Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pirkanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Olen 78-vuotta täyttävä naishenkilö. Etsin ikäistäni raitista ja tupakoimatonta kirjekaveriseuraa, josta voisi olla myös kasvotusten tapaamiseen ja ehkä jopa puhelimessa jutusteluun. Tykkään luonnossa oleilusta, marjastamisesta ja sienestämisestä sekä kalastuksesta. Toivoisin, että sinäkin viihtyisit ulkoilmassa.
Olen 38 v. nainen Kangasalta ja etsin ulkoilu / touhuilu / ajanviettoseuraa toisesta äiti-ihmisestä, jolla olisi suunnilleen samanikäiset poikalapset (10 v + 7 v). Korona ja elämäntilanne on rajoittanut tekemistä ja menemistä turhankin paljon ja keskenään oloonkin alkaa tympääntymään, joten koitan nyt löytää uusia ystäviä elämäämme ihan läheltä ilman matkustamista. Näin myös hetken mielijohteestakin tulevat kivat ideat on helpompi toteuttaa tai nähdä tee/kahvikupposen merkeissä kun meinaa seinät kaatua päälle. Kaikenlainen liikunta ja touhuilu, eläinten kanssa puuhailu, sisustaminen, remontointi ja pihan laitto kiinnostaa. Yleensä ottaen ollaan aktiivisia ja touhukkaita, meidät on helppo saada innostumaan mukaan lähes mihin vain museoista tramppaparkkiin ja retkiluisteluun / patikointiin / maastoratsastukseen - you name it. Laita viestiä jos koet samanhenkisyyttä.
etsin uusia kavereita ja miksei jopa ystäviä. tykkään pelata, kuunnella true crime-podcasteja, laittautua ja kattoa komediasarjoja. oon uusien ihmisten kanssa aika ujo, mutta hyvän ystävän kans heitän ala-arvosta läppää ja löpisen mitä mieleen tulee :D tykkään niin kotona rauhallisesta hengaamisesta kuin hullusta bilemeiningistä, niin musta saa seuraa kumpaankin, tai vaikka shoppaileen tai kahville. laita viestiä!
Juuri Tampereelle muuttanut 23v mies etsii jutteluseuraa ja miksei kavereitakin kelle jutella. Alunperin Itä-Suomesta kotoisin. Jos löytyisi joku samanhenkinen ihminen jonka kanssa voisi vaikka tutustua Tampereen seutuun niin olis hyvä! Autoilu on semmonen juttu josta tykkään. Tuuppa rohkeesti jutulle!
Etsin uusia kavereita Tampereelta tai lähikunnista. Joiden kanssa voi viettää aikaa minä oon tosi yksinäinen ja minun vammani ei saa olla tutustumiselle esteenä. Olen sosiaallinen luotettava ja nauravainen olen tosi kiva tyyppi. minulla on apuvälineenä rollaattori. Olen 35v. nuori nainen.
Hukkasin viestinne 🙈Etsin kaveria/ystävää. Niin monenmoista nähneenä ja niin moneen pettyneenä usko on alkanut hiipumaan, että löytyykö tässä iässä enää. Kaverit ja seura on vaihtunut moneen kertaan. Missä olet sinä rehellinen, aito, mukava sielunsisko tai vaikka veli. Olen aito, hyväsydäminen, auttavainen, huonon huumorintajun omaava 😝, pienen ihanan pojan äiti, joka on vastikään eronnut. Koti on pyhä ja kaunis asia. En voi sietää tekopyhyyttä, narsisteja, psykopaatteja, turhantärkeilyä, elämän teatteria tai leveilyä missään muodossa. Näen helposti mikä kukakin on loppupeleissä. Pelkkä pinta ei kiinnosta. Respectiä niille ketkä on sen arvoisia. Sydämen asialla aina. Yhdessä ❤️
Täällä kirjoittelee 20-vuotias nainen Tampereelta. Kaipaisin kavereita ja ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa ja jutella ihan kaikista arkipäivän ja elämän jutuista. Elämässä on tapahtunut aika paljon vaikeita asioita viimeisten vuosien aikana ja se on osasyynä sille, että kavereita ja ylipäätään ihmiskontakteja ei hirveästi ole. Siksi kaipaisinkin kovasti samanhenkistä ihmistä, jonka kanssa voisi syntyä syvä ja läheinen ystävyyssuhde. Oon luonteeltani kiltti, todella empaattinen, herkkä, välittävä ja hyvä kuuntelija. Oon myös hieman ujo ja kiusallinen uusien ihmisten seurassa, mutta kun tutustutaan, niin musta paljastuu kyllä myös se rohkeampi ja puheliaampi puoli. Vapaa-ajalla tykkään kattella sarjoja ja elokuvia, kuunnella musiikkia, tanssia, kirjoittaa ja lukea. Olis tosi kiva löytää ihminen, jonka kanssa käydä shoppailemassa, kahvilla, baarissa, syömässä tai vaan viettää aikaa yhdessä. Haen lähinnä suht. omanikäisiä ihmisiä, mutta ei oo väliä, missäpäin asut. Laita ihmeessä viestiä, jos yhtään kiinnostuit, niin tutustutaan paremmin!
