Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen 36-vuotias punkero mies Vaasasta, joka asuu kissan kanssa. Oon vapaaehtoisesti lapseton, ja hyvillä mielin kissaiskä! Kissat on lähellä mun sydäntä - koiria valitettavasti hieman pelkään. Tällä hetkellä olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja päivät menee aika lailla tässä tietokoneella ihmisten kanssa höpisten, YouTubea selaillen ja leffoja katsellen. Välillä tykkään lukea myös kirjoja - tykkään muistelmatyyppisistä realistisista teoksista. Leffoissa ja kirjoissa melkein kaikki muu menee paitsi kauhu, romantiikka ja sci-fi. Aika paljon tulee oltua yksin, mutta en koe itseäni kuitenkaan yksinäiseksi. Kaipaan kuitenkin sosiaalisia kontakteja, ja siksi raapustelin tämän ilmoituksen tänne. Jos sun elämäntilanne on samanlainen, niin voisimme olla toisillemme vertaistukena. Olen tämmöinen rauhallinen tyyppi, joka on mieluummin kaksistaan kuin ryhmässä. Porukassa minulle tulee monesti ulkopuolinen tunne. Kaikki ryhmätyöt ja esitelmät olivat koulussa kauhistus. Liikuntaa pitäis varmaan harrastaa enemmän. Pyörin hyötyliikkumaan pyöräillen. Pari jännää faktaa minusta: pidän syksystä, en usko horoskooppeihin ja olen agnostikko. :)
Moi! Etsin kaveria jonka kanssa höpistä ja joskus viettää aikaa. Olen muualta muuttanut eikä ole juurikaan yhtään verkostoa täällä. Olen työssäkäyvä ja tavallisesti arkena kiireinen tai jaksamaton sosiaalisille kontakteille, mutta samalla usein myös yksinäisyys tuntuu vaivaavan. Penkkiurheilu, urheilu tai pelaaminen ei ole mun juttuja, eikä moni muukaan äijäjuttu, kuten kehuskelu tai kilpailuhenkisyys :D Osaan kyllä niistäkin jutella. Mieluusti kahville, oluelle, leffaan tai jotain muuta kivaa.. Luovat jutut, taide ym. kiinnostaa ja elukoista tykkään. Olen hiukan laiska ja huono pitämään yllä ihmissuhteita, mutta yritän kehittyä. Suhtaudun avoimesti erilaisuuteen ja kannustan laittamaan viestiä ikään, kokoon, väriin, identiteettiin tai maailmankatsomukseen katsomatta.
Kertoa nyt sitten tosiaan tähän jotain itsestään..hui. Tällainen muodoton persoona kuten minä, josta löytyy sitä tätä ja tuota, vieläpä eri päivinä eri sävyyn. Joskus auringottaa ja joskus pilvettää. Nojaa.. olen loppuviimein silti aika tasainen. Hormonihoito on muuttanut minua ihmisenä paljon. On siis sitäkin vaikeampi kertoa itsestään, kun on vasta niin hetken katsonut maailmaa pehmein silmin. Menneisyyteen en mielelläni turhan kauas katso, eikä sinne pidäkään juuttua. Mistä olenkaan siis kotoisin, minä viisivuotias, ja minne menossa.. Arvasitkin kenties lukijani, että olen transnainen. Melko ihana ja nättikin, vaikka itse sanonkin ;) Olen tumma ja varsin hoikka, iällisesti loikannut ajassa taaksepäin. Minulla on kynnystä laittaa tänne ilmoitus, mutta talutetaan nyt elefantti ohuelle jäälle.. Vaikka viime vuosina on hiljaiseloa riittänytkin, elämää on tullut nähtyä tuhansin sivuin. Luonteeltani olen rauhallinen ja mietteliäs mutta silti avoin. Tipahdan joka tilanteeseen kuin lapsi, enkä osaa esittää yhtikäs mitään. Olen kuulemma varsin aito ihminen. Minulla on aina ollut vähän kavereita tai ystäviä. Nyt tuntuu että ne vähätkin ovat putoilleet