Tutustu rohkeasti! Vapaa-aikani kuluu työn ja liikunnan merkeissä, mutta osaan myös rentoutua kotona – vaikka paikallaan olo onkin välillä vaikeaa :D Etsin elämääni uusia kavereita vaikkapa lenkki- tai kahvittelu-seuraksi.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita2 431 ilmoitusta
Tutustu rohkeasti! Vapaa-aikani kuluu työn ja liikunnan merkeissä, mutta osaan myös rentoutua kotona – vaikka paikallaan olo onkin välillä vaikeaa :D Etsin elämääni uusia kavereita vaikkapa lenkki- tai kahvittelu-seuraksi.
Seuratoiveet
Moikka, oon 32-vuotias pienen pojan äiti, kolmivuorotyö ja lapsiarki tuntuu välillä kiireiseltä, mutta silti aina löytyy tilaa tavata kavereita. Tykkään ulkoilla paljon ja kierrellä kirppareita ja kauppoja. En ole kouvolasta kotoisin vaan muuttanut tänne noin 10 vuotta sitten, joten kavereita ei kauheasti vieläkään tältä seudulta ole tarttunut elämään :) Kotoa löytyy mies ja kolme kissaa, kaikki eläimet tosin lähellä sydäntä! Aluksi saatan olla hieman ujo mutta kun tutustun kunnolla niin musta saa puheliaan kamun ja aina valmiina tekemään jotain!
Seuratoiveet
Moikka Olen juuri muuttanut Jyväskylään, enkä oikein tunne kaupunkia, ihmisistä puhumattakaan. Olisi mukavaa löytää uusia tuttavuuksia, joiden kanssa viettää aikaa ja kaverustuakin paremmin. Tykkään ihan vaan hengailusta esim. kaupungilla, luonnossa tai harrastusten parissa. Silloin tällöin myös terassi/yöelämä kiinnostaa tai illanistujaiset muuten vain oluen merkeissä. Harrastan kuntosalia, tietokirjallisuutta, lenkkeilyä ja uimista (enemmänkin lillumista porealtaassa). Eli atleettinen älykkö siis😂 pikemminkin diletantti pyknikko🙄 Ammatiltani olen lähihoitaja, jonka alan töitä tällä hetkellä etsin. En osaa smalltalkata, eikä minua juurikaan kiinnosta "pinnalliset" asiat tai aiheet. Olen hyvin puhelias ja nautin keskustella erilaisista aiheista aina politiikasta filosofisiin kysymyksiin. Alkuun olen tutustuessa hieman varautunut tarkkailija, mutta enimmäkseen olen melko rento ja nopeasti vapaudun tilanteissa. Minulle tärkeää on vastavuoroiset keskustelutaidot, jossa ollaan valmis tajuamaan toisen näkökulman, vaikkei sitä kannattaisikaan. Arvostan ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet ympäröivästä maailmasta. Huumorintajuni on sarkastinen. Tilannehuumori ja erilaiset typerät inside-jutut uppoavat enemmän kuin koululais- tai alapäävitsit. Ystävänä koen olevani luotettava, empaattinen ja valmis kaikkiin ideoihin. Miinuksina puolestaan pieni kärkkäys mielipiteissä ja se, että välillä tahdon ladata henkisiä akkuja itsekseni. Arvomaailmaani kuuluu pitkälti tasa-arvoon ja ihmisen eettisyyteen liittyvät asiat. Toivoisinkin, että ihmiset tavallisista kaduntallaajista päättäjiin oppisivat enemmän ottamaan tietoa asioista, käyttämään kriittistä ajattelua ja muodostamaan perusteltuja argumentteja. Eli ottakeepa yhteyttä, jos koette jonkinlaista yhtymäkohtaa ja bio resonoi👍
Seuratoiveet
Parikymppinen mies: etsin juttelu seuraa ja liveseuraa esim. urheiluun , chillailuun tai kalastukseen. Miehet tai naiset ei väliä.
