Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

2 432 ilmoitusta

  • Lapsiperhearjen ja ruuhkavuosien vähitellen hellittäessä olen pohtinut, mitä toivon omaan elämääni perheen lisäksi. Nyt olisi aiempaa enemmän aikaa uusille kavereille, joiden kanssa jutella arjen kuulumisista tai pohdiskella syvällisemminkin elämän eri puolia. Tykkään syyspäivistä, merimaisemista ja pitkistä kävelyistä luonnon lähellä. Nautin lautapeleistä, kevyestä kirjoittamisesta, äänikirjoista, tarkoin valituista podcasteista ja tv-ohjelmista, joissa pääsee kurkistamaan eri kulttuureihin ja erilaisiin tapoihin elää arkea. Olen kiinnostunut kuulemaan sinun mielenkiinnonkohteistasi enkä etsi itseni kaltaista kaveria. Suojaan itseäni liialta politiikan tai muun maailmanmenon seuraamiselta ja siitä ahdistumisesta, sillä arvostan mielenrauhaa ja seesteisyyttä. Harrastan liikuntaa enimmäkseen itsekseni omien aikataulujeni mukaan kävelyitä lukuun ottamatta. En etsi erityisesti liikunta- tai menokavereita, vaan enemmänkin ihmisiä, joiden kanssa kemiat kohtaisi ja olisi kivaa ihan vain istuskella teekupposen äärellä, pelailla tai vaikka puuhailla keittiössä. En välitä enää hälinästä ja täysistä baareista tai festareista, vaan nautin silloin tällöin lasillisen stand up -keikalla, teatterissa tai kotona. Tapaan mieluummin hiljaisemmissa kahviloissa tai kävelyllä. Olen kiinnostunut ihmisistä ja erilaisista tavoista elää. Olen höpöttelijä ja kohtuullisen hyvä kuuntelija. Minulle kaveruudessa ja ystävyydessä on tähän ikään mennessä tullut tärkeäksi vastavuoroisuus. Toivon kaveruuden antavan molemmille enemmän kuin ottaa enkä kaada kuormiani kenenkään kannettavaksi, vaikka tykkäänkin syvällisemmistä keskusteluista. Tykkään kirjoitella pitkiäkin viestejä ja tutustella rauhassa, mutta olisi kiva tavata jossain vaiheessa livenäkin. Jos tuntuu, että meillä voisi olla jotain yhteistä, laitathan viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, asun Tampereella poikaystäväni kanssa ja etsisin urheilukaveria treeni- ja peliseuraksi. Oon -00 syntynyt melko rauhallinen ja introvertti tapaus. Omistan myös oman yrityksen ja aloitan tulevana syksynä 2021 opiskelun ammattikorkeakoulussa. Mun on helppo kuitenkin tutustu uusiin ihmisiin ja sitä kovasti haluisinkin tehdä. Uudessa kotikaupungissa on kuitenkin vaikea löytää uusia kavereita, saati sitten ystäviä. Pistä viestiä, jos haluat lähteä kävelylle, treenaamaan tai vaikka padelia tai sulista pelaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Etsin ystäviä ja kavereita jotka elää mahdollisesti samanlaisessa tilanteessa kuin itsekin. Olen kovan elämän elänyt ihminen jolla on paljon elämänkokemusta 40v ajalta. Olen kiertänyt ympäri maailmaa työni puolesta ja aina olen ollut kilpailunhaluinen. Elämänmuutoksesta johtuen luovuin kiertävästä työstä ja olen alkanut panostamaan terveellisiin elämäntapoihin. Alkoholi ja muut päihteet ei kuulu elämään. Ja renttuhenkinen rokkielämä jäi taakse. Tilalle tuli 7.5kk sitten nyrkkeily, kalastus ja pelaaminen. Minulla on kova tarve taistella omaa itseäni vastaan ja haluan kasvattaa itsekuria entisestään. Toimin myös yrittäjänä mainoksien ja promootion ja sitäkin kautta eteenpäin meneminen tulee luonnostaan minulle. Minua ei säväytä ihmiset jotka ovat rooli päällä hakemassa ystäviä. Ja minulle on yksi lysti paljonko tienaat ja mikä on statuksesi. Kiinnostaa vain se että oletko hyvä tyyppi ja mukana yhteisessä tekemisessä. Huumoria tulee riittämään ja filosofisia keskusteluita. Aiheet mitä vältän on uskonto ja politiikka. Uskonto on itselle henkilökohtainen ja poliittisesti en ole latautunut ollenkaan... Mää olen rento ja mukava nelikymppinen mies. Ja mun kanssa ei tylsää hetkeä tule :) Jos kiinnostaa lähtä vaikka kuntonyrkkeilemään yhdessä, käydä kalalla tai vastaavasti pelata netissä niin ota yhteyttä. Laita viestiä jos osui kohdalle ja haluat tervehenkistä actionia maustettuna huumorilla elämääsi. Sukupuolella ei ole väliä vaan sielu ratkaisee 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Helou! Oon muuttanut vuosi sitten Hämeenlinnaan, mutta kavereita täältä ei ole vielä oikein löytynyt. Asun yksin ja etätyön takia vietän paljon aikaa kotona, joten olisi kiva löytää joku jonka kanssa viettää aikaa vaikka arkisinkin. Vapaa-ajalla tykkään mm. käydä salilla, maalailla ja katsella sarjoja/leffoja. Innostun vaihtelevasti eri asioista, joskus uuden kielen opiskelusta, joskus kvanttifysiikasta, oikeestaan mistä vaan. Uusimpana harrastuksena alkaa tanssikurssi, joten sellaiseenkin mut saisi mukaan! Tykkään pohtia kaikenlaista ja mun kanssa voi jutella mistä vaan. Jos oot yhtään samanhenkinen, niin laita viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olisi kiva löytää seuraa samankaltaisessa elämäntilanteessa (vapaaehtoisesti lapseton, yli kolmekymppinen) olevista ihmisistä. Ympärilläni on useita rakkaita ystäviä, mutta suurimmalla osalla on lapsia. Mukavan lapsiperhehengailun oheen kaipaan spontaaneja tapaamisia rauhassa sekä juttelua elämästä, yhteiskunnasta ja harrastuksista. Yhdessä oleilu voisi olla kävelyjä merenrantareiteillä tai luontopoluilla, kahviloissa tai kuppiloissa istuskelua, piirtämistä, jumppailua ulkokuntosalilla, tai vaikkapa taiteen ihmettelyä ja ihastelua museoissa. Voit myös ehdottaa sinulle mieluista tekemistä! Olen kiinnostunut erilaisista asioista ja oman ajattelun haastamisesta, tykkään oppia uutta ja innostun helposti uusista jutuista. Harrastan liikuntaa, musiikkia ja taidetta. Katson myös aika paljon sarjoja ja elokuvia. Kielet ja kulttuurit ovat suuri mielenkiinnon kohteeni, ja ne jos mitkä opettavat sekä avartavat ajattelua. Olen asunut ulkomailla useaan otteeseen.

