Uusia kavereita
- Sukupuoli ja ikä:
- Mies42v
- Sijainti:
- Tampere, Pirkanmaa
- Päivitetty:
Kuvaus
Olen 42-vuotias päivätyössä käyvä mies ja asun Tampereella. Harrastan maastopyöräilyä, lisäksi talvella tulee käytyä avantouimassa. Uutena harrastuksena on tullut metallinpaljastimella huispailu, tosin harrastustunteja on alla vielä aika vähän. Muutot opiskeluiden ja töiden perässä ovat kuihduttaneet vanhat kaverisuhteet ja sosiaalinen lähipiiri käynyt melko pieneksi, varsinkin nykyisellä asuinpaikkakunnalla. Moni on varmaan huomannut, että aikuisena kavereiden lötäminen on hankalampaa. Joten seura elokuviin, johonkin tapahtumaan, muuten vain hengailuun tai ”yksille” olisi tervetullutta. En ole alkoholin suurkuluttaja, joten ryyppykaveria ei minusta oikein saa. Olen ehkä hieman introvertti, mutta en mielestäni ole mikään tuppisuu. Seuraan maailman tapahtumia ainakin otsikkotasolla ja muutenkin mielestäni minulla on hyvä yleissivistys. En ainakaan omasta mielestäni suhtaudu asioihin mitenkään jyrkästi. Sinun suuntaan minulla ei ole sen kummempia vaatimuksia, kuin aikaa joskus tavatakin. Jos mielenkiinto heräsi, niin ota yhteyttä!