Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Kanta-häme. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Moikka! Olen 21-vuotias nainen ja olen tänä vuonna muuttanut Hämeenlinnaan Vantaalta ja entiset kaverit jäivät aikalailla entisille seuduille, mutta lähimpien kanssa tietty edelleen tekemisissä. Nykyään ei pysty oikein arkisin tapaamaan ketään ystäviä, koska Vantaa on kuitenkin sen verta kaukana. Kaipaisin ehkä jonkinlaista kaveria/tukiverkkoa Hämeenlinnan suunnalle kihlattuni lisäksi. Jännitän uusia ihmisiä hieman ja kestää jonkin aikaa että rentoudun. Arkisin olen aika laiska tekemään mitään, mutta jos jonkun ihmisen löytäisi ja sitä myötä tulisi innostusta tehdäkin jotain. Teen tatuointeja töiden ohessa, vielä harjoittelen tietenkin. Tykkään piirtää ja pelailla konsolilla ja koneella jos semmoinen innostus vaan sattuu iskemään päälle. Jos jotakuta kiinnostaa tutustua nii kannattaa ottaa vaan rohkeasti yhteyttä, kattoo tuleeko siitä sitte kummallekin innostusta vaikka jossain kohtaa nähdä! 😊
etsin 26-41 vain naisista ympäri suomea kirjekavereiksi rakastan hello kittya my melodya sanrio tuotteita gootti vaatteita gootti tavaroita lolita vaatteita lolita tavaroita rakastan leipoa erilaisia herkkuja rakastan pinkkiä kultaa gliteriä rakastan myös laukkuja kenkiä kosmetiikkaa koruja rakastan virkata neuloa ja ommella erilaisia asioita virkkaan tällä hetkellä torkkupeittoa rakastan seurata sisustus kauneus ja muoti vinkkejä netistä ja lehdistä rakastan käydä kirjastossa elokuvissa kirpputoreilla syömässä kahvilla ja shoppailemassa olisi kiva saada uusia kavereita joiden kanssa mennä kirjastoon elokuviin kirpputoreille syömään kahville shoppailemaan ja muihin kivoihin tapahtumiin
Moi! Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että olisi hauskaa saada vaihtelua sähköpostin tämänhetkiseen sisältöön. Mainosten ja laskujen lisäksi lukisin mielelläni enemmänkin ystävien tai kavereiden viestejä. Vaihtelua arkeen ja uusia näkökulmia asioihin, leppoisaa jutustelua aiheesta kuin aiheesta. Viihdyn yhtä hyvin itsekseni esimerkiksi kirjojen parissa kuin kavereiden seurassa, jolloin voi puhua mistä tahansa, tai vaan olla hiljaakin. Monia itselle sopivia asioita on tullut vastaan, mutta toisinaan on kiva kokeilla jotain ihan uuttakin. Parisuhdetta en ole etsimässä, mutta kaveria kyllä, vaikkapa just susta. Mikset laittaisi viestiä tulemaan vaikka samantien?
Etsin kaveria - iällä ei ole väliä- , jonka kanssa voisin käydä teatterissa, leffassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, kävelemässä iltaisin ja/tai viikonloppuisin sekä vaihtaa ajatuksia niin päivän polttavista asioista kuin myös kaikesta hömpästä. Olen ihmisyyttä sen kaikkine kiemuroineen arvostava, perhekeskeinen, eläinrakas luonto-ja luomuihminen.
Moi! Täällä Hämeenlinnassa asuva nelikybänen lapseton sinkkunainen etsii ystäviä! Sellaista hersyvää naurua, luottamusta ja ihania kokemuksia sisältävää ystäväpiiriä! Olen huumorintajuinen, sosiaalinen, ehdottoman luotettava ja kaikkeni lähipiirini eteen tekevä tyyppi! Minulle on aivan sama oletko sinkku, varattu, lapsellinen vai lapseton! Minulla on kaksi koiraa joiden kanssa kuljen paljon luonnossa, lenkille olisi kiva saada joskus seuraa! Peli-illat, yksilläkäymiset, reissut.. You name it! Olisi ihan mahtavaa löytää uusia ystäviä!
