Kuvaus

Minulla on herännyt mielenkiinto sketsien tekemiseen, mutta yksin se puuha on vähän hankalaa. Olisi aika huippujuttu, jos löytyisi toinen keneltä sketsien näytteleminen ja suunnittelu onnistuisi. Ja meillä löytyisi yhteinen huumori ja kemiat kohtaisi. Voit olla mies/nainen/muu tai miks ei pari kaverustakin. Itse asun maalla. Mutta voit asua kaupungissa tai maaseudulla. Olen avioliitossa. Voit olla suhteessa tai sinkku. Ei väliä, kunhan vain ehtisi tekemään sitten sketsejä joskus. Haaveena olisi saada sellaista materiaalia, mitä voisi jonain päivänä julkaista youtubeen. Toivon, että sinulla olisi jotain esiintymiskokemusta ennestään. Minulla on jo vähän sketsi-ideoita kehiteltynä, joista voisi alkaa työstämään. Vastaus olisi kiva kuvan kera ja kertoisit millaisesta sketsiviihteestä ja huumorista tykkäät. Jos ei näytteleminen kiinnosta, niin kuvaajalle ym. tekijöille voisi olla tarvetta. Ota rohkeasti yhteyttä. Nähdään kameran edessä?!!