Kuvaus

Toivoisin täältä mun elämään toista sydänystävää, jonka kokeiluun sultakin sais aidon halun, kuitenkin mun elämään tärkeimpänä tulee ystävät ja todella tarviin mun elämään enemmän asioita, joista rakastan elämää❤️ Nautin kaikista reissuista, joita saan harvoin tehdä ja mulle tärkeintä aiemmin on ollut viettää kesäyöt ja muutkin kylmemmät ulkona kierellen metsissä ja taajamassa fiilistellen, enkä ennen parempaa kokenut. Tän jälkeen löysin uuden mun elämän muuttaneen vaiheen, kun mä rakastin viime kesänä lähteä aina pariks yöks Helsinkiin taivasalle tekemään ihan samaa, mutta isommassa kuviossa. Enää en tätä oo tehnyt tietenkään syksylläkään, kun tuli tehtyä sitä jo vähän liikaakin aiemmin, mutta mä toivon innon tähän jatkuvan vielä, ellen löydä taas jotain muuta. Oon halunnut alkaa vielä niitä saadessa enemmän mulle mieluisampana harrastaa elämässä ihmissuhteita eli ystäviä, kun mulle on vaikee saada intoa tavallisiin harrastuksiin tai edes löytää sellaista ja parasta mulle ois saada se sisältö elämään ihmisistä. Mä rakastan hillua musalla ja jammailla oman tilan kanssa himassa, ettei sitä voi kaikki tajuta miten mä viihdyn eikä mulla aikaa jää siitä, kun pystyn kaiken tuhlaamaan sen kanssa. Oon menossa muutamille keikoille kevät kesän vaihteessa ja haluisin ottaa lisäks perinteeks käydä Helsinki&Jyväskylä prideilla. Näiden lisäks eniten mä rakastan mun elämänkumppania ja halajaisin ihan kympillä jonkun muunkin lähes yhtä tärkeän kenen kanssa yökyläillä viikonloppuja ja vaan olla, eli hengailla ja niiku ihan vaan olla sun kaa. Tätä mä kaipaan lisää ja se on enemmän mun juttu, kuin paikoissa käynti ja aktiviteetit. Haluun sun kaa ruoanlaittoo, musaa, syvällisempää puhumista, sarjoja ja kävelyi. Haluun meidän tulevan aidosti yhteen, jos meille ystävyyden saaminen näyttää lupaavalta ja se vaatii aikaa kauan ja sitten mä en halua sun antaa ajattelevan, ettet sopis mulle, koska mä uskon suhun olit millanen tahansa. Kesällä vois tehdä enemmänkin, kuten saada seuraa mun retkiin ja ois kova päästä joskus jonkun kokeneemman kaa vaeltamaan tai haluisinkin löytää uudestaan innon mun telttailulle, jos löytyis joku jonka kaa sitä tehdä, kun kunnon varusteetkin löytyy👋👋 Mulla on kyllä haaveena päästä muuttamaan vielä vuoden parin päästä toivoen pääkaupunkiseudulle, etten ikuisuutta haluais olla täällä pienissä loukuissa, mutta nykyäänkin välillä pariin kertaan kuussa reissaan Jyväskylä Laukaa väliä, enkä mä halua tehdä välimatkasta ongelmaa meille, kun sen pystyy handlaamaan, jos me niin vain tahdotaan. Mulle sun avoimuus ja sinänä olo mikä sä sisälläs omana itsenäs oot on kaikkein tärkeintä tutustuttaessa ja mä sitten myös haluun saada susta läheisen ja aina puhua suoraan miltä musta tuntuu meidän välillä ja jakaa mun elämästä paljon. En haluu lokeroida ja antaa meille tähän asioita joista jompi kumpi ei sopis yhteen toisen kanssa, kun haluun sunkin olevan avoin kaikelle, kun luodaan aitoa ystävyyttä💖🍭 Teen ja elän niin kuin haluan ja seuraan maailmaa mun elämästä täällä mun värikkään räikeen pehmeiden arvojen kanssa❤️🖤 Mä jätän tän tänne ja poistan kyllä kun tulee sen tarve, ettei se muuta mun sanomisia, vaikka tää vanhentuisikin, jos susta olis yrittämään, kun täällä sivustolla pyörit🤞🏻