elämää ei ihmeellisempää

Aamu mahdollisuuksien joukossa. Herään ja suoritan joka-aamuisen vaelluksen kahvinkeittimen kautta ruudun äärelle. Katselen tovin tyhjän, mahdollisuuksien täyttämän sivun yläreunassa vilkkuvaa kursoria ja jossain mieleni syövereissä päivän ensimmäinen sana etsii tavujaan. Asetan kuulokkeet korvilleni [Lebanon Hanover – Gallowdance], siemaisen kahvia, suljen silmäni ja kuuntelen hetken omaa olemistani, kunnes viimein annan sormieni tulkita ajatusteni liikkeitä: “4.2. Out of Nothing and into Being” Joitakin tunteja ja satoja niin kirjoitettuja kuin poispyyhittyjä sanoja myöhemmin melodinen humina [Electric Universe - Heart On the Line] saattaa mieleni ruudun ulkopuolisten merkitysten rajapintojen äärelle; tovin ja osan toistakin ihmeteltyäni päätän irrottaa otteeni todellisuudesta ja sukellan hetkeen ennen itseäni, etsimään. En löydä etsimääni, mutta kenties huomenna kaikki on toisin. Tässä luomassani mahdollisen maailman erääntyvässä hetkessä en enää jaksa. Haluan miettiä jotakin todellista, esimerkiksi minkälaisia totuuksia vain ja ainoastaan kaikkien kadotettujen asioiden jumaluus (prinsiippi?) voisi tietää? Jos ne olisivat salaisuuksia, niin kenenkä salaisuuksia ne olisivat ja mitä niiden julkituominen tarkoittaisi? Toinen mahdollinen hetki, toisessa mahdollisessa maailmassa: Kadut ovat vieraita, kasvot vielä vieraampia. Ajat ovat muuttuneet, mutta ilmassa leijailevat tuoksut (bidi, mausteet, pöly, sekä alati häilyvä joukko tuttuja mutta tuntemattomia tuoksuja) johdattavat minut menneen minäni luokse. Hänen, joka on täynnä olemisen riemua koska hän ei tiedä tahi välitä mihin hän on matkalla. Mutta hetki menee ohitse ja uusi seuraa vääjäämättömästi perässä, muistuttaen minua mistä olen tullut, mihin olen saapunut ja minne olen menossa. Mutta voisinko pysähtyä, seurata jonkun muun kuin tulevan itseni jälkiä? Hieman myöhemmin… Puheensorina muodostaa taustasävyn olemiselleni. Vieraat kielet kertovat tarinoita eletyistä elämisen hetkistä, olemisen kasvoista joita en tule ikinä kohtaamaan uudestaan. Vaikka katseeni tavoittaa vain ääriviivoja, hymyilen heille kaikille. Ja kaikkeudelle. Kiitos olemassaolostani, myös sinun. [GUNSHIP - Tech Noir] Otan muistikirjani esiin ja annan kynäni jatkaa viimeksi lisäämästäni pisteestä eteenpäin: ”Peilikuvani kertoi kaikkien polkujen jo ajat sitten kasvaneen teiksi – johtavan oville ja porteille vailla eroa. Kysyin häneltä (joka kantoi nimeäni ja käytti ääntäni) mihin ovet ja portit johtavat, miksi ne ovat kaikki toistensa kaltaisia. Hän ei vastaa, mutta tulkitsen pienen nyökkäyksen kehotukseksi valita, kulkea ja kokea. Tulevan totuuden vääjäämätön rajallisuus kauhistuttaa minua. Jos antautuisin kaikkeuden vietäväksi, voisin huokaista helpotuksesta, ulkoistaa vastuun itsestäni ja elämästäni. Kaikista näistä hetkistä. Myös siitä hetkestä, jolloin luet tämän, näet tämän [sanan] ja seuraavan pisteen ennen pistettä [.]. Pian unohdat tämän lauseen, nämä kirjaimet, ja molemmat pisteet. Niin minäkin teen. Aukaisen portin, yhden monista. Otan askeleen ja tunnen läsnäoloni juurtuvan ympäröivään todellisuuteen, muodostaen juonteita ja syvänteitä, ajatuspolkuja jotka johdattelevat minua yhä vain kauemmaksi. Ja kauemmaksi. (Omasta itsestäni?) Kunnes viimein olen perillä hetkessä juuri ennen tulevaa.” [Hawkwind - Moonglum] Haluan tanssia, tuntea itseni vapaaksi juuri tässä hetkessä. Unohtaa kaiken, kehoni, mieleni. Haluan vain olla. Olen. Lopetan kirjoittamisen, nousen pöydästä ja kiitän pöytään nojaavaa, jonnekin kaukaisuuteen (puhelimen ruutua) tuijottavaa tarjoilijaa. En saa vastausta ja pieni hymy hänen kasvoillaan lienee omistettu pikseleille. Poistun hetkestä. Maailmasta, joka oli tai tulee mahdollisesti olemaan. Tähtitaivaan hellässä ja mieltä lämmittävässä huomassa. Kuuntelen vierasta mutta todellista tarinaa. Kertoja on kaltaiseni, alati eksyvä, häilyvien taivaanrantojen matkaaja. Hänen sanoissaan on jotakin tavattoman todellista, vaikka toiseuden kohtaamisen merkityksen ääret eivät olekaan omiani, lainaan niitä. Olen tässä hetkessä ja tässä paikassa, mielikuvista rakennetun majapaikkani terasilla, osa jotakin itseäni yhden elämän verran suurempaa. Oli hauska tutustua, kanssamatkustajani tässä olemisen hetkessä. Aiemmin soitetut: [Front Line Assembly – Silent Ceremony] [Nemesis - Tango Fornax 9991] [Hawkwind – Born to Go] [William Orbit (ja Beth Orton?) – Montok Point] [VNV Nation – When it the Future?] [Nemesis – The Cygnus Loop] [Deine Lakaien - Farewell] [The Dead South - In Hell I'll Be In Good Company]