Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pirkanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Uudet ihmissuhteet hakusessa kun lapsuuden ystävät asustelevat ihan muualla Suomessa eikä paikallisempia ystäviä sen paremmin löydy. Päädyin Tampereelle vuonna 2019, mutta sen aikaisien välivuosien takia tuli todella vähän tutustuttua kehenkään tuolloin. Nykyään opiskelen aikuislukiossa ja toivon mukaan korkeakouluopintojen pariin pääsen sitten kun aika koittaa 😊 Koiran kanssa asustelen, joten mielusti lenkkiseura aina kelpaa 🐕 Reipas samojedi herra kyseessä, joka tulee normaalisti toimeen kaikenlaisien ihmisten kuin toisien koirien kanssa 🐶 Pidän kaikenlaisesta liikunnasta ja mieluusti lähen kokeileen erilaisia lajeja, kamppailulajit ja tanssi varsinkin ❤️ Intohimoisesti käyn rautaa nostamassa salilla säännöllisesti, joten tsemppari mukaan tervetullut ja voin vastapalveluksena varmistaa, että säkin saat viimesetkin mehut irti vikoista toistoista 💪🏻 Kutsuisin itseäni sosiaaliseksi introvertiksi. Vaadin palautumista omissa oloissa säännöllisesti, mutta sitten kun oon lähtenyt liikkeelle tykkään antaa mennä 😆 Iltaa istuu, juomaan, vetämään täysil tanssilattialle, count me in 😁 Keksitään ihan jotain outoo tekemistä ja hullutellaan yhes, extempore juttuu... Kyl rauhallisempi meno myös yhtälailla miellyttää; mennää kahville, elokuviin, museoon pyörimään, kulttuuria ihastelemaan, kirppiksille/shoppailee, johonkin kiinnostavaan tapahtumaan tai yhes opettelemaan uutta taitoa vaikka, you name it 👍🏻 Tulen hyvin toimeen kaikenlaisien ihmisten kanssa (vaikka arvostan rempseää intohimoista asennetta, jota ei rajumpi meno pelota) niin tärkeintä, että oot oma itsesi ja sinä mä haluun sut vastaanottaa 🥰 Arvostan avoimuutta, uteliaisuutta ja syviä keskusteluja. Haluan antaa oman olkapääni muidenkin käyttöön ja kannustavasti tukea ja olla läsnä niin iloissa kuin suruissa. Ihan luonnollisen rauhassa antaa ystävyyden alkaa kukoistaa pikku hiljaa ilman paineita, että toinen tuomitsisi tai tyhmistä sosiaalisista normeista poiketen olisi liian outo, väärässä tai ei tarpeeksi hyvä. Tutustutaan ja luodaan yhdessä jotain antoisaa 🤩 Näin vielä loppuun vähän muita kiinnostuksen kohteita: Anime (maratoonataan yhes joku sarja? Ja kuolataan fiktiivisten hahmojen perään 😅), fantasia/scifi, pelaaminen pleikal silloin tällöin ja pidän pelitubettajien/-striimareiden seuraamisesta, musiikkimaku laaja; mutta raskaampi varsinkin lähellä sydäntä, kova teen kuluttaja 🍵 Ihonhoito ja kauneus 💖 Ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi tärkeää, psykologia ja historia kiintoisaa, sosiaaliset- ja yhteiskunnalliset aiheet jännä puheen aihe. Sun sukupuolella ei oo mitään väliä, mutta olis kiva jos olisit suurinpiirtein samaa ikäluokkaa 😉 Mainittakoon myös, että etin tuttuja pääasiassa tästä lähistöltä, joita voisi nähdä livenä sitten jossain vaiheessa. Oivaa talven alkua kaikille, jotka tekstin loppuun saakka selvisivät ja ilmoitus ei vanhene! 😁
Moro. Olen 41 vuotta mies ja etsin uusia kavereita/kaveri. Olen tällä hetkellä työssä käyvä kahden lapsen yh-isä jotka ovat tyttö 6v ja poika 7v joten mun päivät pyörii niitten ympärillä aika lailla ja joudun menemään aika lailla niiden säännöillä. Olisi kivaa saada aikuista seura silloin tällöin puiston tai sitten johonkin muuhun mitä lasten tämän ikäisten lasten kanssa nyt voi tehdä. Olisi vielä mahtavaa jos sinullakin olisi suhkot samanikäiset lapset/lapsi. Tykkään itse käydä ulkona pyöräilemässä, kävelyllä tai laavulla ja metsä kävelyt on mun juttu joten aika paljon ulko jutut innostaa mua. Käydään myös lasten kanssa aikaa paljon laavulla tai sitten metsässä kävelyllä. Myös minusta löytyy vasta kohta joka tykkää katso leffoja/sarjoja ja pelaan videopelejä (Retro/nyky aikaa) joten minusta saa leffa/sarja seura tai sitten peliseura. Olis kivaa jos saisin sinusta joskus peli seura (Apexin tai johonkin muuhun peliin) itseltä Löytyy aika monta peli mitä pystyn tulemaan pelaamaan. Tykkään katso aikalailla mitä vaan elokuva tai sarja ja puhua niistä. Käydään aika paljon myös kirpputoreilla eli musta/meistä saa seura myös sinne. Minut ja lapset on helppo viedä uusiin juttuihin ja uskalletaan kokeilla uusia asioita. Me ollaan puheliaita ja sosiaalisia joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Minä voin olla alussa vähän ujo mutta se lähtee aika nopeasti pois. Etsin jotain jonka kanssa voisi viettää aikaa lasten kanssa tai joskus kun on oma aikaa, niin olis mahtavaa jos olis jotain sosiaalista elämää. ;) Löytyykö täältä lenkki seura tai sitten elokuvin kun lapset on tarhassa tai yö kylässä? Joskus olis mahtavaa käydä ottaa pari mutta Itse en ole kova juoma ja jää aikalailla aina muutamaan, seuraa musta saa silloin kun lapset ei oo mulla ja jaksan olla pitkään. Ei ole väliä vaikka on nainen tai mies kuhan juttu luista eikä tule semmonen vaivaamaton olo kummallekaan. PS: Varmistaa että sähköpostiosoite on oikein, että pystyn vastaamaan, tai pistää viestiä täältä sivun kautta.
Moi, Olen 44-vuotias lapseton sinkkunainen Tampereelta. Etsin kavereita vapaa-ajan viettoon. Arkipäiväni kuluvat töissä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin kaipaisin ystävää, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ja jonka kanssa jakaa arjen ilot ja surut. Olisi mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada seuraa kahville, kävelylle, konsertteihin, teatteriin tai oikeastaan ihan mihin vaan. En etsi parisuhdetta vaan aitoa kaveruutta ja seuraa vapaa-ajalle. Olen tuntemattomien seurassa aluksi ujohko, mutta tutuiksi tullessani olen iloinen höpöttelijä. Jos siis haluaisit löytää aidon ystävän niin ota yhteyttä! Jään odottelemaan postia sinulta 😃
Hei, täällä 43 v Tampereella asuva lapseton nainen. Käyn arkisin töissä. Iltasin ja viikonloppuisin vapaata, jolloin kaipaisi seuraa esim. kävelylle, teatteriin, leffaan, syömään tms.
Täällä kirjottelee 20v nainen Tampereelta. Asustelen poikaystävän ja meidän pian 5kk koiranpennun, Lystin kanssa 🫶🏻 Kaipaisin aitoo ystävää mun elämään, jonka kanssa vois heittäytyä, lähtee extemporee tekeen aikalailla mitä vaan ja olla aidosti läsnä ❣️ Mä tykkään lukee kirjoja, lenkkeillä, urheilla, valokuvata, kattoo sarjoja/leffoja, kirjottaa ja tanssia. Tietty kanssa kaikenlainen hömpöttely meiän koiran kanssa kuuluu arkeen 🥰 Rakastan myös syksyä, mut ootan joulua myös innolla! Voitas mennä yhessä Tampereen joulutorille munkille ja glögille? 😁 Musta saa myös seuraa drinkeille tai tanssilattialle ja noh, oikeestaan ihan mihin vaan mihin mielikuvitus yltää 😂 Sukupuolella tai iällä ei oo merkitystä, tärkeintä että kemiat kohtaa! Jos tää yhtään resonoi sussa niin laita matalalla kynnyksellä viestiä ja lähetään tekeen kaikkee super ihanaa yhessä! ❣️
Moro! Oon 20v mies Tampereelta ja etsisin ihan vaan juttuseuraa, ja miksei pidempiaikaistakin kaveria, kun sellaista ei ole koskaan ollut. Sukupuolella ei ole mitään väliä. Oon aina ollu huono listaamaan omia mielenkiinnonkohteita, mut kokeillaan: - Musiikki on parasta. Omia lempibändejä/artisteja on The Birthday Massacre, Pitbull Daycare, Front Line Assembly ja Losing Streak. Soitan ite kitaraa ja rumpuja, ja kirjottelen lyriikoita aina välillä. - Valo- ja videokuvaus/kameran kanssa kikkailu on aina kiinnostanut ja tietysti editointi myös. - Elokuvia katon ajoittain. Yleensä jotain minkä oon jo nähny aiemmin. Saw-elokuvat on kultaa ja fanitan niitä melkein uskonnollisesti. Aika tylsähän mä oon, mut jos joku kohta kiinnosti niin hyvä juttu.