Seuratoiveet
Hei! muutin juuri vantaalle ja etsin täältä uutta kaveria jonka kanssa jakaa kuulumisia ja tehdä kaikkea kivaa. Pidän musiikista, leffoista ja ulkoilusta :) Harrastuksena musiikki ja aktiivinen dj työ :) Luonteeltani olen rauhallinen ja positiivinen :) Laita ihmeessä viestiä!
Seuratoiveet
Hejs:3 Tämmöne nuori androgyyni transdude itäisestä stadista. Helsingin Yliopistossa Molekyylibiotieteitä tokaa vuotta 🤞 Perinyt kokin taidot isältä (intialainen ruokakulttuuri ehkä erikoisosaamista) 🤤. Muita mielenkiinnon kohteita moottoripyörät, videopelit ja virkkaus. Osaan myös kalastaa... -ainakin toisinaan. Oon open kaikelle niin perus lenkeistä, chättäilystä ja pelaamisesta aina sinne yön pitkään baarikierrokseen asti 😝 Pistä dm tai slidaa suoraa esim. discord: sn0wi warning: oon aika kova jäpättään 🥴
Seuratoiveet
Etsin kavereita, joiden kanssa voisin puhua suomea. Itse puhun noin B2 tasolla. Harrastan kiipeilyä, pyöräilyä ja telttailua mutta ei ole väliä onko kaverilla samat harrastukset tai ei.
Seuratoiveet
Olisi mukavaa löytää uusia ystävä pk-seudulta, joka olisi innostunut lähtemään esim. kävelylle, juoksulenkille, sienille, pyöräilemään, museoihin tai piknikille. Olen 50-vuotias lapseton mies. Alkuperaisin Etelä-Amerikasta, muttä pitkään suomessa asunut. Minusta saa avoimen, luotettavan, huumorintajuisen ystävän. Olen kiinnostunut laajasti eri asioista. Laita viestiä jos sinusta tuntuu, että meillä voisi löytyä jotakin yhteistä.
Seuratoiveet
Heissan! Kaipaan kaveria liikunta- ja kulttuurijuttuihin pari vuotta sitten takaisin Jklään muuttaneena. Iällä ja sukupuolella ei niin väliä, kunhan olet huumorintajuinen ja luotettava ihminen sekä kiinnostunut jakamaan asioita ja kokemuksia, mieluiten alkututustumisen jälkeen kasvokkain ja ystävystyen. Päivittäiset kävelylenkit, kuntosali ja pilates ovat pitäneet hyvässä kunnossa ja monenlaiset kiinnostavat asiat pitävät mielen virkeänä. Museokorttiseura ja tapahtumakaverikin olisi kiva juttu tai päiväretkelle lähtijä. Laitapa viestiä, jos yhtään kolahti ☺️
Seuratoiveet
Hei! Olen 23-vuotias opiskelija. Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla, lenkkeillä, matkustella ja kuunnella musiikkia. Olisi kiva löytää uusia kavereita esimerkiksi kahville, lenkille tai treenaamaan. En juuri pelaa videopelejä, mutta musiikkia kuuntelen paljon – etenkin poppia. Alkoholia käytän kohtuudella, lähinnä silloin tällöin opiskelijatapahtumissa tai keikoilla. Minulla ei ole lemmikkejä. Seuraan kyllä, mitä maailmalla tapahtuu, mutta en ole mikään poliittisen väittelyn ystävä.
