Kuvaus

Etsin uusia kavereita. Näillä sanoilla on varmastikin hyvä aloittaa :) Takana useampi muutto paikkakunnalta toiselle lähinnä opiskeluiden ja töiden vuoksi, mikä varmaan on "sokeuttanut" sille, millaisia kaverisuhteita on jäljellä. Siskot on tärkeitä, mutta ehkä 38-vuotiaana itsenäisenä aikuisena voisin kaivata myös muita ihmisiä elämään. Viimeiset vuodet ovat olleet aika vaihtelevia mm. selkäsairauden vuoksi ja laittaneet miettimään oman elämän muokkaamista uudelleen, jotta työn merkitys ei olisi enää niin suuri jatkossa. Käsityöt, metsäkävelyt, podcastit ja lukeminen ovat asioita mihin yritän panostaa ja joista nautin. Omia lapsia ei ole, mutta siskon lapsen kanssa tulee säännöllisesti leikittyä ninja-/starwars henkisiä taisteluita, joissa oma rooli on tietysti pahiksena 😄 Lapsettomuus on asia mikä välillä käy mielessä ja myös surettaa, mutta se on osa elämää.. Olisi ihana saada uusia ihmisiä elämään jollain tavalla. Jännittää kirjoittaa toiveita, koska uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut vähäistä töitä lukuunottamatta viime vuosina. Siitä huolimatta olisi ihanaa, jos voisi kanssa jakaa ajatuksia arkisista asioista, käsitöistä, ruoanlaitosta, hyvinvoinnista, kirjoista tai jostain itselleni vieraammasta asiasta. Käyn ehkä turhankin usein Nextiilissä ihan vain haaveilemassa käsityöprojekteista ja ihastelemassa kauniita vaatteita. Olisi kiva käydä silloin tällöin museossa/taidenäyttelyssä tai muuten vaan puuhastella jotain muutakin kuin "perusjuttuja". Itselle ehkä luontevinta olisi tutustuminen jonkin tekemisen kautta, tosin eihän sitä koskaan tiedä. Saatan olla aika hitaasti lämpenevää tyyppiä enkä aina kaikkein puheliain, vaikka ihmisten kanssa teenkin töitä. Käytän whatsappia ja sähköpostia, eli somekaveria musta ei löydy. Ensimmäistä kertaa laittelen tällaista ilmoitusta, joten en oikeastaan tiedä mitä odottaa tai mitä pystyn antamaan yhteyttä ottaville.