Tagi: "queer"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "queer". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "queer". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Hei! Olen turkulainen, avoimessa opiskeleva, alt-henkinen 19v nuori queer trans mies. Kaikki luova tekeminen kiinnostaa, kuten piirtäminen, kirjoittaminen ja hahmosuunnittelu. Olen kova myöskin keräilemään tölkkejä, figuureja, pehmoja ja muuta vastaavaa sälää. Muita mielenkiinnon ja intohimoni kohteita ovat muun muassa cosplay, turreilu, Sleep Token, linnut (etenkin varislinnut!) sekä Genshin Impact. Olen hyvin avoin kokeilemaan ja tutustumaan uusiin asioihin, joten mieluusti myös kuulisin sinun harrastuksistasi! Olisi toki hyvä myös mainita, että olen autistinen ja sen myötä melko ujo. Tämän vuoksi aluksi saattaakin olla vähän kiusallista, mutta kun lämpenen niin juttu alkaa varmasti sujua. Etsin siis turkulaista sieluntoveria, mieluiten sellaista, joka samanhenkinen, samanlaisessa elämäntilanteessa ja mahdollisesti queer. Avoimesti kuitenkin juttelen ja kaveeraan kaikenlaisten ihmisten kanssa, joten rohkeasti vaan juttusille! Tarkoituksena olisi myös, että voitaisiin tavata ja yhdessä touhuta.
täällä kirjoittelee 20-vuotias ihminen joka kaipais uusia kavereita! (mielellään suht samanikäisiä) asun ite oulussa joten olis mukava saada täältä päin kavereita. ei kyl haittaa vaikka olisit kauempaakin! omiin kiinnostuksenkohteisiin kuuluu videopelit, musiikki, virkkaaminen, anime, manga ja kirppiksillä käynti :p lempipelejä mulla on esim hollow knight, undertale ja final fantasy 7 myös cosplay ja coneissa käynti kiinnostaa! laita rohkeesti viestiä jos kiinnostais tutustua! oon alussa tosi awkward ja ujo mutta kunhan muhun tutustuu kunnolla nii en osaa pitää turpaani kiinni :D ilmoitus ei vanhene :3
Moips, oon muusu, nepsy ja vassari🦭 Haluisin löytää lisää kavereit, mielellää täält Turun lähistölt! Tykkään käydä kirppareit läpi, istuu metsäs, pelaa lautapelei, kattoo sarjoi ja luontodokkareit ja toisinaa vaa istuu busseis ja vaa olla ja ihmetellä:) Mulle on tosi tärkeet semmone yleinen empatiakyky, eli et ketää ei tuomita turhaa tai haukuta esim. rumaks, tyhmäks, hitaaks, oudoks, cringeks etc. Myös arvomaailmaltaa toivon sellast ihmisoikeuksist välittämistä, queer-ystävällisyyt ja nepsy piirteiden hyväksymistä!<3
Heiiiiii!!! Muutin kesän aikana Rovaniemelle uuden alun perässä. Ja keskittyäkseni omaan tekemiseeni. En kuitenkaan tunne täältä hirveästi ihmisiä, ja olisi ihan mukavaa muodostaa joitakin sosiaalisia kontakteja myös virtuaalisen maailman ulkopuolelle. Olen oman elämäni taiteilija, neuroepätyypillinen, vegaani, muunsukupuolinen, eli sinänsä tietynlainen stereotypia, jota jotkut tietävät vierastavansa. Mutta tiedän hyvin, että myös kivoja ja kiinnostavia ihmisiä on aivan riittämiin. Vapaa-aikani kuluu erilaisten omien luovien projektien, niin digitaalisten kuin fyysistenkin toteuttamisessa, sekä arkisesti liikunnan, kirpputorien, luonnon, sekä kulttuuritapahtumien parissa. Laita vapaasti viestiä, mikäli huvittaisi tavata!
