Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Hyvinkaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moi, jos olet menossa seuraaville assyille niin voidaan vaikka miitata siellä! Itselläni pitkä aika viime käynnistä ja ajattelin käväistä katsomassa tilanteen ihan sisäänpääsyllä, ei pelipaikalla. täällä stabiilia elämää elävä omalaatuinen hyväntahtoinen ihminen joka etsisi lisää rentoja kavereita joiden kanssa voisi välillä joko chillailla, pelailla tai käydä kattelemassa jotain ulkonakin olisi se lähellä tai vähän matkan päässäkin esim. Helsinki tai Hämeenlinna. Jään murtaminen vie oman aikansa, mutta toivoisin että alussa olisi avointa viestittelyä ettei mene ghostailuksi. En pistä tosin pahaksi jos ei ehdi vastailla kuten itellä voi mennä muutamia päiviä välillä kun luin viestin ja aloin tekemään jotain muuta kesken viestin kirjoittelun :D. En pidä vaatimuksista koska tuntuu siltä että sellaisten asettaminen turhaan suodattaa pois ihmisiä joiden kanssa muuten olisi hyvät vibat. Koen että parhaiten toisen voi tuntea ja puhua rennommin irl jossa sekin vie toki aikansa. Olisi kova jos jossain vaiheessa voitaisiin puhua mistä vaan turhasta tai tosissaan pohtia asioita :D Itse en juuri koskaan käy juomassa, mutta en sano ei jos yksille lähtee. Itselleni ei ole ongelma matkustella vaikka Helsinkiin asti koska oma auto ja julkiset. Keikat, tapahtumat tai vaikka huvikseen hengailu jossain tai pelailu olisi tähtäimessä. Pitkä aika kun viimeksi tullut matkusteltua ulkomailla vaikka videoita tullut katseltua mitä ei kannata tehdä. Jos olet kova matkustelemaan niin pieni opas ei olisi pahitteeksi päästä alkuun kun tutustutaan pidemmän aikaa. Avainsanoja: tekno, metalli, keikat, it, tietotekniikka, pelit, mh:w, auto, matkustus, vain kavereita
Heippa! Oon 29v naisenalku Hyvinkäältä ja olen alunperin lähtöisin Hangosta. Opiskelin Turvallisuusalan ammattitutkintoa josta valmistuin alku keväästä. Minulla löytyy 20vk ikäinen narttu pentu joka on rodultaan Pitkäkarvainen Collie. Ystävät kaikki asuvat toisilla paikkakunnilla eikä siksi nähdä kovin usein vaikka käynkin jonkin verran Vantaalla, mutta täällä Hyvinkäällä ei ole kavereita laisinkaan. Luonteeltani oon todella sosiaalinen, alkuun ehkä ujokin. Huumorintajua löytyy huhujen mukaan, mut parasta mussa on positiivisuus, kiltteys, avoimuus ja suorapuheisuus. Alkoholia en käytä ollenkaa enkä myöskään polta röökiäkään joten minua ei baari reissulle saa juomaan. Sukupuolella ja iällä ei ole väliä, mut kuhan olet alle 50v. Suosittelen tutustumaan ja ottamaan selvää, mun kanssa voi puhua aina syvällisistä ja ihan mistä vaan. Auto löytyy, jolla pääsee eteenpäin, taaksepäin ja tarvittaessa sivuttain, joten paikkakunnallasi ei ole myöskään väliä! Voisinko minä olla se kauan kadonnut ystäväsi? ☺️
Etsin elämääni uusia tuttavuuksia, joiden kanssa synkkaa luontevasti, ilman draamaa tai kiirettä. Yhteistä tekemistä mm: treenata, ideoida, rakentaa ja välillä vain vaihtaa ajatuksia. Hyvät keskustelut, yhteinen tekeminen ja flow ratkaisee. Arki on hyvässä balanssissa: työt kunnossa, treenit rullaa ja omat projektit etenee. Nyt haussa tyyppejä, joiden kanssa elämää voi viedä yhdessä vähän eteenpäin. Teen asioita pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti sekä elämäntyylinä on itseni kehittäminen. Kiinnostuksen kohteita mm.: – kuntosali 💪 – kryptot, raha-ajattelu ja talous – kirjallisuus ja oppiminen – kitara, metalli ja luova tekeminen 🎸 – itsensä kehittäminen kokonaisuutena Salilla tulee käytyä säännöllisesti. Uusia treenikavereita, spottaajia tai lenkkiseura toimii aina. Yhdessä treenaaminen on aina vähän enemmän kuin yksin. Sähkökitara soi lähes päivittäin. Rakennan MarkoShreds-kitaraprojektia ja luon siihen liittyvää sisältöä sosiaalisessa mediassa. Teen myös markkinointiin liittyviä töitä. Tykkään brainstormata, kehittää ja viedä ideoita eteenpäin – musiikki, sisältö, projektit tai ihan uudet jutut. Grindaamisen vastapainoksi tykkään matkustelusta ja liikkeessä olemisesta – roadtrip Suomessa tai reissu ulkomaille, molemmat käy. Elämässä oltava tilaa kokemuksille, ei pelkästään duunille. Rohkeasti viestiä, olit mies tai nainen. Hyvät energiat kyllä kohtaa. Instagram: @markolauk tai @markoshreds Ilmoitus ei vanhene.