Hei! Haussa ihan vaan juttuseuraa. En ole tarkkaa ikähaarukkaa asettamassa mutta mielellään saman ikäistä tai vanhempaa tyyppiä. Sukupuolella ei väliä. En valitettavasti ole kovin kaksinen viestittelemään aluksi, joten pahoittelut etukäteen jos joskus saatan vaikuttaa töykeältä tai liian kärkkäältä ihmiseltä mielipideasioissa. Passaa siis aina huomauttaa sen ilmetessä. Harrastuksia ym. mielenkiinnon kohteita on avainsanoissa, niin ei tarvitse kirjoittaa kuten Runeberg.
Etsin kavereita Tampereelta, haaveena joku jonka kanssa voi pelata pöytäroolipelejä esim D&D. Ei ole kokemusta niistä mutta on ollut pitkäaikanen haave oppia. Muihin kiinnostuksen kohteisiin kuuluu japanilaiset roolipelit esim. Final Fantasy. Tykkään myös käydä baareissa ja laivalla! Olen rento ja rauhallinen perusjäbä, introvertin ja ambivertin sekoitus.
Moi!💕 Etsin noin. 18-25-vuotiasta naispuolista kaveria mieluiten Tampereen seudulta. En itse varsinaisesti asu Tampereella, mutta siellä tulee vietettyä aikaa yliopiston puolesta aamusta iltaan. Olen luonteeltani yleensä rauhallinen, hieman hiljainenkin ja herkkä, ja liikutun esimerkiks jotai tunnepitosta musiikkia / puhetta kuunnellessa tai tekstiä lukiessa. Tän lisäks kuvailisin itseäni empaattiseksi, rakastavaiseksi ja muita arvostavaksi💗 Rakastan Taylor Swiftin fanittamista ja kuuntelemista ja mulle tää on erittäin sydäntä lämmittävä ja glitteriä elämään tuova asia eli jos satut myös olemaan swiftie, nii ois aivan ihanaa🫶🏻 Kuuntelen myös muuta pop- ja countrymusiikkia sekä vähän sellasta light rock -tyylistä. Popkulttuuri ja fangirlaus on siis ylipäänsä mulle sellanen intohimo, mitä haluaisin jakaa jonkun kanssa. Kaikki estetiikkoihin liittyvä on kans lähellä sydäntä ja ois aika hauskaa vaikka kokeilla ottaa joitai aesthetic instagram kuvia yhdessä. Tykkään kissoista super paljon, mutta en valitettavasti ole ikinä omistanut omaa kissaa, mutta jos omistat kissan nii ois ihana kuulla hänestä🐈 Lisäks tykkään lenkkeillä kauniissa luonnossa sekä katsella elokuvia / sarjoja lämpimään vilttiin käpertyneenä sitten kun on aikaa. Oon myös alkanut käymään yliopiston tanssitunneilla ja ne on ollu tosi hauskoja, vaikka en osaakaan oikeesti tanssia. Harrastan myös luovaa kirjoittamista, jota teen pääosin englanniksi. Olis ihan superii, jos olisit innokas lähteä kokeilemaan erilaisia opiskelijatapahtumia, sillä yksin olen vähän ujo käymään monissa tapahtumissa. Kärsin myös sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja tuntuu, että tää on estänyt mua tutustumasta helpommin uusiin ihmisiin ja löytämään todellisia ystäviä. Mulla on kuitenki niin suuri halu löytää kaveria ja kehittää itseäni, minkä vuoksi koen nää tapaamiset paljon arvokkaampana🥹
