Tuttuja juttuja
- Sukupuoli ja ikä:
- Nainen24v
- Sijainti:
- Uusimaa
- Päivitetty:
Kuvaus
Moikka, Olen muuttanut tänä vuonna Uudellemaalle avopuolison kanssa, ja nyt kun muuttotomut ovat kunnolla pyyhkiytyneet silmistä, tajusin että enhän minä täältä tosiaan oikein ketään tunnekaan. Kesäistyvä ulkoilma muistuttelee jo, että olisi kiva lähteä kotisohvalta muuallekin kuin töihin. Eli olisi aika huisia, jos tätä kautta löytyisi ihmisiä seuraksi kahville, kävelyille ynnä muuhun, ennen kuin liikaa mölliydyn! Vapaa-ajalla puuhailen aika lailla kaikkea rauhallista (joka kai joskus tunnettiin muodikkaasti ja vähän ällösti kotoiluna, ja sittemmin vielä muodikkaammin hyggeilynä ja nykyään ties minä). Tähän kategoriaan kuuluvat esim. lukeminen, käsityöt ja ajoittainen sarjojen tuijottelu. Tykkään myös pelaamisesta (lautapelit ja hyviä tarinoita sisältävät videopelit ovat sydäntä lähellä), luonnossa kuljeskelusta sekä museoista ja muista kulttuurijutuista. Myös asioiden vatvominen teekupin äärellä on mahtia (enkä toki pidä sinua täysin kerettiläisenä, jos juot ennemmin kahvia). Introvertti minussa saattaa ujostella aluksi, mutta olen vähitellen opettanut sen tulemaan ulos kuorestaan olemaan oma loistava itsensä. Toiveissa on löytää joku pysyvämpi ystäväsielu, ja eiköhän sellaisen kokeilemalla jostain löydäkin. Laita siis viestiä, jos olet ystävää vailla.