Täällä kirjoittelee 18v bi tyttönen tampereelta. Haluisin löytää suunnilleen omanikäistä seuraa kaikkeen jutusteluun. Harrastan musiikin kuuntelua, pelaamista ja lenkkeilyä. Ois kiva löytää kaveri jonka kaa vois jutella kaikesta. Postii voi laittaa osotteeseen [email protected]
Oon 20-vuotias miehenalku Tampereelta ja tylsyyden tuoman ankeuden vallatessa hakusessa ois äijäkaveri joka repis mut pihalle neljän seinän sisältä, miksei vaikka kokonainen porukka. Teen pitkiä päiviä töissä ja oon pitkään tykänny vaan olla ja makoilla vapaa-ajalla mut liika on liikaa tässäkin asiassa :) Kiinnostuksen kohteita on pelaaminen (löytyy itse kasattu kone ja kihlatun kanssa yhteinen PS4) ja sen lisäks perus musiikki ja autot, suurena haaveena että olis joskus rahaa, paikka jossa värkkäillä autoja ja itse harrasteauto. Musiikista sen verran että pääasiassa metalli on se ykkösjuttu mut kuuntelen silti laidasta laitaan kaikkee mikä omaan korvaan kuulostaa hyvältä, eli tiivistettynä kaikki uppoo kantrista raskaampaankin musiikkiin :D Oon avoin uusillekkin asioille, tottakai uudet harrastuksetkin ois tervetulleita :) Kesäisin lähellä sydäntä on terassilla istuminen oluen kera ja muu auringossa istuskelu tai yöajelut autolla, talvet on oikeestaan menny tähän tylsään möllötykseen kotona mihin tää pää on oikeestaan alkanu hajoonkin. Viskase rohkeesti viestillä jos koet että meil ei tulis oleen tylsää!
Nelikymppinen nainen etsii uusia ystäviä, tuttavia, seuraa lenkille, kahville tai minne vaan! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä.
Vuosi vaihtui, arki alkoi, ja päivät leviää käsiin kuin Jokisen eväät. Tuntuu siltä, että elämässä on kodin lisäksi vain työ. Ajatus nostaa kylmää hikeä otsalle - tälle tilanteelle pitää tehdä jotakin. Olen akateeminen, enimmäkseen aikuiseksi kasvanut tyttö, ja asustelen puolisoni kanssa Tampereella. Asiat ovat muuten reilassa, mutta kaipailen hyviä ihmisiä elämääni, jonka pääasiallisena sisältönä on parisuhde, duuni ja omat hyppelehtivät ajatukseni. Havaintojeni mukaan aikuisiällä kaverustuminen ja ystävystyminen ei ole aivan yksinkertaista, ja omanlaisia ihmisiä voi olla vaikea löytää. Mutta no - jos ei veikkaa, ei voi voittaa, eikö niin? Tykkään lautapeleistä, turhasta tiedosta, hyvästä ruuasta ja juomasta, hiki päässä tanssimisesta ja luonnossa liikkumisesta, näin muutamia mainitakseni. Luen paljon, harrastan elokuvia, ja minussa on vähäsen eskapistin vikaa. Elämässä pitää olla leikkiä ja seikkailua. Olen myös kiinnostunut maailmasta & asioista ympärilläni; olisi kiva, jos sinäkin. Toivon löytäväni mielenkiintoista, monipuolista ajatustenvaihtoa ja asioiden ruotimista, pelailuseuraa, illalliskavereita, metsäkävelyitä, irtiottoja, laiturilla istumista ja kaukaisuuteen tuijottamista, you name it. Sellaista vapaata ja vaivatonta, hyvin hengittävää yhdessäoloa, tehtiinpä mitä vain. Elämäntilanteella, iällä tai sukupuolella ei ole kauheasti merkitystä. Etsin ystäviksi kokonaisia ihmisolentoja, en kaksiulotteisia kuvia. Sielujen sympatia ja korvien väli ratkaisevat. Kirjoittelen meilejä ihan mielelläni, mutta en käytä somea paria pikaviestiohjelmaa lukuun ottamatta, ja niitäkin näpsyttelen varsin laiskasti. Haen siksi lähinnä ihmisiä, joita voisi tavata oikeassakin elämässä. Jos yhtään kutkuttaa, ota reippaasti yhteyttä! Katsotaan, tullaanko juttuun.
