Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pirkanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Täällä kirjoittelee 23- vuotias nainen Tampereelta. Oon asunu Tampereella kohta viisi vuotta mun poikaystävän kanssa, mutta yhtään oikeeta kaveria ei oo vielä löytynyt. Olis ihana löytää sellanen kaveri, jonka kanssa näkemiset ei jää vaan pariin kertaan ja pidettäisiin säännöllisesti yhteyttä. Mä oon luonteeltani tosi rauhallinen, huumorintajuinen ja mulle on helppo puhua. Rakastan syvällisiä keskusteluja. Odotetaan vauvaa, joka syntyy kesäkuussa, joten ois ihana tutustua muihin odottajiin/äiteihin. Mulla ei säännöllisiä harrastuksia oikein ole, mutta välillä maalailen ja ulkoilen. Tykkään myös pianon soittamisesta ja piirtämisestä, viihdyn kotona myös kokkaillen hyvää ruokaa ja katselen hyviä sarjoja tai pelaan lautapelejä. Minusta saa seuraa esim. shoppailemaan, kirppiksille ja kahvilaan. Mutta kaikkiin uusiinkin juttuihin olen avoin lähtemään! Oon tällä hetkellä ollut muutaman kuukauden työttömänä ja yksin kotona oleminen alkaa turhauttamaan. Haaveissa olis tulevaisuudessa opiskelu, mutta tuleva vauva vähän hidastaa suunnitelmia. Laita viestiä vaikka snäpissä jos kiinnostaa tutustua: @millatzu12
Olisi mukavaa löytää kaveri kävelyseuraksi. Iällä tai sukupuolella ei niin väliä, kunhan pystytään jutteleen maailman menosta ja voidaan pysähtyä paikoin ihastelemaan luonnon kauneutta ilman kiirettä. Täydellistä olisi löytää sellainen kävelykaveri, jonka kanssa maailmat ja kunto täsmää. Koirasta bonusta. Olen siis eläinrakas. Näillä lähdetään aluksi ja katsotaan löytyykö muuta yhteistä mielenkiintoa, esim uinti, taide ja käsityöt, kirpparit, kahvittelu.
**Moikka!** Oon 33-vuotias tyyppi, asustelen Nokialla mun ekaluokkalaisen lapsen ja kahen bengalikissan kanssa. Aikuisena kavereiden löytäminen on osoittautunut yllättävän vaikeeksi, ja oon alkanut kaivata enemmän seuraa, jonka kanssa voisi jakaa elämän iloja ja haasteita. Olipa sitten kyseessä keskustelut lempikirjoista, matkustamisesta, vanhemmuuden ihmeistä tai mistä vaan. Olis ihanaa löytää kaveri, kenen kans tehä asioita, vaikka vaan kyläillä, kävelylle, leffaan, geokätköileen, puistoon lasten kans, maistella uusia energiajuomia tai sitten vaan vaihtaa viestejä arjen kiireiden keskellä. Jos tunnistat itsesi jostain tästä tai haluat vain jutella, laita viestiä!
Joo elikkäs kaveri seuraa hakusessa. :) Olen chilli jäbä joka on jäännyt yksinäiseksi iän ja paikkakunnan vaihdon myötä. Eikä se antisosiaalisuuskaan auta asiassa :D Pelailen videopelejä, käyn kävelyillä, keskustaan eksyessäni kiertelen kirppareita, kokkaan ja leivon myös. Sinua kohtaan ei ole vaatimuksia, kuhan olet ihan kiva ihminen niin se riittää :)
Olen vasta Tampereelle muuttanut ja etsin seuraa muuten töissä mutta tällä hetkellä olen intissä, vapaa aika kuluu kämpillä ollessa tai ajellessa ympäri Tamperetta ja sen lähi seutuja, oon hyvin toimeentuleva ja rauhallista tyyppiä eli tykkään siis rauhallisuudesta enkä turhasta häseltämisestä, Tampereelta en ketään tunne joten uudet kaverit on aina tervetulleita. :)
Moikka! :) Sanon heti alkuun et oon tosi huono kirjottaa itsestäni joten anteeksi siitä jo etukäteen! Mutta kuten otsikosta varmaan tuli ilmi niin etsin kavereita jotka eivät olisi mulle vaan hyvän päivän tuttuja joita nään kerran puolessa vuodessa. Tykkäisin ihan rennosta hengailusta, kotona tai ulkosalla. Tietysti pitkällä tähtäimellä voitais mennä myös seikkailee eri kaupunkiin tai keksiä jotain muuta spesiaalimpaa! Olisi ihanaa pitää sarjamaratoneja tai vaikka pelailla yhdessä mutta voit yrittää puhua mut ympäri myös esim. shoppailuun tai iltaelämään :D Myös anime, kpop yms. on mielenkiinnon kohteita mut osaan olla myös puhumatta niistä jos et itse omaa samoja intressejä! Mut tietenkin se olis kiva et meillä olis yhteisiä kivoja asioita mistä puhua ja saada aktiviteettia niistä :) Oon 29-vuotias nainen ja elämä koostuu tällä hetkellä töistä ja yksinäisyydestä joista jälkimmäistä haluaisin kokea huomattavasti vähemmän :') Toivoisin, että olisit suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kanssani, helposti lähestyttävä ja innokas tekstaamaan turhanpäiväisistä jutuista <3 Oon myöskin avoin kaveriporukkaan liittymisestä jos sulta jo kiva sellainen löytyy (tai voidaan perustaa sellainen) Kerrothan itsestäsi lyhyesti kun otat yhteyttä :)
Olen hiljattain Pirkanmaalle muuttanut oman haaveeni perässä elää luonnonläheisempää elämää. Minulle luontoyhteys, perinteet, sekä erilaiset rituaalit tuo hirveästi lohtua, voimaa sekä pyhyyttä tähän yhä maallistuvaan elämään. Itselleni on tärkeää pyrkiä vastavuoroisuuteen ja kokea elävä yhteys siihen maahan ja paikkaan, josta juuremme juontuvat ja jonka piirissä elonkehämme kulkee. Näihin arvoihin liittyen nautin paljon metsässä liikkumisesta, luonnon antimien ja yrttien keräämisestä, luonnon vesissä uimisesta ja nuotion äärellä hurmioitumisesta. Minua kiinnostaisi oppia paljon lisää omavaraisuudesta, oman ruoan kasvattamisesta, villipuutarhan hoidosta ja perinteisistä käsitöistä. Minulle on myös tärkeää pystyä jollakin tavoin luomaan ja toteuttamaan itseäni asioissa, joista pidän. Tätä ammennan mm. valokuvauksen, tanssin ja musiikin keinoin. Pidän myös suomalaisesta vanhasta runoudesta ja kansanperinteistä. Harjoittelen kanteleen soittamista, mistä päästäänkin musiikkimakuuni joka menee kansantanhuista aina raskaaseen metalliinkin saakka. Myös Tolkienin kirjallisuus ja todellisuutta pakeneminen esim. hyvien elokuvien tai pelien parissa on välillä enemmän kuin paikallaan. Löytyisikö täältä samanhenkisiä ihmisiä jakamaan ajatuksia, syviä keskusteluja tai hetkiä luonnossa?
