Olen mukava huumorintajuinen iloinen Etsin kavereita netissä jutteluun
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita69 ilmoitusta
Olen mukava huumorintajuinen iloinen Etsin kavereita netissä jutteluun
Seuratoiveet
Moikka kaikille🙂 Täällä yksin omakotitalossa asusteleva 49v muikkeli.Lapset muuttaneet pois kotoa. Vuosien aikana ystävät jääneet vähän taka alalle. Niin erilaiset elämäntilanteet, toisilla lapsia /lapsenlapsia ja kaikkea muuta elämää ohjaavaa ja minulla ei rajoituksia paitsi vuorotyö. Etsin kaveria joka voisi keneltäkään muulta kysymättä( puoliso toki ❤️) lähteä extempore vaikka leffaan tai kahville ilman että sopivaa päivää haetaan 1kk. Rakastan luontoa ja konserteissa ja tapahtumissa käyntiä . Mutta juttelu kahvin/teen merkeissä tai viinilasillisen kanssa on myös oikein mukavaa. Tai leffailta kotona.Lähes kaikenlaiseen tekemiseen minut saa mukaan. Minä olen myös se kenelle ihmiset tykkää huolensa kertoa ,että minusta saa myös oivan kuuntelijan. Olen aluksi ujo mutta lopulta juttua riittää tauotta Minulle sopii myös kirjekaverina olo tai ihan viestittely. Minulla on miesystävä Pirkanmaalla joten siellä päin tulee käytyä joten satunnaiset tapaamiset sieltä suunnasta olevien kanssa voisi onnistua.
Seuratoiveet
Moi 33 v vähän introvertti ja ujo mies Porista etsii naispuolista ystävää. Tykkään harrastaa piirtää omia sarjakuvia, pelata konsolipelejä sekä käydä kävelylenkillä sekä tulee katsottua elokuvia 🙂 Olen päihteetön mies jos ei haittaa. Toivoisin ystävää Porin alueelta. Jos kiinnostaa niin viestiä voi laittaa🙂
Seuratoiveet
Lämmin ja sydämellinen tyyppi, joka tykkää eläimistä, luonnosta ja hyvistä juttutuokioista. 😊 Psykologia ja ihmisten mieli kiinnostavat myös. Etsin uusia kavereita ja ihan tavallista juttuseuraa – olisi kiva löytää joku, jonka kanssa voisi höpötellä kuulumisia ja jakaa arjen pieniä juttuja.
Seuratoiveet
Heips. Täällä kirjottelee tämmöne 25v mies etelä-savosta. Tuu vaa rohkeesti laittaa viestii nii katotaa mite lähtee juttu luistamaa:p
Seuratoiveet
Hei oon 28-vuotias nainen Äänekoskelta, muutin tänne elokuun alussa ja kovasti kaipaisin ystävää jonka kanssa jutella niitä näitä. Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Joten en oo kovin puhelias mutta toivoisin, että ystävän kautta kenties rohkastuisin ja olisin sosiaalisempi. Mulla on yli vuoden ikäinen kissan pentu Eemeli, omistan myös siperianhusky mutta hän viettää vanhuus päiviä muualla🙂 Tykkään leipoa, tehdä palapelejä, kirjoitta, kuunnella musiikkia ja laulaa. Olen varattu, joten en etsi kun kavereita. Myös pelkkä juttelu seura kelpaa lisää snäpissä jos yhtään kiinnostaa miiduuu97 🙂 Pelaan myös league of legends, joten sinnekin ois kiva saada peliseuraa ☺️
Seuratoiveet
Olen erittäin rauhallinen ja huumorintajuinen mutta aluksi erittäin ujo. Etsin kavereita oikeastaan minkälaiseen vaan tekemiseen, kunhan ei tarvitsisi olla kokoajan yksin!