Seuratoiveet
Tälläisen kirjoittaminen on vähän vaikeata. Elämään toki mahtuisi uusia ihmisiä, mutta niiden erikseen hakeminen tuntuu vähän väkiseltä, mutta sitten taas toisaalta tulee niin paljon oltua vain kotosalla ettei täällä oikein keneenkään uuteen tutustu. Täällä Keravan lintukodossa asustelen kolmistaan, puolison ja kisulin kanssa. Ehkä hivenen introvertti, mutta vain siinä sanan oikeassa merkityksessä; tykkään olla kotosalla enkä jaksa aina olla menossa, mutta tulen kyllä ihmisten kanssa toimeen ja ihan sosiaalinen tapaus. Tässä lista mielenkiinnonkohteistani: - Pc-pelailu silloin tällöin, eli kasuaali lolittelu/survival tyyliset pelit ainakin. Vanha jrpg fani, pitäisi varmaan jaksaa pelailla niitäkin enempi. - Chillailu ja grillailu, kesäisin on kiva ottaa takapihalla olutta ja koittaa saada grillissä jotain kivaa tehdyksi. - Lautapelit, kasuaalimpaa ja monimutkaisempiakin strategiapelejä. Älä kuitenkaan ehdota minulle Kimblen pelaamista, jotain patoutunutta vihaa sitä kohtaan löytyy. - Pöytäropeilu. - Saleilu ja lenkkeily, ensimmäistä pidän toki varsin soolourheiluna, mutta jälkimmäiseen olisi kiva saada seuraa niin ehkä saisi useammin harrasteltua. - Keikat, erityisesti metallimusiikilliset. Sekä muukin baareilu ja tanssilattian haltuunotto kasari-ysäri hittien taustalla pauhatessa joskus harvemmin. - Kaikkenlainen nöröily kiinnostaa. Koodailu, pelinkehitys, sellattinen muun muassa. - Päässä tietty romantisoitu kuva eräjormailusta josain tähtitaivaan alla, mutta ei vain meinaa saada aikaiseksi kokeilla harrastella. Ehkä vielä joskus, olisi varmaan hyvää vastapainoa edelliselle. Jos tuntuu että meillä olisi jotain yhteistä, niin saa pistää viestiä sukupuoleen katsomatta, voidaan höpötellä mukavia tai vaikka pelailla jotain.
Seuratoiveet
Oon pirtee ja taidetta rakastava musiikkifani Hämeestä. Olis ihana löytää uusia ystäviä tai ystävä, jonka kanssa jakaa kaikki ja viettää livenäkin aikaa. Mul on niin paljon eri mielenkiinnon kohteita että tähän en jaksa alkaa kaikkia luettelee mut esim kauhuleffat, metallimusiikki, keikat jne, tuu kysyy lisää jos kiinnostelee! Ps. mulla on kissa 🐱
Seuratoiveet
Täällä kirjoittelee 30-vuotias nuori nainen, joka on Pohjois-Pohjanmaan lahja Savolle. Kuopiossa on tullut asuttua jo 11 vuotta. Asun yksin, tai oikeastaan minun ihanan kissan kanssa ❤️ Lapsia ei ole, mutta ei ole ongelma jos sinulla on. Luonteeltani olen iloinen, energinen ja vähän hömelö. Vapaa-ajalla tykkään pelailla erilaisia pelejä (niin konsoli-, tietokone-, kuin lautapelejä) Tehdä monenlaisia käsitöitä, mutta erityisesti neuloa. Tykkään myös todella paljon podcasteistä, erityisesti true crime aiheisista. Harrastan myös elokuvia, kauhu on lähellä sydäntä. Olen kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista ja animea ja mangaa tulee jonkin verran kulutettua. Harrastan myös kirppistelyä. En harrasta päihteitä, mutta voin silti lähteä vaikka yksille tai laulamaan karaokea! Etsin seuraa kahville, lenkille ja ihan yleisesti vain viettämään aikaa. Lähden myös mielelläni kiertämään kanssasi kirppareita! :-) Ilmoitus ei vanhene.
