Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Tampere. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moikka! Olen 47-vuotias hyvän fiiliksen nainen Tampereelta, ja etsin uusia ystäviä. Olen se tyyppi, joka innostuu nopeasti baari-illasta, lähtee mielellään kirpparikierrokselle ja sanoo harvoin ei matkalle tai viinilasilliselle hyvässä seurassa. Joskus parasta on vain istua alas kahville ja jutella elämästä – tai lähteä tanssilattialle unohtamaan arki hetkeksi. Olen huumorintajuinen, avoin ja aika spontaani. Kanssani on helppo olla, eikä tarvitse pingottaa. Arvostan aitoja kohtaamisia ja sitä, että voi olla oma itsensä. Rakastan reissaamista, sisustushaaveilua, hyvää ruokaa, muotia ja kuntoilua. Sarjamaraton sohvalla tai kesäilta auringonlaskussa – molemmat kuulostavat hyvältä! Jos kaipaat ystävää, jonka kanssa jakaa vapaa-ajan hauskoja hetkiä, laita viestiä. Iälläsi ei ole merkitystä – tärkeintä on, että synkkaa.
Minulla on ystäviä ja olen sosiaalinen mutta toisinaan tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Museot ja näyttelyt kiinnostavat. Vanhat esineet ja maalaismaisemat. Pidän myös valokuvauksesta ja yritän tehdä hyvää terveyttä edistäviä valintoja. Absolutisti en silti esim.ole. Pidän monenlaisesta musiikista. Luonto ja käsillä tekeminen tuottaa iloa. Olen 58-vuotias. Käyn viikot töissä mutta vapaa-aikaani haluan löytää uusia harrastuksia ja ideoita elämänilon lisäämiseen. Lyhyet viikonloppumatkat kotimaassa piristävät nykyään arkeani. Millä sinä lisäät läsnäoloa hetkessä?
Moikka Olen 40-vuotias nainen.Etsin uusia naiskavereita esimerkiksi kahville,lasilliselle,kirppiskierrokselle,tai johonkin liikunnalliseen menoon.
No tuotanoin mitäs tähän nyt kertos. Tykkään heittäytyä ja testailla uusia juttuja...joten ku ny tämmönenki paikka löyty niin pitäähän tätä kokeilla😌 Ois mahtava saada joku kene kans käydä paikoissa ja höpötellä ties nyt sitten mistä! Jos ny jotai vielä niin tykkään vapaa-ajalla rämpytellä kitaraa, lueskella ja käydä ajoittain salilla😂 Jos on siis kiinnostusta alottaa hitusen kaoottinen keskustelu nii laita viestii!
Kovaa vauhtia neljääkymppiä lähestyvä nainen kaipaa ystävää, jonka kanssa jutut saa rönsyillä höpöhöpöstä elämän tärkeisiin asioihin, pelkkää pintapuolista tuttavuutta en etsi. Oon rauhallinen mutta helposti innostuva ja musta saa seuraa niin kävelylle, kahville tai yksille (tai kaksille) kuin teatteriin, keikalle, penkkiurheilun äärelle tai pienelle irtiotolle naapurikaupunkiin ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Arvostan arkisia kuulumisten vaihtoja, mutta kaipaan myös ystävää, jonka kanssa innostua ja lähteä ilman että kaikki jää aina suunnittelutasolle. Todellisuudesta pakenen välillä fantasiamaailmoihin, Tylypahka, Keski-Maa ja Hawkins niistä ne tärkeimmät. Asuinpaikalla ei ole väliä, juttuseurakin on ok, mutta toivon että joskus olisi myös mahdollisuus tavata. Oon parisuhteessa ja haen vain naispuolisia ystäviä. Laita viestiä jos yhtään kiinnostaa, tarjolla huumoria ja kuuntelevat korvat.