Seuratoiveet
Hei! Olen 32-vuotias mies ja olen kotoisin Bangladeshista. Olen asunut Lappeenrannassa noin kolme vuotta. Pidän kovasti Suomen kulttuurista ja haluaisin oppia puhumaan ja kirjoittamaan suomea paremmin. Etsin itselleni kirjekaveria tai juttukaveria chatteihin, jotta voisin harjoitella kieltä. Suomen kieleni ei ole vielä täydellistä, mutta yritän parhaani! Olen onnellisesti naimisissa, joten etsin puhtaasti vain ystävää. Olen erittäin hyvä kuuntelija. Voit vapaasti jakaa kanssani päiväsi tapahtumia, sekä iloisia että surullisia tarinoita. Vapaa-ajallani käyn mielelläni kuntosalilla ja tykkään rullaluistella, joten voimme jutella vaikka niistä. Sukupuolellasi ei ole minulle mitään väliä. Koska olen itse jo hieman vanhempi, toivon kuitenkin, että olet yli 18-vuotias. Laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Olen huomannut, että ajatusten sanoittaminen usein selventää niitä. Haen ihmistä, joka on valmis lukemaan sanoitettuja ajatuksiani. Voin vastavuoroisesti lukea sinun kirjoittamaasi tekstiä, ja keksiä siitä jotain sanottavaa. Voisin kuvailla itseäni kertomalla, että minulla on puoliso ja lapset. Jos sanoisin näin, tuleeko perheellisyydestä minua määrittävä asia? Jos kerron, että soitan bändissä, olenko “se bändityyppi”? Voin kertoa itseeni liittyviä asioita ja piirteitä, mutta en osaa sanoa, mikä määrittelisi minut. Voin lähteä juoksemaan/hölkälle, jos saadaan sijainti ja aikataulu sopimaan. Käytännössä parhaiten sopisi arkipäivät, siis ei -illat. Keikoille voin myös lähteä, ja voin ehdottaa. Viime vuosina olen käynyt Lepakkomiehessä, On the Rocksissa ja Tavastialla.
Seuratoiveet
57v mies etsii kaikkea kivaa arkeen. Myös pidempi suhde.
Seuratoiveet
Hei vaan! Olen etsimässä ystäviä sekä juttu seuraa.. asioita josta tykkään on salilla käynti, kävelyt, pyöräilyt, sauna/avanto, musiikki, elokuvat, puhelut! Käyn tällä hetkellä kuntouttavas työtoiminnassa josta suunta olisi kouluun yms! Luonteeltani oon hyvin kiltti, hauska, empaattinen, hyvä kuuntelija, rehellinen, ymmärtäväinen, ja kaikkea muuta kun tutustutaa! Voit lisätä vaikka suoraan snäpissä👻 (jkkal0003)
Seuratoiveet
Hellou. Pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin kokeilla onneani löytää täältä vaikka pientä kaveriporukkaa jossa ajatukset, mielenkiinnon kohteet kohtaisi. Sellanen 4-5 naisen/tytön kaveriporukka oisi nimittäin haaveissa, voisi viestitellä ilot ja surut, järjestää illanistujaisia, pikku jouluja, tai ihan vaan kahvitteluja tms. En ole extempore ihminen vaan tykkään suunnitella niin että kaikki pääsee tekemisiin! Itseäni kiinnostaa: - rankempi muusiikki, ei mikään radio rock vaan black metal, grind, death. - kauneudenhoito, meikit ja kosmetiikka - videopelit - tv sarjat ja leffat, realityä tulee kulutettua - sarkasmi ja musta huumori, memejen muodossa etenkin - alt/gootti tyyli/vaatetus - tatuoinnit - värittäminen - mökkeily, luonto On muutakin mutta tässä osa. Eli jos resonoi ainakin puolet mitä olen maininnut niin ota yhteyttä. Olis ihana luoda ryhmä vaikka whatsappissa, jutella ja keskustella ja katsoa miten tulee silleen juttuun ilman isompia paineita. Ite asun pkseudulla, ikää 38v, kihloissa, ei lapsia ei lemmikkejä. Ikähaarukka varmasti +30v. Hit me up!
Seuratoiveet
Rauhallinen tykkään liikkua kunnossa ja käydä metsässä poimimassa marjoja myös kanttarelleja
Seuratoiveet
Haluaisin löytää seuraa kahvitteluun kaupungille, kirpparille, rannalle ym. vaikka suliksen peluuseen tai fribaradalle. Uusi kaveri toisi vähän vastapainoa kotielämälle, joka on jatkunut jo niin pitkään. Ja ennen kaikkea mukavaa ja syvällistäkin vastavuoroista juttuseuraa. Olen perheellinen, mutta lapset jo aikuisia ja lähes kaikki muuttaneet jo pois kotoa. Asun Kouvolan lähistöllä ja autokin löytyy, jos asut kauempana niin viesti kulkee sinnekin. Toivon löytäväni ehkä vähän itseäni nuorempaa juttuseuraa naisesta. Lupaan vastata kaikille viestiä lähettäneelle.