Heippa! Muutin Hyvinkäälle noin vuosi sitten, muutta uusiin ihmisiin tutustuminen on tuntunut hankalalta. Suurin osa ajastani menee opiskeluun ja töihin mutta yleensä on viikonloput vapaat. Eli viikonloppuseura olisi ainakin jees! Vapaa-ajalla tykkään lenkkeilystä, videopeleistä, piirtämisestä ja kirpputoreilla kiertelystä. Olisin kiinnostunut kuntosalista... Eka kerta vaan vähän jännittää. 😂 Viihdyn eniten naisten seurassa, mutta kyllä muutkin kelpaa! Iällä ei ole väliä kunhan olet aikuinen. Ota vaan yhteyttä jos kiinnostaa! [email protected]
Moikka, Olen 34v nainen Hyvinkäältä. Etsin uusia kavereita ja ystäviä. Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on kuvataide, henkisyys, kissat, luonnossa kävely, musiikki, kitaran soitto, keskustelu, asmr-videot, kädentaidot. Olen ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Kokemusta on sosiaalisesta jännittämisestä ja yksinäisyydestä. Olisi mukava löytää joku, jonka kanssa jakaa asioita, löytyisi jotain yhteistä ja voisi mahdollisesti viettää aikaa joskus irl. Laita viestiä jos kiinnostuit.^^ Ps. En etsi täällä parisuhdetta
Moikka! Etsin uusia kavereita, ja kokeilen onnistuisiko tätä kautta. Olen muuttanut Hyvinkäälle muutama vuosi sitten takaisin, ja olisi mukava löytää kavereita täältä lähempää. Olen työelämässä ja tykkään mm. opiskelusta, lenkkeilystä, kuntosalista sekä ihan vain olla kotona ja katsella sarjoja/leffoja yms. Toisinaan on kiva käydä yksillä (tai kaksilla) muuten vain tai vaikka fiilistelemässä jotakin keikkaa. Musta saa seuraa oikeestaan mihin vain perusaktiviteettiin: kahville, drinkeille, ostoksille, keikalle, teatteriin, salille, lenkille yms :) Lisäyksenä vielä, että etsin kavereita, en seurustelusuhdetta. Laita viestiä, jos yhtään olisi sellainen olo, että olisi mukava tutustua ja nähdä joskus ihan livenäkin.
Etsiskelen mukavaa naista ystäväksi, mielellään pitkäaikaiseksi ystäväksi. Käyn töissä hyvinkäällä, ja työni on hyvin vapaata, eli olisi hienoa jos pystyisi esim arkena tapaamaan ja viettämään hyviä keskusteluita ja hyviä kahvihetkiä. 🤗
Hei, Olen 30-vuotias mies, muutin hiljattain Hyvinkäälle. Etsin uusia ystäviä. Olen ennakkoluuloton, optimistinen ja hyvä kuuntelija Pidän luonnosta, museoista, lenkkeilystä, videopeleistä, elokuvailoista, pitkistä kävelylenkeistä luonnossa, hengellisyydestä ja voit keskustella eri aiheista. Iällä, sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella tai ihonvärillä ei ole minulle väliä. Olisi kiva saada seuraa. Ota yhteyttä jos olet kiinnostunut!
