Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Etsin itselleni tanssikaveria tanssimaan. En mitään vakavaa aluksi. Myöskin haluaisin seuraa luontoretkille.
Hei, täällä 27-vuotias mies etsiskelee samanhenkistä seuraa. Olen luonteeltani kiltti ja rauhallinen, mutta saatan olla myös herkkä ja ujo uusien ihmisten seurassa. Minulla on lapsuudessa todettu ADHD sekä dysfasia. Musiikkimakuni keskittyy lähinnä poppiin ja EDM:ään. Etsin pääasiassa kaltaisiani furry-yhteisöstä, mutta saavat toki muutkin laittaa viestiä tulemaan jos siltä tuntuu. Olen ollut osana fandomia vuodesta 2017. Mitä tulee fursuittaamiseen, siihen minulla ei ole kiinnostusta. Kavereita minulla on kyllä jo entuudestaan, mutta olen kiinnostunut löytämään seurakseni myös niitä joiden kanssa jaan samoja mielenkiinnon kohteita. Olen itse asiassa jo löytänyt tällaisia kavereita tämän ilmoituksen kautta. Odotan uusilta kavereiltani myös rohkeutta viettää aikaa kaveriporukassa erilaisten pelien merkeissä. Tämä ilmoitus ei vanhene. Steamin kaverikoodi: 110275939 Kaverikoodin avulla pääset katsomaan profiiliani. Olethan yhteydessä ennen kuin päätät lähettää kaveripyynnön. Mikäli heräsi kysymyksiä, niin kysy rohkeasti vain. Tarvittaessa vastaan niihin mielelläni. ^^
Moikka! Olen 31-vuotias mies ja etsin uusia kavereita – ihan vain juttuseuraksi tai vaikka jakamaan yhteisiä harrastuksia. Sukupuolella ei ole väliä. Tykkään käydä salilla, saunassa, kahvista, tatuoinneista, patikoida luonnossa, pelata mailapelejä ja huristella moottoripyörällä. Syvällisiäkin keskusteluja kaipaa aina silloin tällöin. Omaan mustahkon huumorintajun, olen hieman ujohko, mutta rento töissäkäyvä opiskelija. Vapaa-aikaa kuluu myös tietokoneella ja muksujen seurassa. Ollos vailla sitten vain kahviseuraa tai jotain muutakin sen lisäksi, ota yhteyttä!
Heippa! Etsin peliseuraa warzoneen. PS5:lla pelaan itse. Ikähaarukka mieluiten 18v --> ylöspäin (itse 26v). Lisää snäpissä ja aletaan pelaamaan yhdessä! Hauskuutta, tylsiä juttuja ja naurua luvassa! Eli ei liian tosissaan. (Eli en ole hirveän hyvä pelaamaan.) Sukupuolella ei väliä. Snapchat: jusbeeep
Moi! Olisi etsinnässä kirjekaveri. Halusin kokeilla jotain uutta ja erilaista. Tarkoitus olisi löytää uusia kavereita kun, niitä ei hirveämmin ole. Olen introvertin ja ekstrovertin sekoitus, olen nepsy, pidän eläimistä (itselläni on kissa ja koira), olen 22/-02 mies, tykkään videopeleistä, lukemisesta, neulomisesta (osaan tehdä villasukkia) kaikennäköisestä askartelusta ja siitä että saa olla luova. Harrastan valokuvausta ja videokuvaamista. Itselle tärkeitä arvoja on kohdella kaikkia kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja että kaikilla olisi mahdollisuus hyvään elämään. Poliittisesti olen enemmän vasemmalla, tämä ei estä sitä ettenkö voisi keskustella eri puolella olevien kanssa ja kuulla heidän näkemyksiään.
Olen 25v. Nainen Ylivieskasta. Kaverit hävinneet elämästä muuttuneiden elämäntilanteiden myötä. Toiveena olisi löytää pidempiaikaisia juttukavereita, joita voisi mahdollisesti joskus nähdäkin. Toiveena olisi, että olet suunnilleen samaa ikäluokkaa. Sukupuolella ei ole merkitystä, eikä sillä missäpäin asut. Hoitoalan opinnot loppusuoralla. Vapaa-aika kuluu lapsen kanssa ja liikkuessa. Olen luonteeltani iloinen, rauhallinen, luotettava ja huumorintajuinen. Uusien ihmisten kanssa olen alussa ujo, jonka vuoksi keskustelujen aloittaminen on vaikeaa, tutustuessa juttua kuitenkin riittää. Laita ihmeessä viestiä jos kiinnostaa ja haluat tutustua! Ilmoitus ei vanhene!
