Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Kerava. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moikka, Olen 37 vuotias mies ja kanssani on helppo tulla toimeen. Olen luonteeltani ystävällinen, sosiaalinen, ja rauhallinen. Oon myös lämminhenkinen jonka seurassa on helppo olla. Mä oon aika avoin ja lähden mielelläni kokeilemaan uusia juttuja. Minusta saa seuraa esimerkiksi kahville, leffaan, syömään, lenkille ja ulkoilma-aktiviteetteihin. Kahvilla on kiva käydä kahviloissa ja olisi kiva saada kahvitteluseuraa. Minun kanssa voi keskustella monenlaisista asioista. Minusta on myös kiva joskus käydä hyvässä seurassa lasillisella jossain kivassa paikassa pääkaupunkiseudulla. Asun rautatieaseman lähellä joten pääsen liikkumaan kätevästi julkisilla kulkuvälineillä. Minulle voi ehdottaa jos haluat käydä jossain mikä sinua kiinnostaa, lähden mielelläni mukaan😊. Ota rohkeasti yhteyttä. Sukupuolella eikä iällä ole väliä kunhan olet täysi-ikäinen. Parhaiten minuun tutustuu kasvotusten ja tapaamispaikaksi voidaan sopia vaikka joku kiva kahvila. Tai voit myös rohkeasti ehdottaa sinulle sopivaa paikkaa missä haluaisit tavata. Mulla löytyy myös Instagram ja Whatsapp jossa voimme tarvittaessa pitää yhteyttä.
Moi, Olisikohan täällä peliseuraa league of legendsiin? Miksei myös fortniteen (zero build) tai cs. Näitä tosin harvemmin pelailen. Muutkin uudet tuttavuudet ovat tervetulleita. Sukupuolellasi ei ole väliä. Tykkään musiikista niin soittaen, laulaen kuin kuunnellen. Kaikki genret menee mutta sisin vie johonkin melodisen metallin suuntaan. Olen introvertti ja ehkä vähän hiljaisempi ainakin tuntemattomien kanssa. Yleensä tulen kyllä juttuun kaikkien kanssa. Vietän suurimman osan ajastani kotona pelaillen tai tv:tä / sarjoja katsellen. Tykkään käydä kävelylenkeillä päivittäin. Lumilautailemaankin olisi kiva päästä vielä tänä talvena. Kirpputorit on myös jees. Mieluummin kierrätän kuin ostan uutta. En tupakoi. Alkoholia melko harvoin. Olen vielä vähän toipilaana, joten musta ei saa seuraa tilaisuuksiin tai tapahtumiin joissa on paljon ihmisiä. Esim, keikat ja festarit yms. Kaikki rauhallinen menee. Loppuvuodesta jäin sairaslomalle työuupumuksesta kahdeksi kuukaudeksi. Joulukuussa palasin työelämään. Vielä on matkaa kuitenkin takaisin normaalitasolle. Parempaan päin päivä kerrallaan. Nuorempana pitkä urheilutausta - olin myös liikuntaluokalla yläasteella - joten minusta voi saada seuraan jossain kohtaa mahdollisesti myös johonkin harrastuksiin. Toki yleiskunto ei ole ehkä ihan niin hyvä mitä nuorempana 😅 Tykkään puuhailla kaikenlaista erilaista tekemisitä. Pakohuoneita olisi kiva koittaa. Lautapelit on kivoja. Pelkästään kahvilla istuen tylsistyn melko nopeasti, enkä tosin edes juo kahvia. Olen aina ollut huono luomaan uusia ystävyyssuhteita, joten ajattelin siksi koittaa tätä kautta toisiko tämä jotain uutta.