matkan varrelle. Omat ikänumerot ovat alkaneet hieman hirvittää, tuntuu että vuodet kuluu ja teen yhä kaiken yksin. En minä niin kelvoton suostu olemaan, että olisin loppuelämäni yksin. Sinä.. voisit olla nainen tai mies, tai jotain siltä väliltä. Likimain ainut toive olisi se, että et ole kovin pinnallinen. Ja että uskallat hyväksyä transhenkilön ystäväksesi. Minusta saa seuraa vaikkapa ulkoilemaan, syviin keskusteluihin, rc-safarille tai johonkin muuhun kivaan.. Olisi kiva tutustua ensin sähköpostein, myöhemmin voitaisiin tavatakin :)
Hei vaan, täällä kirjoittelee tänä syksynä Ouluun muuttanut opiskelija :) Olis kiva tutustua uusiin tyyppeihin täältä ja löytää seuraa kaikenlaisiin spontaaneihin aktiviteetteihin tai ihan vain hengailuun ja jutteluun. Sukupuolella tai millään muullakaan ei niin väliä, kunhan tullaan juttuun! Im also very open to get to know international people :)
Etsitään ystävää/peliseuraa (iältään mielellään 25-28v) Pelit joihin etsin peliseuraa: ARK: survival evolved, Path of titans, Isle, The Hunter: Call of the Wild, minecraft Tykkään: Eläimistä ja luonnosta!, dinosauruksista, lohikäärmeistä, musiikista, ulkoilemisesta, piirtämisestä, leipomisesta, kokkaamisesta, puutarhatöistä, käsitöistä, liikunnasta, lukemisesta, elokuvista, fantasia olennoista, anime, manga
mooi! oon oulussa asuva 23v homojätkä ja oon tässä vuosien saatossa ajautunu aika yksinäiseksi. kaipaisin suht samanikäsiä kavereita ja edes yrittää tutustua, jos löydettäiski yhteisiä kiinnostuksen kohteita ois nättiä jos kuunnellaan samankaltasta musiikkia, tykkäisit käydä vaikka ulkoilemassa tai sul ois haaveissa käydä reissailemsssa :')
Heippa 👋🏼 Oon 23-vuotias nainen ja kaipaan ystävää, jonka kanssa vois olla rennosti oma itsensä, hengailla kotona tai lähteä tekemään jotain kivaa.. on se sitte ajelulle, festareille tai vaan yhessä ruokaostoksille ☺️ Oon parisuhteessa ja pääasiassa etin naispuolisia kavereita. Oon avoin ja puhelias, tykkään nauraa, eikä kaikkea pidä ottaa niin tosissaan, viihdyn pienemmässä porukassa ja sillon pystyn antaa enemmän itestäni. Jos pääsit tänne asti niin tuu ihmessä tutustumaan 🥰
Moi! Oon 21v nainen Oulusta. Löytyisikö täältä juttuseuraa tai kenties seuraa myös vapaa-ajalle? Käyn töissä, teen kolmivuorotyötä. Viikonloput oon aina vapaalla. Harrastuksena tällä hetkellä timanttimaalaukset, joissa olen vielä aloittelija. Tykkään myös ruoanlaitosta ja lenkkeilystä. Arki on atm lähinnä töitä ja kotona olemista ;D Viikonloppuisin olisi välillä mukava tehdä muutakin kuin olla kotona yksikseen. Olen luonteeltani rauhallinen, hyväntuulinen ja kohtelias. Voisin mielelläni viettää aikaa jonkun mielekkään tekemisen parissa, mennä shoppailemaan tai sitten ihan vain kahvitella ja vaihtaa kuulumisia. En käytä alkoholia ollenkaan, joten baariseuraksi minusta ei ole XD Otahan yhteyttä jos kiinnostaa!
Moikka, oon opiskelija ja asun tällä hetkellä Vaasassa. Luonteeltani enimmäkseen introvertti ja harrastukset sen mukaisia(pelit, sarjat, jne), mutta voin myös lähteä mukaan tapahtumiin :D Mieluiten haluaisin kavereita Vaasasta tai sen lähettyviltä, mutta en ole etäkaverisuhteita vastaan. Ilmoitus ei vanhene!
