Tagi: "luovuus"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "luovuus". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "luovuus". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Hei! Kaipaan elämääni uusia, elämänjanoisia ihmisiä. Minulla on monta hyvää ystävää, mutta syvällisten keskustelujen ja kävelyretkien lisäksi tarvitsisin myös reippaampaa menoa :) Tällä tarkoitan esimerkiksi ulkona käymistä ja tanssimista. Klubimusiikki kiinnostaa eniten, mutta muutkin genret ovat mieleeni. En osaa yksin käydä tanssimassa, joten se jää tekemättä. Rakastan myös esimerkiksi kaikenlaisia teema-juhlia ja luovia projekteja. Minusta saa kuitenkin seuraa myös kaikkeen muuhun, vaikkapa sieniretkelle tai elokuviin. Haluan tehdä asioita laajalla skaalalla :) Olen toivonut itselleni varmaankin koko ikäni sellaista pientä kaveriporukkaa tai yksittäisiä ystäviä, joiden kanssa voisin järjestää juhlia ja muuta säihkettä arjen keskelle. Ehkä sellaisia vielä löytyy :) Jos meillä synkkaa, minusta saa hyvän ja monipuolisen ystävän :) Olen parisuhteessa. Etsin pääasiallisesti naispuolisia ystäviä. Tämä ilmoitus ei vanhene.
Heippa, Olen 52-vuotias ihminen itäisestä päijät-hämeestä. Olen empaattinen, avoin ja introvertti luonne, mutta samalla todella huumorintajuinen persoona. En viihdy suurissa ihmismassoissa, mutta ystävän kanssa olisi mukava jakaa asioita ja kokea. Rakastan syvällisiä keskusteluja, mutta politiikka ei kuulu ykkös keskustelujen kohteisiini. Harrastuksiini kuuluvat valokuvaus, nikkarointi ja käsityöt ja joskus vain luonnon ihmeellisyyden katseleminen kesäisenä päivänä. Asun maaseudulla, ja luonnon läheisyys sekä rauhallisuus ovat minulle tärkeitä. Kunnioitan jokaista ihmistä omana itsenään ja uskon, että erilaisuus on rikkaus. Ulkonäkö ei määrittele ihmistä, vaan se mitä on sisällä. Kaipaisin elämääni avointa ja rehellistä ihmistä, joka voisi olla seurassani oma itsensä. Arvostan toisten kunnioitusta, avoimuutta, avarakatseisuutta ja empatiaa ystävyyssuhteessa. Ei ole väliä mistäpäin olet, mutta minulle olisi myös tärkeää, jos voisimme tutustumisen edetessä tavatakin. Jos jaat samanlaisia arvoja ja etsit aitoa ystävyyttä, otathan rohkeasti yhteyttä! Olen parisuhteessa, jossa ei eritellä sukupuolia ystävyydessä, vaan hyväksytään kaikki ja luottamus, avoimuus ja rehellisyys on kaiken a ja o. Kirjoittelemisiin.
Hei! Täällä huhuilee reilu, avoin ja tutkiva ihminen. Kiinnostuksieni kohteisiin kuuluu kauniiksi laittautumisen ja persoonallisen pukeutumisen, vaatteiden ompelun ja valokuvaamisen lisäksi itsensä ilmentäminen, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Tyylini on rohkea ja näyttävä – pidän vaatteista, joissa yhdistyy ainutlaatuisia materiaaleja ja klassisia, jopa viktoriaanisia vaikutteita. Toisaalta arjessa olen varsin arkinen oma minäni. Mutta olen luova ja käsityöt ovat lähellä sydäntäni. Olen empaattinen ja toivon, että jokainen voisi olla seurassani sitä mitä on. Olen luonteeltani introvertti, joten nautin erityisesti rauhallisista ja merkityksellisistä yhdessäolosta toisen ihmisen kanssa. Minulle on tärkeää kunnioittaa toista ihmistä sellaisena kuin hän on, ja toivon, että voisimme rakentaa yhteyden avoimuuden ja luottamuksen pohjalta. Arvostan erilaisuutta ja rohkeutta olla just sä. Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi viettää aikaa ehkä kokeillen erilaisia tyylejä ja valokuvaillen. Olen myös valokuvaaja ja vaatteiden ompelija, mutta sinun ei tarvitse välttämättä jakaa näitä kiinnostuksenkohteita – tärkeintä on avoin mieli, sopivasti ”hulluus” ja halu viettää aikaa yhdessä etänä, mutta myös joskus tavaten. Arvostan rehellisyyttä, avoimuutta, ennakkoluulottomuutta, luottamusta ja ennen kaikkea toisen ihmisen kunnioittamista. Jos koet, että meillä voisi olla yhteistä, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla!