Seuratoiveet
Ikäisekseni olen erittäin hyvä kuntoinen, aktiivinen ja kaikin puolin hyvin elämää hallitseva. Kaikki muut tarpeet ovat kohdallaan, mutta kaipaisin hyvää ystävää. Olen kirjoittanut podcasteja , jotka löytyvät Spotifysta "Elämänmakuisia tarinoita". Ne ovat reaalisia kuvauksia omasta elämästäni. Etsin positiivista hyvän elämänasenteen omaavaa, jonka kanssa voisi vaihtaa mielipiteitä, käydä museoissa ja vaikkapa matkustella. Minulla on kaksi mökkiä, joten ajanviettäminen niilläkin onnistuu.
Seuratoiveet
Hei! Ollaan kaks kämppistä Espoosta, mutta B-vyöhykkeeltä, joten melkeen helsinkiläisiä. Tykätään huonoista romcomeista, keskiaika festareista, brunsseista ja teemaillallisten järjestämisestä. Meillä oli ennen kaveriporukka, mutta elämä on vienyt erilleen ja nyt haluaisimme löytää ihmisiä joiden kanssa hengata kasuaalisti ihan arkena, mutta myös tehdä kaikkea esim. museot ja piknkin, kodin ulkopuolella. Toinen meistä opiskelee opettajaksi ja toinen on töissä osa-aikasesti. Olemme todella sosiaalisia, joten älä pelkää laittaa viestiä jos koet, että meidän kanssa olis kiva hengaa
Seuratoiveet
Etsinnässä seuraa lenkkeilyyn tai muuten vaan juttuseuraksi. Iällä tai muulla ei ole merkitystä. Viestiä voi laittaa, jos kiinnostaa.
Seuratoiveet
Etin kaverei/juttelu seuraa Yksinäinen
Seuratoiveet
Moi. Olen 39-vuotias mies Joensuusta ja etsin uusia kavereita arkeen. En hae deittiseuraa, vaan ihmisiä, joiden kanssa voisi tutustua omaan tahtiin ja tehdä tavallisia asioita ilman suurta sosiaalista esitystä. Minulle sopivaa seuraa voisi olla esimerkiksi kahvilla käyminen, kävelylenkit, kaupungilla pyörähtäminen, elokuvat tai tavallinen juttelu. En ole bile- tai small talk -painotteinen tyyppi, vaan viihdyn paremmin tilanteissa, joissa voi puhua oikeista asioista, ihmetellä elämää, olla välillä hiljaa ja antaa tutustumisen edetä omalla painollaan. Olen pohdiskeleva ja rehellisyyttä arvostava ihminen. Arvostan suoraa, ystävällistä ja selkeää viestintää, huumoria, tilannetajua ja sitä, että kummallakin saa olla oma tila. Tulen luultavasti parhaiten toimeen ihmisten kanssa, jotka ovat uteliaita, vähän omalla tavallaan ajattelevia ja joiden seurassa ei tarvitse esittää liikaa. Etsin uusia kavereita Joensuun ja Pohjois-Karjalan alueelta, mutta nettituttu on tervetulleita myös. Voidaan aloittaa viesteillä ja katsoa, lähteekö juttu luontevasti liikkeelle.
Seuratoiveet
Moikka! 41v nainen etsii uusia ystäviä elämäänsä. Lapset alkaa olla kaikki sen ikäisiä ettei äitiä enää niin kaivata ja puolison lisäksi olisi kiva jos olisi muitakin kenelle jutella. Lähtökohtaisesti etsin naisista ystäviä. Olen sen ikäinen että ymmärrän että uusi ystävä ei löydy välttämättä ihan naapurista joten minulle voi laittaa viestiä ihan mistä tahansa. Luonteeltani olen sosiaalinen mutta rauhallinen. Pyrin näkemään asioissa positiivisia puolia enemmän kuin negatiivisia. Laita viestiä jos tuntuu siltä että voisin saada sinusta uuden ystävän 🤗
Seuratoiveet