En tiiä oikein mitä tähän kirjoittelis, eli parhaiten selviää kun tulee laittamaan viestiä ja tutustumaan. 🌸 Oon 23v nainen Seinäjoelta. 🙋🏽♀️ Mutta mielestäni ystävyys ei katso ikää, joten iällä ei ole mulle merkitystä. 🤔 Mulle ei ole myöskään niinkään väliä sillä, missä asut. Kyllähän julkiset ainakin kulkee yms. Oon ite Seinäjoelta, mutta kyllä mulla asuu joitain läheisimpiäkin kavereita esim. Oulussa, Tampereella, Helsingissä. Tärkeempää mun mielestä on se, että molemmat ylläpitää kaverisuhdetta ja ottaa yhteyttä, ehdottelee näkemisiä.. jne 🙏🏻 Kaipaisin uusia, aitoja ystäviä mun elämään. 🧡 Itse olen ystävänä välittävä, huolehtiva ja rakastava tyyppi, ja haluan, että kaikilla on hyvä olla! 😘 Tekemisellä ei ole niin väliä, kunhan seura on vaan hyvää! 🥰 Jos nyt silti kuitenkin mainitsen pari asiaa esimerkiksi, joista tykkään, niin: Valokuvaaminen 📸 Keikoilla ja festareilla käyminen! 🥳 Snäppi ja insta löytyy! 👻📸 Jään odottelemaan teidän viestejä! 💬
Haluaisin löytää ystävän naisesta, kiva olisi että voisimme tavata, käydä vaikka lenkillä, elokuvissa tai vaan viestittely seuraa. Ikä saisi olla: 20-45v. Olen itse luonteeltani rehellinen, luotettava, rauhallinen ja huumorintajuinen. Tykkään katsoa elokuvia, seurata urheilua ja kuunnella musiikkia. Harrastan lenkkeilyä kävellen ja pyöräilen. Ota yhteyttä niin tutustutaan! :)
Vapaa-ajalla tykkään ulkoilla, harrastaa erilaista liikunta ja neuloa. Olisi mukava löytää seuraa kävelylenkeille.
Hei, laita sähköpostia ujolle rillipäiselle miehelle.
Hei, oon 23-vuotiaista nainen Seinäjoelta. Mulla on koira, Welsh corgi Pembroke, jonka kanssa asun kahdestaan 🩷🤗 Sosiaalinen elämä rajoittuu aikalailla työhön ja perheeseen, ja haluaisin lisätä sitä pikkuhiljaa - mulla on takana mm. anoreksiasta paraneminen ja muuta, mutta nyt haluisin kevyellä kynnyksellä lähteä tutustumaan ihmisiin, joilla on kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. ❤️ Olen käynyt jonkun verran baareissa ja ulkona, mutta suosikki puuhiin kuuluu ehkä kuitenkin rauhallisempi tekeminen - kuten koiralenkit luonnossa, mökkeily, rauhallinen ja kiireetön tekeminen, kesällä ehdottomasti uiminen, oleilu. Kun opin luottamaan suhun, voidaan varmasti tehdä mitä vaan! Mulla vaan ei oo vuosiin ollut oman ikäisiä kavereita, muuta kun sukulaisia - joten saatan olla aluksi aika juntti 😅 mutta ei anneta sen häiritä, kyl se siit! 💪🏻 plussaa ois, jos sulla on lähellä Corgin kokoa oleva muiden koirien kanssa toimeentuleva koira, niin saisi myös oma koirani seuraa. hän on ujo, mutta kiltti jos toinen osapuoli ei ole hyökkäävä. 🩷 laittakaa viestiä niin vaihdetaan pari sanaa 😋😁
Hei olen aika huono kirjoittamaan tämmöistä itsestä joten kirjitan vaan lyhyesti ja mitä haluat tietää lisää voit sitten kysyä multa viestillä. Oon nyt 20 vuotta ja mä asun Oulussa, olen asunut Suomessa siitä kun olin 8 vuotta mutta syntynyt Syyriassa. Opiskelen tällä hetkellä ja nyt olen osaksi oppisopimuksessa vanhusten hoitajana, tarkoittaa että mä en ole kokoajan koulussa. Itse tykkään paljon enemmän että voi tehdä oikeasti muuta kuin vain koulussa opetella kun en silti aivan paljon tykkää koulusta. Kun on vapaata tykkään käydä kävelemässä ulkona ja katson telkkaria, musikkia myös kuuntelen. Haluan tältä sivulta uusia kavereita joitten kanssa jutella vaikka mistä vaan kun monesti se on hauska vähän tutustua uusiin ihmisiin. Sun iällä eikä sukupuolella ole väliä mulla aivan ok jos vain haluat mun kanssa jostain jutella, mä aika avoin ihminen joten kirjoita jotain. 🙂
Hei! Olen Nathalie Olen spontaani ihminen, intohimoinen musiikkiin (aina etsimässä uusia ääniä) ja todellinen hyvän ruoan ystävä (voin tarjota sinulle kotitekoisen illallisen, jos haluat! 🍝). Rakastan matkustaa, löytää uusia paikkoja ja eksyä pienille kaduille, jotka kätkevät piilotettuja helmiä. Olen melko [sinua kuvaava adjektiivi: rauhallinen, dynaaminen, utelias] ja arvostan yksinkertaisia hetkiä, kuten hyviä keskusteluja kahvikupin äärellä tai spontaania luontoretkeä. Jos nautit [aktiviteeteista, joita teet tai haluat jakaa, esim. elokuvat, vaellus, konsertit], meidän pitäisi tulla hyvin toimeen keskenämme. Ennen kaikkea etsin jotakuta, jonka kanssa jakaa aitoja hetkiä, naurua ja projekteja. Olipa kyseessä sitten vakava suhde tai vain läheinen yhteys, kunhan olemme samalla aaltopituudella. 😊 Joten, mitä jos jutelisimme ja katsoisimme, mihin se johtaa?
42.v sporttinen salia harrastava mies tässä moi. Etsin uusia tuttavuuksia ja olis mukava kirjoitella elämän eri käänteistä ja tutustua uusiin ihmisiin.
Oon 22v nainen Kalajoelta. Olen kyllä vielä aika tuore Kalajokelainen, ja muuttanut Lapista opintojen/pitkään kaivatun maisemanmuutoksen perässä🤭 Oma kaveripiiri on pienentynyt tosi paljon erilaisten elämäntilanteiden takia ja ehkä on myös kasvanut erilleen peruskoulu/lukioaikaisten kavereiden kanssa. Etsinnässä olisikin suurinpiirtein omanikäisiä kavereita, joiden kanssa bondata ja pitää säännöllisesti yhteyttä☺️ Ei ole niin väliä mistä tulet, koska aina pystyy jotenkin järjestämään näkemisenkin, mutta tietysti olis ihana löytää lähempääkin kavereita, joiden kanssa nähdä säännöllisemmin🤭 Luonteeltani olen positiivinen ja tykkään vähän kaikenlaisesta tekemisestä✨ Harrastan mm lukemista, kitaran soittoa, kielten opiskelua (tällä hetkellä yritän verestää ruotsia ja saksaa kun niitä on tullut aika vähän käytettyä🤭), lenkkeilyä ja ratsastusta✨ Tykkäisin myös paljon yhteisistä aktiviteeteista, kuten ihan kahvilla käymisestä, kirppari/shoppailukierroksista, random seikkailuista kaupungilla tai vaikka roadtripillä käymisestä (menis koko ilta jos listaisin kaiken, mutta siinä muutamia esimerkkejä☺️✨). Aluksi saatan olla vähän ujo, mutta ko pääsee tutustumaan paremmin niin juttua riittää ja voisin puhua laidasta laitaan mistä vaan🤭. Laita rohkeesti viestiä jos haluisit tutustua niin voitais jutella vaikka snäpissä✨
Hei! Täällä kirjoittelee 22-vuotias nainen Oulusta, joka etsii elämäänsä uusia ihmisiä. Olen itse seurallinen, hauska, menevä ja rento. Tykkään eläimistä, sarjojen katselusta, yöllisistä ajeluista ja syvemmistäkin keskusteluista joskus viihdyn myös viinillä ja baarissa. Olen aika extempore, että mut saa moneen asiaan houkuteltua. 🌞 Ikähaarukka voisi olla 18-26v ❣️ Pistä rohkeasti viestiä, en pure 😆
Etsin opiskelijakavereita, etenkin naisia, joiden kanssa voisi käydä erilaisissa opiskelijatapahtumissa, unimoven tunneilla ja muutenvaan hengailla koulun ulkopuolellakin. :) Oon avoin ja semi puhelias. Vapaa-ajalla harrastan kaikenlaista liikuntaa, testailen eri lajeja ja tykkään käydä erilaisissa tapahtumissa.