Kuvaus

Olen 38-vuotias mies Järvenpäästä ja haen lähialueelta uusia tuttavia. Voit olla nainen tai mies, en ole hakemassa uutta parisuhdetta. Oma vapaa-aika menee lähinnä perheen parissa. Haluaisin löytää uusia tuttuja joiden kanssa tehdä erilaisia asioita, lähteä vaikka elokuviin tai katsomaan hyvää bändiä yhdessä viikonloppuna. Minulla on aina pilke silmäkulmassa, lähestyn asioita positiivisen kautta. Osaan keskustella erilaisista asioista. Minulla ei ole mielenterveyteen liittyviä ongelmia (tai ainakaan ei ole koskaan todettu :D). Uusilta tutuilta vaadin myös aktiivisuutta, minusta ei ole sellaiseen kaveruuteen tai ystävyyteen, missä minä olen aina aktiivinen osapuoli.