Täällä tämmöinen 31-vuotias mieshenkilö vailla uusia tuttavuuksia! Olen työelämässä ja opiskelen myös samaan aikaan. Kiinnostuksen kohteena musiikki, kitarat ja kiipeily (boulderointi). Kiinnostaa myös ihan arkielämän jutut ja henkiset asiat. Varsinkin kiipeilyyn olisi mukava saada seuraa, tulee nyt yksin käytyä sitä tekemässä :) Sukupuolella ei väliä. Laita viestiä jos tuntuu että kolahtaa.
Moikka, olen 24v nainen ja etsin uusia naispuolisia kavereita elämääni. Asustelen Pyhännällä mieheni ja lapseni kanssa. Olisi kiva löytää täältä lähi alueelta ystäviä joitten kanssa voisi välillä käydä ulkona, keikoilla, kaupoilla, lenkillä tai ihan vaan viettää aikaa😊
Hei! Hakusessa jutusteluseura ja ehkä jopa loppuelämän kestävä ystävyys! Oon huomannut usein tällä iällä, että on vaikea löytää uusia saman henkisiä tuttavuuksia ja vanhojenkin tuttavuuksien kanssa yhteydenpito on mennyt aika yksipuoliseksi. Joten tällä hetkellä olisi kova kaipuu jutusteluseurasta tai jostakusta, joka lähtis vaikka kirppistelemään tai vaikka elokuviin tai luontoretkelle/kävelylle tai ihan vain syömään tai kahville/teelle. Olen itse 39v. naimisissa oleva nainen Nivalasta. Meillä ei ole lapsia, jos ei kissoja voi karvaisiksi lapsiksi luetella. Olen vuosien varrella paininut paljon mt-ongelmien kanssa, mutta nykyään koen olevani paremmin sinut itseni kanssa ja enemmän voiton puolella. Terveydestä huolehtiminen niin henkisesti, kuin fyysisesti on tällä hetkellä minulle tärkeää. Koen olevani hiukan erakkoluonteinen ja introvertti, mutta kun oppii tuntemaan saatan puhella, kuin papupata. Aikani kuluu tällä hetkellä kissojen parissa, tv:tä katsellessa, käsitöitä tehdessä, liikkuessa/kuntoa ylläpitäessä, lukiessa, viherkasveja ja puutarhaa hoitaessa, suunnitellessa ja remontoidessa puolison kanssa kotia meidän näköiseksi ja muuten vain haaveillessa jne.. Jos sinua kiinnostaa alkaa tehdä tuttavuutta, niin kirjoitteleppa minulle! Kirjoittelemisiin! ❤
Hei! Olen asunut Oulussa nyt jo lähemmäs kahdeksan vuotta ja havahduin vastikään siihen, että erakoituminenhan tässä alkaa pikkuhiljaa uhata, kun kaverit ovat hajaantuneet eri puolille Suomea. Tuttavia löytyy Oulusta toki jonkin verran, mutta opintojen edettyä lähelle finaalia, luentokontaktitkin ovat jääneet. Kaipaisin kovasti uusia ystäviä. Sosiaalinen elämä kun on hyvin vähäistä, ja olisi ihana löytää samanhenkinen läheinen kaveri. Opiskelen yliopistossa kirjallisuutta ja kieliä, tavoitteena on valmistua ensi kesänä. Täytän syksyllä 30 (ikäkriisi!) ja etsin naispuolisia ystäviä noin 26-35-vuotiaista, mutta ei ole niin vuoden tai parin päälle. Olen pohtiva ja syvällinen luonne ja tykkäänkin keskustella vakavista asioista. Mutta mielelläni höpöttelen myös "tyttöjen jutuista", musiikista ja muusta kevyestä. Vapaa-ajallani luen paljon (dekkarit, romantiikka ja historia kiehtoo), katselen sarjoja ja elokuvia. Murhamysteerit ja yliluonnollinen kiinnostaa myös jollain tasolla, podcastien ja YouTube-videoiden muodossa lähinnä. Musiikki on myös tärkeässä roolissa, kuuntelen paljon kaikenlaista. Soitan myös itse, viulunsoitto on ollut olennainen osa elämääni pienestä lähtien, vaikka en ammattiin lähtenytkään. Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen, klassisen lisäksi pop ja iskelmä ovat kuuntelulistan kärjessä, mutta moni moni muukin genre menee. Ainoastaan huutohevi ei miellytä korvaa eikä kaikki rap-tekno-tyyli. Jos kiinnostus heräsi ja tuntui että meillä voisi synkata, niin ota ihmeessä yhteyttä. Olisi mukava tutustua. :)
Helou! Oon 23-vuotias nainen, joka haluaisi löytää itselleen kavereita. Tykkään uusiin ihmisiin tutustumisesta ja olisikin mukava päästä juttelemaan ja mahdollisesti tulevaisuudessa tekemään jotain yhdessä. Mun arki kuluu pääasiassa töissä ja kotona. Vapaa-ajalla tykkään liikkua, ulkoilla, leipoa ja tehdä käsitöitä. Luonteeltani oon rauhallinen, rento ja ystävällinen.😊 Tuuhan laittamaan viestiä niin päästään tutustumaan!
