Kuvaus
Täällä kirjoittelee kahden alle kouluikäisen lapsen, vuorotyötä tekevä äiti. Olen naimisissa. Olen muuttanut yli 12-vuotta sitten pohjois-savoon ja sen jälkeen asunut useammalla paikkakunnalla ja kylällä. Kavereita on, mutta elämäntilanteet huomioon ottaen on yhteydenpito jäänyt vähemmälle muuttojen myötä. Nykyisin sijaintini on hyvin keskellä p-savoa, esimerkiksi Kuopioon on n. 40min, Siilinjärvelle 15min ja Iisalmeen 45min matka autolla. Sinun sijaintisi ei siis ole este, sillä data kulkee sovelluksilla, puhelinlangat laulaa ja autoa voi tankata. Harrastan käsitöitä ja touhuilen koirien kanssa sen mitä lapsiperhearjelta, töiltä ja AMK opiskeluiltani ehdin (valmistuminen ennen joulua, wuhuu!). Kuuntelen äänikirjoja ja musiikkia, maalailen, hoidan kotia ja teen pihatöitä. Olen räiskyväksi kuvailtu introvertti. Viihdyn omissa oloissani paljon, mutta kaipaan myös mielekästä seuraa, jonka kanssa jakaa hyviä muistoja, saunailtoja, elämän murheita ja huonoa lenkkeilysäätä. Eli melkeinpä ihan mitä tahansa "elämän makuista". Toivoisin sinun ymmärtävän "äiti arkea" ja ruuhkavuosien haasteita. Muulla ei niin ole väliä.