Etsin uusia ystäviä joidenkaa tehä kaikkee kivaa. Tykkään käydä kävelylenkeil, kahvil, bilettää ja rentoutuu. Voidaan tehä ihan mitä vaan. Alotan tammikuus koulun vantaal. Laita rohkeesti viestii💕
Olen reilu 30v nainen, kaipailisin kavereita kaikenlaiseen tekemiseen. Hengailuun, lenkkiseuraksi, kirppistelyyn, yhdelle/kahdelle, testaamaan ravintoloita...mitä vaan keksitäänkään😊🍕🥘🍱🍰🍻🎫🎳🚴♀️🎮🎶🐕
Moikka! Olen 20-vuotias opiskelija Keravalta, joka etsii uusia kavereita lähettyviltä, joiden kanssa voisi tehdä yhdessä jotain kivaa ja jutella niitä näitä. Olen kiinnostunut eläimistä, luonnosta ja siellä käppäilemisestä. Omistan myös kanin, eli olisi myös plussaa jos pitäisit myös elämistä ja et olisi allerginen. Olen parisuhteessa eli etsin seuraa oman ikäisistä naisista. Jos kiinnostuit, laita viestiä ja kerron vaikka snäpissä itsestäni enemmän.
Moikka,ihmiset♡ oon 26v muija keravalta. Muutama ystävä löytyy,mutta olisi kiva saada uusia ystäviä. Olen mukava,ystävällinen Tykkään käydä keikoilla,kirppiksillä ja syömässä ja ulkoilla.😊 Välimatka ei haittaa ollenkaa koska junat kulkee kuitenkin hyvin kervalta. Toivon pitkänajan kaveruutta ja että pystyy nähäkin välillä. Multa löytyy hyvin aikaa nähä arkena ja vklp. Ikähaarukka sais olla 20-27 Illanistujaiset ja peli-illat on kivoi❤️ Musta saa seuraa melkein minne vaan,ja ei ole väliä onko sulla lapsia vai ei :) Snäp,ig saa yv:llä :)
Laitetaanpa jotain ilmoitusta. Täällä Keravan sopukoissa on nyt jokunen vuosi tullut asuttua, ja tilaa olisi uusille tuttaville. Savosta Helsingin kautta tänne (pysyvästi?) eksynyt. Puolison kanssa asustellaan kaksistaan, ja päivät menee pitkälti it-alan etätöissä kotosalla, ja illat erinäisiä asioita jubaillen. Olen nyt vähän laiska ja listailen ranskalaisilla viivoilla vähän tarttumapintoja: - Kevyt pc pelailu. - Lautapelit ja roolipelit. - Pyöräily ja muukin urheilu kun sattuu persettä saamaan penkistä ylös. Nyt koitain innostaa itseäni talviurheilusta. - Halu olla eräjormempi. Takapiha jo valloitettu telttaillen. - Pitäisi matkustella enempi. Oispa lomaa. Voisi yhdistää ylempään. - Metallimusiikki keikoilla käynti. - Chilien kasvatelu. - Kaljottelu ja saunottelu. Jos luulet että jotain jutun juurta löytyy niin suapi laitella viestiä varsin vapaasti.
Moikka! Etsin ystävää/ystäviä retkeilyn ja kalastuksen pariin. Vaikka viihdyn yksinkin, niin olisi välillä mukava jos olisi ystävä jonka kanssa käydä uusissa paikoissa ja nähdä kaikkea kivaa :) Ja ehkä sä voisit opettaa mulle perhokalastusta? Arkeni kuluu tällä hetkellä töissä ja aikalailla kotosalla. Perheeseeni kuuluu puoliso, pari koiraa ja kissa. Ihmisenä olen iloinen, luotettava, avoin, herkkä ja positiivinen. Olen myös sitä mieltä, että elämää ei pidä ottaa liian vakavasti. Tykkään retkeilyn ja kalastuksen lisäksi myös lapista, live musiikista, kahviloista, museoista, urheilun katsomisesta, leffoista, hyvästä vehnäoluesta. Ja eläimet on mulle tärkeitä. Jos yhtään kolahti, niin heitähän viestiä.