Moi. Olen 26-v nuori nainen Oulussa. Etsin samankaltaisia kavereita/ystäviä. Luonteeni on rauhallinen ja ujo, mutta myöhemmin kun tavataan niin juttua luistaa. Kumppani kyllä löytyy, mutta ystäviä ei ole. Tykkään katsoa leffoja/sarjoja, pelata Stardew valley, The sims 4 ja muita tarinnallisia pelejä. Harrastan lenkkeilyä, salilla käyntiä, leipomista ja tehdä ruokaa. Myöhemmin voidaan ottaa yhteyttä Whatsappiin, Facebookiin tai Instagramiin. En välttämättä vastailen sähköpostiini.
Olen 42-vuotias perheellinen ja liikunnallinen mies Oulusta. Elämässä on kaikki hyvin, mutta jostain syystä ei ole juuri kavereita, joiden kanssa kemiat natsaisivat. Työskentelen liikunta- ja terveysalalla yrittäjänä. Koulutuksena menossa jo toinen AMK-tutkinto ja takana myös muutama ammattitutkinto. Harrastan kuntosalia ja kaikenlaista liikuntaa (pyöräily, lenkkeily, paritanssit, hiihto, lautailu, retkeily, vaellus jne.) hieman innostuksen mukaan. Kitara ja laulukin ovat joskus olleet mukana elämässä, mutta jääneet taka-alalle. Tykkään laulaa karaokea ja käynyt nyt yksin useamman kerran laulamassa, kun kaveria tähänkään ei ole. Pleikka 4 löytyy kotoa, muttei tule juuri pelailtua. Miksei sitäkin voisi enemmän pelailla pelikaverin löydyttyä :) Elän eräällä tavalla avoimessa parisuhteessa. Kaverilta olisi hyvä löytyä avoimuutta näissä asioissa ja olisi kiva jakaa tätäkin puolta elämästä ;) Luonteeltani olen muun muassa avoin, huumorintajuinen, rehellinen/luotettava ja sosiaalinen introvertti. Koen olevani ikuinen lapsi, mutta henkisesti kasvanut aikuinen mies. En ole halunnut luopua lapsenomaisesta pelleilystä ja hauskuttelusta. Viljelen usein kaksimielistä huumoria ja sarkasmiakin. Osaan kuitenkin vakavoitua ja jakaa niitä elämän tärkeimpiä asioita, ajatuksia ja fiiliksiä. Minusta löytyy syvällinen henkinen puoli, mutta myös pinnallinen baariin lähtijä. Olin 16 vuoden ajan lähes käymättä baareissa, joten olisi mukava ottaa tuota aikaa hieman takaisin jonkun kanssa pistäytymällä silloin tällöin kylällä. Olen ollut aikanaan pitkään tukihenkilötoiminnassa sekä sosiaalialalla töissä, joten monenlaista näkemystäkin elämästä jo löytyy. Voisi sanoa, että en tykkää kapeasta ajattelusta, vaikka välillä asioiden yksinkertaistamistakin tarvitaan. Olisi mukava löytää miespuolinen kaveri ihan kaikenlaiseen tekemiseen ja oleiluun sekä elämän jakamiseen. Aikaa valitettavasti ei ole aina paljon, mutta eiköhän kemioiden natsatessa sitä löydetä. Tärkeintä on kemioiden kohtaaminen, joten älä pahastu jos ei tutustumisen aikana edetäkään kaveruuteen asti :) Parempi olla heti alusta alkaen rehellinen, jotta säästetään kaikkien aikaa ;) Lisäisin vielä, että luoteen piirteistä ja asenteista minulle tärkeimpänä nousee nykyään avoimuus toisten elämäntapaa ja asenteita kohtaan.
