämänmittaisia yhteyksiä. Arvostan toisissa ihmisissä erityisesti tunneälykkyyttä, empaattisuutta ja sitä, että osaa kohdata toisen ihmisen aidosti - mutta tietenkään hyvää huumorintajua unohtamatta. Vaikka en ole koskaan oikein viihtynyt baareissa tai suurissa ihmisjoukoissa, en ole suinkaan hiljainen tai vetäytyvä - päinvastoin. Olen todella ekstrovertti silloin, kun energiat kohtaavat oikealla tavalla. En vain halua jakaa energiaani turhaan, vaan arvostan aitoja kohtaamisia ja yhteyksiä, joissa voi olla täysin oma itsensä. Ehkä juuri siksi uusien ystävien löytäminen ei ole aina ollut ihan helppoa, ja siksi ajattelin kokeilla tätä kautta. Jos sinäkin rakastat nauramista, syvällisiä keskusteluja, optimistista elämänasennetta, treenaamista, luontoa tai vaikka kalastusta - tai ehkä haluaisit aloittaa uuden harrastuksen jonkun kanssa - otetaanko selvää, voisiko meistä tulla uusia ystäviä? :)
Seuratoiveet
Olen 24-vuotias ja asun Lahden Nastolassa. Etsin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa ja jutella kaikesta. Tällä hetkellä miun arki on aika tylsää ja yksinäistä joten olisi kiva saada juttelu seuraa ja tehdä jotain muutakin kuin olla vaan kotona. Tykkään lukea, piirtää, katsella sarjoja ja elokuvia, kuunnella musiikkia sekä valokuvailla keräilemiäni Pullip-nukkeja, joita voisin sanoa lukemisen ohella harrastuksekseni- ne ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita<3 Myös eläimet ja luonto ovat todella lähellä sydäntäni ja tällä hetkellä perheeseeni kuuluu porukoideni ohella kaksi koiraa sekä kaksi omaa kissaani. Olen rauhallinen ja avoin enkä tuomitse ketään, En kuitenkaan tykkää käydä baareissa, sillä olen absolutisti. Olisi mukava löytää samanhenkinen ihminen (sukupuolella ei väliä). Laita rohkeasti viestiä, jos haluaisit tutustua😊
Seuratoiveet
Tykkään viettää aikaa luonnossa – retkeillen tai ihan vain rauhoittuen riippumattoon hetkeksi. Olen avoin, lämmin ja aika lapsenmielinen tyyppi: saatan innostua kiipeilytelineissä heilumaan, ehdottaa juoksukisaa tai heittäytyä uusiin haasteisiin ihan vain kokeilun ilosta. Arkea ilahduttaa myös pienet jutut kuten jäätelön syöminen, sienestys- ja marjareissut, hyvä ruoka, kiinnostavat tarinat sekä erilaiset projektit ja uuden ideointi. Etsin seuraa aamukävelyille, päiväretkille, kirppiskierroksille tai vaikka vain istumaan alas ja höpöttelemään niitä näitä.
Seuratoiveet
Heippa! Oon 26-v, viime vuonna yliopisto-opinnoista valmistunut ja siirtynyt työelämään. Kaveripiiri kapeutunut läheisimpien ystävien muutettua paikkakunalta muualle. Vapaa-ajalla olisikin kiva tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa jakaa arjen kuulumisia ja viettää aikaa eri tavoin. Oon aika joustava, menevä ja tekevä – helposti innostuva tyyppi. Musta on kiva viettää aikaa ihan vaan rennosti kahvikupposen/oluen äärellä jubaillen tai sitten reippaammin ulkoillen tai vaikkapa jonkin uuden yhteisen harrastuksen parissa. Kulttuurielämykset on mun mieleen myös. Laita ihmeessä viestiä takaisin jos heräsi kiinnostusta :)
Seuratoiveet
49-vuotias, elämän monimuotoisuudelle avoin, pohdiskeleva, sopivan vinolla huumorintajulla siunattu nainen haluaa tutustua uusiin ihmisiin, ehkä jopa ystävystyä. Tykkään luonnossa liikkumisesta, kuntosalilla käymisestä, kirjallisuudesta ja uusien asioiden kokeilemisesta.
Seuratoiveet
Moi, oon tämmönen introvertti tyttö akaasta ja etsin juttelu seuraa/joku jonka kanssa käydä salilla tai muuten vaa pyörii kylil, tykkään todella paljon musiikista, melkeen kaikesta. anime myös iso intohimo (jujutsu kaisen, the summer hikaru died, etc) voit laittaa yv discordissa av1odb
Seuratoiveet
Etsin menevää, avointa ja ulospäinsuuntautunutta terassi- ja ulkoiluseuraa näin kesäksi - ja miksei pidemmäksikin aikaa. ☀️😎🍹 Tykkään käydä keikoilla (esim. Mummotunneli, Storyville, Alppipuiston kesän keikat, Ääniwallin sunnuntait jne.). Tykkään myös tanssia, kun fiilis on hyvä. Käytän alkoholia, mutta kohtuudella. Mitään kovin suuria vaatimuksia seuralle ei ole kunhan olet nainen ja mieluiten ikähaitarilla 30-50 v etkä ole mikään kovin sulkeutunut, ujo tai "kaavoihin kangistunut". Olen avoin toki myös muunlaisen ulkoiluun esim. erilaisiin päiväretkiin tmv. Otahan yhteyttä ja käydään vaikka kahvilla tai drinksulla ja katsotaan miten kemiat kohtaa!
Seuratoiveet
Tässäpä tämmöinen 49-vuotias nainen etsii ystäviä kahville, kävelylle, leffaan tai vaikka ihan vain löhöämään sohvalle ja parantamaan maailmaa. En ole etsimässä treffiseuraa.
Seuratoiveet