Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Uusimaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Moikka! Etsin ensisijaisesti peliseuraa mutta kyllä muukin käy. En tiiä tästä IRL tapaamisesta, mutta katotaan sitä sitten myöhemmin. Laittakaa viestiä, jos ootte kiinnostunu.
Moi! Olen 34-vuotias nainen Uudeltamaalta ja kaipailen elämääni ystävää, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia 😊 Elämä on aika pitkälti lasten aikatauluilla järjestetty, mutta nyt alkaisi olla aikaa myös itselleni ja uudelle ystävyyssuhteelle. Yhteydenpito voi olla yhteistä ajanviettoa tai ihan vaikka vain viesteilyäkin, kaveruus ei käytettyä kanavaa katso! Yritän saada liikuntaa mukaan arkeen takaisin, joten lenkki- tai saliseurakin olisi varsin tervetullutta. Luonteeltani olen rauhallinen, omasta mielestäni hauska ja huumorintajuinenkin. Lähellä sydäntä ovat hyvä kahvi, kirjallisuus, musiikki ja eläimet. Olen suoraan sanottuna melko epävarma itsestäni, joten minun on ollut aiemmin vaikeaa avautua uusille ihmisille. Nyt kuitenkin opettelen uutta ja haluaisin tutustua uusiin ihmisiin. Olen erittäin kiinnostunut muista ihmisistä ja heidän elämistään. Laitahan viestiä, jos sinäkin olet uutta ystävää vailla. Oon oikeesti ihan hauska ja kiva tyyppi, on joskus kehuttu mukavaksi seuraksikin!
Hei! Voisiko 59 v. melko tavallinen, mukava mies löytää uusia ystäviä ja harrasteseuraa tällä tavalla pk-seudulta? Työ ja tuttuja on, mutta ystäviä voisi olla enemmänkin. Pidän syvällisistä ja kevyistäkin keskustelusta, elokuvista, liikunnasta, esim. kävely ja kuntosali.. Joskus olisi myös mukava käydä kahvilla, oluella, erilaisissa tapahtumissa ja/tai juttelemassa kaikesta mahdollisesta, pohtia asioita ja parantaa maailmaa. Voit olla nainen tai mies. Jos yhtään kiinnostuit, niin viestittele.
Heippa! Olen 24 vuotias Espoolainen, joka ajatteli koittaa onneaan ja laittaa tänne postauksen. Opiskelen ja käyn töissä tällä hetkellä ja arki pyörii aika lailla näiden, sekä salin ja poikaystävän parissa. Tykkään aidoista, empaattisista sekä luotettavista ihmisistä, joiden seurassa voi olla täysin oma itsensä :). Tykkään käydä satunnaisesti bilettämässä elektronisen musiikin parissa tai erilaisilla keikoilla/festareilla, mutta baareissa ei tule käytyä. Viikottaista seuraa musta ei ehkä saa, mutta itse koen, että laatu korvaa määrän! :) tykkään käydä kahvilla/syömässä, museossa, pelaamassa tennistä, kävelyllä, urheilemassa tai rennosti vaan hengailemassa. Meditointia ja joogaa haluaisin ehtiä harrastaa enemmän.. Henkevyys ja hyvinvointi on myös siis lähellä sydäntä. Jos huomio heräsi niin viestiä saa laittaa rohkeasti :)
Hei! Olen 28-vuotias ja muutin hiljattain Helsinkiin. Nautin aktiivisesta elämästä, mukaan lukien kuntoilusta ja lenkkeilystä, mutta viihdyn myös luonnon rauhassa retkeillen, kahviloissa rentoutuen ja uusia paikkoja matkustaessani tutkien. Etsin samanhenkisiä kavereita, jotka jakavat intohimoni seikkailuihin ja mielekkääseen yhdessäoloon. Olisi mahtavaa tutustua alueeseen ja löytää kavereita, jotka nauttivat monipuolisista aktiviteeteista! Jos kaipaat uusia kokemuksia ja seuraa monenlaisiin aktiviteetteihin, olisi hienoa kuulla sinusta! Lähetä viesti, niin tutustutaan ja keksitään yhdessä jotain hauskaa!
