Etsin ihan tavallista kaveria/ystävää
- Sukupuoli ja ikä:
- Nainen45v
- Sijainti:
- Tuntematon
- Aktiivisuus:
- Aktiivinen tänään
Kuvaus
Hirveän vaikea kuvailla mitä etsin. Olen tottunut viettämään vapaa-aikani yksin, eikä mielikuvitus tunnu oikein riittävän keksimään, mitä kavereiden tai ystävien kanssa voisi tehdä. Totuuden nimissä moniin paikkoihin menen mieluiten yksin (esim. museoon, keikoille, metsään), niin saan kokea asiat rauhassa, mutta pitäisi kai opetella sietämään ihmisiä seuralaisina. Juttuseuraa kaipaisin, ja sellaista leppoisaa ja kiireetöntä oleskeluseuraa, mutta nuo kuulostaa kovin epämääräisiltä toiveilta. Ensisijaisesti haluaisin jonkun oman ikäiseni kaverin (40-49 v.), joka asuisi Espoossa tai jossain lähistöllä. Itsestäni ehkä olennainen seikka on, että minulla ei ole lapsia, enkä koe olevani sopiva kaveri pienten lasten vanhemmille. Tykkään musiikista, luonnossa liikkumisesta ja kaikenlaisesta terapiataiteilusta, eli sillä tavalla aika perus. Teen töitä it-alalla, joten vapaa-ajan viettäisin mieluiten muualla kuin läppärin ääressä, ja siinä kaverista voisi olla apua. En ole somessa enkä valokuvaa itseäni.