Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-savo. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moikka! Olen 23-vuotias nainen, joka etsii suunnilleen samanikäisiä kavereita ja ystäviä elämäänsä. Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa, joten arki kuluukin pitkälti opiskelujen parissa. Kaipaisin elämääni ihmisiä, joiden kanssa voisi ihan vain viettää aikaa ja jutella, sekä keksiä yhdessä jotain mielekästä tekemistä. Oon avoin eri vaihtoehdoille😊. Tykkään itse mm. lukemisesta, sarjojen kattelusta, musiikin kuuntelusta, lenkkeilystä ja laskettelusta. Haluaisin myös vapaa-ajalla liikkua enemmän ja ehkä jopa löytää jonkun uuden harrastuksen. Luonteeltani oon sisäänpäinkääntynyt, rauhallinen ja ystävällinen. Alussa saatan uusien ihmisten kanssa olla hieman ujo, mutta tutustuttaessa oon melko rento tyyppi. Tuu laittamaan viestiä, olis kiva tutustua😄. Ilmoitus ei vanhene!
Hei Olen varsin introvertti ja omista syistäni ollut puhumatta asioistani aina viime vuosiin saakka. Nyt on löytynyt jo hyvä parisuhde mutta naispuolisen ystävän kaipuu selvästi nostaa päätään. Luottamusta on edelleen haastava rakentaa mutta olisi hakemani ystävyyden edellytys. Erityisesti seuraksi minkään tekemiseen en toista kaipaa vaan nimenomaan asioiden jakamiseen. Toki yhteisiä mielenkiinnon kohteita tärkeä olla ja yhdessä mielekästä myös touhuta jotakin. Muoti, shoppailut jne. eivät voisi vähempää kiinnostaa. Tykkään luonnosta, lukemisesta, liikkumisesta, hevosista ja myös asioihin vaikuttamisesta. Kiinnostun ihmiselämän mutkikkuuksien pohtimisesta. Juoruaminen tai kapeakatseinen kauhistelu ei ole minun juttu vaan mieluummin haen ymmärrystä asioille ja tapahtumille. Jos tunnistat itseäsi tekstistäni, ota yhteyttä.
Olen 50+ sinkkunainen, joka asuu Kuopion keskustassa. Tykkään kirjoista, kävelylenkeistä, käsitöistä, monenlaisesta musiikista, ja hyvästä ruuasta. Työt vie paljon aikaa mutta ja olisi kiva jos olisi joku kutsumassa vaikka kävelylenkille. Etsin samassa elämäntilanteessa olevista uusia kavereita esim. kahville, kävelylenkille, leffaan, keikoille, neulontaseuraksi tai johonkin noista. Tai aloitetaan joku uusi harrastus?! Tai vain jutellaan maailmanmenosta.
Moikka Haen uusia ystäviä/ystävää täältä päin. Voit toki olla muualtakin. Olisi kiva saada seuraa kahville, yksille, kiertelee kirppiksiä tai mettään rämpimään tms. Oon huumorintajuinen (mustahuumori on ihan parasta), mukava, ja suorapuheinen, oon välillä aika ronski suustani. Miun kanssa pystyy keskustelemaan aiheesta ko aiheesta. Olisi kiva jakaa erilaisia ajatuksia maan ja taivaan väliltä jonkun kanssa. Oon ainoastaan hakemassa uusia ihmisiä elämääni en suhdetta. Tuossa jotain miusta, tutustumalla selviää enempi. Haen ainoastaan naispuolisia ihmisiä elämääni. Laita rohkeasti viestiä! :) Ilmoitus ei vanhene.
Hei! :3 Täällä suht yksinäinen 35v Kuopiolainen mies. (Vaikka tunnen itseni nuoremmaks, koska näytän myös ikäistäni nuoremmalta) Kaverit ovat kadonneet kukin minnekkin elämäni aikana. Muutama kaveri löytynyt täältä kaverihausta mutta lisää mahtuu elämään! :3 Olisi mukava löytää uusia kavereita joiden kanssa mahdollisesti nähdä ja viettää aikaa. Mutta pelkkä juttuseura netin välityksellä kelpaa myöskin tai peliseura! Olen eläkkeellä joten vapaa-aikaa sitä riittää. :D Tykkään tuhlata aikaani pelien (PS5/PC/Switch 2) ja sarjojen ja leffojen parissa. Pelailen myös nettipokeria. En juo alkoholia ollenkaan ja muutenkaan en käytä päihteitä. Luonteeltani olen alkuun ujo, mukava, huumorintajuinen ja rehellinen tyyppi joka tykkää jutella pitkiäkin keskusteluja. Tykkään eläimistä vaikka itselläni ei ainakaan tällä hetkellä löydy. Mikäli kiinnostaa tutustua niin laita ihmeessä viestiä! c:
Hei, haussa on mukava ja luotettava kaveri. Olet varmaankin jonkin ikäinen, niin minäkin. Ikä on numeroita. Kaipailen kaveria lautapeleihin, jutusteluun elämästä, tanssiin, kulttuuririentoihin ja moneen muuhunkin asiaan. Jos nyt johonkin löytyisi, kaikkea ei yhden ihmisen tarvitse täyttää. Ai niin, minulla ei ole lemmikkiä, en käytä alkoholia enkä tupakoi. Siilinjärvellä asustelen.
Heii 🌻 Nyt kesän lähestyessä oon alkanut selvästi aktivoitumaan enemmän ja heräämään mun talvihorroksesta 😅 Tulee sellanen fiilis, että haluaa ulos ja liikkeelle. Haluaisinkin löytää kavereita eri tekemisiin täällä Kuopiossa. Olen itse jossain määrin introvertti, mutta samalla myös villi sielu. Rakastan laulamista, tanssimista ja ylipäätään uusia kokemuksia. Kesällä ois kiva saada joku vaik tekemään ulkona mun kanssa jotain (niinkuin vaikka pelaamaan tennistä). Jokatapauksessa, mulle käy tekeminen kuin tekeminen! Ois myös mahtavaa, jos löytäis jonkun, jota kiinnostais kokeilla/opetella vaikka salsaa mun kanssa 😄 Oon siis ite melko nollatasolla vielä, mut ois kiva harjotella seurassa. Ja siis kaikki tekeminen ei todellakaan tarvii olla mitään aktiivista urheilua. Ihan vaan chillimpikin kahvittelu käy. Tässä vielä loppuun jotain mun kiinnostuksen kohteita, joita en maininnut: eläimet, musiikki, anime, videopelit, muoti, käsityöt, kirppistely ~
Moikka! Olen 33-vuotias kuopiolainen mies, rento tyyppi ja huumori kulkee mukana lähes joka tilanteessa. Täällä olisi hakusessa uusia ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa hyvässä seurassa – jutella niitä näitä, nauraa turhille jutuille, pelata pelejä tai vaikka istahtaa kahvikupin ääreen vaihtamaan kuulumisia. Vapaa-ajalla viihdyn paljon pelien parissa – sekä PC:llä että PS5:llä – joten jos pelaaminen kiinnostaa, siitä löytyy varmasti yhteinen puheenaihe. Lisäksi kuuntelen paljon musiikkia ja kesäisin suuntaan mielelläni mökille nauttimaan luonnosta, rauhasta ja kesäfiiliksestä. Jos tuntuu, että voitaisiin tulla juttuun, laita rohkeasti viestiä
Hakusessa kaveri/kavereita Kuopion alueelta. Olen 47 vuotias, kolmen lapsen äiti Kuopiosta.. Nuorin 6 vuotias. Leikkikaveri kelpaisi. Muut jo aikuisia. Ei kuitenkaan tarvitse olla. En ole ihan tavallinen normi muottiin sopiva😊 En tykkää ihmisistä, jotka juovat humalahakuisesti tai että alkoholi liittyy kaikkeen vapaa-aikaan. Joskus voi ottaa muutaman ja olisi ihan kiva käydä vaikka terassilla. Olen hyvin perhekeskeinen, mutta muutakin elämää kaipaisin. Juttukaveria. Ihmistä, jonka kanssa voisi käydä shoppailemassa, syömässä, leffassa, reissatakin. Kyläillä. Jakaa arkiasioita. Ongelmaisia ihmisiä en halua, enkä toimia niiden selvittelijänä. Ottakaa yhteyttä❤️
Ujohko ja vähän hiljaisenpuoleinen maalaismies olisi vailla viestiseuraa. Viihdyn yksin enkä sen kummemmin kumppania kaipaa, mutta juttuseura olisi silloin tällöin tervetullutta. Kaverit aika pitkälti kaikonneet perheitä perustamaan. Väittäisin olevani rehti ja luotettava, ihan asiallinen tyyppi. Etsin siis mukavia (aitoja ja oikeita) naisia ajatusten vaihtoon sekä kirjoittelemaan niitä näitä tai sitten syvällisempää. Olen sen verran vanhanaikainen, että mitään mobiili viestimiä en käytä. Eli ensisijaisesti puhelimella tekstiviestien vaihtoa. Voisit olla sellainen "vanhan ajan tolokun ihminen" jonka päätä ei ole sotkettu kaiken maailman muotiaatteilla. Ikähaarukka voisi olla vaikka noin 35-60 v. Huumori ja pilke silmäkulmassa katsotaan eduksi. Ja paikkakunnalla ei ole merkitystä.
Oon 21-vuotias ja muutin Kuopioon avopuolison kanssa mun yliopisto-opintojen perässä 1,5v sitten. Tykkään neuloa, lukea, urheilla, kirppistellä, katella sarjoja ja hengata meidän pienen koiran kanssa (joka myös kaipailee koirakavereita Kuopiosta). Luonteeltani oon huumorintajuinen ja rauhallinen. Tykkään paljon ihan vaan jutella eri aiheista ja viinilasillisen ääressä voisin keskustella vaikka tuntikausia. Etsin kaverita joiden kanssa vois hengailla rennosti tekemättä mitään, käydä kahvilla, kävelyllä, kirppistelemässä tai vaikka opiskelijabileissä.
Moikka! Olen kolmekymppinen muualta Kuopion lähistölle kotiutunut nainen ja etsiskelen elämääni ystäviä 💛 Olen vaimo ja äiti kahdelle lapselle, joten päivät täyttyvät pitkälti perhearjesta. Siihen lisäksi teen alanvaihtoa opiskellen, ja opettelen pitämään itsestäni huolta elämäntapamuutoksen voimin 💪 Mua voisi kuvailla rennoksi, luovaksi ja herkästi innostuvaksi säheltäjäksi joka on aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan 🫂 Oon myös toisinaan introverttiyteen taipuvainen, aina empaattinen kanaemo. Vaalin mun läheisiä ja tykkään saada muut nauramaan 💛 Vapaa-ajalla tykkään tehdä käsitöitä, etenkin neuloa ja leipoa 🍰 Rakastan kukkia, juhlia ja milloin minkäkin kissanristiäisten järjestämistä (ne ihmiset vain puuttuu, joille näitä järkkäillä) 🎉 Myös keikat, tyttöjen illat, kauneus, kotoilu, sisustus, minilomat ja kirppistely on mulle mieleisiä teemoja, rentoa yhdessäoloa unohtamatta! Kaipaisin ystävyyssuhteilta jotain "helppoo ja kivaa". Luotettavia, vähän ex tempore -henkisiä ihania ihmisiä, joilla olisi aitoa kiinnostusta laajentaa ystäväpiiriään ❤️ Sulla ei tarvitse olla lapsia ja voit asua lähellä tai kauempana, en kuitenkaan etsi ystävää pelkästään kirjoitteluun. En myöskään etsi parisuhdetta. Laita viestiä jos tuntuu että meistä voisi tulla ystäviä 💛 Ilmoitus ei vanhene.
Suurinosa kavereista on jostain syystä mennyt eriteille joten nyt olisi taas kiva löytää kavereita joiden kanssa kahvitella, jutella vaikka maailman menosta, Rohkeasti viestiä! :)
Moi! 🩷 Oon muuttanu Kuopioon opiskelemaan ja ois kiva löytää uusia ystäviä Kuopion suunnilta! Tykkään käydä aktiivisesti kuntosalilla sekä fiiliksen mukaan ulkoilen/käyn kävelyillä. Ois ihanaa saada seuraa esim. kävelylenkeille 🌼 Muutenkin tykkään kaikesta tekemisestä laidasta laitaan, oon avoin monelle eri tekemiselle! Oon rauhallinen, mut samalla melko ulospäinsuuntautunu ja rento. Etsin vain naispuolista kaveriseuraa 🫶🏻☺️
Moikka! Etsin uusia kavereita rennolla meiningillä. Olisi kiva löytää porukkaa, joiden kanssa voi jutella, harrastaa yhdessä tai vaikka vain hengailla hyvän ruuan ja lautapelien äärellä. Olen 28v ihmettelijä, joka viihtyy luonnossa, nauttii hyvästä ruuasta ja innostuu helposti uusista jutuista. Seura siis kelpaa kaikenlaiseen tekemiseen! Omasta mielestä kivoja juttuja ovat esimerkiksi: -käydä metsäretkillä ja vaeltamassa -maantiepyöräillä -leipoa & laittaa ruokaa -pelata lautapelejä, D&D:tä & Warhammer 40K -lukea ja kirjoittaa -kokeilla kaikenlaista luovaa, askarrella & maalata -käydä boulderoimassa -saunoa ja käydä avannossa En etsi parisuhdetta, ihan vaan kavereita. Iällä, sukupuolella tai taustalla ei ole väliä. Tärkeintä on, että viihdytään yhdessä ja voidaan olla omia itsejämme. Jos meiltä löytyy yhteisiä kiinnostuksenkohteita, niin se on tietenkin plussaa! Mutta sekään ei ole mikään vaatimus. Kokeilen mieluusti uutta ja olen utelias oppimaan muiden jutuista. Jos susta tuntuu, että voitaisiin tulla juttuun, laita ihmeessä viestiä! Voin lähteä mukaan teelle, lautapeli-iltaan, metsäkävelylle tai vaikka vaan juttelemaan. Nettikaveritkin on tervetulleita, mutta toivon myös löytäväni porukkaa ihan livenä nähtäväksi. Näkyillään!
Moii! Ois kiva löytää juttelukavereita joiden kanssa vois jutella kaikenlaisesta mitä tulee mieleen. Ja oon vasta muuttanut tänne Kuopioon, niin täältäpäin haluisin myös löytää kavereita :) Oon 20-vuotias, urheilullinen, rento, hauska ja ystävällinen. Pelaan jääkiekkoo joten monet illat ja viikonloput menee jääkiekon parissa. Tykkään seurailla urheilua, eniten jääkiekkoo ja jalkapalloo. Näiden lisäks tulee katsottua tosi paljon sarjoja, ulkoiltua, treenailtua ja pelattua videopelei. Tykkään tosi paljon eläimistä eniten kissoista ja koirista. Opiskelen sisustusarkkitehtuurii ja kalustemuotoiluu. Tosiaan oon myös tosi luova, tykkään maalata ja piirtää. Laita ihmees viestii jos haluut jutella ja vaikkapa tutustua paremmin! :) Oishan se kiva jos oisit kiinnostunut samoista asioista mutta ei sillä oikeastaan oo väliä, varmasti saadaan hyvät keskustelut aikaseksi.
Hei. Etsin pääasiassa viikonlopuksi (miksei arkisinkin aikataulun salliessa) seuraa esim. kevyeen palauttavaan liikuntaan (kävely/lenkkeily), kahvitteluun/jutteluun (miksei kasvotusten tai etänä äänipuhelun merkeissä) ja/tai videopelaamiseen. Arkisin menee päivät aika pitkälti työnteossa sekä ruoanlaitossa, kodinhoidossa ym. Ykkösharrastuksiini kuuluu useampi kerta viikossa kamppailu, mutta seurastani en ole löytänyt samanhenkistä ystävää harrastuksen ulkopuolelle. Kaverihaun tavoitteenani on kehittää sosiaalisia taitojani sillä olen erityisen ujo ja en aluksi vaikuta kovin lähestyttävältä. Pidempiaikainen tavoite olisi löytää Kuopion seudulta hyvä ystävä jonka kanssa voisin pitää yhteyttä ja/tai mahdollisesti löytää yhteistä harrastustoimintaa/tekemistä.
Moi! Olen 33 vuotias nainen, Kuopiosta. Käyn tällä hetkellä töissä. Ystävät ovat kadonneet vuosien varrella ja tunnen itseni yksinäiseksi. Etsin uusia ystäviä. Voit asua lähistöllä, mutta ei haittaa jos asut kauempanakin. Olisi kiva jos voisi nähdäkin. Olen luonteeltani ujo ja hiljainen, ainakin aluksi kunnes tutustuu. Vapaa-ajallani katson leffoja ja sarjoja, kokkaan ja ompelen.
Olen Kuopiossa asusteleva nainen. Tykkään liikunnasta ja mielelläni kokeilen kaikkea uutta 🙂 Luonteeltani olen positiivinen iloinen ja suvaitsevainen. Työskentelen hoitoalalla. Laita viestiä jos haluat tutustua paremmin 😉 ps elämänkumppani miulla jo on.