    Lue koko ilmoitus
  • Kaipaisin elämään kavereita/ystäviä. Avoimin mielin liikkeellä ja pidän erilaisista persoonallisista ihmisistä. Olen huumorintajuinen ja rehti kaveri. Olen myös työelämässä. Vapaa-ajalla löydät minut esimerkiksi mökiltä, kirpparilta tai luonnon helmasta luonnon ihmeitä valokuvaamassa. Baareissa minuun tuskin tulet törmäämään. Tykkään myös videopeleistä, vaikka tämä harrastus hieman jäänyt töiden viedessä aikaa. Tiede ja taide kiinnostaa. Myös piirtäminen ja kainenlainen 'askartelutaiteilu' on mieleen. Hieman introvertin vikaa. Tutustuttua minusta kuitenkin saa uskollisen kaverin, tai jopa ystävän. Jos näet itsessäsi jotain samaa, tai teksti kolahti, niin laittele viestiä. 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Morjesta! Muutin n. 3v Kuopiosta tänne Espooseen ja en ole täältä vielä oikein saanut kavereita keiden kanssa mennä ja tehdä. Olis kiva saada kamuja/kiva porukka kasaan keiden kanssa käydä istuskelemassa terasilla, treenailemassa, lenkkeillä, matkustella, ihan mitä vaan! Olen itse sosiaalinen, mutta välillä kiva olla vaan yksin, menevä ja positiivinen tyyppi. Harrastan kuntosalia ja teen konemusaa välillä kun on inspistä siihen. Matkustellakkin haluaisin paljon ja minut saa mukaan hulluihinkin ideoihin ja extempore ressuihin aina jos vaan raha riittää! En ala nyt tähän enempää selittää. Saa tulla juttelemaan. Ig löytyy jjjepu

