Kuvaus

Olen 39-vuotias nainen Helsingistä, ja etsin rock- metal- ja punk-henkisiä kavereita. Opiskelen tällä hetkellä, joten minulla on runsaasti vapaa-aikaa viikollakin. Harrastan bassonsoittoa ja tykkään uimisesta ja saunomisesta, kirppiksistä, museoista, kahviloista, keikoilla käymisestä, musavideoiden katselusta. Innostun usein uusista jutuista ja koetan tällä hetkellä opetella esimerkiksi meikkaamista ja diy-vaatteiden ompelua. Musamaku on ehkä enemmän 70-90-luvuilta kuin 2000-luvun alternativea, joka tuntuu olevan enemmän omanikäisten suosiossa. Haluaisin kuitenkin oppia pitämään myös uudemmasta musiikista, ja musamakuhan laajenee parhaiten kaveripiirin kautta. Pidän toki myös muista genreistä kuin noista yllämainituista. En käytä terveyssyistä tällä hetkellä alkoholia, joten toivoisin että kaverien tapaaminen tapahtuisi myös muulloin kuin yöaikaan baareissa, paitsi tietysti keikat. Olisi myös kiva, ettei tapaamisia tarvitsisi aina suunnitella kuukautta eteenpäin. Kaverien iällä ei ole mulle merkitystä, olen opiskellut 18-vuotiaiden kanssa ja soittanut bändissä viisikymppisten kanssa ja todennut että persoona on se mikä ratkaisee tuleeko jonkun kanssa hyvin juttuun.