Kuvaus

Reipas vuosi sitten jätin entisen kaupunkini, kaverini ja ystäväni Etelä-Suomeen ja sukelsin Pohjois-Savon syleilyyn. Vuoden aikana olen kasvattanut yhden naisen (ja viinipullon) perhettäni kahdella kissalla ja pyörittänyt arkea kodin ja töiden välillä. Työelämän oravanpyörään laskeuduttuani olen todennut haastavaksi uusien kaverisuhteiden muodostaminen ja yhteisen vapaa-ajan vieton. Mukavia tapoja viettää aikaa ystävättären kanssa: -Coctaileja kotona ja clubille tanssimaan, jos on juhlan aihetta! (Kotiin joskus klo 1 aikaan, koska uni on myös tärkeää ja aamulla sohvakooma) -Kirppistelykierros/ shoppailemaan ja kahville/ lounaalle -Viini-ilta ja ruoan tekoa yhdessä -Mental health walk! -Karaokea (jos uskallat, voidaan laulaa myös duettona) -Käsitöitä yhdessä -Laittaudutaan yhdessä ja mennään näyttämään upealta jonnekkin, vaikka haisteleen hajuvesiä -Kesällä Vänärille piknikille, uimaan ja ruskettumaan Olen parhaimmillani aito ja vilpitön heittäytyjä. Ystävänä olen huomaavainen ja arvostan kaverisuhteissa tasapainoa hassuttelun ja syvällisemmän pohtimisen välillä. Harrastan käsitöitä silloin kun siltä tuntuu, esim. virkkausta ja neulomista (ompelua tai puutöitä ois kiva kokeilla kans!). Pidän muodista ja olen kiinnostunut asusteista, vaatteista ja kirppistelystä. Toimivia liikuntamuotoja ovat lenkkeily, pyöräily, vesijumppa ja tanssiminen. Muita mielenkiinnon kohteita ovat pc-pelaaminen ja autokaraoke/random jammailu.

Samankaltaiset profiilit