    Lue koko ilmoitus
  • Mulla on ollut pitkään haaveissa, että sais squashista sellaisen viikoittaisen harrastuksen - à la Frasier ja Niles Crane. Jos tajuut referenssin niin ollaan jo tosi lähellä toisiamme :) Sellaisella tunti per viikko -meiningillä eli ihan rennosti. Ite oon vasta ihan aloittelija enkä siis etsi kovatasoista peliseuraa, mutta kuitenkin jonkun joka haluaa sitoutua harrastukseen ja on valmis kehittymään. Miestä tai naista. Saman ikäistä tai siitä ympäriltä. Tärkeintä kuitenkin mukava liikunnallinen hetki keskellä viikkoa ja pieni irtiotto arjesta muun asian äärellä, joka myös kehittää kuntoa ja mieltä! Juomatauoilla voidaan jutella kaikkea taivaan ja maan väliltä, sivistyneesti. Ite oon sellainen rauhallinen, pohdiskeleva ja ihmisistä kiinnostunut luonne, tulen toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Teologiset aiheet, scifi-leffat ja progressiivinen/tekninen death metal ovat omimpia juttujani, mut en rajoitu vain niihin. Arvostan kuitenkin, jos sanavarastoosi eivät kirosanat kuulu jos peli ei suju! :D Rohkeesti vaan yhteyttä jos harrastelijakössi kiinnostaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 21-vuotias rauhallinen ja helposti lähestyttävä nainen. Eläimet ovat minulle tärkeitä, ja tykkään liikkua luonnossa. Etsin kaveria, jonka kanssa voisi käydä shoppailemassa, kävelyllä, kahvilla tai vaikka leffassa. Tykkään myös pelata pleikkarilla joten peliseura kelpaa myös!

    Lue koko ilmoitus
  • Olimme lauantaina 3.9.2022 Tiilikkajärven kansallispuiston 40-vuotisjuhlassa. Patikoimme pienehköllä porukalla Tiilikankierron. Sen päätteeksi tanssit Sammakkotammen opastuspaikalla vanhemman miehen kanssa. Valokuvasin reipasta tanssianne. Ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä, niin lähetän muutaman kuvan tanssistanne. Jos joku olettaa tietävänsä tanssijan, pyydän häntä vihjaamaan tästä ilmoituksesta hänelle. Kiitos! LISÄYS 8.10.2022 Minulle oli lähetetty Kaverihaussa yksityisviesti 6.10.2022 illalla. Valitettavasti viestin lukeminen ei onnistunut, viesti ei auennut. Viestin lähettäjä, ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä. Kiitos!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 21-vuotias mies ja etsin kavereita ulkoiluun, veneilyyn, pelailuun tai muuten vaan hengailuun. Käyn sään salliessa kumiveneellä merellä — seikkailen saarissa ja kalastelen. Vapaa-ajalla tulee myös koodailtua, pyöräiltyä, uitua ja pelailtua PC:llä. Ulkoiluun saa minusta hyvän kaverin, ja pelikaveriksikin kelpaan! Eikä koodaajakaverikaan olisi pahitteeksi. 😄 Sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä että jutut kohtaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon vasta muuttanut tänne ja olisi kiva löytää uusia kavereita. Meillä on pieni vauva, joten etenkin mammakaverit olisi toivottuja. Vertaistukea, kahvittelua, vaunulenkkejä ja mitä sitten keksiikään. :) Tykkään tosiaan käydä kahvilla, museoissa, joogassa yms. Päihteitä en käytä. Olen luonteeltani rauhallinen ja ehkä alkuun hieman ujo. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olen 27-v nuori nainen Oulussa. Etsin kavereita/ystäviä. Luonteeni on rauhallinen ja ujo, mutta myöhemmin kun tavataan niin juttua luistaa. Kumppani löytyy, mutta ystäviä ei ole. Joskus käyn erilaisissa tapahtumissa esim museossa tai muu vastaavista. Tykkään katsoa leffoja/sarjoja, pelata Stardew valley, Inzoi ja muita tarinnallisia pelejä. Pitkä aikainen harrastus jossa pidän on jooga ja sitä oon tehny noin 7 vuotta, lenkkeilyä, salilla käyntiä, leipomista ja tehdä ruokaa. Myöhemmin voidaan ottaa yhteyttä Whatsappiin, Facebookiin tai Instagramiin. En välttämättä vastailen sähköpostiini.