Seuratoiveet
Moikka, täällä kirjoittelee 31-vuotias tuore äiti. Olen tällä hetkellä vanhempainvapailla ja kaipailisinkin seuraa etenkin päiväsaikaan esim. lenkkeilyn tai kahvittelun merkeissä. Puolivuotias vauva kulkee mukana, mikä määrittelee paljolti aktiviteetteja. Olisi ihanaa löytää etenkin muita äitikavereita joiden kanssa vaihtaa kuulumisia ja saada vertaistukea! 😄 Urheilu on lähellä sydäntä ja olisikin kiva aktivoitua taas enemmän ja käydä vaikka ulkokuntosaleilla tai retkeilemässä. Kokeilen myös mielelläni uusia juttuja, eikä niiden tarvitse liittyä juuri urheiluun. Eikä äitiys ole pakollista, kunhan pitää lapsista 😊 Laita viestiä jos yhtään kiinnostuit!
Seuratoiveet
Raitis yksinäinen hakee uusia kavereita. 101% hetero, Ei palloksi jalkaan. Pyöräilemään vaikka.
Seuratoiveet
Olisipa mukavaa löytää seuraa toisesta miehestä tai naisesta taikka muunkinlaista seuraa. Kaveriksi kävelyretkille ulkoilureiteillä taikka muualla. Luontokin näyttää paljon upeammalta kaverin kanssa. En sulje pois muitakaan mahdollisia yhdessä olo hetkiä. Olisihan se jo paljon jos olisi kirjeenvaihdossa... Olen tälläinen köriläs. Ikääkin on karttunut täydet 75 vuotta. Minusta olisi upeata jos voisimme aluksi vaikkapa vaihtaa kuulumisia sähköpostilla.
Seuratoiveet
Recently shift from another country to Finland and searching for a partner. I need a partner who can teach me knowledge about Finnish culture. Now, I am looking for a longer or short term partner. Depending on how we agree Let’s talk for a while and see how we get on and what we come up with. I am 6ft tall and have a beard with very nice, friendly and funny. I enjoy going outside, dancing, singing and many more. Feel free to message me !
Seuratoiveet
Juuri Varkauteen muuttanut etsii uusia ystäviä. Oon avoin, sosiaalinen ja huumorintajuinen. Tykkään käydä lenkillä, salilla, kahvilla.
Seuratoiveet
Hei sinä mahdollinen tuleva ystävä! 😊 Aikuisiällä ystävien löytäminen tuntuu välillä vähän samalta kuin yrittäisi löytää kadonneen villasukan pesukoneesta – varmasti niitä on olemassa, mutta välillä epäilyttää. Haaveilen ystävyydestä, jossa ei tarvitse suorittaa. Sellaisesta, jossa voi lähettää viestin huonona päivänä, jutella elämästä tuntikausia tai vain istua hiljaa samassa huoneessa ilman vaivaantunutta oloa. Ystävyydestä, jossa saa olla keskeneräinen ihminen. Olen aika tavallinen tyyppi: välillä pohdin liikaa, välillä nauran omille kömmähdyksilleni ja usein yritän ymmärtää tätä elämää vähän paremmin. Etsin ennen kaikkea samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa yhteys syntyy persoonien eikä suorittamisen kautta. Jos tämä teksti tuntui yhtään tutulta, niin ehkä meidän kannattaisi vaihtaa muutama viesti. 💛
Seuratoiveet
Oon 24-vuotias muunsukupuolinen ja oon reilu vuosi sitten muuttanut Tampereelle, täällä asustelen kahden kissani kanssa. Harrastuksiini kuuluu anime ja manga, salilla treenaaminen, piirtäminen ja pelaaminen, kesäisin myös pyöräily. Myös musiikki on iso osa mun elämää, oon lapsesta asti soittanut pianoa. Etsisin samanhenkisiä kavereita mieluiten lähialueelta, mutta online-kaverit kelpaa kyllä myös! Ikähaarukka voisi olla vaikkapa 20-28 ja sukupuolella ei väliä :) Voit laittaa viestiä tai vaikka addata mut Discordissa, nicki on noata
Seuratoiveet