Oon 19-vuotias nainen ja muutin just poikaystävän luokse pääkaupunkiseudulle, josta en tunne vielä ketään😅. Etin siis uusia kavereita täältäpäin. Pidän nyt välivuoden ja kaipailisin vapaa-aikaani ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa tai edes vaikka jutella <3 Meillä on kaksi 8-kuukautista kissanpentua, joten eläimet on lähellä sydäntä. Oon myös taiteellinen ihminen ja tykkään maalailla sekä piirrellä, jonka lisäksi kiinnostuksenkohteisiini kuuluu suuresti true crime, jota kulutan mm. podcastien kautta. Kaikenlainen matkustelu on mieleen ja ihan vain kävelylenkeille kaipaisin seuraa ja tämän lisäksi yksi lempiharrastuksistani on kirppareilla käynti😚 Oon myös aloittanut pelailun, joten mahdollinen peliseurakin kelpaa! Myös lautapelejä tykkään pelailla :) Jos kirppiskierros, kävelylenkki, shoppailu tai jokun muu ajanviete kiinnostaa, tai teiän kaveriporukassa on tilaa, niin tuun tosi mielelläni mukaan!💓
Moro! Nyt näin korona-ajan ryvettämien ihmissuhteiden boostaamiseksi etsinnässä uusia tuttavuuksia pk-seudulta vaikkapa reissailuun, eräilyyn, urheilujuttuihin tai mihin vaan. Eli sellaisia jotakuinkin tervejärkisiä tyyppejä joilla on elämä ihan kunnossa :D Itse olen 36v työssäkäyvä, lapseton, päivittäin urheileva ja huumrointajuinen mies jolla on asiat kaikinpuolin hyvällä mallilla. Luonteeltani olen enemmän introvertti, mutta siitä huolimatta ihan puhelias ja supliikki. Kiinnostuksen kohteet on moninaiset ja mukautuvana tyyppinä luonnistuu lähes mikä vaan. Kuppiinkaan sen sylje, vaikkei sitä nykyään erityisen usein tule harrastettua. Ettei tule väärinkäsityksiä: en ole romanttisessa mielessä millään tavalla kiinnostunut samasta sukupuolesta :D
Moi! Oon 21-vuotias nainen Lohjalta. Vanhat kaverit ovat hajaantuneet ympäri Suomea ja nyt haussa olisi kavereita tekemään jotain yhdessä. Lähdetkö mun kanssani vaik syömään tai kahville, salille, rannalle, ajelemaan, leffaan, ulkoilemaan, keikalle tai miksei vaikka Lintsille tai roadtripille? Jos sulta löytyy muita ideoita nii anna tulla, lähden mielelläni kokeilee uusia juttuja. Iällä tai sukupuolella tai sun maantieteellisellä sijainnillakaan ei sen suurempaa väliä, laittele ihmeessä viestiä ja katotaan mitä keksitään :D
Hei! Etsin uusia tuttavuuksia pääkaupunkiseudulta, itse asun Järvenpäässä. Havahduin siihen, että olen keskittynyt hyvin kauan vain perheeseen ja työhön. Omat sosiaaliset piirit ovat siis kutistuneet. Nyt on muutoksen aika! Työskentelen IT-alalla, minulla ei ole mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja olen muutoinkin ihan perusjantteri. Olisi kiva löytää tavallisia ihmisiä joiden kanssa jutella niitä näitä, käydä urheilemassa, viihteellä, syömässä, grillata takapihalla tai lähteä vaikka patikoimaan. Multa löytyy esimerkiksi sulkapallomaila, gravepyörä, lenkkikengät eri aktiviteetteihin. Rohkeasti viestiä tulemaan!