Moi! Olen 23-vuotias nainen ja muutin Suomeen 1,5 vuotta sitten aviomieheni luo. Uudessa maassa ystävien löytäminen ei ole ollut helppoa, varsinkin kun olen luonteeltani melko ujo. Siksi päätin kokeilla tätä sivustoa – ehkä täältä löytyy mukavia ihmisiä! Olen koko tämän ajan opiskellut aktiivisesti suomea, joten olisi hienoa harjoitella kieltä keskustellen. Toivon, että voisit opettaa minulle jotain uutta ja olla kärsivällinen virheideni kanssa! Puhun myös englantia ja venäjää. Asun Oulussa, olen aloittanut balettikurssit ja innostunut revontulien valokuvaamisesta. Myös avaruus on alkanut kiehtoa minua! Olen ammatiltani ohjelmoija, kuuntelen monenlaista musiikkia – klassisesta rockiin, haaveilen viulunsoiton ja ratsastuksen oppimisesta. Lisäksi minulla on kissa, jolle olemme jopa tehneet Instagram-tilin! Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin, käydä kävelyllä kaupungilla ja viettää mukavia hetkiä yhdessä. Jos haluat jakaa suosikkipaikkojasi Oulussa tai vain jutella – kirjoita minulle! :) Minulle on mukavampaa ensin tutustua netissä ja sitten, jos kaikki sujuu hyvin, tavata kasvotusten En juo enkä polta
Heii! Tykkään harrastaa valokuvausta, puntilla käymistä, musiikkia soitan kitaraa ja kosketin soittimia, joskus videopelejä, kamppailulajit, ja tykkään kierellä kaupungissa ja kokeila kaikkea uutta. Myös minusta saa kala ja erä kaverin ku olen kummiskin porojen keskeltä ja revontulien alta 😅 lempi hommaani on myös käyä kahvilla varskinkin espressossa latella tykkään puhua kaikesta poliitikista, rahasijoitus asiosta, mielipiteistä ja kaikkea mitä keksii. Minulla on myös sitten aivan sairas huumorin taju ajattelen kaikki asiat huumorilla 😄 animea myös tykkään katsoa ja tositrue äänikirjoja kuunteleen. Lähetään vaikka shakkia pelaamaan?
Hi, I would like to meet people who are critical of technology, oppose the takeover of the world by tech (TVs, cashless payments, smartphones, social media, AI tools etc.) and reject the current dystopian reality. We could set up a discussion club and discuss the state of things theoretically but also do some practical stuff together. For example, learn some practical traditional skills. I do not use a smartphone and I am disgusted by social media and the narcissist culture of today. I value the cardinal virtues. I enjoy face-to-face human contact. I despise conformism, cowardice, hubris and virtue signalling. I do not follow any well-meant official recommendations. It would be nice to meet people with whom we could together learn something new and useful. And just be friends, without messaging each other on any apps.
Tulkaa jutteleen!! Snäp: viisari99 Kik: Vvees
Oon 44 vuotias nainen ja oon ollut naimisissa 18 vuotta 😊❤️ Meillä ei oo lapsia. Etin täältä kirjoittelu ystäviä niin miehistä kuin naisistakin. Toivon löytäväni pitkäaikaisia ystäviä 😊❤️ Oon eläkkeellä koska mulla on mielenterveys ongelmia kun mun perhe kuoli 3.4.2018 😞 Mun äiti, isä ja veli 😞 Tulipalossa 😞 JOS ET OSAA KUNNIOITTAA IHMISIÄ MENE MUUALLE! EN KAIPAA MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ ONGELMAA!!! Sähköposti: [email protected] EN ETSI MITÄÄN SENSSISEURAA! JOS OLET PERVO VOIT PAINUA SINNE MISTÄ TULITKIN!!!!
Olen 26v mies pohjois-pohjanmaalta, tykkään harrastaa luonnossa liikkumisesta. Etsin ystävää naisista ja miksipä ei mentäisi vaikka frisbiigolffaa tai laavu/kodalle grillaa tai vaikka ihan kävelemään. Kik on jes2025 ja snapchat on jess257454
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle