Tampere hoi!

Tarkkaan ottaen en etsi kaveria. Tai tietysti haluaisin edes yhden kaverin -ystävästä puhumattakaan- mutta kokemuksesta päättelen, että kaverin etsiminen itsessään on tuhoontuomittu yritys. Taustoitan ensin vähän, pääsen kyllä asiaan tuossa alempana. Minulla oli viimeksi joku kaveriksi kutsuttava lukiossa, eli parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen on ollut ihmisiä, joita olen tavannut kouluissa, töissä ja harrastuksissa, mutta ei ketään, johon voisin olla yhteydessä näiden viitekehysten ulkopuolella. Syy tähän on epäilemättä itsessäni. Älähän vielä tee päätelmiä, en minä ole mikään peikko, vaan aika tavanomainen, hoikanpuoleinen naisihminen. Teen päivätyötä ja harrastan liikuntaa, löytyy sekä mies että lapset. Aivokemiani vain sattuu olemaan vahvasti kallellaan asperger-suuntaan. Ajattele sitä omituista t-paitaa käyttävää, introverttia, itsekseen viihtyvää tyyppiä teknologiafirman tuotekehitysosastolla; minä olen hän. Olen aikaansaava ja akateemisesti fiksu, mutta sosiaalisesti melko kyvytön. En yleensä tajua vihjeitä, epäsuoria ilmauksia tai ylipäätään mitään siitä hienovaraisesta sanattomasta kommunikaatiosta, joka ilmeisesti toimii ihmissuhteissa liimana. Olen kantapään kautta oppinut, että yleensä ymmärrän epäsuorasti ilmaistun toiveen, ehdotuksen tai motivaation väärin tai en näe edes moisen olemassaoloa. Tämän vuoksi löydän itseni sosiaalisesti omituisista tilanteista. Lähestynkin ihmisiä hyvin varovaisesti ja pidättyväisesti. Eli vaikutan varmasti tylyltä, vihaiselta, ujolta tai epäkiinnostuneelta ja tuttavuuteni eivät koskaan kehitykään miksikään tai kuihtuvat heti alkuunsa. Oi internet, kyselenkin, josko täällä olisi joku, joka näkisi minussa potentiaalia kaverisuhteeseen, mutta hyväksyisi ja jopa löytäisi jotain utelaisuutta herättävää aivokemiani ominaispiirteissä? Kaipaisin henkilöä, joka kykenee suoraan ja avoimeen kommunikaatioon, eikä liikaa häiriinny siitä, että tullakseen ihmisasioissa ymmärretyksi joutuu vääntämään minulle toiveitaan rautalangasta. Minäkin väännän tähän vähän rautalankaa (se on kivaa, siitä voi tehdä vaikka hevosen): Esimerkinomaisesti soitat minulle ja kerrot ”Täällä on aika yksinäistä, olisi kiva mennä kahville.” Voi olla, että hyvänä päivänä ymmärrän sinun tarkoittavan, että haluaisit mennä tänään kahville kanssani. Todennäköisempää kuitenkin on, että oletan sinun vain kertovan fiiliksistäsi yleisellä tasolla. Tarvitsen naurettavan selkeitä kysymyksiä (”Lähtisitkö tänään kahville?”) pysyäkseni luotettavasti kärryillä. Mutta mitäkö minulla sitten olisi tarjota? Monty Python – Far Side Gallery – Fingerpori – henkinen huumorintajuni. Scifi-fantasia-nörttiyteni. Rikas mielikuvitukseni ja kiinnostukseni kaikkeen käsillä tekemiseen sekä kuvataiteisiin. Seuraa kaikkeen, mikä tapahtuu luonnossa. Osaamiseni ja innostukseni asioiden kasvattamiseen. Olen ihminen, joka sanoo mitä tarkoittaa, on paikalla silloin kun lupaa ja kykenee avoimesti pohtimaan kaikenlaisia ihmiselämän osa-alueita, sekä todellisia- että kuviteltuja. Ja jos haluat harjoitella selkeän kommunikaation jaloa taitoa, olen siihen liki täydellinen harjoitusvastustaja. Keikoille, shoppailuun, juorujen pohtimiseen, kauneudenhoitoon tai viinin juomiseen minusta ei ole. Päivätyö ja ala-asteikäiset lapset rajoittavat menemisiäni jonkin verran. Sukupuolellasi tai iälläsi ei pitäisi olla väliä, joskin huomaan ajattelevani sinun olevan omaa ikäluokkaani oleva nainen (mutta tässä kai puhuu enemmän kulttuuri kuin omat odotukseni). Kommunikaatio-ongelmien välttämiseksi haluan puhua suomea toisen suomea äidinkielenään puhuvan kanssa. Alkuun varmaankin kirjoittelisimme hiukan. Kun liikkumisrajoituksia puretaan, suorapuheinen ja toivottavasti monimutkaisen huumorin siivittämä kaveruutemme tapahtuisi Tampereella, mielummin kaupungin länsi- kuin itäpuolella.