Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Etsitään ystävää/peliseuraa (iältään mielellään 25-28v) Pelit joihin etsin peliseuraa: ARK: survival evolved, Path of titans, Isle, The Hunter: Call of the Wild, minecraft Tykkään: Eläimistä ja luonnosta!, dinosauruksista, musiikista, ulkoilemisesta, piirtämisestä, leipomisesta, kokkaamisesta, puutarhatöistä, käsitöistä, liikunnasta, lukemisesta, elokuvista, fantasia olennot, anime, manga
Oon 18- vuotias viime vuoden kesäkuun alussa ouluun muuttanut. Olen phjimmiltani ja suurimmaksi osaksi huumorintajuinen, melko rauhallinen ja asiallinen ihminen, joka viihtyy luonnossa kulkemisesta. Pienenempänä tulikin paljon patikoitua isän kanssa. Tykkään katella sarjoja ja leffoja erityisesti toimintaa ja seikkailua vapaa-ajalla. Harrastan myös judoa kertaviikoisesti lauantaisin ja kirjojakin luen välillä. Salillakin käyn epäsäännöllisen säännöllisesti vähän huoltamassa omaa kehoa😄 Joskus tulee käytyä koulun höntsäsählyssä, ja mielelläni lähden mukaan myös muuhunkin tekemiseen jos joku ehdottaa. Podcasteja ja musiikkia kuuntelen paljon myös. Etsin kavereita. iällä ja sukupuolella ei ole juurikaan mitään väliä, kunhan kemiat pelaa ja saa olla oikeesti iha vaa oma itsensä. Tuu ihmeessä pistämään viestiä sähköpostissa jos kiinnostaa :)
Moi! Oon 09 syntyny eli 16v ja huhtikuus 17v. Minulla on kodit Oulussa ja Raahessa. Olisi kiva nähdä livenä ja tehdä kaikkea kivaa ja jutella kaikesta niin höpötellä kuin syvällisestikkin keskustella. Mut pelkät viestittelyt yms tietenki tyhjää parempi. Tärkeintä et kunnioitetaan tosia ja voi luottaa. Olen aika monipuolinen, kuvaisin ittee ainaki varmaa tai miten mua on kuvattu nii rento,mukava,kiltti,luova,fiksu ja hauska. :) Kiinostuksen kohteita on mm. musiikki ja yrittäjyys. Tykkään keksiä kaikenlaista ja kirjoittaa tai tehdä videoita. Lautapelit ja videopelit on myös suosikki hommiani. Ulkoilu on mukavaa ja urheilu, erityisesti joukkuelajit on kivoja. Välil myös luen, kokkaan tai askartelen tai katson elokuvia. Mut saa moneen mukaan et oon aika innokas. Tykkään silti myös ottaa rennosti iha chillata. Kaipaan läheisiä ja tiiviitä ihmissuhteita. Rohkeesti ottamaa yhteyttä vaa🥰 Gmail: [email protected]
Etsin suurinpiirtein samanikäistä juttuseuraa. Olen Oulun yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä opiskeleva 21-vuotias äijä. Kiinnostuksen kohteita on erityisesti historia, elokuvat (erityisesti kauhuleffat), videopelit ja kaikki vähän nörttimäinen. Esimerkkejä mitä voisin heittää olisi Warhammer, Lord of the rings, Berserk ja Dark Souls. Musiikki on hyvin lähellä sydäntä. Soitan itse kitaraa ja bassoa, joten metalli ja rock on juuri ne mieluisimmat genret, vaikkakin kaikki ehdotukset on kuuntelun arvoisia. Lempparibändeihin kuuluu esim. - Gojira - Periphery - In Flames - Ghost - Sylosis - Asian Kung-Fu Generation Päihteitä en käytä ollenkaan, mutta ei ole ongelma, jos haluaa esimerkiksi baarissa käydä rupattelemassa. Politiikka ja filosofia on mulle aina kiinnostava puheenaihe, ei tarvitse tottakai olla samaa mieltä mistään mutta kiinnostaa kuulla muiden näkemyksiä (Kunhan et ketään vihaa). Jos aihe on kuitenkin epämukava niin ehdottomasti voin myös jättää pois :). Kirjoittelen tänne tosiaan yksinäisyyden iskettyä, mielenterveys ja aikuisuus hieman tuhosi sosiaalisen elämän. Olen introvertti ja puhuminen hieman ahdistaa, mutta ihminen on silti sosiaalinen eläin. Lähtökohtana olisi että voisi jutella ilman turhaa jännitystä tai tuomitsevaisuutta.
