Tagi: "uiminen"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "uiminen". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "uiminen". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Täällä 35-vuotias nainen, jolla 5-vuotias koltiainen, puoliso ja elämäni eläimet. Perheenä paljon kuljetaan ja käydään tapahtumissa, mutta omassa kaveri- ja tuttavapiirissä ei enää samassa elämäntilanteessa olevia ole, joten aika yksinäistä näissä käyminenkin on. Itse kaipaisin ystävää. Nuoruuden kavereista ns. kasvettu erilleen, eikä arvot enää kohtaa. Töistä ei ystäviä ole pienen tiimin +60 v rouvista löytynyt, vaikka mukavia ovatkin. En varsinaisesti harrasta mitään, mutta pidän pyöräilystä, uinnista (sulien vesien uinti), lukemisesta ja kaikenlaisesta näpertelystä. Tykkään käydä keikoilla, mutta tämäkin ollut nyt vähäistä seuran puuttuessa. Olen tavallaan ihan hauska, vähän semmonen savolainen, en liikaa, ehkä neljäsosa. Puhun sentään suomea. Alkuun jäyhä ja asiallinen, etten hallitse sitä vähäisintäkään small talkia. Viestitellään.
Asun Pohjois-Helsingissä. Omistan kissan ja pidän eläimistä. Luonto, salilla käynti, museot ja kirjastot kiinnostaa:)
Moi! Täällä kirjoittelee itsestään huoltapitävä 33v mies. Olisi kiva löytää rentoa seuraa vapaa-ajalle 😊
Laita rasti ruutuun, tykkäätkö: [ ] pelailla tietokoneella (mahdollisesti jopa juuri fps pelejä) [ ] harrastaa kasuaalisti urheilua (itse tykkään käydä kävelyillä, pyöräillä, uida jne) [ ] viettää iltaa lautapelejä pelaillen tai leffaa katsellen [ ] koota palapelejä [ ] hifistellä teen parissa [ ] käydä ulkona keikoilla/baarissa tai kokeilemassa uusia ravintoloita Jos laitoit ainakin pariin kohtaan rastin ja olet naispuolinen henkilö, niin ota yhteyttä! ^^
Hei! Olen 64 v. nainen Kirkkonummelta ja toimin osa-aikaisena yrittäjänä, aikaa löytyy myös ystäville ja perheelleni, lapsenlapsilleni, etenkin viikonloppuisin. Olen luonteeltani empaattinen, erityisherkkä, pohdiskeleva, keskusteleva, sosiaalinen introvertti, aktiivinen mutta myös omaa rauhaa rakastava. Iloa etsin ja löydän pienistäkin asioista, lasten ilosta, luonnon kauneudesta, tilannehuumorista ym. Pidän retkeilystä ja kevyestä patikoinnista luonnossa, erityisen paljon vesistöjen äärellä. Harrastan myös kuntosalia, asahia, vesijuoksua ja vesijumppaa. Musiikki on minulle voimanlähde ja laulan kuorossa. Matkustaminen koti- ja ulkomailla kiinnostaa ja olenkin matkakaveria vailla. Haaveena on matkustaa uudelleen Norjaan, myös rantalomista pidän. Kulttuuririennot kuten elokuvat, konsertit, näyttelyt ja teatterikin kiinnostavat. Luen ja kuuntelen jkv äänikirjoja. Tykkään valokuvata. Mökkeilykin on mukavaa, luonnonrauha, rantasauna ja uiminen. Toivon, että olet pääkaupunkiseudulta, niin tapaamiset onnistuvat helpommin.