Hakusessa olisi luonnosta nauttiva naispuolinen kaveri kävely- ja valokuvausreissuille, miksei muihinkin aktiviteetteihin, mutta pitkän linjan harrastelijamallina olisi mahtavaa päästä toteuttamaan yhteisiä kuvausvisioita uusien tuttavuuksien kanssa. :) Toivoisin sun asuvan Helsingissä, parasta tietysti olisi jos satuttaisiin asumaan kohtuullisen lähekkäin. Olen luova ja mielikuvituksellinen eksentrikko, muihin harrastuksiini lukeutuvat mm. kirjoittaminen ja piirtäminen, erityisesti kaikki fantasiaan liittyvä hiipii lähelle sydäntä. Mikäli olet avarakatseinen ja samanhenkinen nainen suht samasta ikäluokasta, laitathan viestiä! Ilmoitus ei vanhene. :)
Olen puhelias, taiteellinen ja hieman boheemi mimmi Turun lähistöltä. Etsin juttuseuraa, parhaimmillaan ihan kavereita. Tykkään kuunnella ja tehdä musaa, kirjoittaa runoja, valokuvailla ja piirtää. En katso ikää, sukupuolta tai paikkakuntaa. Ois kiva löytää luovia, taiteellisia tai muuten vaan omalaatuisia ihmisiä kaveriksi :) (ps. viestit mieluiten tämän sivuston kautta)
Uusia kavereita haussa Kouvolasta. Tänne n. 2kk sitten muuttanut ja parisuhteessa oleva ihminen etsii kavereita sukupuolesta välittämättä. Oon introvertti, joka viihtyy rauhallisessa ympäristässä, osaan myös irrotella tarpeen tullen. Oon vasemmalle kallellaan ja toivonkin uusilta ihmisiltä suvaitsevutta. Iällä ei ole mitään väliä jos ajatukset kohtaa.
Moikka, miten menee? Etsitkö sä vaan jotain hauskanpitoa tällä sivulla vai halutko tutustua johonkin kuten mä?
Olen etsimässä uusia kavereita ja ystäviä elämääni! Olen neljääkymppiä lähestyvä henkilö Suomen mansikkapääkaupungista Suonenjoelta. Olen työtön mielenterveyskuntoutuja. Avoin mielin ystävyyttä etsimässä siis! Tykkään luonnosta, kävelyistä sekä musiikin kuuntelusta. Olen rauhallinen, rehti, ujo sekä luotettava, että humaani ja ympäristöystävällinen persoona. Euroviisuista tykkää kovasti myös. Kirjoittaminen, maalaaminen, piirtäminen sekä askartelu ovat hauskoja juttuja. Kauhuelokuvia tykkään katsella. Haluaisin löytyy mukavia, rehtejä sekä luotettavia kavereita. Jonkun jonka kanssa voisi jutella, kirjoitella sekä viettää kiireettömästi aikaa yhdessä. Kiitos! Kuulemisiin! Ystävällisin terveisin Jarkko, Suonenjoelta!