Hei! Kaipaisin uusia ystäviä, olen asunut Pirkanmaalla nyt kuutisen vuotta ja jonkin verran tutustunut ihmisiin, mutta kaipaisin ystäv(i)ää, juttukaveria ihan arkiseen hengailuun, esim. lautapelien pelaamiseen, kävelyille, palapelien tekemiseen, tv:n katseluun, jutusteluun tmv. En käytä juurikaan alkoholia, joten ryyppyseuraa en kaipaa, vaikka joskus toki voisi vaikka terassillakin käydä tai livauttamassa karaokessa jonkun biisin. Toivoisin, että olet ystävällinen, positiivinen ja suvaitsevainen ihminen, joka pystyy huolehtimaan itsestään ja omista ongelmistaan, toki mielellään autan ja tuen, mutta en haluaisi kenenkään terapeutiksi ryhtyä. Sukupuolella ei ole merkitystä, mutta en hae parisuhdetta. Voit kuulua mihin tahansa uskontokuntaan/ yhteisöön tmv, kunhan et tyrkytä niitä minulle. Olen nelissäkymmenissä oleva nainen, minulla on koira, joten toivoisin, että pidät eläimistä. Harrastan mm. liikuntaa ja lukemista. Nauran tyhmille jutuille ja olen huumorintajuinen, joten sekin olisi hyvä piirre ihmisessä. Yritän myös löytää elämästä päivittäin jotain kiitollisuuden aihetta, vaikka joskus tietenkin ketuttaa. Kiroilen myös paljon, yritän huonolla menestyksellä hillitä sitä. Käyn arkisin töissä, mutta olisi mukavaa välillä viikollakin tavata vaikka iltateen merkeissä. Kirjoittelemisiin ja tapaamisiin! P.S. Olisi mukava jos kertoisit itsestäsi viestissä muutakin kuin asuinpaikkakunnan ja iän.
Heyo! Etsin kavereita joiden kanssa voisi ihan yleisesti viettää aikaa(esim online-pelit, taiteilu, museot, taidenäyttelyt, keikat, kirpparit, opiskelijatapahtumat, lautapelit, retkeily, kahvil käynti tms). Myös pidemmän matkan kaverit/pelkkä peliseura on aina tervetullutta. Asun avopuolison kanssa ja meilt löytyy lemmikkeinä 30+ tuhatjalkaista, siiroja ja yks akaattikotilo. ^^ Pc:llä tulee pelattua lol, mhw (world + wilds), ow2, drg ja satunnaisemmi muita. Lautapelit ja dnd on kans tosi jees, Nemesis ihan ehdoton lemppari mihi mut saa ain messii. (Odottelen atm Nemesis Retaliation preorder saapumist) 8) Kuuntelen enimmäkseen industrial metal, mut lähes joka genrestä löytyy jotakin mieluista. Post-punk, shoegaze, synthpop ja breakcore/jungle on v enjoyable! Oon tosi sosiaalinen ja välittävä persoona kunhan saan kunnolla tutustuttua toiseen, alussa saatan olla hieman epävarma ja ujo (en osaa lukea kunnolla eleitä tai ns sanattomia viestejä ni menee helpost maskaamiseks). Unless käy sellane autism to autism connection, siin tapaukses pystyn (ehkä) match energiaan samal mital! ^v^ Kerro jotai itestäs ja heitä vaik dc tai insta tunnukses!
olen 35 vuotias nainen sastamalasta. olen lievästi kehitysvammainen(sitä ei musta kuulemma huomaa) ja asun kehitysvammaisille aikuisille tarkoitetussa asuntolassa. pidän leipomisesta, kokkaamisesta, lentopallosta, leffoista, herkuista, lapsista ja matkustamisesta. mulla on myös skitsoaffektiivinen häiriö ja mielenterveys ongelmia joihin syön lääkettä. haluaisin suunnilleen saman ikäisiä kavereita joihin tutustua ja puuhailla kaiken laista sillä kavereita ei ole koskaan liikaa. olen aikoinaan pelannu 7 vuotta lentopalloa mutta kasi luokalla sairastuttuani jouduin lopettaa. rakastan myös pieniä lapsia. mulla oli haaveena saada oma perhe ja lapsia mutta ne haaveet on jouduttu hautaamaan. mutta jos kiinnostuit niin laita sähköpostia, niin vastailen..
27-vuotias nainen Tampereen lähistöltä tässä kirjoittelee.😊 Yritän tässä vähän kertoa itsestäni: Minulle tärkeitä asioita elämässä läheisten ihmisten lisäksi ovat esimerkiksi liikunta (juoksu, pyöräily, hiihto talvisin, uimassa on myös kiva käydä ja muitakin liikuntalajeja voisin hyvin testailla), luonto ja monenmoisista aiheista lueskelu ja pohdiskelu. Persoonana olen mielestäni empaattinen, huumorintajuinen (toivottavasti hehe) ja jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä. Joskus tykkään tehdä spontaanisti asioita, mutta usein suunnittelen mielummin kuitenkin etukäteen. Arvostan suvaitsevuutta, muiden ihmisten huomioon ottamista ja erilaisten mielipiteiden ja näkemysten ymmärtämistä (kunhan ne eivät loukkaa muita). Toisten ihmisten tuomitsemista en hyväksy. Mielenterveyshaasteista löytyy myös kokemusta ja ymmärrystä. Minusta voisi saada seuraa esimerkiksi liikkumaan, kävelylle, hengailemaan tai vaikka kahvittelemaan. Alkoholia en käytä ja en olen aamuvirkku, eli baareihin tai iltamenoihin en lähde.😅💤 Sijaintina voisi olla Lempäälä, Akaa, Vesilahti tai Tampere.
Rehellinen kiltti itsellä on luku ja kirjoitushäiriö,harrastukset on videopelit enimmäkseen ps5 pelaan tällä hetkellä pelannut Borderlands 4 , world of warship Legends ,joskus myös codi nyt kyllästyttää, Borderlands 4 Seura olisi kiva, kesäisin tehnyt festari töitä vapaaehtoisena , välillä käy elokuvissa kahvilla en ole mikä urheilen mies ,musa maku laaja enimmäkseen kyllä rock metal myös Rammstein nähnyt livenä pari kertaa, hyväksyn kaikki ihmiset 🏳️🌈 ,en puun juurikaan englantia, alkoholia käytän silloin tällöin en tupakoi ei haittaisi toinen tupakoi, teen myös säännöllisesti tiktokkiin nimellä teemu_finland ja YouTubeen videoita , teen vähän kaikenlaista sisältöä.
Semi lämminhenkinen ja huumorintajuinen, itseironinen ja rento. Joskus kultaseks tyypikski kehuttu, mut vaikee ottaa tollasii kehui 🫣 Paskaa läppää lentää ja saatan vähän pelleillä.. joskus🙄 Oon rauhallinen, keskustelutaitone ja aika ymmärtäväinen. Oon kiinnostunu hyvistä keskusteluista, kaiken maailman mysteereistä ja mitä maailmalla tapahtuu, mut en oo mikää yötäpäivää kaninkolossa majaileva hobitti jos sellasia stereotypia olentoja on edes olemassa tiedä häntä😄 Vähän vakavampaa: Arvostan rehellisyyttä, turvallisuutta, sekä luotettavuutta et pystyy puhuu asioista ilman että täytyy arvuutella toisen reaktioita esim. erimielisyyksissä kohtuutonta suuttumusta tai tuomitsemista yleisesti ottaen. Hyväntahtosuus toista kohtaan vaikeissakin tilanteissa on itelle tärkee asia ja iso green flag eli jos oot sellane tyyppi ni ota ihmeessä yhteyttä 🙏 Tykkään eläimistä, erityisesti koirista. Treenaaminen ja luonnossa olo on tärkeitä – seikkailuretket kuuluu siis elämään sillon tällön. Etsin kaveriseuraa pääasiassa jutteluun, mutta siinä samassa frendiä kävelylenkeille, ja muuhunkin tekemiseen. Olis kiva löytää saman henkinen ihminen jonka kanssa olis rentoo viettää aikaa. Myös saada joku elämän vaikeuksien keskelle vierellä kulkemaan ja jota tukea ja josta saa tukea. Ja tietenki et vois yhessä vaa nauraa eri asioille😆
katsasstelen josko täältä sattuisi löytyyn fiksuja neitosia sellaisia metsän keijuja tälläiselle reilu 60v.menninkäiselle luonteeltani olen ehdottoman rehellinen huumoria löytyy,ja ilomielin taivallan ilman sydänystävää tätä elämänpolkua,kukaan ei ole vielä rumaksi sanonut,tää netti ei vaan ole oikein mun juttu kännykällä textarit sujuu paljon paremmin,kait olen sen verran vanhanaikainen vaikka mieli jäikin johonkin 40.v.taaksepäin olis kiva jos ottaisitte yhteyttä.yhteyttä odotellessa vai onko kaikki keijukaiset talviunilla,eikös olis jo aika heräillä,kynät sauhuun. jään odottelemaan p.s. jokos niitä keijukaisia on heräillyt talviunilta?Kevätt alkaa olla pitkällä ja sitä keijua yhä kaipailen.uimakelit on mitä mahtavimmat pulikoimaan vaan viilentää sopivasti
Eri ikäisiä, naisia ja miehiä. Seuraa tapahtumiin, kyläilyyn, ulkoiluun ja ilta-elämään. Asun Pirkanmaalla. Auto käytössä.