    Lue koko ilmoitus
  • Uusia ystäviä etsimässä elämään. Olen muuttanut Tampereelle vuonna 2019 ja opiskelen tällä hetkellä aikuislukiossa, tähtään opiskelemaan yliopistoon terveystieteitä 😊 Omistan samojedinkoiran, joten lenkkiseura aina kelpaa 🐕 Sosiaalinen ja luonteeltaan leikkisä vanhaherra kyseessä 🐶 Pidän kaikenlaisesta liikunnasta ja mielusti lähden kokeilemaan erilaisia lajeja toisen kanssa. Pidän varsinkin kamppailulajeista, tanssista ja viimeisimpänä kokeiluna boulderoinnista/seinäkiipeilystä 😁 Treenaan salilla, joten tsemppaava treenikaveri tervetullut ja voin vastapalveluksena varmistaa, että säkin saat viimeiset toistot puristettua loppuun 💪🏻 Kutsuisin itseäni sosiaaliseksi introvertiksi. Vaadin palautumista omissa oloissa säännöllisesti, mutta sitten kun olen lähtenyt liikkeelle tykkään antaa mennä 😆 Iltaa istumaan, vetämään täysillä tanssilattialle, extempore seikkailulle: count me in! Tai voidaan ottaa ihan rennosti ja rauhallisesti yhdessä: mennä kahville/teelle, elokuviin, museoon, kulttuuria ihmettelemään, kirppiskierrokselle/shoppailemaan, toisen sohvalle löhöämään, yhdessä kokkailla/leipoa, johonkin kiinnostavaan tapahtumaan mukaan tai vaikka kansanopiston kurssille uutta oppimaan, you name it 👍🏻 Minne haluisit lähteä lomalle? Voitaisiin yhdessä säästää matkaa varten, tahtonut jo pidemmän aikaa nähdä enemmän maailmaa 😎 Tulen hyvin toimeen kaikenlaisien ihmisten kanssa, vaikka arvostan reipasta ja intohimoista asennetta, niin tärkeintä on, että voit olla oma itsesi ja hyväksyn sinut sellaisena 🥰 Arvostan avomielisyyttä, empatiaa, uteliaisuutta ja kiinnostavia keskusteluja. Haluan olla tukena toisille ja olla läsnä iloissa, kuin suruissa ❤️ Vielä näin loppuun muita omia kiinnostuksen kohteita: Anime, videopelit ja haluaisin päästä tutustumaan enemmän lautapeleihin. Musiikkimaku on melko laaja, mutta kuuntelen varsinkin: rock, metal, funk ja phonk. Rakastan juoda teetä 🍵 Pidän ihonhoidosta ja muista kauneus jutuista ✨ Olen kiinnostunut terveydestä ja hyvinvoinnista, psykologiasta ja historiasta, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset aiheet ovat mielenkiintoisia keskustelun aiheita. Sun sukupuolella ei ole väliä, mutta olisi kiva, jos olisit suurinpiirtein samaa ikäluokkaa. Olen myös rakastavassa parisuhteessa, joten etsin seuraa vain kaveripohjalla. Toivon mukaan olisit itse jostain Tampereen lähiseuduilta, että voitaisiin nähdä livenä 😊 Ilmoitus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 19-vuotias nainen Jyväskylästä. Olen luonteeltani ystävällinen ja luotettava, alkuun voin olla vähän ujo, mutta kun opimme tuntemaan toisiamme paremmin, se katoaa nopeasti. Käyn säännöllisesti salilla, ja muuten olen avoin kaikenlaiselle tekemiselle. En ole kovin tarkka siitä mitä yhdessä puuhataan, kunhan seura on mukavaa. En ole kiinnostunut viikottaisesta juomisesta, joten toivoisin löytäväni jonkun jonka kanssa voi viettää aikaa ilman että se pyörii sen ympärillä. Kaikenlaiset ideat käyvät: kahvilla käynti(vaikken kahvi juokkaan), kävelylenkit, sali yhdessä, lautapelit, tai vaikka ihan vaan jutustelu. Jos tämä kuulostaa sinusta ja etsit myös uutta kaveria, laita rohkeasti viestiä! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Minä rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa ja oma kehoni. En ole mitään absullutista ja osan nauttia myös herkuista sekä alkoholista. Nämä eivät kuitenkaan säännöllisen nautiskeluun minulla kuuluu. Sen lisäksi rakastan syvällisiä, merkityksellisiä keskusteluja. Must kaikki small-talk / esityspuhe on bullshit. Parasta on kuitenkin hauskanpito rennossa ilmapiirissä ja yhteinen vietetty aika. Sen takia tekemisillä ei minusta ole niinkään väliä. Kokeilen mielelläni jotain uutta. Olen urheilullinen tyyppi. Olen harrastanut seitsemän vuotta yleisurheilua, pidän kiipeilystä, joogasta uimisesta ja tennis pelaamisesta. Musiikkia ja luontoa kiinnostavat myös todella paljon. Minut voisi hyvin luokitella yhteiskuntalaatikoihin kuten lukihäiriöllä varustettu ja HSP ryhmään kuuluva. Nämä piirteet eivät kuitenkaan rajaa minua arjen toiminnassa ja olen yhteiskunnalle kelpoinen työntekijä - ainakin tässä kohdassa. En ole myytävä sen takia kaupanteko puhetta ei luonnostaan lähtee minulta. Minusta on vaikea “kaupata” itseäni. Nykymaailmassa tuntuu siltä, että tätä pitää kuitenkin osata - ja vielä hitonhyvinkin osata kun halua tutustua uusiin ihmisiin. Kuka halua tutustua tylsään ihmiseen. Ei kukaan. Rento kyllä. Muttei tylsä. En todellakaan sanoisi minua tylsäksi. Maanläheinen kyllä. Jossain asioissa. Toisissa asiassa taas elämyshakuinen, hauska, riskinottaja (sopivassa määrässä). Laitathan viestiä jos kiinnostaa tutustua. Etsin samanikäistä seuraa mutta muukin hyvin kelpaa. ✨🌿🙂🥳