Oon 21-vuotias Hyvinkäältä ja opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi. Vapaa-ajalla harrastan crossfitiä ja pelaan myös jonkin verran. Oon alkuun vähän introvertti, mutta jos juttu luistaa ja oot mukava, niin musta saa kyllä todella puheliaan ja lämpimän jutustelijan. Tuu ihmeessä tutustumaan – kerron mielelläni lisää siellä
Moi. 41 - vuotias mies etsii uusia kavereita Uudenmaan lähistöltä. Jokela, Järvenpää, Hyvinkää ja mahdollisesti myös Riihimäki. Elämäntilanne sellainen, että tapaaminen välillä hyvin hankalaa ja entiset kaverit käyneet siksi hyvin vähiin. Olen avoin lähes kaikelle tekemiselle ja ihan pelkälle juttelulle myös. Sukuouolella tai parisuhdestatuksella ei ole väliä ja ikähaarukka n. 30 - 50. Pidän huonosta huumorista ja kaiken ei todellakaan tarvitse aina olla vakavaa. Mutta myös syvällisemmät keskustelut ovat lähellä sydäntä.
Moikka Oon 21v nuori hyvinkäältä päin ja etsin vain kavereita. Tykkään leffoista, leivonnasta, ulkoilusta, video- ja lautapeleistä. Olis kiva löytää seuraa arkeen ettei tarttis kotona istuu kaikki päivät kissojen kaa. Oon tosi menevä tyyppi eli lähen mukaan kyl kaikkeen sporttiseen tai muuhun mitä tulee mielee. Olis myös kiva jos sillon tällön viikonloppuna pitäis porukal hauskaa tai festareilla pääsis käymään, kun en oo ikin ollu :) Mieluiten 18-26 Ikästä seuraa snap: nopsak
34-vuotias mies Hyvinkäältä tässä etsiskelee uusia kavereita, vanhat on lähteneet omille teilleen. Paljon vietän aikaa ihan kotona mutta olisi kiva joskus käydäkin jossain kahvilla, keikoilla tai vastaavaa kun olisi seuraa siihen. Omat kiinnostuksen kohteet pyörii lähinnä musiikin ympärillä mutta kiinnostaa kyllä keskustella kaikenlaisista aiheista. Olen myös hyvin eläinrakas vaikka tällä hetkellä ei itseltä eläimiä löydykään. Ota yhteyttä jos kiinnostuit!
Heips! Oon 29 v iloinen, urheilullinen ja positiivinen. Etsin uusia ystäviä, niin urheiluun, mutta miksei kahville tai kirppareille, lautapelit ja taiteilu menee myös. Käyn pilateksessa, satunnaisesti salilla/crossfitissa. Ja juoksemiseen oisi kiva löytää seuraa. Juoksen vaihtelevasti 5-10km mutta ei haittaa kokeilla juosta enemmän. En etsi parisuhdetta. Ei väliä sukupuolella tai iällä. Laita viestii :)
Täällä 30-vuotias nainen Uudeltamaalta etsii uusia tuttavuuksia 🙂 Harrastukset ovat melko eläin- sekä autopainotteisia. Kahvittelun/syönnin parissa jutustelu ja ulkoilu/uimassa/salilla käynti olisi mukavaa ja lapsia on yksi hetken päästä syntymässä. Aktiiviseen ja jatkuvaan näkemiseen eivät voimavarat ja aikataulut tällähetkellä taivu, mutta samanhenkisen ihmisen kanssa olisi ihana pitää yhteyttä ja vaikkapa kerta viikkoon yrittää järkkäillä yhteistä tekemistä. Huumorintajua löytyy ja luontevassa seurassa olen enempi heittäytyvä kuin kuoreen käpertyjä 😁
Etsinnässä olis uusia kavereita ja jopa ystävii ☺️ Muutin juuri Hyvinkäälle, joten täältä päin olisi kiva löytää kavereita. Oon tykästynyt hirmuisesti lenkkeilyyn ja siihen olis kiva saada seuraa tai ihan oikeastaan mihin vaan. Luonteeltani oon avoin ja rehellinen, sekä huumorintajuinen. Shoppaileminen on yksi mun lempi harrastuksista. Ottakaa rohkeasti yhteyttä ja tutustutaan paremmin ☺️☺️ Multa löytyy Snapchat ja Instagram, niissäkin voi ottaa yhteyttä jos se on helpompi. SC laurakkaroliina ja Instagram laurakkkaroliina. ❤️