Etsin saman sukupuolista (20v-25v) ystävää jonka kanssa hengailla ja jutella. Tykkään jutella filosofisista asioista, matikasta, shakista ja videopeleistä. Käyn myös salilla.
Oon 19 vuotias ja olen muuttanut hetki sitten Tampereelle poikaystävän kanssa ja etsin samanhenkisiä kavereita. Tykkään aikalailla kaikenlaisesta liikunnasta, mutta pääosin käyn lenkeillä ja salilla. Lähden helposti mukaan extempore juttuihin, mutta tykkään myös suunnitella asioita pidemmälle. Musta saa seuraa niin liikumaan, juhlimaan, kahville tai mihin vaan mitä keksitään eli ota rohkeasti yhteyttä:)
Etsinnässä sellainen samanhenkinen tyyppi, jonka seurassa voi olla rennosti oma hölmö itsensä ja jonka kanssa huumori, arvot ja kiinnostuksenkohteet matchaisi! Itseironisesti kutsun itseäni (tosin ihan ylpeydellä) hulluksi kissanaiseksi ja itseltäni löytyykin pari kissaa. Kuvailisin huumorintajuani sillä, että jos Modern Family, Rick and Morty ja Simpsonit (huom. ekat 10 tuotantokautta) saisivat itseironialla ja tarpeettoman hyvällä itsetunnolla höystetyn sieluttoman lapsen. Olen avoin sekä avarakatseinen, vaikka samaan aikaan tunnistan olevani semi putkiaivoinen insinööri, jonka rationaalinen ajattelutapa saattaa antaa viileämmän kuvan kuin mitä todellisuus on. Oikeasti oon just se kaveri, joka tykkää panostaa kaikkeen pieneen ja ei kovin merkittävään hömppään, koska rakastan ilahduttaa itselle läheisiä ihmisiä. Harrastan enemmän ja vähemmän aktiivisesti monenlaista: askartelen kaikennäköistä aina elektroniikasta maalaamiseen, soitan pianoa sekä valokuvaan ja teen kuvankäsittelyä. Kaikki ei todellakaan mahdu kalenteriin samaan aikaan (herkästi kuormittuva lapanen täällä hei) ja kyllästyn myös ajoittain harrastuksiini, jolloin ne voi olla pitkiäkin aikoja tauolla. Itselläni on myös aktiivista urheilutaustaa, joka nyt ikävä kyllä jäänyt lähivuosina vähemmälle terveydellisistä syistä, mutta toivon sen ottavan taas lähiaikoina isompaa osuutta omasta arjesta! Josta hyvänä aasinsiltana: olen myös pitkäaikaissairas ja kipukroonikko, joka vaikuttaa jonkin verran jaksamiseen ja sosialisointiin. Tämän myötä en ole järin extempre ihminen ja suunnitelmia saattaa joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla, mutta yritän silti elää arkea mahdollisimman aktiivisesti (oman voinnin mukaan!). Olen aivan liian helposti kotona viihtyvä introvertti mummosielu, mutta innostun helposti asioista ja salaa haluaisin lähteä jonku kanssa lapsen innokkuutta puhkuen pulkkamäkeen, hyppimään vesilätäköihin tai vaan käänteleen kiviä rannalle. Vastapainoksi oon anytime valmis pötköttämään ihmisburrittoina sohvalla katsellen 90-luvun piirrettyjä miksei vaikka samalla yhdessä askarrellen! Jos sisältö kolahti niin laita ihmeessä viestiä!
moi! ollaan viis ~20v nuorta joensuusta & tunnetaan täältä vain toisemme joten etsitään uusia tyyppejä joihin tutustuu :) haluttaisiin lisää seuraa esim. bileisiin tai kalsarikänneihin tai muuten vaan hengailuun ollaan pirteitä & elämäniloisia & tykätään pitää hauskaa, ollaan avoimia kaikenlaisille ihmisille kuhan oot hyvä tyyppi :) tarvitaan joku kertomaan meille tampereen menomestat!