Moikka! :) Oon 21-vuotias mies ja asustelen Tampereella. Muutin tänne pari vuotta sitten opintojen perässä. Luonteeltani olen avoin, empaattinen ja rauhallinen, enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Viihdyn siis yleensä paremmin pienemmissä porukoissa tai kahden kesken, kuin isoissa tapahtumissa tms. Kiinnostuksen kohteisiini kuuluu mm. kirjat ja lukeminen, luonnossa liikkuminen ja geokätköily, lauta- ja videopelailu, yhteiskunnalliset aiheet ja niistä juttelu sekä kokkailu. Pidän paljon myös eläimistä, vaikka mulla ei omia lemmikkejä tällä hetkellä olekaan. Musta saa siis seuraa vaikka kävelyille, lautapeli-iltoihin tai ihan vaan rentoon jutusteluun ja maailman menon pohdiskeluun. Jos satut olemaan opiskelija, niin voidaan vaikka osallistua yhdessä myös opiskelijatapahtumiin :) Etsin ensisijaisesti kavereita, joita tavata kasvotusten, mutta ei toisaalta haittaa vaikka asuisit kauempanakin. On myös tosi ok jos haluat ennen tapaamista tutustua rauhassa viestitellen. Mulla kestää usein jonkun aikaa ennen kuin pystyn rentoutumaan ja olemaan oma itseni uusien ihmisten seurassa, joten sen suhteen toivon kärsivällisyyttä 😅 Viestiä saa laittaa milloin vaan, ilmoitus ei vanhene 😁
Oon huumorintajuinen ja positiivinen tyyppi, joka tykkää viettää aikaa liikkuen ja rentoutuen sopivassa tasapainossa. Käyn säännöllisesti salilla ja tykkään käydä lenkillä, mutta osaan myös ottaa rennosti hyvän sarjan tai leffan parissa, etenkin jos kyseessä on kunnon kauhuleffa! Metallimusiikki on lähellä sydäntä ja keikoilla tulee käytyä aina kun mahdollista. Olis kiva löytää samanhenkisiä kavereita joiden kanssa voisi jutella, treenata, käydä keikoilla tai vaan hengailla ja nauraa yhdessä elämän kommelluksille. Jos oot positiivinen, avoin ja tykkäät heittää läppää niin tuut varmasti mun kanssa juttuun! 🤘
Kiva ku luet tätä! Etsin kaveria sekä viestittelyyn että viettään aikaa kasvotusten. Itse tuppaan viettämään aikaa mm. musisoimalla, ajoittain pelaamalla konsolilla (esim. Apex) ja olen Ilveksen aktiivikannattaja eli peleissä tulee kausarilla käytyä työ- ja perhe-elämän puitteissa usein (seuraa?). Olen aina valmis monenlaiseen puuhaan sisällä ja ulkona sekä kerron lisää kunhan laitat viestiä ;) Uskoisin olevani mukavaa seuraa ja ota ihmeessä yhteyttä, niin ainakin viestitellään ja kerron itsestäni mieluusti lisää :)