Moikka, monta vuotta tullut tätä ilmoitusta pidettyä aktiivisena ja päivittelenkin sitä nyt vähän uuteen tyyliin! 😊 Täällä siis huumorintajuinen ja ymmärtäväinen kirjoittelija. Viihdyn luonnossa harrastuksieni merkeissä suhteellisen paljon, eli valokuvaan ja pyöräilen. Satunnaisesti tulee myös käytyä autolla reissaamassa lähinnä Suomessa mutta ulkomaatkin kiinnostavat. Toki myös rennot aamut ovat se oma juttu, aina ei jaksa olla aktiivinen ja mielummin heitänkin aamutakin päälle ja heräilen rauhassa uuteen päivään, useimmiten positiivisella asenteella varustettuna! 😅 Laittele siis viestiä jos yhtään kuulostaa tutulta tai samaistut aiheisiin niin vaihdellaan kuulumisia ja puhutaan niitä näitä, aina löytyy jotain aihetta josta jutella. 😊
Nainen, jonka sisin on kaunis ja jolla halua tutustua mieheen muutenkin kuin pintapuolisesti, tämä on sinulle. Yhteydenottoasi kaipailee 40-vuotias huomaavainen, älykäs, kokkaamista rakastava (ruoka on intohimo), vapaaehtoisesti lapseton, pitkätukkainen mies. Minulla on aivovamma, mutta se ei rajoita elämääni muuten kuin, että en ihan kaikkea jaksa tehdä samoin kuin joku muu. Kaikki raajat ovat tallella ja toimivat. (Älä pelkää, se ei ole tarttuvaa.) En tykkää esim. isoista ihmisjoukoista, varsinkaan yksin ja nautin hiljaisuudesta. Pidän kuitenkin läheisyydestä ja yhdessäolosta. Olen luotettava, rehellinen ja kuulemma hauska, yksinäisyys vaan meinaa vähän vaivata ja sosiaaliset tilanteet yksin ahdistaa. Toivoisin että olisit innokas maistelemaan erilaisia ruokia, avarakatseinen, ymmärtäväinen ja ei-pinnallinen/turhamainen ja pidät vaikkapa luonnossa retkeilystä/telttailusta. Alkuun toivoisin tutustumista kirjoittelun muodossa, mutta tapaaminen on mahdollinen kyllä jos hyvin synkkaa. Olen todella hyvä tekemään ruokaa, mutta muuten ihan vaaraton. Arvostan oikeinkirjoitusta ja sitä, että ei ole vainoharhainen ja/tai usko salaliittoteorioihin. Etäisyydellä ei ole merkitystä 😊 (Kesät vietän suurimmaksi osaksi Tampereella.) Instagram: Inutile81 Kik: thewazoo Snapchat: aheidenberg7
Olen 30-vuotias nainen Hyvinkäältä. Olen liikunnallinen ja aktiivinen, käyn juoksemassa sekä kuntosalilla. Luonteeltani olen luotettava, positiivinen, empaattinen ja ystävällinen sekä tykkään paljon koirista. Lisäksi olen heittäytymiskykyinen ja huumorintajuinen. Etsin ystäviä jotka ovat myös liikunnallisia, ystävällisiä, positiivisia ja heittäytymiskykyisiä. Tykkään erityisesti liikunnallisista aktiviteeteista ja olen innokas kokeilemaan erilaisia lajeja mutta minusta saa myös seuraa muuhunkin tekemiseen. Myös luonnossa liikkuminen ja pidemmät retket siellä kiinnostavat. Arvostan ennakkoluulottomuutta ja heittäytymiskykyä. Minussa on introvertin piirteitä mutta luotettavassa ja mukavassa seurassa olen hyvinkin avoin ja tykkään myös keskustella syvällisemmistäkin asioista. Arvostan mikäli sinulta löytyy herkkyyttä, maalaisjärkeä ja avarakatseisuutta elämää kohtaan. Sukupuolellasi ei ole väliä. Mikäli olet luotettava ja omaat kuvailemiani piirteitä olisi hienoa tutustua.