Kuvaus

Etsin mukavaa miespuolista seuraa jalkapallon katseluun sekä yhteiseen ajanviettoon. Erityisesti nyt mm-kisojen alettua olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia peleistä tai katsoa otteluita yhdessä. Otteluiden seuraaminen on paljon mukavampaa, kun niistä voi keskustella toisen kanssa. Arvokisojen lisäksi seuraan Valioliigaa sekä satunnaisesti myös muita Euroopan liigoja. Jalkapallon lisäksi olisi kiva käydä erilaisissa tapahtumissa, kahvilla, kävelyllä tai vaikka istuskella ulkona nauttimassa kesäpäivästä ja hyvästä seurasta. Olen avoin myös muulle yhteiselle tekemiselle. Luonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen ja ajatteleva. Arvostan rehellisyyttä, huumorintajua ja sitä, että toisen seurassa voi olla oma itsensä. Etsin ensisijaisesti mukavaa ihmistä, jonka kanssa tutustua ja viettää aikaa. Olen avoin myös sille, että hyvästä tutustumisesta voisi ajan myötä kehittyä jotain enemmänkin, jos yhteinen sävel löytyy. Jos futis kiinnostaa tai muuten vain tuntuu, että meillä voisi olla yhteistä juteltavaa, laita rohkeasti viestiä.

Samankaltaiset profiilit