Moi. Täällä 26-vuotias mies Keravalta. Etsin kaveria/kavereita. Elämä pyörii tällä hetkellä oikeastaan vaan työn ja kodin välillä. Olis kiva löytää kavereita ikähaarukalla 20-26 (sukupuolella ei ole väliä), joiden kanssa tehdä jotain esim käydä leffassa kahvilla tai vaikka parilla. Etsin kavereita Keravan alueelta, mutta ei haittaa, jos asut jollain toisella paikkakunnalla. Saatan olla aluksi hieman ujo, mutta kun tutustun paremmin niin silloin alkaa juttuakin tulemaan. Vapaa-ajalla tykkään lukea kirjoja ja välillä katsoa jotain sarjoja tai leffoja snap: Kalle_vaan
Laita rasti ruutuun, tykkäätkö: [ ] pelailla tietokoneella (mahdollisesti jopa juuri fps pelejä) [ ] harrastaa kasuaalisti urheilua (itse käyn salilla, kävelyillä, pyöräilen jne) [ ] viettää iltaa lautapelejä pelaillen tai leffaa katsellen [ ] koota palapelejä [ ] hifistellä teen parissa [ ] käydä ulkona keikoilla/baarissa tai kokeilemassa uusia ravintoloita Jos laitoit ainakin pariin kohtaan rastin ja olet naispuolinen henkilö, niin ota yhteyttä! ^^
Moi, Oon 28-vuotias nainen ja asun miehen kanssa Keravalla. Kavereita on, mutta olis kiva tästä lähistöltä löytää uusia kavereita, joiden kanssa vois töiden jälkeen käydä kävelyl, kahvil tai muuten hengailla 😁 Tykkään tehdä vähän kaikenlaista esim. Käydä kirppiksillä, telttailla, käydä silloin tällöin viihteel/terdel, pelaa sulkkista ym. Tarkotuksena ois aloittaa myös salilla käyminen uudestaan tauon jälkeen. Mielelläni kokeilen myös kaikkee uutta. Mun kanssa voi puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tykkään suhtautuu elämään rennosti ja heittää välillä ehkä (mustaakin)huumoria, joten mun kanssa ei voi olla kauheen tosikko 😁 Pistä vaa viestii tulemaan ja katotaan josko löytyis jotain yhteistä 👌🏼Etsin naispuolisia kavereita.
Summary in English: I'm looking for a vegan to get to meet periodically. Tell me something interesting about yourself, or link your profile where you do that, in your first message or I won't react to it. Oon 36-v ja vastikään havahtunut trans-sukupuolisuuteeni eli oonkin nainen. (Ja vielä enemmän vastikään tullut käsittäneeksi, että myös autisti.) Olisi vallan mainiota omata täältä (tai jostain suht. järkevältä etäisyydeltä, vaikka Tampereelta) edes jokseenkin säännöllisesti livenä tavattavissa olevia tuttavuuksia, joilla on yhtälailla jonkinlaisen läheisyyden pulaa kuin mullakin. Oon muuten avoin erilaisille ihmisille, vaikka harmittaa välinpitämättömyys muiden tuntevien olentojen kärsimystä kohtaan, joten erityisesti vegaanista perustaisin tässä. On päätynyt käymään niin, että melkein kaikki ystävät siellä netissä (joissa on ei-vegaaneja muutenkin) ovat naisia, niin ainakin heidän kanssa olen tullut toimeen hyvin. Miesten kommunikaatio on tosi usein niin kökköä suoraan sanoen :P Tai sitten eivät selkeästi ole lukeneet mun ilmoitusta, tai siitä paljoa piitanneet. Mutta jos susta tuntuu, ettet näihin kompastu, niin siitä vaan niin kokeillaan! Toisinaan olisi hauska lähteä jonkun kaa metsälenkille, uimaan, tai muuten liikkumaan. Sitten elokuvia katselen toisinaan. On kertynyt kuin taikaa iso kokoelma DVD-levyjä. Arvostan semmoista syvällisempää kuten American Beauty tai Kubrickin Hohto. Kitaraa ja pianoa oon soittanut. Mietin, pitäisikö