Mua kiinnostais koittaa kasata sellanen pieni porukka, jonka kanssa vois viettää iltaa. Noissa illoissa voitais esimerkiks jutella, kuunnella musiikkia ja pelata jotain juomapelejä :D Jos kiinnostais uusien kavereiden saaminen ja tällänen illanvietto niin laita viestii :)
Moro. Olen 45-vuotias nainen Tampereelta ja olisi mukava löytää uusia lähinnä naispuoleisia ystäviä, joiden kanssa voisi kirjoitella sekä harrastaa erilaisia kulttuuririentoja sitten kun se vain on taas mahdollista. Käyn mielelläni leffassa, teatterissa, museoissa ja taidenäyttelyissä. Pidän myös lukemisesta, lenkkeilystä ja koirista. Kotoa löytyy 3-vuotias kääpiösnautseri Toivo ja avomies. Olen rauhallinen, huumorintajuinen ja omaan hyvän mielikuvituksen. Parempaa uutta vuotta kaikille!
Moi! Löytyisikö täältä mukavia ystäviä, kaveruuden merkeissä. Vaikka lenkkiseuraksi. Tykkään eläimistä, varsinkin kissoista ja koirista ja lapset ovat minulle hyvin rakkaita.
etsinnässä tyttöystävä näin perinteisellä ilmoituksella:) olen itsekin nainen, 37v. päivät työskentelen hoitoalalla ja harrastuksiini lukeutuu ajoittainen kuntosali, pyöräily ym. ulkoilu. hyvät leffat ja lukeminen sekä kiinnostavat näyttelyt taas nappaavat kulttuurin puolelta. muuten omaan terveet elämäntavat ja pyrin elämään hyvin olematta silti mikään ekohippi henkeen ja vereen;) tärkeä asia elämässäni on lapseni. etsin ihanaa naista jakamaan toivottavasti arkea jossain vaiheessa. mutta ihan aluksi olis myös kiva tutustua, joten laita rohkeasti viestiä:)
Olen 38-vuotias nainen ja etsin uusia Jeesukseen uskovia ystäviä toisista naisista Pirkanmaalta. Minulla on mies, kaksi lasta ja koira ja asutaan Lempäälässä. Toivoisin ystävää käymään kahviloissa, kirppiksillä, kävelyillä, keskusteluihin ym. Kirjoittele, jos kiinnostaa tutustua 🙂
Oon Tampereelle vuosi sitten muuttanut 27 vuotias nainen, ja tajusin juuri että ainoat ystävät joita mulla on, on tullu tyttöystävän puolelta joten vaikka toimeen tulemme, emme ole oikein samanlaisia. Itse en tunne tästä kaupungista ketään, joten toivonkin mahdollisuutta tutustua samanhenkisiin ihmisiin kuin itse :) Elämäni pyörii suurimmaksi osaksi pelejen pelaamisen ympärillä; sekä konsoli että pleikka, ja katson myös paljon videoita youtubesta. Ennen korona-aikaa tykkäsin myös käydä ulkona tanssimassa. Harrastuksiin kuuluu myös maalaaminen, valokuvaaminen sekä kirjoittaminen~ Kahvista en kauheasti tykkää, mutta voisin ilomielin lähteä vaikka kaakaolle tutustumaan :D
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle