Kuvaus

Helou, Läheisimmät ystäväni ovat muuttaneet toisille paikkakunnille yliopistoihin ja nähdään livenä tällä hetkellä harvoin, joten olisi kiva löytää myös lähipaikkakunnilta kamuja kahvitteluun, shoppailuun, museoihin, kävelylle yms :3 Oon luova tyyppi, luen kohtuullisen paljon kaunokirjallisuutta ja kirjoitan vapaa-ajalla myös omia tekstejä. Oon hiljattain aloittanut myös pianotunnit nollapohjalta. Käyn mielelläni myös taidemuseoissa ja katsomassa balettia, konsertteja ja historiallisia paikkoja, rakennuksia yms, ja jonkin verran kulutan myös historiallisia dokkareita ja kirjallisuutta. Tällä hetkellä metsästän takaisin omaa intoani tuohon aiheeseen, sillä onnistuin vähän kadottamaan sen kun yo kirjoituksia varten oli vain "pakko" lukea, ja lopulta päädyin sivuuttamaan oman kiinnostukseni suorittamisen tähden. Oon ihmisenä pohdiskeluun taipuvainen introvertti ja saatan viettää yksin aikaa pitkiäkin aikoja, mutta välillä olisi kiva saada seuraa kivaan tekemiseen ja vaan ajatustenvaihtoon ilman satojen kilometrien välimatkaa. Oon myös sinänsä valmis extempore juttuihin jos sellaisista pidät, lähdin hiljattain muun muassa käymään Pariisissa ihmisen kanssa jonka olin kerran tavannut.:D Oon itse kristitty, mutta itselleni ei ole oikeastaan merkitystä millaisista taustoista tulet. Ota yhteyttä ja kerro vaikka sun lempikappale tai kuulumisia, oikeastaan mitä vaan.<3