Olen 22v mies tampereelta ja naimisissa. Etsin kavereita kenen kaa olisi mukava hengaa ja voisi olla rehellinen. Harrastuksiini kuuluu: musiikin kuuntelu sekä keräily ja pelailen pleikal myös. Joskus tykkään kokeilla uusia ruokia mutta se on vähä sivu juttu😂. T:Tatu 😎
Moikka! Mie oon transnainen ja asustelen Tampereelta. Aattelin jos lisää kavereita täältäpäi, muutin tänne viime kesänä. Ois kiva löytää seuraa iha vaikka netissä jutteluu, mut mielellää nään face to face sitte ku on vähä aikaa juteltu. Kävelylenkit vois olla kivoja jos satutaa asuu tarpeeks lähekkäi. Harrastuksista löytyy kitaran soittamine, videopelit, kirppareitten kiertelemine, ja joskus jongleeraus. Oma musiikkimaku painottuu pääasiassa jonnekki rockin ja metallin paikkeille, mutta tykkään paljon muittenki genrejen biiseistä. Videopeleistä eniten oon lähiaikoina tykänny yksinpeleistä ja sitte co-op peleistä kavereitten kanssa, online moninpelit jotenki alkanu tökkii itellä, mut voin kyl kokeilla jos joku nappais. Hollow Knight on kyl iha lemppari! Oon myös kasvissyöjä, enkä juo alkoholia, mut nää ei oo semmosia asioita mitä vaatisin juttuseuralta. Kiva jos oisit 20-35v, mut ei oo nii justiisa jos heittää vuodella tai parilla. Sukupuolella ei oo väliä. Ois myös tosi kiva löytää lisää queer-porukkaa! :)
Kaveri seuraa vailla 36-vuotias mies tästä Tampereen ympäristöstä. Ihan vapaa-ajalla hengailuun ja kahvitteluun jne. Käyn töissä viikolla, mutta iltaisin ja viikonloppuisin olisi kiva tehdä jotain muutakin, kuin olla yksikseen. Ehdotuksia otetaan vastaan. Oon ihan mukava :D
Olen 23v isä Tampereelta, olen luotettava, avulias, hyvä sydäminen, empaattinen, sosiaalinen ja herkkä luonteeltani Tällä hetkellä työtön ja elämä hieman yksinäistä. Harrastuksia omaan useita mutta ne ovat aikalailla auto painotteisia. Toisanaan tykkään myös fiilistellä musiikkia yöllä ja pohtia niiden syvempää merkitystä. Olen ehkä hieman filosofinen tyyppi toisanaan. Tulen parhaiten nais puolisten ihmisten kanssa juttuun. Tykkään jutella viesteillä mutta näkeminen myös raha tilanteen mukaan mahdollista. En ole kova urheilun ystävä mutta voin tulla seuraksi tarvittaessa. Baareissa tulee käytyä harvoin, tykkään olla ajokunnossa. Jos olet 20-27v nainen pirkanmaalta niin tutustuisin mielelläni. Jos opit ymmärtämään mua niin oon oikein omalaatuinen tyyppi mutta varsin hyvä kaveri :D
Heii oon 26-vuotias ekan vuoden opiskelija ja asunu Tampereella viime syksystä lähtien. Etsin kavereita/kaveriporukkaa ikäharukalla 24-30. Oon jääny vähän opiskelijajutuista ulkopuoliseks enkä oo oikeen tutustunu kaverimielessä kehenkään. Oon vähän semmonen että jään helposti omiin oloihin jos ei joku henkilökohtasesti pyydä mukaan yms. :p Olis kuitenkin kiva vapaa-ajalle saada (mieluusti opiskelija) kavereita ja lähinnä jotain tekemistä ettei tarvis kotona tuhlata aikaa. Kiinnostaa mm. Kulttuuri, musiikki, konsertit, kuntosali, elokuvat, ruoka ja leipominen. Olis myös ihana käydä joskus opiskelijatapahtumissa! Tärkeintä kuitenki olis saada semmosia ystäviä, joista sais loppuelämäks seuraa :> Oon aika semmonen chilli ja tuun yleensä kaikkien kanssa toimeen. Pääsen kuitenkin paremmin ulos kuorestani jos löytyy yhteisii kiinnostuksen aiheita + kemiat kohtaa.
Hei Tässä kirjoittelen ja katselen löytyiskö täältä semmoista online jutustelukaveria. Ei välttämättä pitkiä keskusteluja, mutta silloin tällöin voisi olla kiva vaihtaa ajatuksia ja jos sattuu mielenkiintoinen aihe, niin mikä ettei se menisi kunnon jutusteluunkin. Lievä nepsy ja sosiaaliset kohtaamiset kuormittaa, niin tällä olisi varmaan kiva jutella. Ei tässä muuta nyt tällä kertaa.