Täällä kirjoittelee 38-vuotias nainen. Luonteeltani oon aika rauhallinen ja jalat maassa. Oon lapseton ja sinkku. Etsin elämääni uusia kavereita ja ystävyyksiä. :) Olisi tällä hetkellä kivaa saada seuraa esimerkiksi kiipeilyseinälle, klassisen musiikin konsertteihin, juoksulenkille, kokeilemaan erilaisia uusia ruokia ravintoloihin tai vaikkapa kylpylään rentoutumaan. Voisi olla hauskaa myös esimerkiksi opiskella jotain vierasta kieltä yhdessä. Oon kiinnostunut laajasti erilaisista liikuntalajeista ja kulttuurista, joten saa ehdottaa myös jotain muutakin aktiviteettia! Itseäni kiinnostaa mm. musiikki, taide, terveys, ihmiset, liikunta, kauneus ja kaikenlainen näpertely/askartelu. Tykkään luonnosta, mutta en oo retkeilijä-tyyppiä. Piknikille luonnon helmaan sen sijaan lähden mielelläni mukaan. :D Etsin suvaitsevaisia, empaattisia ja avarakatseisia ihmisiä. Jos löytyy useampi saman henkinen tyyppi, ja kiinnostusta löytyy, niin voidaan vaikka muodostaa kaveriporukka. Toivoisin, että oisit suurin piirtein samaa ikäluokkaa. Sukupuolella ei ole väliä. Laita viestiä, jos kiinnostuit!
Etin kivaa ihmistä mun elämään, tai no miksei useampaakin... Koen olevani lapsenmielinen hassuttelija jolle eläimet on sydäntä lähellä, erityisesti koirat kun omistankin yhden sellaisen rakkaan heiluhännän. Olen sinkku ja lapseton. Tykkään erityisesti pohdiskella syvällisiä ja kehittää itteäni monin eri tavoin. En käytä päihteitä, joskus harvoin alkoholia mutta sekin tuntuu nykyään melko turhakkeelta. Kiinnostaa mm. erilaiset luovat jutut, historia ja museot, huumori, kauneusjutut, ristikot/sudokut, psykologia, luonto... Olen nepsy (add) ja se tuo omat oikkunsa arkeen, lähinnä herkkyyttä ja omanlaista persoonaa, toivottavasti sun ymmärrys riittää ja oot avaramielinen sen suhteen tai jopa arvostat sitä. Jos kiinnostaa hyvät keskustelut, taiteet, lautapelailu, kirppistely, kahvilat tms. ja ennenkaikkea mukava seura niin täällä olen! :)
Täällä syvällinen, avoin ja sydämellinen introvertti uusia ystäviä etsimässä. Ehkä voitaisiin mennä kävelylle, teelle tai tuijottamaan merta? Tai vaihtaa ajatuksia kirjoitellen kirjoista, musiikista, elämästä? Myös kirjeystävyys kiinnostaa. Elän aika yksinkertaista ja rauhallista elämää. Nautin eniten pienistä asioista, kauniista hetkistä. Etenkin luovuus ja luonto on mulle tärkeitä. Entä sulle? Laita viestiä niin tutustutaan. :) Etsin vain naispuolisia/muita ystäviä.
Etsin ystäviä jakamaan elämää ja tekemään kaikkea hauskaa yhdessä. Asuinpaikalla ei ole väliä, itse asun Itä-Suomessa. Yhteyttä voi pitää niin monella tavalla. Toisaalta, aina plussaa jos voimme tavata myös kasvotusten. Ystävänä olen lojaali, ymmärtäväinen, lämmin, luotettava ja tukea tarjoava, jaan ilot siinä missä surutkin. Luonteeltani herkkä, luova, hyväntahtoinen ja ystävällinen. Minulla on haavoittuvuuksia, kuten varmaan meillä kaikilla. Temperamentiltani olen nopea ja ajattelultani avoin, analyyttinen, pohdiskeleva. Kiinnostun ihmisistä ja kaikesta ihmisyyteen liittyvästä, taiteesta, tavallisista arjen asioistakin. Teen käsitöitä, suurkulutan äänikirjoja, rakastan taidenäyttelyissä käymistä ja polkujuoksua. Arvostan kykyä ja halua itsetutkiskeluun ja henkiseen kasvuun. En viihdy seurassa, jossa arvostellaan muita tai juoruillaan.
