Kuvaus
Moikka. Etsin harrastuskaveria pääkaupunkiseudulta ensisijaisesti liikunnallisempaan tekemiseen. Itseäni kiinnostaisi tällä hetkellä ainakin sulkapallo, boulderointi, jousiammunta ja ehkäpä jopa skeittaus. Olen kuitenkin hyvinkin avoin ehdotuksille, joten muitakin lajeja saa ehdottaa, mikäli satut olemaan seuran tarpeessa johonkin tiettyyn lajiin. Itselläni on jo ennestään yksi liikuntaharrastus, mutten silti sanoisi itseäni erityisen aktiiviseksi ihmiseksi. Ei haittaa jos itse satut olemaan kovinkin liikunnallinen ihminen, kunhan vain tiedostat oman tasoni liikunnan suhteen. Tarkoitus olisi löytää vakiseuraa, jonka kanssa viettää aikaa hyvässä ja rennossa hengessä jonkun lajin parissa tai uusia lajeja kokeillen. Iältäsi saisit olla täysi-ikäinen, mutta muuten en mitään tietynlaisia ihmisiä en etsi, joten saat olla sellainen kuin olet, kunhan olet oikeasti kiinnostunut lähtemään viettämään aikaa jonkun lajin parissa.