Yksinäisyys ei tunnu hyvältä, joten etsin uusia samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi tutustua ja mahdollisesti saada seuraa ihan elävään elämäänkin. Aina ei ole pakko puhua paljon, vaan voi muuten viettää aikaa kahdestaan, vaikkapa jonkun tekemisen merkeissä tai vain oleillen. Vaikka asuisit kauempana, sen ei tarvitse olla tapaamisten este. Olen kristitty, mutta olen kiinnostunut tutustumaan myös toisenlaisen maailmankatsomuksen omaaviin ja katsomaan syntyykö ystävyyttä. Luonteeltani olen enemmän rauhallinen perhekeskeinen koti-ihminen kuin menevä, en välitä juhlimisesta tai muusta meluisasta jossa on paljon ihmisiä. Huumori ja hyväntahtoinen asenne toisiin tuovat iloa yhdessäoloon. Tärkeitä elämänarvojani ovat aitous, rehellisyys, rentous, luotettavuus, kunnioitus. Kiinnostuksenkohteitani ovat lukeminen, musiikki, käsillä tekeminen, luonto, tekniikka, yhteiskunta, historia, lautapelit, videopelit, maaseutu, kissat.
Hei olen sosiaalinen introvertti. Aina asunut Tampereella, mutta omistanut vain muutaman ystävän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan kaveria tai ystävää. Osalle tullut perhe ja osa muuttanut pois tai elämäntavat ei kohtaa. Olen lähihoitaja eli teen kolmivuoro työtä. Introverttiyden ja 'erityisherkkyyden' takia koen ajoittain uupumista. Omistan pienen kissanpennun. Tykkään kuunnella vanhaa rokkia sekä metallia. Musiikkimaku on aika laaja. Katselen elokuvia ja tykkään käydä kirpputoreilla. Luen kirjoja. Olen kiinnostunut uskonnoista, psykologiasta. Minua kiinnostaa ihminen ja ihmisyys. Ajoittain koen masennusta sekä ahdistusta ja olen aikamoinen kotihiiri. Tykkään pelata tietokonepelejä. Lähinnä yksinpelejä tällä hetkellä; fallout, outer worlds, dragon age. Olen ollut pienessä kiltatoiminnassa mukana mm pelit elder scroll ja swtor. Hetken pelasin myös wow. Kaipaan syvällisiä keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Kaipaan myös mukavaa tekemistä. Museot, elokuvat, kahvittelu, mini golf tms. En välitä baareista, mutta välillä voisi muutaman siiderin juoda hyvässä seurassa :)
Oon tosiaan 23v. Äijä Tampereelta enkä juuri tunne täältä ketään. Oon ite rento ja puhelias kaveri joka tykkää pelata vaikka pleikalla, käydä viihteellä kattelemassa keikkoja tai vaikka muuten vaan. Musa maku itellä on todella laidasta laitaan mutta pääsääntösesti rock/metalli ja räppi/poppi. Tykkään myös paljo kattella leffoja yms muuten vaan jutella ja hengata hyväs seuras. Käyn myös salilla ja toivosinkin et löytäs sellasta frendiä joka jakais samoi piirteitä munkaa. Paljo jäi varmasti itestä sanomattaki mut tutustun mielelläni lisää!
Olen 22-vuotias nainen Sastamalasta. Elän tavallista arkea poikaystävän ja koiran kanssa. Kaipaisin kuitenkin elämään ystävää, jonka kanssa viettää aikaa ja jutella. Olen luonteeltani rauhallinen ja harrastan käsitöitä. Ota ihmeessä yhteyttä ja katsotaan klikkaako meillä yhteen.
Moikka! Olen 24-vuotias nainen Tampereelta. Haluaisin kavereita monenlaiseen seikkailuun😊mm.syömään,leffaan,kahvilaan,kirppisteleen,keikalle,keilaamaan ja myös kesällä kesätekemisiin piknik yms...hengailee ja juttelee vaikka syvällisempiäkin. Muutama ystävä on mutta ei haittaisi saada muutama lisää🤩 Luonteeltani oon mm. huumorintajunen,heittäytyjä,tavallinen,rento ja eläinrakas Arki kuluu opiskellen suurimmaksi osaksi. Vapaa-ajalla tykkään ihan vaan olla tai sitten käyn juoksemassa ja nään ystäviä ja opiskelen.
Muutama kuukausi sitten tänne maalle muuttanut, olisi enemmän kuin mukava löytää täältäpäin samanhenkinen kaveri! Arkena aika kuluu töissä. Vapaa-ajalla suurimmaksi osaksi vain kotona tai poikaystäväni kanssa. Pidän remontoimisesta ja sisustamisesta, talvisin laskettelusta.