Heiiiiii!!! Muutin kesän aikana Rovaniemelle uuden alun perässä. Ja keskittyäkseni omaan tekemiseeni. En kuitenkaan tunne täältä hirveästi ihmisiä, ja olisi ihan mukavaa muodostaa joitakin sosiaalisia kontakteja myös virtuaalisen maailman ulkopuolelle. Olen oman elämäni taiteilija, neuroepätyypillinen, vegaani, muunsukupuolinen, eli sinänsä tietynlainen stereotypia, jota jotkut tietävät vierastavansa. Mutta tiedän hyvin, että myös kivoja ja kiinnostavia ihmisiä on aivan riittämiin. Vapaa-aikani kuluu erilaisten omien luovien projektien, niin digitaalisten kuin fyysistenkin toteuttamisessa, sekä arkisesti liikunnan, kirpputorien, luonnon, sekä kulttuuritapahtumien parissa. Laita vapaasti viestiä, mikäli huvittaisi tavata!
Opiskelen Oulussa ja olisi kiva löytää uusia tuttavuuksia! Vapaa-ajalla lenkkeilen, luen kirjoja, teen omia luovia projekteja, pelaan videopelejä ja katselen sarjoja. Jonkun toisen lukevan kanssa olisi mielenkiintoista keskustella eri kirjoista heränneistä ajatuksista, jos saadaan vain genret sopimaan. Oon lisäksi kiinnostunut filosofiasta, psykologiasta, eri tieteenaloista ylipäänsä ja erilaisilla ajatuskokeilla leikittelystä. Tykkään kierrellä kirppiksiä, kirjastoja ja antikvariaatteja. Myös museoihin, näyttelyihin, teatteriin tai vaikka leffaan lähden mielellään. Myös urbanexploraaminen kiinnostaa 👀 Eläimistä pidän myös paljon ja musta saa tarvittaessa vaikka hoitajan sun lemmikille. :)
Hei. Olen 38-vuotias miespuolinen ihmiskohtalo Tampereelta. Etsiskelen elämääni konsistenttia ajatustenvaihtoa ja oleilua. Tuppaan ihmisenä nauttimaan eniten omasta rauhastani, enkä ole useinkaan erityisen menevää sorttia, mikä tekee sosiaalisen elämän rakentelusta ja ylläpitämisestä välillä haastavaa. Voisin itsestäni sanoa olevani monella tapaa luova, mutta en koe sitä keskeiseksi ihmissuhteissani. Näperrän syntikoita, luen kirjoja, katselen elokuvia, kaikenlaista nörttiä. Mielenkiinnonkohteita minulla on kyllä valtavasti että niitä on tähän vaikea listata. Sanotaan vielä, että olen myös kokenut elämässäni valtavan paljon haastavia ja vaikeita asioita, joiden pohdiskelu yhdessä voisi ehkä tuoda elämään jotain uutta perspektiiviä. Voisin sanoa että tyylini ja maailmankatsomukseni on aika tummasävyistä, boheemia, ironista ja silti leppoisaa, herkästi ilostuvaa ja syvästi huumoriin nojaavaa. Olen opiskellut kaikkea älyllisesti vaikeaa ja yritän olla ymmärtäväinen ja utelias kaiken mahdollisen suhteen. Olisi kiva jakaa kaikkea arkista ja syvempää erinäisten asioiden parissa, ihan vaikka ajoittaisten teehetkien tai kävelymatkojen äärellä.
Olen 40-vuotias nainen Uudeltamaalta ja etsinnässä olisi perinteiset kirjekaverit. Haluan keskittyä syvällisempään ajatuksen vaihtoon ja tullut siihen tulokseen, että perinteinen etanaposti olisi tähän hyvä vaihtoehto. Minua kiinnostaa melkeinpä kaikki tässä maailmassa, olen pohjattoman utelias (hyvällä tavalla), rakastan ajatusen vaihtoa muiden kanssa. Olen luova ajattelija, pidän uusien asioiden opettelusta ja ihmettelystä. En hae fyysistä seuraa, tällä hetkellä työ, opiskelu ja perhe täyttää sen tarpeen. Toki en pois sulje vaihtoehtoa, että joskus tavattaisiin tulevaisuudessa. Minulla ei ole mitään kummempia rajoitteita sinun suhteessa, toivon vain ajatusten vaihtoa kirjeiden välityksellä. Mikäli haluat pohdiskella maailmaa, mietteitä ja ajatuksia, laita viestiä tulemaan.
Hei! Kuten otsikossa mainitsin, etsin lähinnä kavereita muista neuroepätyypillisistä (adhd/autismi). Olen 30-vuotias nainen, jolla on diagnoosiprosessi menossa. Kukaan ei varottanut, kuinka kuormittavaa myöhäinen diagnoosi voi olla kun koko elämää tökitään, tutkitaan, kyseenalaistetaan ja ihmetellään... Myöhäisen diagnoosin syynä on se, että olin "Gifted Child" enkä ikinä ponnistellut pärjätäkseni koulussa, ennen kuin nyt aikuisena. Jos jokin tässä kuvauksessa resonoi niin mielelläni vaihtaisin ajatuksia! Tuki voi olla molemminpuolista. Jos sinulla ei ole diagnoosia mutta tykkäät luonnosta, luovuudesta, erilaisista maailmankuvista ja kulttuureista ja ihmispaljous, tiukat normit ja pönötys ahdistaa, niin ota yhteyttä (ja harkitse, tarvisitko sinäkin diagnoosia xD). Tapaisin mieluiten livenä Turussa, mutta voidaan joskus pitää yhteyttä myös muilla keinoilla. En käytä alkoholia enkä välitä baareista, mutta kahvilla/kävelyllä/aktiviteeteissa voidaan käydä. Myös voidaan hengata toisen kodissa. Jos haluat tietää lisää jostain niin saa kysyä, viesti ei tietenkään tarkoita että olisi pakko tavata! Lyhyitä faktoja minusta: Tykkään tanssia, erityisesti kun kukaan ei näe! Pidän käsitöistä. En pidä kliseistä, jos luen vielä yhdestä profiilista että keuhkot on lähellä sydäntä niin räjähdän xD Haluaisin pelata roolipelejä! Haluaisin edelleen kommunikoida leikin kautta kuten lapset. Kuuntelen true crime podcasteja, koska juoni on niin uskomaton yleensä, että en ehdi ajatella mitään muuta samalla. Kivaa syksyä! Jos haluat voit viestissä kertoa, mitkä vuodenajat on sun lemppareita tai mitä asioita arvostat missäkin vuodenajassa eniten.
Hyvää päivää. Oletko sen verran hölömö, että roikut edelleen pelissä nimeltä ow2? Ootko sen päälle edes hippusen tiimi pelaaja? Jos vastasit kahteen edelliseen kyllä, ni hit me up. Kaipaisin Tampereelta live kavereita, joiden kanssa myös pelata online. Koen, että oon ääri huono sellasessa arteficial friendship hommassa missä lähetää tekee jotain ei niin luontevaa, kuten käymään kahvilla keksimässä mitä yhteistä meillä on, missä sitten joudun usein kokemaan olevani joko haastattelija tai vaihtoehtosesti toinen dumppaa elämän draamansa mun niskaa eka tapaamisella. Joten, aattelin lähestyä siltä kantilta, miten ihmisuhteita luodaan luonnostaan. Eli yhteinen mielikiinnon kohde, josta ihmisuhde lähtee kasvamaan. Miulle helpoin on tää ow2 joten lähden liikeelle siitä. Se ei tarkota et pitäs jymähtää sinne, se on vaan alkupiste. Miusta muuten. Mie en lähde sun kanssa kirpparille kun ehkä kerran vuodessa. En kudo villasukkia tai katso hömppä romatiikkaa (Paitsi ehkä kerran kahdessa vuodessa). En lipitä viiniäkään, mut se ei tarkota et oisin absolutisti. Mie olen nörtti ja kiinnostun fantasiasta, jokseenkin scifistä ja muusta epämääräsestä. Tykkään myös kuultuurista. Musiikillisesti kuuntelen yleensä raskaampaa, ja muun kulttuurin kanssa meen sinne mikä kiinnostaa ( Käyny kattoo ku swallow the sunin tahtii tanssitaan balettia ja myöhemmin menossa kattoo oopperan kummitusta) myös random taidenäyttelyt kiinostaa mut yleensä ei mitkää perus jutut. Museot on kans pop. Ja tavara aseman 40v diskot ja 90-luvun disco meininki. Haluan myös pelata lautapelejä (varsinkin pelaajat vastaan lauta tyyppiset jutut on 💕) ja toivon pääseväni joskus roolipelaa D&Dtä, paino sanalla rooli. Tän lisäks scräppäilen ja jos ois joku jonka kanssa matchais joku hauska yhteinen liikuntajuttu ni seki ois kivaa. Vaikka ulisin aluksi draaman kaatamisesta päälle, niin se ei tarkota sitä, ettenkö osais tai haluis puhua vakavemmistakin jutuista. Oon herkkä menee syvään päätyy vaikka tykkäänkin varpaiden keveestä läpsyttelystä lasten altaassa. Puhun paljon ja suoraan. Jos sulla on ongelma ja kerrot siitä mulle, voit varautuu siihen, etten oo pelkkä kaikurumpu vaan kerron myös tarpeen tullen mikä itelläs on saattanut mennä pielee. Toivon myös, että teet samoin miulle. Omistan 3 kissaa ja arvostan myös aloitekykyä ihmisissä. Mulla on Adhd piirteitä ja bpd. Oon käyny terapiassa puolet elämästä, joten oon aika hyvin kärryillä itteni kanssa. Psykologia ja ihmisten toiminta kiinnostaa yleensäkkin. Kaverit sanoo et oon huomioonottava, mukava ja reilu. Kuulemma myös hauskaa seuraa, hyvä kuuntelee ja rehellisempi ku monet. Mietittiin myös et onko se et puhun paljon hyvä vai huono piirre kun kysyin negatiivista asiaa. Oon kuulemma myös välillä liian rehellinen ja mulla on aika häröt jutut. 🤪 Pelikaverina oon välillä "vaativa" 😂 Eli mun kaverit on kliseitä täynnä ☺️ Historiallisesti oon tullu paemmin toimeen äijien kanssa, mut joku nörttinaaras ois kiva kans löytää. Sun ikä ei merkitse miulle mitään, niin kauan kun kemiat kohtaa. Ja hei pls. Jos OW ei nappaa mut haaveilet silti kaveruudesta niin, nää vähän vaivaa kun vastaat ja ehdota jtn vaihtoehto aktiviteettia. Can function in English also.
Moikka Haluaisitko olla mun kirjekaveri? Oon tiktokissa nähnyt kun ihmiset vaihtelevat kirjeitä ja askartelu tarvikkeita. Olisi ihana tehdä pieniä paketteja ja vaihdella kuulumisia. Kai tähän, joku pieni esittelykin pitää skriivata. Tykkään piirtää, maalata, bujoilla, askarrella, tehdä kestolakkauksia, lukea, käydä kävelyillä, katsoa leffoja ja sarjoja. Innostunut journaloinnista ja skräppäyksestä. Oon hauska ja rento tyyppi. Tykkään naurattaa porukkaa ja onnistun siinä usein ;). Arvot on minulle tärkeitä, itse olen liberaali/vasemmisto puolella. Tykkään tehdä vegaanista ruokaa vaikka en olekaan vegaani. Tällä hetkellä luen richard osman mies joka kuoli kahdesti, on ollut hyvä. Jos oot saman henkinen kuin mä niin ota yhteyttä vaikka ilmoitus olisi jo vanha.