Moro! Oon 21v kundi hyvinkäält. Löytyskö täält ketää hyvinkää/vantaa/lähialueilt ajelee autoil/2pyöräsil. Enemmä 2 pyörästen kanssa harrastellu aiemmin mutta just hommannu harraste auton nii tulee silläkin ajeltuu Vaikken vielä niistä hirveämmin tiiäkkään :D (ilmotus ei vanhene, rohkeesti yv) Dc:mike.k1254
Helsinki ja lähialueet: Heippa! Koitetaas nyt kepillä jäätä jos onnistais 😅 Kaipailen elämääni tosiystävää/ystäviä. Olen 32-vuotias ja perheeseen kuuluu 2-vuotias lapsi ja mies. Teen töitä talouden parissa. Olen asustellut vuosien varrella eri puolella Suomea ja ulkomailla ja osittain tästä syystä osa ystävistä jäänyt matkan varrelle. Ihmisenä olen helposti innostuva, tekeväinen ja huumorintajuinen. Tykkään kokeilla uusia asioita, matkustella, kuunnella kirjoja ja pohdiskella ympäröivän maailman asioita. Aiemmin harrastin aktiivisesti tanssia ja ohjasin jumppia lapsille, mutta nykyään illat kuluvat pitkälti lapsen kanssa ja omat harrastukset vähän jääneet. Liikunta on kuitenkin lähellä sydäntä 😊 Lenkkeily, kirppikset, kahvittelut, kulttuuri, kyläilyt ja kaiken maailman muu tekeminen kiinnostaa 🌼 Etsin suunnilleen saman ikäisiä ihmisiä Helsingistä tai lähettyviltä. Toivoisin, että sinuakin kiinnostaisi ainakin jossain määrin ura ja olisit avarakatseinen maailmaa kohtaan. Jos kuullostaa sinunlaiselta henkilöltä ja kaipailet myöskin ystävää elämääsi, nakkaahan viestiä! 🌞
I just moved to Finland and I would like to find some woman/girls to spent time, walk, talk ;) I am active, curious and emphatic person. I like spending time outside, sport(skateboad, snowbord, swimming, running and other active exercises), playing guitar and doing something new. I like coffee culture as well I almost don't drink alcohol, if it's important for you, but for me it isn't. I want to practice speaking Finnish with you My dream - to have a community here I want to meet offline, because of that I said the nearest districts to me.
Hei. Muutin Suomeen ja olen asunut Helsingissä n.15 kuukautta. Olen syntynyt Brasiliassa, muuta japanilaista ja italialaista sukua. Valitettavasti aikuisena on vaikeampi saada uusia ystäviä. Suomi on sydämessäni ja rakastan tätä maata. Toisaalta, suomen kieli on vähän haastavaa minulle. Minä yritän parhaani ja yleensä pärjään suomeksi arjessä, mutta haluaisin keskustella/harjoitella enemmän paikallisten ihmisten kanssa. Tavoitteenani on myös saada uusia suomalaisia ystäviä. Olen rehellinen, empaattinen, joustava, avoin, ja vähän introvertti. Minä tykkään luonossa liikkumisesta, museoista, uimisesta, pyoräilystä ja yleisurhelusta. Arvostan myös hyvää kahvia ja kotiruokaa. Kuuntelen erilaista musiikkia: Rock, pop, MPB, jazz, folk, samba. Hauska tavata!
Hei. Olen 20-vuotias opiskelija Järvenpäästä ja etsin seuraa ulkoiluun, padeliin ja muuhun ureiluun. Tykkään urheilusta, esimerkiksi jalkapallosta ja koripallosta ja padel sekä tennis kiinnostaa myös.
Löytyisikö seuraa 18.5 steelfesteille minun sekä kaverini kanssa pittaamaan ja nauttimaan raskaasta musiikista? (Maksan ainoastaan oman lippuni)
Hei! Hei! Olen ollut yli parisenkymmentä vuotta poissa työelämästä. Olen sairaseläkkeellä mt-oireiden takia. (Järki leikkaa silti loistavasti;). Olen luotettava, kiltti, empaattinen. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olen ystävällinen luonne. Myös luonnehdittu symppikseksi ja huumorintajuiseksi. Olen aviossa, mutta en sos pelokkuuden takia pysty harrastamaan paljon mitään kodin ulkopuolella. Kaipaisin 18-55v etenkin whappi ja kahvitteluseuraa kotonani kenties samalla kuunnellen musahuoneessa vinyylejä. :) Olen onnellisesti ollut avioliitossa pian 11v eli etsin vain ystäviä. Sukupuolella tai iällä ei väliä. En juo alkoholia, koskaan käyny baareissa taikka tupakoinu (13 vuoteen) Musiikki on nykyään suuri voimavara elämässäni. Ei ole tavatonta, että radiota, Spotifyta, vinyyleja monta tuntia päivässä. Tykkään myös lenkkeillä. Nykyään pyrin käymään lenkillä päivittäin. Tosiystää olen vailla joka on rehellinen, luotettava, kiltti, empaattinen, tykkää musasta. Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse. T: Juha
Mooi! Muutin reilu neljä kuukautta sitten Vantaalle, niin ois mahtavaa löytää omaan elämään kavereita, kaikki sukupuolet käy, oot sit lähempänä tai kauempana :) Saat musta seuraa terdelle, leffaan, keikoille, ajelemaan tai mitä tahansa ikinä keksitään 😅
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle