Aihe: "kävely"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "kävely". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "kävely". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Hei löytyisikö uudeltamaalta seuraa naisesta viestittelyyn ja yhdessäoloon, kävelylenkille. Olen sinkku 68 vuotias. Harrastan vesijuoksua.
Olen viime vuodet viettänyt aika rauhallisesti. Työ, perheasiat ja omat projektit ovat pitäneet arjen melko pienipiirteisenä, vaikka nyt ne projektit ovat vähän jumissa. Silti huomaan kaipaavani uusia keskusteluja ja ihmisiä, joiden kanssa voisi jakaa ajatuksia ilman erityistä roolia tai suuntaa. Tai ainakin toivon, että sellainen yhteys olisi mahdollinen. Kiinnostun helposti elokuvista, musiikista ja kuvista. Teen itsekin vähän luovaa vaihtelevalla itsevarmuudella. Tai ehkä yritän joskus liikaa. Pidän kävelyistä, kahviloista ja siitä että juttu saa rönsyillä. Aikataulut vaihtelevat välillä perheasioiden takia, ja yöunetkin ovat joskus katkonaisia, joten arvostan rauhallisia kohtaamisia. En ole erityisen äänekäs tai valmis paketti, mutta utelias vielä. Uskon että kuuntelemalla pääsee jo pitkälle. Jos tämä resonoi, saa kirjoittaa.
Hei! Olen 34-vuotias mies. Asun itsekseni Porin seudulla. Olen autismikirjolla ja minulla on kokemusta mielenterveyden haasteista - elän itse työkyvyttömyyseläkkeellä. Nykyään vointini on suhteellisen tasainen. Etsin samanhenkistä seuraa muista “epätyypillisistä” henkilöistä, tai muuten vaan hyvistä tyypeistä. 😁 Omia harrastuksiani on mm. seuraavat: -musiikki (kuuntelu, soittaminen/laulaminen, oman musiikin tekeminen) -PC-pelit -leffat, sarjat -terveydestä huolehtiminen parhaan kykyni mukaan Tätä ilmoitusta kirjoittaessani ajattelen että olisi kiva löytää samanhenkinen ihminen, jonka kanssa voisi keskustella ja harrastaa yhdessä jotain sellaista mistä molemmat tykkäävät. Ehkäpä meillä voisi olla jokin yhteinen harrastus? Esim. jos sinua kiinnostaa musiikki tai runous/lyriikat, niin ehkäpä voisimme perustaa jonkinlaisen yhteisen projektin? Tai jos ei ole kiinnostusta sellaiseen, niin mikä tahansa molempien nauttima aktiviteetti käy. Lisätietoa: -Minulla on outo unirytmi. Nukun useassa osassa pitkin vuorokautta. Valvon usein osan yöstä. -Nautin kahvista. En nykyään käytä alkoholia. Kannatan humaania päihdepolitiikkaa. Jos ajattelet että meillä voisi olla jotain yhteistä, niin laita rohkeasti viestiä.
Moikka! Löytyiskö täältä kaveria yhteiseen tekemiseen, jos jokin sellainen molempia kiinnostava asia löytyy tai vaikka keskusteluihin, syömään tai ajelemaan? Ihan ajanviettoon seuraa haen. Vapaa-aika menee pääasiassa itsekseen. Pidän keskusteluista, ajelemisesta, sulkapallosta, saunasta ja kaikenlaisen uuden kokeilemisesta ja helposti lähden mukaan erilaisiin juttuihin Toivoisin sun olevan pääkaupunkiseudun alueelta vaikka ei sillä lopulta väliä ole, mä pääsen liikkumaan hyvin :) Minkälaiset asiat sua kiinnostaa? Minkälaista kaveria sä haet? Laittele viestiä ja kerro vähän itsestäsi. Käytän myös discordia ja snäppiä.
Moikka! Etsiskelen uusia kavereita pelailemaan/juttelemaan/hengailemaan. Mä tykkään pelaamisesta (esim. Marvel Rivals, Monster Hunter, Elden Ring jne.) ja taiteen tekemisestä, piirtelen ja 3D-mallintelen 🎨🎮 Katselen kans mielelläni leffoja ja sarjoja, tykkään erityisesti kauhuleffoista mut katon laajalti kaikenlaisia leffoja. Tykkään käydä kahviloissa, kirppareilla ja konserteissa (alt rock, elektro yms), niin musta ois tosi kivaa saada uutta seuraa mukaan tai vaikkapa peliseuraa tai juttuseuraa! Asun mun kumppanin kanssa ja meil on 2 kissaa 🐱🐱 Asustan itse Helsingissä mutta ei haittaa jos olet jostain kauempaa Suomesta, voidaan vaikka jutella tai pelailla yhdessä etänäkin (discord löytyy)! Ja jos asustelet pääkaupunkiseudulla, voidaan tutustumisen jälkeen käydä vaikka kiertää kirppareilla, keikoilla, kävelyillä tai vaikka ihan vaan kahvilla yhdessä. Tai tehdä jotain mistä sä tykkäät, tykkään kokeilla uusia juttuja!☺️ Ota ihmeessä yhteyttä ja tutustutaan paremmin!
Olen 34-vuotias yksinäinen miespuolinen henkilö Helsingistä, joskaan en kyllä oikein osaa ajatella itseäni jo näin vanhana, ja ulkonäkönikin perusteella minua luullaan usein noin 10–15 vuotta nuoremmaksi. Yleisesti ottaen elämäntilanteeni on kuitenkin varsin samankaltainen kuin monilla parikymppisillä ja tulen toimeen monenikäisten ihmisten kanssa. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa hieman tyttömäinen. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti myös varsin ujo – ainakin aluksi. Vaikka tunnen moniakin ihmisiä, ei minulla tällä hetkellä ole oikein ketään sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi olla ja viettää aikaa useammin kuin kerran vuodessa. Muun muassa useimmat peruskoulu- ja lukioaikaiset kaverini ovat jatkaneet kukin omiin suuntiinsa. Niinpä olenkin ollut nyt jo useamman vuoden melko yksinäinen ja viettänyt lähes kaikki viikonloput sekä muut vapaa-aikani nykyisin joko yksikseni tai olemalla vanhempieni kanssa. Toivoisin mielellään naispuoleisia kavereita, jotka olisivat iältään jostain noin 20–30 vuoden väliltä, mutta ei tuo ikähaarukka mitenkään tarkka ole. Ensisijaisesti olen etsimässä ihan vain uusia ystäviä, enkä parisuhdetta, vaikka ei senkään mahdollisuus ole poissuljettu, mikäli molemminpuolista kiinnostusta siihen löytyy. Voit kuitenkin ottaa yhteyttä aivan hyvin myös ihan vain kaverimielessä. Itse tykkään liikkua luonnossa sekä kävellä ja ulkoilla muutenkin. Ulkona liikkumisen lisäksi luonnontieteet kuuluvat omiin kiinnostuksen kohteisiini. Alkoholia en käytä juuri lainkaan ja tupakkaa en polta ollenkaan. Vapaa-aikoinani käyn usein ulkona kävelemässä, kiertelen kirpputoreilla tai kuuntelen musiikkia. Silloin tällöin tulee myös leivottua jotain. Lisäksi olen ollut monia vuosia mukana oman asuinalueeni seurakunnan toiminnassa, kuten muun muassa isosena ja avustajana rippikouluissa. Etsin itselleni siis sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi tutustua aluksi sähköpostitse kirjoittelemalla ja sen jälkeen mahdollisesti jossain vaiheessa nähdäkin sekä viettää aikaa ja tehdä jotain yhdessä. Toivoisin, että olisit valmis kirjoittelemaan aktiivisesti ja ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin. Listasin tähän viestin avainsanoihin joitain asioita, joista itse pidän tai olen kiinnostunut. Sinun ei tarvitse pitää kaikista samoista asioista, vaikka tutustuminen saattaakin olla toki helpompaa, mikäli löytyy edes joitain yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Hei! Ystävää etsin satunnaiseen tapailuun esim. kahvitteluun, kirjoitteluun, kävelylle, tapahtumiin. Itse olen työelämässä ja aikaa uusille tuttaville. No se yksikin riittää.
Hei Löytyisikö Järvenpäästä tai lähialueelta kaveria ulkoiluun tai muuhun yhdessäoloon vanhemmalla miehelle(59v.)? Silloin tällöin olisi mukava käydä esim. kävelemässä jonkun kaverin kanssa. Jos löytyisi joku mukava kaveri niin ota yhteyttä. Kavereita minulla ei työn ulkopuolella ole juuri ollenkaan. Isommissa porukoissa en viihdy joten olisin iloinen jo yhdestä kaverista Toki jos ulkoilu ei kiinnosta niin ihan kahvittelu seurakin kelpaisi.
Hei! Etsin samanhenkisiä ihmisiä, joita puhuttelee henkisyys. Tällä hetkellä esimerkiksi buddhalaisuudessa on elementtejä, jotka puhuttelevat. Olen kuitenkin tässä asiassa kovin alussa, enkä kuulu mihinkään uskontokuntaan. Puhun usein mielelläni myös mielenterveydestä, sillä kärsin ja olen parantumassa traumasta. Näen uusia ihmisiä mielelläni ensin kävelylenkillä jokirannassa. Saa lähettää viestiä, jos tämä kuulostaa kiinnostavalta.
Mitä sinulle kuuluu? Kaipaatko ystävää jonka kanssa olisi kiva vaihtaa viestein kuulumisia oli ne sitten elämän pieniä iloja tai sitten vähän ikävämpiä asioita? Jaettuna ne on helpompi kantaa ja jaettu ilo tuo iloa molemmille. Voit olla mistä päin vain, viestit kulkee kyllä. Täällä olisi ihan tavallinen nainen aika tylsine harrastuksineen odottamassa viestiä kenties juuri sinulta. Saat olla sellainen kuin olet omana itsenäsi. Jos taas kaipaat pientä vipinää parisuhteesi lomassa en ole sinulle oikeaa seuraa.
Hei kaikille☺ 35 vuotias Introvertti nainen, joka harrastaa juoksua, neulomista, pyöräilyä, kirjojen lukemista ja toisinaan piirtämistä. :) Katson toisinaan myös minun suosikki elokuvia/televisiosarjoja ja pelailen PS4:lla Offline pelejä, minulla ei ole playstation plus jäsenyyttä) sekä PC:llä erityisesti Hercule Poirot pelejä. Olen tällä hetkellä erityisen innostunut lukemaan dekkareita, Harry Pottereita ja fanitan kovasti Eriksonin erityisesti DISA/DISC profiileja käsitteleviä kirjoja. Näiden lisäksi lähellä sydäntä minulla on astrologia, tarot tulkintojen tekeminen ja henkisyys ylipäätään. Olen DISA/DISC profiilin mukaan vihreä& sininen. 16 persoonallisuutta testin mukaan INTJ-A pitkän ja lyhyen testin mukaan. Human design kartan mukaan minä olen projektori. Etsin kahvistelu/kirpputori/kävelyseuraa Atala/Linnainmaa alueelta 32-50 vuotiaista ihmisistä. En etsi romanttista suhdetta vaan pelkästään kavereita vain. Minulla on discord kanava, jossa voin keskustella. En omista älypuhelinta joten älypuhelin sovellukset ovat minun kohdallani pois suljettu vaihtoehto. En etsi nettituttuja vaan pelkästään irl kavereita vain. Pyrin vastaamaan kaikkiin minulle tulleisiin asiallisiin kaverin haku viesteihin ja olen aktiivinen viestittelijä, enkä ghoustaa/häivytä keskustelua epäkunnioittavasti vaan kerro suoraan jos minusta tuntuu että minun henkilökemiat eivät jostain syystä kohtaa jonkun uuden kaverin/ystävän kanssa. Toivoisin tällaista kunnioittavaa käytöstä myös toisilta, koska mikään ei tunnu niin kurjalta kuin jäädä odottelemaan pahimmillaan useammaksi päivästä vastausta viestiin tai se että tulee ghoustatuksi jonkun toisen toimesta, kun toinen ei kehtaa kertoa suoraan että henkilökemiat eivät matchaa syystä tai toisesta.
Haen ystävää lähinnä ikäisestäni miehestä/naisesta. Yksin ei ole hyvä olla. Lapset on jo maailmalla ja koti tuntuu tyhjältä. Tykkään kävelyistä, autoilusta ja mökkeilystä, risteilyistä, kylpylöistä ja kotimaan matkailusta. Voit olla kauempaakin.
Moi! Hakusessa olisi mukavaa ja rentoa seuraa. 😊 Arvostan monipuolisia normaaleja ihmisiä, joiden kanssa pystyy tekemään eri juttuja ja juttelemaan eri aiheista. Tykkään heittää läppää ja ottaa elämän rennosti, mutta välillä on kiva keskustella myös syvällisempiä, esim. psykologiasta, taloudesta tai historiasta. Oon kiinnostunut monistakin asioista ja on kiva oppia uutta, muutenkin oon utelias maailman tutkija. 😊 Arvostan myös sitä, että kavereilla on omia kiinnostuksen tai intohimon kohteita, koska ajatuksia on aina hauska vaihtaa ja kiva kuulla asioista joista ite ei tiedä. Tykkään itse esim. matkustamisesta, elokuvista, vintage-jutuista, luontoretkistä, elektro-popista, ulkona syömisestä, huutokaupoista, tapahtumissa käymisestä, palmurannoista, pilvenpiirtäjistä, automatkoista, art decosta, seurapeleistä (lauta- ja korttipelit, bilis, keilaus jne.), oikeiden asioiden tekemisestä ja kokeilemisesta... Mikä ei kiinnosta: some, kännykkäriippuvaiset ihmiset, jatkuvasti agendaa ajavat ihmiset, doom scrolling ym. märehtiminen. Vaikka netissä tulee roikuttuakin niin mitä vähemmän siellä on, sitä parempi fiilis, ja sen huomaa muistakin. Plussaa, jos olet samaa mieltä. Sukupuolella tai iällä ei sinänsä väliä. Jos on järki päässä ja kivaa seuraa, niin sillä pääsee pitkälle. 👍 Olis kiva löytää hyviä läsnäolevia tyyppejä, mikä nykyään ei tunnu enää kovin helpolta ainakaan täällä pk-seudulla (siksi saa olla muualtakin). Deittiseuraa en ole täältä hakemassa. Ilmoitus ei vanhene, saa pistää viestiä. 😊
Etsin uusia ystäviä joidenkaa tehä kaikkee kivaa. Tykkään käydä kävelylenkeil, kahvil, bilettää ja rentoutuu. Voidaan tehä ihan mitä vaan. Alotan tammikuus koulun vantaal. Laita rohkeesti viestii💕
Hei. Olen 39 vuotias transnainen Porista (5 vuotta hormonihoitoa takana) Etsin uusia kavereita, joilla voisi mahdollisesti olla samanlaisia kiinnostuksen kohteita, kuten videopelit & kävely esimerkiksi. Sukupuolella tai iällä ei niinkään ole väliä, jos juttua vaan riittää. 🏳️⚧️🏳️🌈
Olen ystävällinen, kuuntelevainen ja rauhallinen. Minulle voi kertoa murheista. Olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin, jutella eri aiheista ja nähdä kasvotusten. Tehdä jotain tai käydä jossain. Asun yksin tällä hetkellä. Itse vapaa ajalla tykkään viettää aikaa kavereiden kanssa tai yksin. Katsella sarjoja, joskus hyvää leffaa, käydä uusissa paikoissa. Kuunnella kaikenlaista musiikkia, saa ajatukset muualle. Ei väliä mistä päin olet! Laita viestiä jos olet kiinnostunut! Etsin ikäistäni seuraa 18-35v
Koska itse suomalainen en ole. Opiskelen kuitenkin yliopistossa pääaineena suomen kieltä ja kulttuuria. Haluan yhdistää miellyttävän hyödylliseen: saada kaverin ja samalla harjoitella suomea vielä enemmän. Toistaiseksi voisin vain vaihtaa viestejä, koska en asu Suomessa, mutta matkustan usein Helsinkiin, joten voisimme joskus järjestää kasvokkain tapaamisen esimerkiksi jossain kahvilassa. Ikä tai sukupuoli ei ole minulle tärkeä - tulen toimeen sekä nuorten että vanhempienkin ihmisten, ja niin naisten kuin miestenkin kanssa. Minua luullaan ainakin 10 vuotta nuoremmaksi, koska en näytä, pukeudu, käyttäydy enkä tunne olevani kolmekymppinen. Suhtaudun ihmisiin aina ystävällisesti, empaattisesti, avomielisesti ja avuliaasti. Introverttina olen myös vähän ujo ja hiljainen, mutta kun tutustun johonkuhun paremmin, niin tykkään puhua enemmän. Vieraiden kielten opiskelu on pääharrastukseni. Suomen lisäksi puhun englantia, puolaa, japania, saksaa ja opiskelen viroa, tšekkiä, udmurttia ja pohjoissaamea. Olen erittäin kiinnostunut saamen kielistä ja kulttuurista ja yhdistän tieteellisen tulevaisuuteni siihen. Kun minulla on vapaa-aikaa, luen kirjoja, keksin tarinoita, kuuntelen musiikkia, piirrän, teen grafiikkaa tai pelaan Simsiä. Kävelen myös usein puistoissa ja leivon jotain joka viikko. Nyt aion ryhtyä yliopiston tutkijaksi ja opettajaksi, mutta työskentelin joskus baristana pari vuotta ja se oli unelmatyöni, koska en selviä päivääkään ilman kahvia ja kakkupalaa - se on minun polttoaineeni! Ylipäätään pidän hyvästä ruoasta, olen todellinen herkkusuu! Oh, ja rakastan kissoja! Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä! Kirjoitellaan! PS Tämä ilmoitus ei vanhene!
Moikka! 👋 Oon 22-vuotias Tampereella asuva tyyppi ja kaipaisin elämään uusia, rentoja tuttavuuksia. Tapahtumat ja muut suuren väen menot ei oikein ole mun juttu, mutta muuten etsin sellaista arkista seuraa kävelyille, kirjastoon, kirppikselle, kahville, peleihin tai ihan vaan juttelemaan maailman menosta😄 Luen paljon kirjoja ja tykkään keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä, filosofiasta arjen asioihin. Oon avoin ja helposti lähestyttävä ja arvostan erilaisia näkemyksiä. Sukupuolella tai vakaumuksella ei ole mulle merkitystä. Toivon vain, ettei alkoholi ole se tärkein juttu silloin kun ollaan tekemisissä. Olen opiskellut tietotekniikkaa, kirjat ja lukeminen ovat ylipäätään iso osa arkeani, mutta myös pelaaminen on ollut osa arkea jo pitkään. Vaikka nykyään tulee sitä tehtyä harvemmin, silloin kun päädyn pelaan, niin pelinä on yleensä Lethal Company, Fortnite, Red Dead Redemption 2, The Outlast Trials tai Minecraft. CS ja vastaavat FPS pelit ei oikein nappaa. Jos tykkäät ulkoilusta, lukemisesta, peleistä tai muuten vaan kaipaat uutta tyyppiä elämään, niin laita viestiä! Voidaan vaikka aluksi vaihtaa Discord, snäpit tai mikä sulle sopii parhaiten :)
Hei! Löytyykö uusia ystäviä/kavereita Helsingistä/Vantaalta (naisia/miehiä) lähteä vaikkapa Paloheinän tai Sipoon luontopoluille? Kiinnostaa kiiretön kävely ja oleskelu luonnossa, myös museot, kotimaan ja ulkomaanmatkat, retket, kylpylälomat yms. Myös jotain uutta voisi yhdessä kokeilla. Ota rohkeasti yhteyttä. 🙂
Olisi mukava löytää kaveri kahville, kävelylle ja mitä vaan keksitäänkään. Olen huumorintajuinen aikuinen ihminen. Haen ystävää, en parisuhdetta.