Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-savo. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Täällä kirjoittelee kahden alle kouluikäisen lapsen, vuorotyötä tekevä äiti. Olen naimisissa. Olen muuttanut yli 12-vuotta sitten pohjois-savoon ja sen jälkeen asunut useammalla paikkakunnalla ja kylällä. Kavereita on, mutta elämäntilanteet huomioon ottaen on yhteydenpito jäänyt vähemmälle muuttojen myötä. Nykyisin sijaintini on hyvin keskellä p-savoa, esimerkiksi Kuopioon on n. 40min, Siilinjärvelle 15min ja Iisalmeen 45min matka autolla. Sinun sijaintisi ei siis ole este, sillä data kulkee sovelluksilla, puhelinlangat laulaa ja autoa voi tankata. Harrastan käsitöitä ja touhuilen koirien kanssa sen mitä lapsiperhearjelta, töiltä ja AMK opiskeluiltani ehdin (valmistuminen ennen joulua, wuhuu!). Kuuntelen äänikirjoja ja musiikkia, maalailen, hoidan kotia ja teen pihatöitä. Olen räiskyväksi kuvailtu introvertti. Viihdyn omissa oloissani paljon, mutta kaipaan myös mielekästä seuraa, jonka kanssa jakaa hyviä muistoja, saunailtoja, elämän murheita ja huonoa lenkkeilysäätä. Eli melkeinpä ihan mitä tahansa "elämän makuista". Toivoisin sinun ymmärtävän "äiti arkea" ja ruuhkavuosien haasteita. Muulla ei niin ole väliä.
Etsin ystävää elokuviin sieltä on tulossa tulevana keväänä monta mielenkkintoista elokuvaa! Voitas mennä yhdessä elokuviin Pyynön esittää 56 vuotias miehen näköinen mies Siis etsiskelen elokuva seuraksi pohjois savolaista 45-57 vuotiasta nais ihmistä! Kirjoittele kerro itsestäsi enempi, ehkä jokin molempia kiinnostava julkaisu löydetään!
Hei, hakusessa ois luotettavia ystäviä joiden kanssa voisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Jonka kanssa istua iltaa tai käydä vaikka shoppailemassa. Mikä nyt olisi mukavaa ajanviettoa. Käyn itse harrastamassa ryhmäliikuntaa, joten sinnekin ois mukava saada kaveri mukaan. Ei siis ole hakusessa parisuhde, vaan puhtaasti kavereita toivon löytävän. Iällä ei ole väliä.
Löytyykö Kuopiosta retkeilykaveria päiväretkille, pidemmätkin reissut käy. 😊 Itse olen 40v nainen ja asun Kuopiossa. Tykkään liikkua luonnossa, pyöräillä, talvella hiihtää, luistella, eli harrastuskaveri hakusessa. Yksin aina niin tylsä lähteä ja itsellä retkien suhteen ongelmana se, kun en omista korttia enkä tietenkään autoa niin liikkuminen välillä hankalaa, luontokohteisiin pidemmälle ei muuten pääse. Osallistun tietenkin bensakuluihin. 😊 Ota rohkeasti yhteyttä.
Moi! Olen 31 vuotias nainen, asun Kuopiossa, olen kotoisin etelä-Suomesta. Olen töissä käyvä. Ystävät ovat kadonneet ja tunnen itseni yksinäiseksi. Olisi kiva jos voitaisiin jutella mitä mieleen tulee kuin iloista ja suruistakin. Jos asut lähellä voitaisiin nähdä, mutta ei haittaa jos asut kauempana.
