Yksinäisyys ympärillä - joskus ottaa hahmon ihmisen.

Elämä on viime vuosina koetellut. Mitään suunnitelmia en koskaan edes ole osannut tehdä, mutta silti ne ovat menneet lopulta aina uusiksi. Syntilistallani ei oikeastaan ole kuin parisuhteita, jotka ovat aina lopulta päättyneet. Viimeiseen 25 vuoteen niitä on kolme, eli en ole ehkä mikään sarjamokaaja. Ja kaikkeen on syynsä. Ilman katkeruutta. Rakastan luontoa, hiljaisuutta, retkeilyä/vaeltamista/melomista, uimista luonnonvesissä läpi vuoden, aitoja ihmiskohtaamisia, hyviä keskusteluja, verbaliikkaa ja huumoria. Olen allerginen teennäisyydelle ja reflektiokyvyttömyydelle. Elämässäni on kaikki sinänsä hyvin eikä elämänhallinnan kanssa ole mitään haasteita. Tylsää vain tuntuu olevan liian usein. Kaksio käy ajoittain turhan pieneksi yksinkin. Työskentelen tällä hetkellä opetusalalla nuorten ihmisten parissa. Olen parisuhteista vapaa, mutta kaipaisin nyt aidosti vain sitä riemua, kun postilaatikostani löytyisi kirje sinulta. Ihan omin käsin kirjoitettu. Ja voin luvata vastauksen ihan jokaiseen niistä. Jos sinä tiedät sen tunteen, kun maailmassa on joku, joka käsin kirjoittaa kirjeen juuri sinulle ja viivyttelet sen avaamista, lukien jokaisen rivin useampaan kertaan, jopa postimerkkinsä valintaa miettien, ja haluaisit sellaista vielä kokea, niin kirjoitapa. Et pety.