Kivaa naispuolista kaveria etsimässä
- Sukupuoli ja ikä:
- Nainen55v
- Sijainti:
- Lahti, Päijät-Häme
- Päivitetty:
Kuvaus
Hei sinulle! Koska elämään mahtuu sekä riemua että surua ja kaikkea siltä väliltä ja sen kaiken jakaminen ystävien kesken tekee iloista täydempää ja murheista kevyempiä, etsin tällä ilmoituksella naispuolista ystävää, jonka kanssa voisimme jakaa elämän hetkiä aidosti ja saada päiviimme piristystä. Olen muutama vuosi sitten 50 täyttänyt Lahden seudulla asuva perheellinen nainen, jonka lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. Vaikka olen työelämässä, iltaisin ja viikonloppuisin löytyisi kyllä aikaa tapaamisiin ja yhteiseen tekemiseen, joten laita viestiä, jos koet että myös sinä kaipaisit seuraa. Olen luonteeltani varsin avoin ja välitön ja omasta mielestäni myös helposti lähestyttävä. Suhtaudun elämään ja asioihin tunteella, mutta iän karttuessa olen myös oppinut käyttämään maalaisjärkeä. Innostun helposti kaikesta uudesta ja olen kiinnostunut niin ihmisistä, luonnosta kuin eläimistäkin ja matkustaminenhan on aina mukavaa. Myös vaatteet ja muoti kiinnostavat, vaikka tässä suhteessa seuraan enemmän omaan makuani kuin muodin viimeisimpiä trendejä. Aikaani vietän liikkumalla, lukien, hyviä sarjoja katsellen ja omaksi iloksi toisinaan myös jotain uutta opiskellen. Liikkumaan minut saa mm. tanssilajeihin, lenkille ja patikoimaan ja kaikkea muutakin liikuntaa lähden aina mielelläni kokeilemaan. Unelmia minulla on monenlaisia, ja liikunnan suhteen yksi on useamman päivän vaellusreissu joko puolison kanssa tai ystäväporukalla. Käyn myös mielelläni keikoilla ja toisinaan kirpputoreilla ja silloin tällöin teatterissa ja leffassa. Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista (tosin kukapa ei olisi, koska kovin erikoisia asioita tämä viestini ei sisällä 😊), mutta olisi kiva, jos olisit suurin piirtein 40-60 vuoden väliltä oleva nainen, vaikka toki ystäviä olla iästä riippumatta. Usein vaan on saman ikäluokan kanssa on enemmän yhteistä. En odota, että löytäisimme heti yhteisen sävelen tai uskoutuisimme toisillemme saman tien, mutta varmaankin vastaan yhteydenottoosi ehdottamalla, että tapaisimme kasvokkain joko lenkillä tai vaikkapa vaan kahvilla. Vaikka en mitään kirje- tai viestiystävää haekaan, toki voimme vaihtaa muutaman viestin ennen tapaamista, jos sinusta siltä tuntuu. Odottelen jo nyt innolla, että saisin viestin kivalta naiselta, samanhenkiseltä tai ihan erilaiselta.