Hello, hello!! Just Varkautee muuttanu 21v taidehämy ettimäs seuraa täällä! Ois kiva löytää ihmisiä joiden kaa hengailla, mieluiten sellasii joilla ois samanlaisii mielenkiinnostuksen kohteita. Keikoillaki ois kiva käyä yhessä, jos niitä jossai lähialueilla joskus ois. Täl hetkellä mulle kiinnostavimmat jutut on taide sekä käsityöt. Musiikki on myös toki iso osa elämää, ja rakastan iha jumalattomasti erityisesti kaikkee kasarilta. Suurimmaks osaks nykysin kuuntelen punkkia ja post-punkkii, esim. Rattusta, Mustaa Paraatia, ja Pelle Miljoonaa. Mut kuuntelen myös tosi paljon muitaki artisteja, nii kannattaa vaa rohkeesti kysyy jos haluut kuulla enemmän. Oon ehkä vähän kasarille jumittautunu tyyppi, tyylin sekä joienki muie juttujen kohtee. Erityisesti sen kyl huomaa musiikkimau'ssa sekä tyylis, nii ois sillee kivaa tutustuu tyyppeihin jotka on myös samalla aaltopituudella täs asias. En oo mitenkää hirveen nirso siit kenee halusin tutustuu. Toki ois kiva jos oisit 19-25, ja mieluusti jollain tavoi punkkari taikka gootti, nii vois ainki heti tietää et meil o jotai yhteist. Mut kantsii vaa laittaa rohkeesti viestii, ja voiaa kattoo tullaaks toimee! En oo mikää tiukkapipo, ja mulle on ihan cool tutustuu erilaisiin tyyppeihin, vaik meil ei välttis oiskaa hirveesti samoja kiinnostuksenkohteit.
Moi, olen kolmeakymppiä lähestyvä, hiljattain Kuopioon muuttanut nuori nainen, joka etsii samanhenkistä seuraa. Aikaisemmat ystävät ovat muuttojen myötä jääneet toisille paikkakunnille ja huomaan kaipaavani arkisin oman puolison seuran lisäksi ystävien seuraa. Harrastan käsitöitä ja liikuntaa eri muodoissa. Tykkään lenkkeillä, uida (säässä kuin säässä), samoilla metsässä, käydä salilla, kiipeillä… mitä milloinkin tekee mieli ja mihin saa kavereita huijattua mukaan! Olen aloitteleva oman elämäni puutarhuri, jonka käsissä kasvit ovat yleensä kuolleet. Tänä kesänä sain kuitenkin kasvatettua huikean sadon kurkkuja ja kurpitsoita. Tästä se lähtee! Yritän somettamisen sijaan lukea kirjoja ja uutisia, tykkään puhua yhteiskunnallisista aiheista. En viihdy baareissa, mutta viinittelyseuraa minusta saa silloin tällöin! Olen kuitenkin huomannut, että parhaimmat keskustelut käydään usein selvin päin. Olen suorapuheinen ja ajattelevainen, mutta myös herkkä ja empaattinen. En etsi parisuhdetta enkä kirjekaveria. Etsin ystävää, jonka sohvan nurkassa voi juoda hävyttömän paljon kahvia työpäivän jälkeen ja lätistä elämästä ja kuolemasta. Ensisijaisesti etsin naispuoleisia ystäviä.,Jos yhtään nappasi, pistä viestiä ja katsotaan, kulkeeko juttu!
Hei! Täällä 27-vuotias naisihminen etsii uusia ystäviä! Pidän esimerkiksi musiikista (rock, ramopunk, metalli, kantri), pleikkapeleistä, leipomisesta, kissoista, muumeista ja kirppistelystä. Ammatiltani olen varastonhoitaja mutta tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Perheeseeni kuuluu mies, 10kk poika ja kaksi kissaa🐈🐈 Ystäviä minulla ei hirveästi ole joten juttuseura kelpaisi :) Olisi mukavaa löytää joku jonka kanssa voisi höpöttää ja jakaa elämän iloja ja murheita. Jos kiinnostaa tutustua, laitathan viestiä! Minulle ei ole väliä iälläsi tai missä päin asut.
Hello I will like to make friends, preferably female. I am a Christian and still improving my Finnish skills. You will get to know me more when we start talking. If you don't mind send a message. instagram: otkings_nathan
Moi! Täällä kirjoittelee kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Kuopiosta. Olen ystävällinen, jos sanon pahasti, pyrin muuttamaan asian. Olen 22-vuotias, syyskuussa mittariin tulee 23 vuotta. Olen sosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa. Uskonnolliselta vakaumukseltani olen ateisti ja satanisti. Tähän väliin sanon, en ole puhdas syntyperäinen savolainen, sillä oon syntynyt Tampereella. Olen LGBTQIA+ -yhteisön kannattaja ja olenkin aseksuaali. Jos arvomme käyvät yhteen, otan mielelläni uudet ystävät vastaan, rajoitteita, kuten ikää tai sukupuolta en ota niin vakavasti! Otathan siis yhteyttä, myös nettikaverit käy!
33-vuotias nainen etsii uusia kavereita ja ystäviä.. :) Mieluiten vaihtaisin enemmänkin kuin pari viestiä. Seuraa minusta saisi esim. ulkoiluun, elokuviin, terassille jne. Luonteeltani olen huumorintajuinen, rehellinen, luotettava ja rauhallinen . Aluksi saatan olla vähän hiljainen, mutta kyllä puhetta sitten riittää kun tutustuu paremmin. Pidän eläimistä, erityisesti koirista, vaikka minulla ei tällä hetkellä olekkaan lemmikkejä. Ilmoitus ei vanhene! :)
Olen introvertti kotihiiri Iisalmesta. Vaikka viihdynkin parhaiten pienemmissä piireissä, olen tunnettu huumorintajustani ja omalaatuisuudestani. Suuret ihmisjoukot eivät ole minun juttuni, mutta jos henkilökemiat kohtaavat, minusta saa todella hyvän ja luotettavan ystävän.Vapaa-ajallani nautin matkustelusta, maalauksesta, PC-pelaamisesta, valokuvauksesta, kalastuksesta ja metsästyksestä. Asun mieheni kanssa, mutta meillä ei ole lapsia.Etsin ystävää, jonka kanssa voisi jakaa arjen pieniä iloja – kahvitella, käydä shoppailemassa tai vaikkapa lähteä valokuvausreissuille. Jos tämä kuulostaa sinusta kivalta, olisi mahtavaa tutustua!
Etsin kaveriksi ajatusten vaihtoon aikuista naista, olen 51v mies Iisalmesta ja olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin. Jos oikein synkkaa ni tavatakkin vois.....
Moikka! Olen 45 vuotias nainen Kuopiosta. Minulla on kolme lasta jotka ovat aikuisia ja asuvat omillaan. Elelen pienessä omakotitalossa puolisoni ja kissan kanssa. Etsin ystävää lenkkipolulle, shoppailuun lumilautailuun/lasketteluun, pussikaljalle, ulkoiluun, taivaanrannan maalailuun, syvällisiin keskusteluihin, yms yms... Toivon että terveys, hyvinvointi ja kauneus asiat kiinnostaa. Toivoisin myös että mailman katsomuksemme kohtais jollain tasolla että osaat kriittisesti suhtautua mitä media meille suoltaa. Esim. et lähtenyt korona sekoiluun mukaan. Olen käynyt sukupuolenkorjaus prosessin 5 vuotta sitten. Mun entisen elämän kaverit ystävät on lähinnä miehiä ja ne harvat naisen on muuttanut pois kuopiosta. Olisi mukava löytää nainen täältä läheltä ystäväksi. Jos mun elämää haluaa käydä stalkkaamassa niin... #nosturitäti ig https://www.facebook.com/kokkonen.heli
Hei. Olen 49v sinkkumies Kuopion läheltä. Olen muuttanut toiselta paikkakunnalta, ja en ole onnistunut saamaan yhtään ystävää/kaveria Kuopiosta. Harrastan jonkun verran salilla käymistä, mutta olisin kiinnostunut löytämään uuden harrastuksen. Ikähaarukkaa en aseta, ja sukupuolella ei ole väliä. Kunhan kemiat kohtaa, ja juttu luistaa. Olen aluksi ujo ja hiljainen, mutta tutustuttua olen ihan puhelias.
Heipsun tosiaan kaverit on lähtenyt ympäri mualimmaa ja olis kiva saada harrastus kaveria miks ei vaikka lenkki seuraa tai muuten vaan kahvitelee, tosiaan 18-40v olipa nainen tai mies nin tervetuloa tutustumaan Ja snäppi löytyy Gröhn2020
Löytyykö kaveria jutteleen 55 v. miehelle? Käydään vaikka kahvilla joskus. Kirjoittele