Moi! Oon 29v nainen ja etsin uusia naispuolisia kavereita elämääni Tampereen ja Jyväskylän seuduilta. Vapaa-ajalla tykkään esim. käydä kahvilla/syömässä, kattoa leffoja, käydä kirppiksillä ja näihin aktiviteetteihin ois myös kiva saada seuraa 😊 Musiikki ja tanssiminen on mulle myös tärkeitä asioita elämässä ja niitä on tullu harrastettua pienestä pitäen. Jos yhtään kolahti niin tuu laittaan viestiä :)
Oon tämmönen rento ja värikäs tyyppi, joka kaipaa kovasti ihmisten seuraa. Ystäviä on, mutta kaikilla perheet ja omat menot ja näin sinkkuna, koen jääväni vähän yksin. Kaipaan keskustelua, tekemistä ja naurua. Huumori on tärkeä osa minua, mutta rakastan myös syventyä aiheeseen kuin aiheeseen. Harrastan lenkkeilyä, kirppiksien kiertämistä, tanssia ja jumppailua. Uusia asioita olisi kiva kokeilla :) Laita rohkeasti viestiä ja sovitaan tapaaminen:)
Heips! Tässä utelias ja rauhallinen tamperelainen etsimässä seuraa kivoista ihmisistä. :3 Olen toistaiseksi työtön ja opiskelupaikkaa vailla, mutta haaveilen sellaisesta ja mietin, mihin hakeutuisin. Ainakin sentään plussana on se, että löytyy helposti aikaa sinulle. :> Itse pidän eläimistä kovasti, etenkin kissoista ja linnuista. Saatan pommittaa eläinfaktoilla, joten varaudu siihen hehehee.🐦 Ja tykkään pelata videopelejä, pelaan WoWia tällä hetkellä. Jos itsekin pelaat sitä tai muutenkin kiinnostaa, niin voitais pelata yhdessä jos on innostusta siihen.🫶 Olen myös avoin kaukokavereillekin ja sukupuolella ei ole väliä. Jos nähdään kasvokkain, niin mielellään mennään johonkin ei-niin-meluisaan paikkaan, kuulen sinua paremmin tällä tavalla.😅✌️ Vois vaikka käydä lenkillä, kirppareilla tai kahville hiljaisempaan aikaan tai mitä me ikinä keksiikään ja samalla höpötellä mistä vaan, oli se kevyttä tai syvällistä. :) Ensimmäisillä tapaamisilla olen ujo ja varautunut, mutta jos henkilökemiat kohtaavat, niin minusta kuoriutuu puheliaampi ja lupsakka hömötiainen. :D Arvostan suoraa kommunikaatiota, luotettavuutta ja kärsivällisyyttä. Ja yks asia vielä… halikaveri olisi tosi kiva henkilökemiasta riippuen, mutta ei haittaa jos et halua sellaista tai muutenkin kaukana. Ystävyys vähällä tai ilman kosketusta on enemmän kuin riittävä.😊🫶 Noniin, eiköhän tänne ole listattu olennaisimmat asiat. :D Ota ihmeessä yhteyttä jos tuntuu siltä, että vibat saattavat kohdata. <3
Etsin uusia kavereita ja tuttavuuksia. Olen 38v mies Tampereelta joka tykkää liikkua, pelata, höpötellä ja vaan olla ja kuunnella äänikirjoja tai musiikkia. Kirjoja kuluu erityisesti erilaisten elämäkertojen kanssa ja musiikkimakuni on 80-luvun rock ja hevi. Pidän kävelyistä, erityisesti kun pääsee haahuilemaan kaupungilla ja vaan ihmettelemään kujija ja taloja. 🤗 Olen vastuullisen isä kahdelle. Olisi kiva tutustua täällä ihmisiin keiden kanssa voisi viettää aikaa elämää ihmetellen 😊