hi, my name is vic (-: i’m 26 and use they pronouns. i’m from denmark, living in finland. i’m looking for more queer friends around the 24-28 age range. the basics, i rarely drink, don't smoke and am vegetarian i’m mainly posting on here because i’d like more people to talk to about interview with the vampire, specifically devil’s minion… as i’ve pretty much talked the ears off everyone i know about it already. and i got more to say LOL so if you like or could see yourself coming to like a show about evil gay, gender ambiguous and bisexual vampires… hiii a little about me, i enjoy creative writing, vibe-based-no-skills-needed photography, painting and essentially any crafts i can access the tools for. i like nature. i’ve come back to reading in the past year, which i’ve really been liking. when i read fiction i like fantasy, high/dark/historical/mythological. when i read non-fiction i like psychology, esotericism, and history genre preferences for movies and other shows are pretty much the same as with books, i like fantasy, and then some science fiction, and any film with a whimsical or ethereal quality! specific favorites when it comes to shows are true blood, sense8, fleabag, severance, and over the garden wall. currently finishing twin peaks season 3. with movies some titles from my letterboxd favorites are (virtually) any ghibli, lord of the rings, pink narcissus, zoolander, what dreams may come, the fabulous baron munchausen 62, elvira bg3 is my favorite video game, and then i just got a gameboy advance sp that i’m excited to try out <3 for music i like soul, funk, rock, jazz, classical and psychedelic and i just started getting into puzzling… that’s all i can think of for now. i’m a pisces sun + mercury, leo moon, taurus rising for the astrologically oriented. and i have social anxiety so you’re going to have to treat me like a scared wild horse (or an under socialized rat) until i get to know you would love to talk and maybe hang out in person if we vibe
Moi! Oon ettimässä kämppistä tai useempaa ja uutta asuntoo mieluiten Helsingistä mut myös Espoosta sopii. Muuttaisin kesäkuussa tai jo toukokuussa. Jos oot about saman ikänen ja etit uutta asuntoo kesällä täältä päin niin laita viestiä! :) mulla ei näy yksityisviestit niin laita sähköposti tai vaikka instassa @nyxia.s Mukana muuttaa koira ja sen takia ettisin mieluiten ekaks rivi-/paritaloa🐩
Moikka, Olen 36-vuotias muunsukupuolinen, jolla hakusessa muutama paikallinen kaveri pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut mielenterveyteen ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista ja pelailen välillä videopelejä (tällä hetkellä olen innostunut Marvel Rivalsista). Lisäksi luen kirjoja ja meditoin silloin tällöin. Mielellään näkisin jossain kohti livenä, kunhan tutustutaan viesteillä ensin. Lähtisitkö seuraksi kahvilaan, ravintolaan, tai kävelylle? Tiedän hyvän nuudelipaikan ;)
joo etsin uusia kavereita oon opiskelija Tampereella. opiskelen ympäristö tekniikkaa. tykkään chill-musiikista. mun äidinkieli on englanti (🇺🇸🇺🇸🦅🇺🇸🦅🦅🏈🇺🇸), en puhu suomea täydellinen mutta mun pitää harjoitella. Kaurajuoma on parempi kuin lehmän maito. Tykkään matkustamista ✈️ vaikka lennot eivät ole tosi hyvä ympäristölle 😳. ja tykkään kivasta vaatteista kai? 😅. oon tosi ujo ja hiljainen kun tapaan uudet ihmiset (varsinkin irl). mutta yritän parhaani 🫡.
Hi! We are a queer vegan anarchist couple looking for new friends in the Turku area who speak English! Luka Theo (he/him) is: • 23yo • Nonbinary trans man • Bisexual and sapphic • Autistic • Into literature Sofia (she/fae) is: • 26yo • Nonbinary trans girl • Pansexual lesbian • Autistic • Stem gal • From Portugal We like thrifting, going to cafes and museums and going out every once in a while :}
Moi, olen 22v pansexual turriartisti Helsingistä ^^ Olen autistinen joten minulle puhuminen on hyvin vaikeata, joten minulla ei ole oikein kavereita yhtään Pääharrastukseni on piirtäminen, joskus pelaan pelejä, tuo on melkein ainoat harrastukset jotka minulla on Osaan Japania myös jos on any weeb tyyppejä myös täällä Minua saa vapaasti halata niin kauan kuin haluaa :3 Minun taidetta löytyy minun IG ja Twitteristä, username on "nicethings" kirjoitettuna taaksepäin. I'm serious, the word "nicethings" written backwards
Terve! Mä olen 28-vuotias queermies Helsingin Kalliosta, ja etsin uusia tuttavuuksia, kavereita & ystäviä sukupuoleen katsomatta yleiseen hengailuun ja ajanviettoon, elokuviin, kirppiskierroksille, museoihin, ulkoiluun, kesäuintiin ja kaikkeen muuhun siltä väliltä! Kuulun muutamaan vähemmistöön: bi/panseksuaali, vegaani, monisuhteinen (ja vasenkätinen!). Myös arvoiltani olen vasemmalla. Sinun ei tarvitse olla kanssani samanlainen tai samaa mieltä, vaikka arvostankin normeja kyseenalaistavaa asennetta! Pääasia on että saamme olla ja elää omina itseinämme. :) Teen työkseni ja harrastan valo- ja videokuvausta sekä elokuvia. Käyn usein korttelikinojen mitä kummallisimmissa näytöksissä, ja nautin niistä valtavasti. Alakulttuurit ja niiden estetiikka sykähdyttää kovin. Mutta pidän myös valtavirtaisemmasta pop-kulttuurista! Kulutan alkoholia hyvin vähän, mutta ajanvietto terassilla, baarissa tai klubilla voi olla mukavaa, vaikkei se olisikaan humalahakuista. Muita päihteitä en itse kuluta, mutta en tuomitse muiden ihmisten päihteidenkäyttöä. Lisäksi, pidän kovasti eläimistä ja tulen niiden kanssa hyvin toimeen, eli jos kaipaat esimerkiksi koiralenkkiseuraa, täältä sitä saa! Olin aiemmin kahden kissan kanssaeläjä, mutta heistä on aika jo jättänyt. Haaveilen salaa kodin tarjoamisesta rescue-koiralle, mutta se on vielä suunnitteluasteella! Tässä pieni pintaraapaisu minusta, jos haluat kuulla lisää ja hengailla: pistä koodaten! Kerro myös millainen sä olet! Ilmoitus ei vanhene. :)
Olen 32-vuotias lesbo ja haen perinteistä kirjekaveria toisesta, suurinpiirtein samanikäisestä lesbosta - lesbosta siksi, että elämässäni ei ole toista vain naisista pitävää naista ja kaipaan kovasti jonkinlaista vertaistuellista ystävyyttä. Olisi ihana vaihtaa ajatuksia kaikessa rauhassa hitaassa kirjepostissa, kertoilla elämästään ja ajatuksistaan, ja elää toisen ihmisen elämän käännekohdissa mukana, kenties löytää yllättäviä samaistumisen kokemuksia. Unelma olisi, että kirjekaveruus jatkuisi vuosia, kenties vuosikymmeniä. Ajattelen luontevammin kirjoittamalla ja se onkin yksi rakkaista harrastuksistani (pelaan mm. teksiroolipelejä eli kirjoitan yhteistä draamantäyteistä tarinaa toisen pelaajan kanssa). Kuuntelen podcasteja laidasta laitaan, true crimea ja hömppää, luen kirjallisuutta fanfictionista klassikoihin, vien itseäni teatteriin ja elokuviin. Olen vastavalmistunut maisteri humanistiselta alalta ja haen vielä paikkaani maailmassa. Luonteeltani olen introvertti enkä ole lainkaan spontaani, mutta panostan ihmissuhteisiini ja välitän suuresti perheestäni ja läheisistäni. Viihdyn parhaiten perjantait yksin saunan jälkeen hyvää tarinaa lukien ja tietäen, että saan nukkua lauantaina pitkään. Pidän asioiden pohdiskelusta ja spekuloinnista. Arvoiltani olen vihervassari feministi. Jos kuulostaisi siltä, että meillä voisi klikata paperilla, kirjoittele ja kerro itsestäsi! Ehkä tämä voisi olla hienon ystävyyden alku. :) -sapfo
Heips! Löytyisikö täältä samanhenkistä sateenkaarevaa kaveria? 🏳️🌈🏳️⚧️ Olen introvertti, joka kaipaisi kovasti seuraa samanhenkisestä ihmisestä. Luonteeltani olen hyvin avoin, nauravainen, utelias, rehellinen, lojaali, ymmärtäväinen, osaan kuunnella, en tuomitse, en arvostele. Tykkään keskustella syvällisistä asioista, maailman menosta ja vaihtaa ajatuksia ympäröivästä maailmasta. Jos sinua kiinnostaa jokin edellä mainituista niin ole yhteydessä rohkeasti 🫶🏻 ✨ Voit olla iältäsi tai sukupuoleltasi mitä vain ✨
Heippa! Olen 29-vuotias yliopisto-opiskelija Espoosta, joka kaipailee uusia ystäviä, tai edes yhtä uutta hyvää ystävää. Muuton myötä elämä jäi toiseen kaupunkiin ja pikkuhiljaa olen uutta elämää yrittänyt luoda tänne Espooseen, mutta huomaan, että ystäviä minulla on liian vähän. Olen valmis matalallakin kynnyksellä näkemään uusia potentiaalisia kaveriehdokkaita! Kaipaan kovasti oikean elämän kohtaamisia :) <3 Tykkään käydä etenkin kävelyillä, kirppareilla, leffassa, kahvilla, museoissa ja taidenäyttelyissä, joten esimerkiksi tällaiseen puuhaan musta saisi seuraa. Olen luonteeltani rauhallinen introvertti ja luulisin, että tulisin parhaiten toimeen samanmoisten ihmisten kanssa. Arvostan hyviä keskustelutaitoja (olen kyllä itse sosiaalisesti vähän kiusallinen, joten hyvillä keskustelutaidoilla en kuitenkaan tarkoita sitä, että et saisi olla sosiaalisesti kömpelö :D), avoimuutta, pehmeitä arvoja, empatiaa ja herkkyyttä. Olen lepakko, ja erityisesti uudet queer-kaverit olisivat tervetulleita, koska sellaisia minulla ei ole liikaa, mutta tämä ei ole missään nimessä välttämättömyys, vaan voit ehdottomasti laittaa viestiä vaikka et olisi queer! :) Iälläsi ja sukupuolellasi ei ole minulle merkitystä, mutta toivoisin, että olisit pk-seudulta, jotta näkeminen olisi mahdollisimman helppoa :)
Oon 21-vuotias autismin kirjolla oleva muunsukupuolinen ihminen Nakkilasta. Suunnitelmissa ois muuttaa Tampereen seudulle vuoden sisään. Etin suurin piirtein oman ikästä seuraa, ehkä siitä 20-25v ikähaarukalta. Piirrän paljon ja tykkään animoida ja luoda omia hahmoja ja tarinoita vapaa-ajalla. Tykkään käydä kiertelemässä kauppakeskuksia, kävellä luonnossa, ja kesäsin käydä huvipuistoissa. Mulla ei vaan yleensä oo oikeen kavereita, joilla ois mahollisuuksia käydä mun kanssa missään, mut oon tosi kiitollinen seurasta jos sellasta on! Tykkään myös pelata, mutta en oikeen piittaa online-peleistä eikä mulla oo tottapuhuen kauheen hyvät pelitaidot. Mulla on shetlanninlammaskoira, joka asuu osa-aikasesti mun luona ja osan ajasta viettää mun isällä ig: @kingikizu discord: @kingikizu
Hei :} Oon Luca, 20 vuotias poika (🏳️⚧️🏳️🌈) Turusta. I’m fluent in English as well as Finnish. Ois mukavaa saada kavereita joiden kanssa viettää aikaa vaikkapa kävelyillä, kahviloissa, kirjastossa, museoissa, tai jonkun elokuvan parissa. Voidaan myös vaan jutella ja hengailla jos siltä tuntuu! Enkä pane pahaksi pelkkää tekstailuakaan jos asut kauempana! Tykkään rauhallisista aktiviteeteista enkä tarvitse paljoa ollakseni onnellinen, mutta oon myös valmis kokeilemaan uusia juttuja ja tahtoisin rohkaistua hieman! Kaipaan vaan ihmisiä joiden kanssa jakaa asioita, meillä ei tarvitse olla aivan samoja kiinnostuksen kohteita jos vaan muuten synkkaa :} Itse olen kiinnostunut taiteista, etenkin kirjallisuudesta jota opiskelen itsenäisesti. Rakastan äänikirjoja, luontoa, Ghibli elokuvia, fantasia genreä, video pelejä, kaikkea mikä on queer, ja veganismia. Sanoisin olevani spirituaalinen mutta en uskovainen, jotkut asiat esim. Buddhalaisessa uskossa resonoivat mutta en sanoisi kuitenkaan uskovani mihinkään ns. yliluonnolliseen? Silti omistan paljon kristalleja ja Tarot kortit :D Poliittisesti luokittelisin itseni anarko-kommunistiksi. Olen erittäin ”ujo” koska olen autistinen ja kärsin aika pahasta sosiaalisesta ahdistuksesta. En ole vuosiin uskaltanut olla itseni ikäisten ihmisten kanssa tekemisissä live elämässä. Yritän siis ottaa tämän askel kerrallaan, mutta tahdon kuitenkin yrittää! Jos tahtoisit jutella, laita viestiä ja kerro itsestäsi :}