aloittaa tanssiharrastus vaikka vielä. Meditoida voisi myös yhdessä. On mainittava, että mun on vähän hankala toimia ihmisten kanssa, jotka puhuu solkenaan. Mielenterveys- ja neuroepätyypillisyysjutut on olleet kiinnostuksen kohteena, mutta sellaista ADHD-tapausta ei oikein mun mielellä pysty toolaamaan (kan inte tålas med mitt sinne). Tästä on kokemusta. Ja jos ja kun olet mun kaa, arvostan suuresti, ettet omaa pakonomaista tarvetta tiirata puhelinta samalla. Oon aika lailla kaksikielinen, toisena kielenä englanti. Oon myös opiskellut japania ja venäjää. Sinne lähti taas pulloposti :P Etsi Jeppe mulle kaveri! <3
Jokusen vuoden miehen ja kahden kissan kanssa Keravalla asustellu 28-vuotias leipuri. Olis kiva saada ystäviä luontopolulle, kahville, keikoille, viini-iltoihin, kirppiksillä kiertelyyn, hyvissä cocktailbaareissa käymiseen, klubeille tanssimaan tai vaikka ulkomaille!✈️ Minne lähetään?✨️
Etsin uskovaista naisystävää kahvitteluun, lenkkeilyyn ja muutenkin ihan vain ystäväksi; rakastan syvällistä ajatusvaihtoa. Olen taiteellinen yrittäjähenkinen naisihminen jolla on takanaan varsin riemunkirjava menneisyys. Uskoontulon jälkeen elämä on rauhoittunut mutta senkin jälkeen olen rakastanut menemistä ja tulemista. Toivoisin että olisit iältäsi 35-55 vuoden väliltä ja mielellään elämässä vastoinkäymisiä nähnyt ja läpikäynyt yksilö.
Moikka. Olen 24 vuotias nainen Keravalta. Etsin uusia kavereita shoppailemaan,kahville,kävelylle yms:) käytän välillä alkoholia ja illanistujaiset on kivoja. Asun yksin. Tykkään käydä keikoilla ja matkustella. Tykkään meikeistä, tatuoinnista, lävistyksistä Olen luotettava ja ystävällinen,sosiaalinen Laittaakaa rohkeasti yv:tä. :) Ikä-haarukka sais olla (20-27) Olis kiva löytää uusia ystäviä elämään. Ei ole väliä mistä päin oot.
Etsin kavereita keiden kanssa vois pelata kaikenlaisia videopelejä, katella elokuvia tai sarjoja, lähetellä meemejä, puhuu kaikesta turhanpäiväsestä, käydä joskus tekemässä jotain jos mieli tekee jne. :D Luonteeltani oon semmone outo, huumorintajunen, energinen ja aluks vähän ujo, mut jos jotain yhteistä löytyy ni oon aika puhelias. Kerro itestäs jotain ja laita perään vaikka discord. En vastaile sähköposteihin
34 vuotias turvallisuusalan duunari Keravalta. Hakusessa seuraa 27-35 vuotiaista (+/-2v) Seuraksi käymään vaikka kävelyllä, kahvilassa, baarissa tai teatterissa. Seuraan aktiivisesti Showpainia ja käyn katsomassa livenä Suomen showpainipromootion tapahtumia Musiikkimakuni on Metallipainotteinen.
Moikkasta! ☺️☺️ Olen eläin rakas ja mulla on ihana hulivili koira. Asustelen mieheni kanssa yhdessä. Olen todella liikunnallinen, luova ja helposti innostuva persoona.☺️☺️ En ole kovin puhelias mutta kuuntelen mielleäni. Mielekkäitä harrastuksia olis: lautapelit, leipominen, kirppikset, lenkkeily, metsässä kävely/vaellus, ompelu, virkkaus, neulonta (ja muutenkin kaikki käsillä tekeminen on in! ❤️), leffojen/sarjojen kattominen, tykkään konsoli ja kännykkä peleistä kuten switch ja uno pelit. Mitä nyt sitten keksitäänkään niin voidaan tehdä kaikenlaista tai kokeilla vaikka uutta harrastusta!☺️ Olen itse savuton enkä myöskään juo ja olisi mukaavaa ettet harrastaisi kumpaakaan minun seurassani.🙂 Heitä rohkeasti viestiä niin tutustutaan!☺️