Etsin tosiaan kaveria ajatustenvaihtoon, joko naamakkain tai (ainakin aluksi) kirjallisessa muodossa. En ole itse mikään varsinainen sosiaalisuuden perikuva (asun yksin ja muutenkin vietän aikaa paljon yksin), mutta tykkäisin kyllä keskusteluista ja maailman ihmettelemisestä yhdessä. Haussa olisi siis henkilö, jolla riittäisi tämmöiseen keskittymiskykyä ja kiinnostusta nykyisessä maailmanajassa. Tavallaan vaivaa se, että ihmiset tuntuvat nykyään vähän kärsimättömiltä ja pinnallisilta, ehkä tämän kaiken nettailun ja somettamisen takia, enkä ole onnistunut löytämään hyvää keskustelu/kirjoitteluseuraa. Minua kiinnostaa myös tosi paljon mitä ihmiset oikeasti ajattelevat kaiken pinnan takana. Voisitko yllättää minut iloisesti kuka oletkaan. 🙂 Itse olen siis 41-vuotias nainen.
Moi! Etin uusia kavereita vapaa-ajalla ja opiskelijatapahtumiin iältä 20-28. Opiskelen ensimmäistä vuotta energia ja ympäristötekniikkaa oamk:issa. Luonteeltaan oon rauhallinen ja sympaattinen ihminen ja omaan vihreät arvot. Vapaa-ajalla tykkään esim lukea kirjoja, juosta, käydä kävelyillä ja opiskelijatapahtumissa, katsoa sarjoja, kuunnella musiikkia ja laittaa ruokaa :)
Mooi, täälä huutelee 37vuotias ISFJ = introvertti. (rauhallinen, itsenäinen,asiallinen, ujo, suloinen,luotettava, rehellinen, ystävällinen, fiksu) oon aina ollu yksinäinen. minulla ei ole koskaan ollut paljoa kavereita. en käytä huumeita, juon alkoholia harvoin, en polta. harrastuksia: videopelit, elokuvat kauhu, toiminta, jännäri, seikkailu, fantasia (LOTR) sci-fi (Star Wars), musiikki (millo mitäki, mikä kuulostaa hyvältä.)heviä enimmäksee, kuntosali, pyöräily turvallisuusala ammatiltani
Heips!👋🏻 Oon 25-vuotias ja opiskelen liikunnanohjaajaks (AMK). Asun Oulussa ja olis kiva löytää uusia ystäviä täältäpäin☺️ Teen opintoja suurimmaks osaks etänä ja töitä en ole kovan etsinnän jälkeen saanut, joten vapaa-aikaa on vähän ehkä liikaakin🤷🏼♀️ Luonteeltani olen sosiaalinen, avulias, nauravainen sekä huumorintajuinen. Oon myös aika extempore tyyppi et lähen aika helposti mukaan uusiin juttuihin. Harrastuksiin kuuluu frisbeegolf ja kuntosali. Muita kiinnostuksen kohteita on luonto, kävely, lumilautailu, retkeily, sulkapallo, lautapelit, pelaaminen ja monet muut asiat, niitä riittää..😁 Olis ihanaa löytää sellanen ihminen, joka on aito, tykkää myös keskustella syvällisii juttui, lähtee mukaan tekee juttui tai iha vaa hengailee😇 sukupuolella ei oo väliä! Ikäluokka mieluiten aika samaa ikää mut käy 23v - 32v väliltä😊 Tuu ihmees laittaa viestii, jos haluut tutustuu enemmä😇👉🏻
Hei Olisi tosi mukavaa löytää uusia ystävyyssuhteita elämään. Oon luonteelta melko kiltti, rauhallinen ja huomioonottava tyyppi, vähän semmoinen haaveilija.. lähellä sydäntä, mm. luonto, tykkään hyvästä ruuasta ja tunnelmasta, musta ois kiva löytää läheisiä ja lämpimiä ihmissuhteita.. aitoja ja lämminhenkisiä tyyppejä :) Vapaa-ajalla tulee kuntoiltua, pelailtua tietokoneella, käytyä kahviloissa, lueskeltua kirjoja.. arki mennee sitten työnymäpärillä.. sellaisia ystävyksyysiä ois kiva saada, että voi puhua myös omista tunteista ja syvällisempiäkin.. mutta sitten myös kaikenlaiseen rentoon puuhailuun ja yhteiseen ajanviettoon. Toivoisin, että asut joko Oulussa tai ainakin suht. lähellä Oulua, mutta jos satut asumaan kauempana, niin myös kirjeystävyys vois olla vaihtoehto! :) Kaikenikäiset käy, mutt kuitenkin mieluiten suht.lähellä omaa ikääni.