Moi elikkäs olen poika hämeenlinnast ja etin uusia kavereita ja olen sinkku ja jos oot Hämeenlinnast nii tuu höpisee kikkii vain naiset iäl ei väliä Kik on poikamies20008000
Olen viime keväänä Hämeeseen muuttanut 37-vuotias nainen ja etsin täältä uusia tuttavuuksia kaverimielessä (ilman mitään pilke silmäkulmassa sivumausteita). Olen omasta halustani yksineläjä, ja viihdyn vähän liiankin hyvin omassa seurassani kotosalla. Mun harrastukset on kaikki sellaisia, joita voin tehdä itsekseni. Jännitän uusia asioita, ja etenkin jos niitä pitää tehdä yksin, jää yleensä menemättä ihmisten sekaan harrastamaan. Suurimman osan vapaa-ajasta kulutan lukemisen (rakastan erityisesti scifiä), musiikin kuuntelun, TV-sarjojen, opiskelun, tanssin, lenkkeilyn, ja käsitöiden parissa, mutta olis kiva aloittaa joku ihan uusi harrastus joka veisi vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tykkään myös lautapeleistä, mutta niitä on vähän haastavampi pelailla yksin kotona. Tykkään pohtia asioita paljon ja keskustella syvällisestikin, mutta myös turista ihan niitä näitäkin. Töitä teen pääsääntöisesti etänä, mikä sekin vähän haittaa uusiin ihmisiin tutustumista. Oon introvertti ja kasvotusten aika ujo alkuun, mikä hankaloittaa ihmisiin tutustumista livenä, joten olis kiva tutustua ainakin ensin turvallisesti internetin välityksellä. Mä mielelläni kyllä käyn esim. leffassa ja teatterissa tai ihan vaan kahvittelemassa, mutta ihan ventovieraan ihmisen kanssa lähtemiselle kynnys on aika korkea. Mulle ei ole väliä kavereiden iällä, sukupuolella, suuntautumisella tai vastaavalla. Oon kuitenkin itse sellaista "antaa kaikkien kukkien kukkia" -ihmistyyppiä, joten toivoisin samaa myös kavereilta. Sinänsä sijainnillakaan ei ole väliä jos haluat jutella vaan viesteillä, ja kulkeehan ne junatkin tarvittaessa kaupungista toiseen. Tämä ilmoitus ei vanhene :)
Olen rento ja seikkailunhaluinen tyyppi, joka etsii kaverihaun kautta uusia ystäviä/kavereita. Tykkään huumorista, uusista kokemuksista ja ajoittain syvällisistä keskusteluista. Olipa sitten kyse urheilusta, musiikista tai vain rentoutumisesta juoman äärellä. Laita rohkeasti viestiä jos jotain samanhenkisyyttä vivahti!
Olen käymässä eroprosessia lävitse ja tuntuu että päiväni vierivät vain entistä kumppaniani ajatellessa. Olen niin turhautunut tähän tunteeseen jolle ei tunnu loppua tulevan. Tilanteeseen ei auta se ettei minulla juurikaan ole kavereita, eikä näin ollen hirveästi muuta ajateltavaa. Olisi siis kiva jos kiinnostuit ja ottaisit yhteyttä. Voisimme tutustua, jos vaikka sattuisimmekin olemaan samoilla aallonpituuksilla.
Oon 25- vuotias nainen ja asustelen Kanta-Hämeessä. Olisi mukava löytää uusia tuttavuuksia ja kavereita näiltä seuduilta. Parisuhde multa jo löytyy. Luonteeltani oon rauhallinen, huumorintajunen ja ystävällinen. Tykkään ulkoilla, lukee kirjoja ja kattella sarjoja. Mut on helppo saadaa mukaan erilaisiin aktiviteetteihin ja muuhunkin tekemiseen. Laita ihmeessä viestiä!
Moikka🙋 Täällä olisi kaveria vaille oleva mies Riihimäeltä, alkuun ujo mutta kun juttuun tullaan niin kyllä varmasti asiaa tulee. Olisi kiva saada kavereita ystäviä rentoon illanviettoon tai muutamalle juomalle myös, itse juon jonkin verran mutta sinun ei tarvitse juoda alkoholia. Arki kuuluu töissä mutta vapaa ajalle olisi hyvä löytää kaveri seuraa mielellään itseäni nuorempia .
Oletko kiinnostunut kukkapenkkien hoidosta? Minulla on niitä kertynyt useampi ja aika ei tahdo riittää. Myös kasvihuoneessa ja pihalla on tilaa kasvattaa mitä mieleen juolahtaa.Asun 11km HML: n keskustasta 10- tietä. Käytössä myös terassi/ kahvihuone. Olisi hyvä,jos olet autoileva.Kerro lisää mitkä puutarharrastukset sinua kiinnostavat?
Viimeinen vuosikymmen mennyt sinkkuna ja terapiassa, yksinäisenä ja entistä itsään kaipaillen. Sen jälkeen, kun tuli elämässä ikäviä asioita yksi toisensa jälkeen* jämähdin paikalleni enkä enää oikein uskaltanut elää ja yrittää. Halu oli, mutta fiilis ei antanut. Liikaa muutenkin ajattelevana ja usein myös tuntevana (ihan siis sisälläni, en ole riehuvaa tai parkuvaa tyyppiä) alkoi muodostua niin paha ahdistus asioiden yrittämiseen ja sosialisointiin, että kaikki vain lipui pois. Nyt onneksi alan olla paremmassa kunnossa ja olen jo yksin käynyt konsertissa (Babymetal), siskon kanssa italiassa jne. mutta entinen elämä ystävineen on kadonnut. Juuri täytin siis 40v ja tällähetkellä terapiakäyntejä ja tulevaisuuden kuvioiden kaavailua, kun alkanut olla paremmassa kunnossa pikkuhiljaa. Harrastuksina videoeditointi, kuvaeditointi (usein kauhu tai fantasiateemaisia), valokuvaus, videopelit (PC, PS5, Switch), kaikenlaisten figuurien/patsaiden/koristeiden keräily (pelihahmoja/animefiguureja 10kpl, Michael Myersin maski, Freddy Kruegerin hanska, Jason Vorhees maski, Captain American kilpi jne. koristeina) ja nyt harjoittelen 3d mallinnusta. DJI Mavic Mini drone löytyy myös, mutta se vähän jäänyt, kun yksin ei ole mukava lähteä lennättelemään. Päivät kuluu usein kotona, youtubea jumitellen. Hololiven Vtuberitkin alkanu kiinnostaan ja entinen minä senkun ihmettelis miten näin pääsi käymään. Oma teoria on, että mitä enemmän tullut siihen ikään, että olisi normaalielämässä päätynyt isäksi, sitä enemmän alkanut joku söpö energisyys tehdä hyvälle mielelle. Tai sit oon vaan tullut yksinäisyydessäni lapselliseks, mut jostain sitä on ollut iloa revittävä. Itseopiskelen 3d mallinnusta lähinnä siksi, että yrittäisin työllistää itseni 3d mallien, kuvataiteen tai lopulta 3d animaatioiden teolla kotoa käsin, jos en tästä ahdistuksesta jostain syystä koskaan pääsisi. En polta, en juo väkeviä, mutta olut maistuu joskus jos siihen on "syytä".. Mutta harvemmin. Paljon tulee mietittyä syvällisiä ja kirottua maailman vääryyksiä ja julmuuksia, kuitenkaan ilman sitä, että koittaisin sensuroida muiden huveja. Ahdistuksesta huolimatta, olen rauhallinen ja tasapainoinen. Ehkä omiin asioihini uppoutuva, mutta silti ihan hyvin kommunikoiva. Näin niinkun siksi kirjoitan niin tarkkaan, kun usein mielenterveys/ahdistusjuttuihin liittyy tietty ennakkoluulo. Olisi siis mukava tutustua samanhenkisiin ihmisiin, pelaajiin, keräilijöihin, dronelennättäjiin, editoijiin tai muutenvaan asioita pähkäileviin introvertteihin. Tai miksei myös johonkin mukavaan henkilöön joka energisyydellään saisi itseäkin katsomaan sitä maailmaa, jota usein haluaisi nähdä paljon enemmänkin. Esim. Electric Callboy, Carpenter Brut tms. muut electroniset tai metallibändit tekis mieli nähdä. Tai kävästä vaikka Comic Conissa joka eksyy pian Tampereelle tänävuonna tjsp. Tai edes netissä kirjoitteluun, koska onhan se vähän kurjaa, kun on suureks osaks puhumista vain äidin, siskojen, terapeuttien tai ulkomaalaisten discord kavereiden kanssa.
Etsin uusia kavereita joiden kanssa voisin viettää aikaa pelien ja vaikka hengailun parissa. Mut saa parhaiten varmaan kiinni kun laittaa discordissa viestiä. Alluts#3985 on mun discord
Kaipaan tosiystävää jakamaan kaiken menneisyydestä tulevaisuuteen! Olen 03/24 37v ja asun viäl Ypäjällä, mut haaveissa muuttaa takas Forssan seudulle het kuha asunto löytyy ja muutto järjestyy. Olen pian ollu 3vtta aviossa ja 5v yhes tulee samana päivänä ❤️☺️ Mult löytyy kotoo 2-3v kissa omana ja puolison omana iha juur 10v serobi koiruus eli terapiaeläimet löytyy. Mul on siis ny vaa 4n koplan perhe, vaik mul o 2 lastaki. Ne ei oo mul oikeestaa ittel koskaa asustelleet, mut nähtii ja pidin aiemmin yhteyttä toooosi toooosi pljn. Ennää ei o mu 12v kuopus, jok o laitoksessa asuva poika nj halun yli 2vtee nähä ja enk oo 350km päähän hiukka yli 2vtee päässy mu täs kuus esikoiseni 17v täyttänyttä tytärtäni kahoo. Ei omisteta ajokorttia ja ollaa maalla ens kuus 3vtta oltu jumissa lähes ilma kyytejä mihkää eik ainakaa tarvittaessamme. Rakastan musaa laidasta laitaan, paitsi en örinämusaa vaa muut esim.danca,trance,iskelmä,suomipop mut etenki suomalainen hiphop/rap/reggae si eminem, redrama, 50cent yms. lisäksi Leo Moracchioli, Rob Lungren, Childen Of Bodom, The Offspring, Red Hot Chili Peppers, Nirvana et oha noit laajasti ja lisäksi Venäläinen musiikki, sil oon ettin biolog.isääni yli 36vtta jonk takii tehny dna-testin Myheritagessa ni siält tullu isän puolt osumii alueelt Suomi-Ukraina-Venäjä eli näi. Mul o rikkinäinen menneisyys aikuisuutee pitkälle ja viälki oon välil rikki etenki jos pinnal nousee jtn ja kylhä niit mul si traimatausta. Myöski OON USKOSSA, ENK TUPUTA mutten käy srknnassa tääl enää iha lakiin liittyeen, mut kasvan ja kehityn kyl et myös hengelliset asiat tärkeitä ja musanakin. Toivottavasti pidät eläimistä ja sul o ajokortti!/auto, tykkäät kahvista, musiikista, tanssimisesta, kevääst ja kesäst, kirppiksist joho e oo yl 3vtee päässy eik kyl rahhookaa sin ois ollu laittoo ja mul o useit sairauksii esim. Fibromyalgia ja IBS, Yli liikkuvat nivelet joho liittye yht sairautta ens vuonna tutkitaa ym. Ni oon aito, suorasanainen useimmite, avoin kute täs, luotettava, uskollinen, rehellinen, myötätuntoinen, empaattinen, huumoriaki löytyy mitähä viäl. No, eiköhä tos oo kaikki. ENKÄ KÄY BAAREISSA! Jos viä kiinnostaa ystävystyy tositarkoituksella ni ota yhteyttä ❤️🫶
olen 34 vuotias nainen hämeenlinnasta rakastan hello kittya my melodya sanrio tuotteista gootti vaatteista gootti tavaroista lolita vaatteista lolita tavaroista rakastan pinkkiä kultaa glitteriä rakastan kenkiä kosmetiikkaa koruja laukkuja rakastan leipoa erilaisia herkkuja rakastan käydä shoppailemassa syömässä kahvilla kirjastossa elokuvissa ja muissa kivoissa tapahtumissa olisi kiva saada uusia kavereita joiden kanssa mennä kirpputoreille syömään kahville shoppailemaan kirjastoon elokuviin konserttiin ja muihin kivoihin tapahtumiin
Heloou!! Oon 27-vuotias nainen ja juuri muuttanut Riihimäelle. Oon reilu vuosi sit valmistunut rakennusmestariksi ja töitä teen työnjohtajana rakennustyömaalla. En oo mikään kovin naisellinen laittautuja, en esimerkiksi osaa meikata mitenkään erityisemmin. Katon kyllä peiliin ulos lähtiessäni, mutta useimmiten päällä farkut ja huppari. Mua ei haittaa vaikka sä tykkäisit laittautua, ties vaikka saisit mutkin innostumaan! Mulla on muutama kaveri joiden kanssa näen harvoin, joten tästä syystä ois kiva löytää uusia ystäviä ja se yks tietty puuttuu, jolle voi kertoa kaiken. Kaipaan sitä yhtä tiettyä, jolle voi vaikka soittaa keskellä yötä jos on hätätilanne...Eli se niin sanottu tosi ystävä puuttuu. Kaipailisin siis seuraa kaikkeen mahdolliseen tekemiseen. Esimerkkinä keilaus tai muut pallopelit, kirppistely, nikkarointi, festarit ja keikat, illanistujaiset, piknikit, leffat, afterworkit yms. Laittele rohkeasti viestiä ja katsotaan tulisko meistä loppuelämän ystävät ♥️ Seurustelen, joten etsi itselleni parisuhdetta tms, vain puhtaasti ystäviä. -Sara
Etsin uusia ystäviä. Asun Hämeenlinnassa, mutta voin myös matkustaa toisiin kaupunkeihin. Olisi ihanaa yhdessä vaikka lenkkeillä, pelata biljardia, katsoa elokuvia, kahvitella, tai ihan mitä tahansa. Harrastan itse kirjojen lukemista ja kirjoittelen vähän kaikenlaista. Laita viestiä jos kiinnostuit ja katsotaan mitä keksitään! :)
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle