Kuvaus

Hei vaan kaikille, tähän pitäisi varmaan keksiä joku naseva aloitus, että lukija kiinnostuisi mutta ei tule nyt mitään erikoista mieleen :) Sen verran on itselle ikää kertynyt, että lapset ovat lähteneet maailmalle ja yhtäkkiä sitä huomaa istuvansa yksin kotona. Haussa olisi rentoa kaveriseuraa koiralenkeille, harrastuksiin, kahville, tai vaikkapa lavatansseihin ja mitä ikinä nyt mieleen sattuu tulemaan. Virtuaalikaverikin kelpaa mutta mielumminhan sitä kasvotusten tapailee. Mitäpä sitä itsestään kertoisi? Olen 54v ukkeli Jyväskylän läheltä, joka harrastaa käsitöitä, koiran kanssa ulkoilua ja mökkeilyä. Lisäksi tulee käytyä kuntosalilla säännöllisesti. Lavatansseja aloin harjoitella tänä vuonna. Jos tanssiminen kiinnostaa niin sellainen tanssikaveri olisi mukava löytää kenen kanssa voisi yhdessä harjoitella ja käydä tansseissa. Päivät menee töissä, mutta iltaisin on aikaa touhuta kaikenlaista. Asenteeltani olen iloinen ja rento. Tykkään jutella eri asioista syvällisesti ja välillä pinnallisestikin. Nauru pidentää tunnetusti ikää. Tykkään tilannekomiikasta ja elämässä sattuvista hauskoista jutuista. Olen savuton ja alkoholin juominenkin jää lähinnä satunnaiseen saunakaljaan. Baareissa en jaksa juosta, mutta ravintoloissa käyn mielelläni syömässä. Millaista kaveria etsin? Jos olet samaa ikäluokkaa (35-65), nainen tai mies, sinkku tai varattu, tykkät jutella ja touhuta niin laita ihmeessä viestiä. Jutellaan ja katsotaan löytyykö yhteisiä kiinnostuksen kohteita. En etsi parisuhdetta vaan mukavia kavereita keiden kanssa ystävystyä.