Moi! Asun Tampereella, perheeseen kuuluu mies ja koira. Tykkään vapaa-ajallani käydä mm. kirpputoreilla, kahviloissa ja kuntosalilla. Harrastan myös tanssia. Rakastan eläimiä ja vauvoja <3 Tykkään myös matkustella ja elää elämää täysillä. Olen tällä hetkellä työtön, mutta teen vähän keikkatöitä. Ystävässä arvostan mm. rentoutta ja rehellisyyttä. Olen itsekin toisinaan jopa vähän liian rehellinen, ja toivon, ettet ota elämää liian vakavasti. Etsin sellaista ystävää, jonka kanssa voi jutella syvällisiä ja käydä esimerkiksi kahvilla/shoppailemassa/kirppistelemässä. Minun kanssani voi jutella kaikesta eikä erilaiset arvo/näkemyserotkaan haittaa, kunhan pystyt keskustelemaan niistä asiallisesti. Haen naispuoleista ystävää. Laita viestiä jos tuntuu, että meillä vois kemiat kohdata :)
Moi! Olis ihana löytää pitkäaikainen ystävä, jonka kanssa voisi jutella mistä vaan. Vapaa-ajalla tykkään muun muassa liikkua luonnossa, matkustella, lukea kirjoja, kirjoittaa kirjeitä ja opiskella kieliä. Oon rauhallinen ja viihdyn itsekseni tai pienessä porukassa. Toivottavasti löytyy samanhenkinen ihminen :)
etsin sitä parasta kaveria tampereelta. mieluusti saman sukupuolista ystävää etsin :3 tykkään eläimistä sekä kaikki taiteellinen kutkuttaa mua :) rakastan lautapelejä, niihin seura olis mukavaa. mieluusti noin samanikäistä seuraa, eli n. 22-26v. jos haluat jonkun luotettavan ja avosydämisen tyypin just sun parhaaks kaveriks nii pistä viestiä! <3
Harrastuskaveri haussa! Olen puhelias rento tyyppi, tulen juttuun vanhemmankin väen kanssa. Meillä on puutalo, kiva piha ja pieni rescue-koira. Kiinnostuksen kohteitani on elokuvat, musiikki (laaja musamaku) , kirjallisuus, teatteri ja musikaalit, video- ja lautapelit, museot, historia, keikat, laulaminen/karaoke/singa, sarjakuvat, boulderointi, kamppailulajit, biljardi, dartsi, kokkaus, yleiset saunat ja avantouinti. Kesällä suppailu ja voisin lähteä frisbeegolffia heittelemään tai luontopolulle ihmettelemään maisemia. Mulla on aika retro maku kulttuuriasioissa mutta olen myös avoinna ihan uusillekin jutuille. En käytä alkoholia mutta ei oo multa pois jos kaveri haluaa ottaa. Ja lopuksi vielä lempikonsoli: Nintendo. 🤟
Hei sinä Tampereella tai lähellä asuva aikuinen Nainen! Etsin sinua ystäväksi moneen menoon: kävelylle luontoon, kuntosalille, elokuviin, ulos syömään, kahville, ajelulle, jutusteluun, lämpimään yhdessäoloon jne. Olet omillasi toimeen tuleva ja luotettava aikuinen nainen. Olen 7-kymppiä käyvä itsestäni huolen pitävä sopivasti sivistynyt, solakka, kunnollinen, ja huumorintajuinen naista arvostava mies. Kuntoilen ja ulkoilen mielelläni. Henkiset asiat ovat minulle tärkeitä myös. Sinä saat olla sinkku tai varattu, - itselläni on platoninen ystävyyssuhde pitempään tuntemani naisen kanssa. Asun yhden miehen taloutta ja tulen omillani toimeen. En etsi ainakaan vielä ”24/7” seuraa vaan sydänystävää yhdestä Naisesta elämäni ja minusta sinun elämäsi suolaksi.