Seuralaista hakuisessa työssäkäyvälle koiranomistaja miehelle. Harrastan kuntoilua, kirjoittamista, shakkia. Oon luotettava, tunnollinen, hauska. Ajatuksena tapailla kun sopii esim kaupunki miljöössä tai kauempana siitä luontoa aistimassa.
Olen pohdiskeleva ja vakaa ihminen, joka arvostaa aitoja ja sydämellisiä keskusteluja. Pidän kirjoista, jotka avaavat uusia maailmoja ja tarjoavat uusia tapoja ajatella. Rakastan pitkiä kävelyitä erityisesti äänikirjan kanssa. Usein kuvaan myös mielenkiintoisia hetkiä, esimerkiksi valon ja varjojen leikkiä. Matematiikka ja tiede kiinnostavat minua, ja käsityöt kuten ompelu ja muut luovat projektit tuovat iloa ennen kaikkea prosessin ja inspiraation kautta. Musiikki on tärkeä osa elämääni ja erityisesti rock on lähellä sydäntäni. Elokuvat kiehtovat monella tavalla, esimerkiksi historialliset tarinat, dekkarit, tieteiselokuvat ja komediat. Vaikka en ole erityisesti innokas ruoanlaittaja, arvostan hyvää ja laadukasta ruokaa ja nautin siitä. Luonteeltani olen introvertti, joten uusien ihmisten tapaaminen kasvokkain ei aina ole helppoa. Kirjoittaminen tuntuu minulle luonnolliselta tavalta tutustua ja keskustelu voi ajan myötä kehittyä ystävyydeksi tai mahdollisesti joksikin enemmän. Etsin älykästä, sivistynyttä ja luotettavaa keskustelukumppania sukupuolesta riippumatta, jolle aito ja syvällinen keskustelu on tärkeää.
Aiempien tällaisten kokeilujen yhteydessä minua tutustumismielessä lähestyneet ovat olleet lähinnä sellaisia, jotka itse ovat jääneet ulkopuolelle, ovat omien haasteidensa takia kokeneet esteitä ihmissuhteiden luomisessa, tai ovat vain muuten kavereiden tarpeessa. Oman kokemukseni mukaan asioiden eteneminen ei näissä tapauksissa loppujen lopuksi tahdo toimia, pysähtyen useimmiten omien taitojeni puutteeseen. Tarvitsen vain elämääni jotakin enemmän; sellaisia, jotka kykenisivät toimimaan tukiverkkona. Olen tosiaan tilanteessa, jossa elämääni ei ole jäänyt sellaisia läheisiä ihmisiä, jotka pystyisivät elämässäni isommin mukana olemaan. Sosiaalisissa tilanteissa tuttavuustasolle pääseminen ihmisten kanssa ei vain tahdo onnistua, ellei toisella ole taitoja ja halua tutustua, koska omat kykyni vuorovaikutuksessa ja kontaktin ottamisessa ovat siinä määrin rajoittuneet, eivätkä monet muut taustallani olevat vaikeat kokemukset myöskään ole asioita olleet helpottamassa. Koen tämän johdosta olevani niin sanotussa umpikujatilanteessa. Aikani kuluu nykyään pääosin kotona ilman että monesti saan kummempaa tekemistä aikaiseksi. Olisi tosiaan hyvä, jos osana elämääni olisi ihmisiä, jotka voisivat läsnäolollaan helpottaa tilannettani tuomalla ympärille hyvää ilmapiiriä ja tietynlaista turvaa, ihanteellinen olisi vaikka ihan muutamasta ihmisestä koostuva piiri, yhdestäkin voi toki alustavasti lähteä. Varsinkin viestiyhteydellä keskustelu ei taidoillani oikein luonnistu, eli voisi olla hyvä jos pian onnistuisi vaikka nähdä. Tekemiseksi seurassa kelpaa ihan vaan vaikka käveleminen tai istuminen jossain, voi kyllä muutakin miettiä. Toivon yhteydenottoja sellaisilta, joilla on vakaa elämäntilanne, ja joilla on taitoja tulla monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Mieluiten omasta ikäryhmästäni, muutaman vuoden ero suuntaan tai toiseen ei haittaa. Sukupuolen osalta olen sinällään avoin, naispuolisen kanssa tosin saattaa ehkä helpommin onnistua olla avoimempi joistain itseeni liittyvistä asioista. Toivoisin seuraksi myös ihan lähellä asuvia, että pystyisi kunnolla tekemisissä olemaan. Muutto Etelä-Suomeen päin on myös ollut mietinnässä, sitäkin asiaa hoitaessa voi jonkinlainen apu olla ihan tarpeen.
