Kuvaus

Morjesta! Olen 26v mies, just valmistunut insinööriksi ja nykyään töissä IT-alalla. Etsin uusia samanhenkisiä kavereita, koska kaveripiiri on vähän huomaamattakin pienentynyt paljon. Luonteeltani olen rento ja rauhallinen tyyppi, joka lähtee mielellään mukaan kaikenlaiseen tekemiseen. Vapaa-ajalla tulee pelailtua tietokoneella, seurattua urheilua (erityisesti jalkapalloa) tai touhuttua auton parissa. Liikunta on myös tärkeä osa arkea, joten aikaa kuluu esimerkiksi salilla tai lenkillä. Välillä tykkään myös käydä baarissa, festareilla tai muissa tapahtumissa. Viihdyn hyvin kotona, mutta varsinkin nyt kun suurin osa päivistä kuluu töissä tietokoneen ääressä huomaan että tekee mieli välillä lähteä ulos tekemään jotain muutakin. Minusta saa siis helposti seuraa melkeinpä mihin vaan. Toisaalta pelkkä jutteluseurakin kelpaa hyvin, eikä aina tarvitse olla mitään sen kummempaa tekemistä. Etsin uusia kavereita matalalla kynnyksellä, joten sinun ei tarvitse välttämättä olla Turun seudulta. Tärkeintä että juttu luistaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy.

Samankaltaiset profiilit