    Lue koko ilmoitus
  • Heii olen Jyväskylässä asusteleva ex-Kouvolalainen jolle kelpaisi lisää kavereita! Omia mielenkiinnonkohteita ovat mm, Esihistoriallinen eläinmaailma (Valtava dinonörtti), maantiede ja historia. Voin olla vähä random ja tyhmää, mutta hyvin luotettavaa seuraa. Pää harrastukseni on digipiirtäminen. Voin vaikka piirtää sulle sun lempparin dinon. Muita asioita mist nautin mm, leffojen ja sarjojen suur kulutusta, pc pelailua silloin tällöin ja kuntosali (aloittelija:) ). Tottakai musiikista nautin kans😌 Mulle käy kaikenlainen puuhailu, hyvässä seurassa kaikki on kivaa eikös :D Mutta ite tykkään museoista, lenkkeilystä ja välillä kirppareil seikkailemista. Nyt löytyy vähän liianki paljon vapaata aikaa kun metsästän töitä. Discord on kouvolanlaku jos sieltä haluu suoraan napata. (Oon siellä aktiivinen) 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Elämä ilman ystäviä on tuskaista, elämä ilman läheisiä sietämätöntä. Minulla on joku tuttava lapsuudesta, mutta ystäviksi en enää heitä laske, jos parikolme kertaa vuodessa tavataan. Läheisiä ei enää ole. Henkireikäni on jokailtainen kävelylenkki keskustasta Puijolle, mittaa tulee n. 4,5km. Josko joku lähistöllä asusteleva harrastaa samaa, olisi kivempi kävellä kaksin. Syksymmällä on tarkoitus alkaa kiertämään Niuvanlenkkiä n. 7km, kun kunto tässä paranee. Tekee hyvää selälle, joka on alkanut vaivata, pahimmillaan kauppareissuilla jalat puutuivat niin, että mietin jo miten pääsen sieltä kotiin. Spinaalistenoosi on oma diagnoosini, onneksi periksiantamattomuudella liikunnan suhteen asiaan voi vaikuttaa. Puukkoa ei välttämättä tarvita...

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsun! Olen 21vuotias nainen Lapista, Torniosta. Rakastan taideaineita, eli maalaamista, piirtämistä ja musiikkia. Harrastan leipomista sekä pianon ja suuni soittamista. Talvisin laskettelen ja käyn moottorikelkkailemassa helluni kanssa sekä tykkään pilkkimisestä :) Rakastan kissoja, ja sellainen ollaan hankkimassa. Tykkään myös tehdä erilaisia asuja ja kokonaisuuksia. Tykkään kirjoittaa pitkiä kirjeitä, ja olla hiukan extra niiden suhteen. Kun tykkään jostain, panostan siihen myös. Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä. Olisi ihana kirjoitella juuri sinun kanssasi 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Pidän kirjoittamisesta ja maalaamisesta, joita ruokkivat luova ajattelu ja mielikuvitus. Joskus syyllistyn filosofointiinkin ... Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista teorioista elämästä, tieteistä, kulttuureista, kielistä, uskonnoista, esoteriasta, jne. kuulumatta kuitenkaan mihinkään kuppikuntaan. Luonnolla ja eläimillä on suuri kunnioitukseni ja rakkauteni. Edesmenneitä kissojani kaipaan kovasti. Jos sinuakin kiinnostaa ajatusten vaihto, kirjoittele! Kommunikointi samanhenkisten kanssa tuo mausteita arkeen.

    Lue koko ilmoitus