Moi. Etsin naista tai trans ystävää n. 25-45v monenlaiseen mukavaan yhdessäoloon. Kiinnostus musiikkiin on plussaa, mut ei ollenkaan välttämätöntä! Soitan kitaraa itse ja niitä löytyy muutama:) Kiinnostas myös mahdollisesti joku liikuntaharrastus, kaksinpeli/laji. Yleisesti kaikenlainen kiva yhdessä hengailu, jonka ei tarvi olla urheilua, vaan paljon muukin kiinnostaa. Musa ja ns. rokkarihenkisyys pitää nuorekkaana ja useimmat luuleekin n.5-10 nuoremmaksi kuin mitä oon:)
Olen juuri muuttanut Ouluun ja olisi mukavaa saada uusia naispuolisia kavereita täältäpäin. Minusta saa kaveria esim lenkille, keikalle, viinille tai kahville. Olen extrovertti ja introvertin sekoitus, tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olen sosiaalinen ihminen.
Helou! Oon 28-vuotias oululainen mies. Viime aikoina on tuntunut, että ois kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää kavereita, joiden kanssa vois viettää aikaa ja tehdä kaikenlaista. Olis mukava löytää joku tai vaikka muutamakin tyyppi, joiden kanssa vois hengailla, ulkoilla, pelata lautapelejä tai tehdä ihan mitä vaan hauskaa tulee mieleen :D Luonteeltani oon rauhallinen ja huumorintajuinen, vaikkakin alkuun ehkä vähän ujo ja hiljanen. Kun tutustutaan paremmin, niin mullakin kyllä juttua riittää :D Mun juttuja on mm. jääkiekon seuraaminen, musiikin kuuntelu, ulkoilu, lenkkeily, lautapelit, pakohuoneet, sarjat ja silloin tällöin myös kokkailu tai leipominen. Baari-iltoihin musta ei todennäköisesti saa seuraa, mutta melkein kaikkeen muuhun kyllä! Etsin kavereita sukupuolesta tai paikkakunnasta riippumatta ja jos satut asumaan lähempänä, olis kiva jossain vaiheessa nähdä myös ihan livenä, jos kemiat kohtaa. Laita ihmeessä viestiä, jos tuntuu, että voitais tulla juttuun! :D
Olen 26-vuotias nainen Pohjois-Pohjanmaalta. Vapaa-ajalla tykkään muun muassa liikkua luonnossa, maalata, piirtää, lukea ja kuunnella musiikkia. Luonteeltani olen hieman introvertti, mutta tutustuttua avoin, puhelias ja sosiaalinen persoona. Olen myös empaattinen, avarakatseinen ja humoristinen, mutta nautin myös syvällisistä keskusteluista. Etsin uusia ystäviä, joiden kanssa pitää yhteyttä ja jakaa elämän iloja ja suruja. Viestittelykaverit sopivat myös, mutta olisi mukava saada ystäviä, joiden kanssa voisi tavata edes silloin tällöin esimerkiksi kahvikupin äärellä. Iälläsi tai paikkakunnallasi ei ole minulle väliä. Tämä ilmoitus ei vanhene. 😊
Täälläpä kirjottellee 24, justiinsa 25 vuotias nuori mies Pohojois-Pohojanmaan pääkaupungista eli Oulusta 🙌 Tällä hetkellä ja oikeastaan koko "oikean työuran" tehnyt keikkatyöläisenä kaupan alalla ja merkonomiksi valmistunut jo yli 3 vuotta sitten. Harrastuksina tällä hetkellä ei ole oikeastaan mitään mutta lenkkeilyä ja pyöräilyä ympäri vuodenaikojen tullee tehtyä aina kun kerkeääpi sekä bassoa soitella, myös kitaran soittokin on aloitettu mutta hyvinkin alakuvaiheessa vielä 🎸 Mitäkö etsin? No lähinnä kavereita sekä ystäviä mies- sekä naispuolisia ja kaiken ikäsiä, itse olen tullut ja tulen toimeen itseäkin vanhempien kanssa joten kaikenlaiset kaveri- ja ystävyyssuhteet iästä riippumatta ovat tervetulleita ❤oman historian ja lapsuuden vuoksi kavereita saati ystäviä johon voisin luottaa tai kertoa murheista ja epäkohdista ei ole niin olisi mahtavaa jos tällaisia ystäviä saisin elämääni 🙏 enkä pistäisi pahitteeksi jos joskus loppuelämän tarinaakin saisin luoda jonkun kanssa mutta kaikki ajallaan 😊 Toivottavasti kuulen just susta 🥰
Olen 48v.nainen P-Pohjanmaalta ja etsin uusia ystäviä. Olen luonnonläheinen,elämänmyönteinen ja avoin. Minulla on 1kissa.
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle