Kuvaus

Etsin ystäviä. Maailma on muuttunut ja minä sen mukana. Arvomaailmaani kuvaa rehellisyys, avoimuus ja aito kohtaaminen. Olen tehnyt itsetutkiskelua ja löytänyt oman polkuni, johon liittyy vahvasti jooga, ilo ja hyväksyminen asioista kuten ne ovat. En miellä itseäni mihinkään valmiiseen muottiin. Voin nauttia taiteesta elokuvina tai oman tekemisen kautta. Toisaalta voin purkaa omia tuntemuksia musiikin välityksellä. Ei ole vain yhtä asiaa. Rakastan luovuutta, eläimiä ja estetiikkaa. Kauneus ei ole turhuutta jos ympäröi itsensä muutoin aidoilla asioilla. Pidän syvistä keskusteluista ja elämyksistä. Nautin hyvästä seurasta myös viinin kera ja haluan antaa itsestäni samalla tavalla. Maailma kantaa kyllä. Tykkään kuulostella tarotteja, kiviä, riipuksia ja energiaan liittyviä asioita. Elämä ei ole aina ollut helppoa ja olen ollut hyvinkin sulkeutunut ja vaikeasti tavoitettava mutta en ole enää. Ihmisiä on tullut ja mennyt, monta asiaa on tullut opittua itsestä. Yritän murtaa kuoria tällä tavoin saadakseni yhteyden samanhenkisiin ihmisiin. Näinkin vakavasta ilmoituksesta huolimatta huumori on iso voimavara elämässä ja se voi olla tosi mustaa ja karua. Syvä toiveeni on löytää useampi yksilö, joiden kanssa muodostaa vahva naistenpiiri. Kukin olla omanlaisensa ja toteuttaa itseään, vaikka alkuun parantamalla maailmaa ajatuksin. Olemme sitä mitä ajattelemme. Voit olla kauempaakin mutta kesää kohti toiveeni on nähdä ja tehdä asioita oikeasti yhdessä ei vain viestiketjuina.