Etsin naispuolisia ystäviä – yhdessä kulttuuria ja luontoa kokemaan Olen 56-vuotias, työssäkäyvä nainen ja asun osittain Kouvolassa. Elän parisuhteessa enkä etsi miesseuraa, vaan toivon löytäväni uusia naispuolisia ystäviä – mieluiten suunnilleen samanikäisiä – jakamaan yhteisiä hetkiä ja mukavaa tekemistä. Pidän teatterista, konserteista, ulkoilusta ja rennosta yhdessäolosta. Olisi ihanaa löytää seuraa vaikkapa kulttuuritapahtumiin, luontoretkille tai ihan vain juttelemaan kahvikupin tai vaikkapa viinilasin äärellä. Myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat. Esimerkiksi uimarannat Kouvolan alueella ovat vielä aivan hakusessa. Jos kaipaat uusia ystävyyksiä ja tunnistat jotain yhteistä, otathan yhteyttä. Jaettu ilo on paras ilo! Lämpimin terveisin, Luonnosta ja kulttuurista innostuva Kouvolan ja lähiseudun kulkija 🌿🎭🎶
Heipparallaa! Etsin pääsääntöisesti naispuolista kaveri seuraa, mutta en laita pahakseni tutustua miespuolisiinkin Tamperelaisiin. Olen Satu 28v., asun Tesomajärvellä. Muutin n. vuosi sitten Turusta Tampereelle ihan vai vaihtaakseni maisemaan. Tampereella minulla ei ole kuin yksi ystävä entuudestaan. Työskentelen kaupungilla iltapäivätoiminnanohjaajana, elokuussa alkaa toinen lukukausi jo. Olen todella eläin rakas, koko ikäni kotonani on ollut koiria ja myös kissa. Pidän uimisesta, luonnossa olemisesta ja liikkumisesta. Seuraan todella ahkerasti jääkiekkoa, jonka parissa syys-toukokuu menee todella tiiviisti. Olisi kiva löytää uusia ystäviä/kavereita Tampereelta ja jos viel Länsi-Tampereelta, mut kyl muualtakin käy hyvin. Ois kiva käydä joskus lenkkeilemässä, uimassa, museoissa, kahvilla (vaiks en juo kahvii 😁). Tosi kiva ois jos olisit 20-30 vuotias. Laittele rohkeasti viestiä Parhaiten saat yhteyden facessa tai instagramissa nimellä Satu Mäki (@isosatu tai @latkaleidi)
Oon 21-vuotias mies ja etsin kavereita ulkoiluun, veneilyyn, pelailuun tai muuten vaan hengailuun. Käyn sään salliessa kumiveneellä merellä — seikkailen saarissa ja kalastelen. Vapaa-ajalla tulee myös koodailtua, pyöräiltyä, uitua ja pelailtua PC:llä. Ulkoiluun saa minusta hyvän kaverin, ja pelikaveriksikin kelpaan! Eikä koodaajakaverikaan olisi pahitteeksi. 😄 Sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä että jutut kohtaa!
Etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi viestitellä ja nähdä kasvotusten silloin tällöin. Yhdessä olisi mukava käydä vaikka kahvilla, retkellä, kirppari kierroksella tai järjestää leikkipuistotreffit, sillä olen kahden pienen lapsen äiti. Kiinnostuksen kohteeni on aika paljon luonnossa, kuten marjastuksessa, sienestyksessä, puutarhanhoidossa, vaeltamisessa, mutta tykkään myös leipoa, liikkua, ommella. En etsi mies- tai baariseuraa. Laita viestiä, niin päästään jutuiksi.
Terve! Olen 32-vuotias mies etsin uusia ystäviä 18-40 vuotiaista ihmisistä joiden kanssa olisi kiva käydä ulkona ja elokuvissa sekä viettää hauskaa Asun yksin 17-vuotiaan kissan kanssa. Harrastuksiini kuuluu musiikki, lukeminen, uiminen ja kirjoittaminen. Pidän ulkoilusta ja kahvilassa istuskelusta. Tykkään käydä elokuvissa ja kulttuuritapahtumissa. Elikkä olen kultturelli luonteeltani. Olen luonteeltani sanavalmis ja ulospäinsuuntautunut miellän itseni ambivertiksi.
Olen 52-vuotias kolmen aikuisen lapsen äiti. Tällä hetkellä niin sanotusti sapattivaapata viettävä nainen. Harrastan lempeää liikuntaa (Kävely, pyöräily, jooga, uinti), kulttuuria ja taidetta sekä kirjallisuutta. Myös musiikki on lähellä sydäntä. Museokortti löytyy. En ole baarikärpänen, mutta hyvässä seurassa voin nauttia lasin tai pari hyvää olutta tai viiniä. Tykkään istua myös kahviloissa ja hyvän ruoan äärellä ravintolassa.
Moi olen 32 v nainen. Asun Helsingissä. Olen aika yksinäinen, tein elämän Muutoksen viime vuonna ja nyt on ollut tosi raskasta. Ei ole kavereita mitä mulla aina on ollut. Koska olen ihminen joka aina auta toisia ja siinä tapauksessa mut on käytetty hyväksi. Tykkään ulkoilua ja uimisesta. Lähte kahville ja tanssimaan. En polta tai juo. Minulla on siltikin hauska ilman alkoholia. Olen tosi hyvää kuuntelemaan. Olen naimisissa mut mun mies ei ole tällä hetkellä Suomessa. Kiitos 😊
Olen muuttanut vuosi sitten töiden perässä Kajaaniin, eikä täällä ole vielä kovin montaa tuttua. Olisi mukava löytää kaveri, jonka kanssa nähdä vapaa-ajalla ja käydä vaikka kahvilla. Olen luonteeltani rauhallinen ja vähän hidas tutustumaan aluksi. Pidän luonnossa liikkumisesta ja kirjojen lukemisesta.
Moikka, oon 22v ja hauskaa ja menevää seuraa ja lähen spontaanisti mihi vaa mukaan. Tykkään mm. leffoista, tenniksestä, uimisesta, lenkkeilystä, lautapeleistä, matkailusta, shoppailusta ja tykkään käydä yksillä/useemmilla tai kahvilla. Oon alunperin Helsingistä mut oon muuttanut opintojen perässä Poriin 3v sitten. Opiskelen kauppatieteitä. Etin kavereita, jotka ehtii/jaksaa nähdä usein ja tykkää tehdä kaikenlaista, joilta löytyy huumorintajua ja joille voi puhua avoimesti asioista. Laita viestiä :) ig jasminshhh
Moi 🌺 Olen 23 ja asun Jyväskylässä. Etsin ystäviä noin 23-28 vuotiasta naisista. Kirjoitan, neulon, uin, haluaisin piirtää enemmän ja luen sekä kuuntelen äänikirjoja. Olen ammatiltani eläintenhoitaja ja tällä hetkellä opiskelen klinikkaeläinhoitajaksi. Olen ihmettelevä, rauhallinen, rento ja kiireessä pysähtyvä ihminen. Rakastan tunnelmaa, hämäriä vuodenaikoja ja olen teen kuluttaja. Haluaisin tulevaisuudessa asua edes pienen hetken Lapissa, ehkä hankkia hieman lisää eläimiä, sekä mahdollisesti matkustella. Tällä hetkellä minulla on kissa, haaveilen leopardigekosta ja akvaariosta! Pyrin olemaan kaikille kiva ja mukava jotka minulle tulee juttelemaan.
Heissan! 🌞 Aattelin olla reipas ja lisäillä oman tekstini tänne vaikka pitkään epäröinkin, että onko mun juttu mut positiivisella mielellä mennään ja mukavahan se ois samalla täydentää kaveripiiriä!😄 Tässä muutama seikka minkälaista ystävää olen etsimässä ja mitkä asiat itseäni kiinnostavat 👀 Etsin ystävää jonka kanssa voisi -ulkoilla 🏃♀️ -pyöräillä 🚴♀️ -uida 🏊♂️ -matkustella 🌴 -löhötä auringossa ⛱️ -terdeillä 🥂 -kokkailla 🍗 -juoruta 👩👨 -shoppailla 😍 -hemmotella itseään 🥰 Pidän tärkeänä, että ystävä olisi -rehellinen -aidosti välittävä -kuuntelevainen -luotettava -huumorintajuinen -ei mikään tosikko -itsetään huolehtiva -siisti -ystävällinen -heittäytyjä En siis kaipaa seuraa semmosista henkilöistä, jotka eivät osaa huolehtia itsestään 🙂 ja sotkuset ihmiset ei pääse jatkoon 👎 😂 ja myöskään semmoset ihmiset, jotka eivät osaa vastata kysymyksiin ku yhdellä sanalla/lauseella niin älkää vaivautuko, koska semmoseen mulla ei riitä into eikä energia 🌞 Etsin siis positiivista ystävää joka ei ota elämää niin vakavasti ja semmosta jonka kanssa vosi keksiä kaikkea kivaa yhteistä tekemistä. Etsin ensisijaisesti naispuolisia ystäviä mutta en pistä vastaan jos joku miespuolinenkin sattuisi mukaan 🙂 Joo enkä jaksanu kirjoittaa tähän koko elämänkertaa, joten viestien avulla taikka face to face saa tietää enemmän! 🌞
Hakusessa olisi Etelä-Pohjanmaalta uusia tuttavuuksia naispuoleisista 28-40vuotiaista. Olisi kiva tutustua ja saada ystäviä kun ei niitä monta ole. Minusta saa seuraa lenkille, uimaan, kahville/teelle, elokuviin, pyöräileen, kirppareille, keikoille. Voi ehdottaa kyllä tekemistä, innostun helposti, mutta ehkä baariin ei saa ellei sielä ole joku sellanen esiintyjä josta ite tykkään. Olen rauhallinen, innostuva, luotettava 32-vuotias nainen Seinäjoelta. Aluksi saatan olla hiljanen, mutta kun tutustuu niin olen kyllä puhelias. Minulla on pari koiraa ja kissaa. Harrastan swappailua, kirjeenvaihtoa, sarjojen kattomista, lenkkeilen. Tykkään myös joskus tehdä palapelejä. Olisi kiva tutustua ensin sähköposteitse hieman ja katsoa sitten tuleeko meistä kaverit. Whatsappi löytyy.
Hei! Olen pari kuukautta sitten Ouluun muuttanut 20v. nainen, joka etsii tosiystävää. Luonteeltani olen hieman ujohko, mutta kun keskustelu lähtee rullaamaan niin minusta saa luotettavan ja mukavan juttukaverin. Vietän vapaa-ajat kotona pelaten videopelejä tai katsoen sarjoja (kotimaiset/anime) ja elokuvia (disney). Tykkään kissoista ja koirista, haaveena olis joskus hankkia kissa. Kuuntelen myös paljon musiikkia, enimmäkseen perus poppia ja sitten metallia (muutamia lemppareita ava max, jvg, dua lipa, rammstein ja nightwish) Liikunnan kanssa minulla on vaikeuksia lähteä liikkeelle yksin, mutta jos joku pyytää seuraksi niin yleensä lähden. Eniten tykkään lenkkeillä, pyöräillä tai uida, mutta olen avoin kokeilemaan myös uusia lajeja. Olisi mukavaa, jos löytyisi joku, jonka kanssa voisi keskustella syvällisiä aiheita ja jos satut asumaan lähellä, niin voitaisiin käydä kahvilla tai vaikka lenkillä. Mutta jos asut hieman kauempana, sekään ei haittaa :) Etsin pääsääntöisesti saman-ikäisiä naispuolisia ystäviä. En etsi juomiseen seuraa (juon tosi harvoin alkoholia) Olen myös varattu, joten en etsi seurustelukumppania. Jos kiinnostuit niin laita rohkeesti viestiä! :)
Täällä kirjoittelee 30v. nainen Helsingistä. Minulla on 2,5-vuotias koira, jonka kanssa lenkkeilen päivittäin. Olen sosiaalinen, helposti lähestyttävä, luotettava, mukava, hyvä keskustelija ja kuuntelija. Tykkään urheilusta, ulkoilusta, lukemisesta, matkustamisesta, kirppiskierroksista, avantouinnista, kahvittelusta sekä kulttuuritapahtumissa ja live-keikoilla käymisestä. Olen myös aina innostunut oppimaan uutta ja tällä hetkellä minua kiinnostaisi aloittaa ilmajooga. Minulla on muutama todella hyvä ystävä, joiden kanssa ollaan yhteydessä vuodesta toiseen vaikka kaupungit ja elämäntilanteet välissä muuttuu. Kuitenkin Helsingissä minulla on harmillisen vähän kavereita, joiden kanssa tehdä yhdessä arjessa asioita ja vaihtaa ajatuksia. Toivoisin, että saisin elämääni ihmisiä, joiden kanssa pidettäisiin yhteyttä ja keskusteltaisiin. Lisäksi toivon seuraa erilaisiin tekemisiin ja kulttuuririentoihin. Laita viestiä niin jutellaan lisää :)
Moikka! Etsin uusia ystäviä, koska minulla ei paljoa ystäviä ole. Etsin naispuolisia ystäviä. Pidän ulkoilusta, varsinkin kansallispuistoissa ja luonnossa ylipäätään. Pidän myös uimisesta, musiikista, ruoan laittamisesta, shoppailusta, elokuvien ja sarjojen katselusta, sisustamisesta ja tatuoinneista. Opiskelen kaupan alaa. Asun tällä hetkellä yksin Keravalla. Omistan mielestäni ihan hyvän huumorintajun, olen rehellinen ja arvostan kaikkia ystäviäni. Olisi kiva viettää jonkun kanssa aikaa vapaa-ajalla. 😊Olisi kiva käydä ulkoilemassa, leffassa, kahvilla, shoppailemassa tai ihan mitä vaan. 😄 Minusta saa seuraa myös baareihin. :D Olisi myös kiva jos keskustelu ei hiipuisi, vaan meistä tulisi oikeasti ystäviä. Ota yhteyttä, jos kiinnostuit, niin jutellaan enemmän. Voit laittaa sähköpostissa vaikka snap tai kik, niin lisään sinut. :)